Juha Hujanen -perhokalastuksen maailma-

Pieniä perhoja ja pitkiä vapoja

2012-02-14T21:11:00.000+02:00

Sydäntalvi on mennyt jäitä poltellessa ja takkaa lämmittäessä, eikä ainakaan tällä korkeudella koskille ole ollut mitään asiaa. Sidontapuolella on tullut jonkin verran sidottua täkyjä myös myyntiin ja etenkin lampikirjoja silmällä pitäen rasioihin on ilmestynyt järviliitsejä ja pienenpientä butzeria etupäässä koossa 18 ja 16. Samaan rasiaan on löytynyt mutamaa muutakin uutta mallia. Noiden rasioiden täyttäminen on kuitenkin vielä pahasti kesken ja sidontaintoa tarvittaisiin vielä viimeisille pakkasille asti.

Ennen joulua tilattu vapa-aihio (TiCr 6# 9ft) tuli rakenneltua jo viime vuoden puolella, mutta Big Maman osuus eli näpsäkkä vapapussi odotutti itseään aina helmikuulle. Vaikka tämäkin vapa on vielä rankasti käsintehdyn näköinen, niin täytyy sanoa, että tyytyväinen työnjälkeen kuitenkin olen. Erityisen vavasta tekee sen, että vapaan irrottelin kelakiinnikkeen ja siimarenkaat viime kesänä katkenneesta Pathridgen kutosluokan kepistä, jossa oli mukavat hieman normaalia isommat salt water siimalenkit, joiden ansiosta vapa oli varsin mukava talvivapa, sillä siimarenkaat eivät aivan hetkessä umpeen jäätyneet. Myös ruuvaamalla kelakiinnikkeen perssiiseen asennettava lisäbutti tuo vavalle hieman lisäarvoa, vaikken tuota tainnut alkueräisessä pathridgessä kertaakaan käyttää. No butti olikin alunperin varsin iso ja kolho, mutta tuokin tuli korjattua pylväsporakoneen ja hiomapaperin avulla.

Vaparintamalle tuli Tyrskytaimenen alesta ihan vahingossa tilailtua myös pari vapaa. Orvis Access tipflex 6# ja Airflown Delta classic 6/7. Hieman erilaisia keppiä kyselin, mutta Orvis kiinnosti ja kenties saattaa syrjäyttää entisiä luottovapoja ja Tuota edukasta Airflowta haluan testata lähinnä lampihommissa. Jos ei toimi, niin pistetään kiertoon.

Butzereita koot 16 ja 18

Nymfiä hieman Harri Lehtosen tyyliin

Näillä ne kuulema niitä harreja narraa...

Kausi 2011 taputeltu

2011-12-12T18:21:00.000+02:00

Todennäköisesti kausi 2011 tuli taputeltua pakettiin kahdella reissulla sunnuntaina ennen itsenäisyyspäivää ja sitten itsenäisyyspäivänä Nurmijoella. Kalantulo oli molemmilla reissuilla nollissa, mutta jotenkin se vain sielu lepää kosken kuohuja kuunnellessa. Tuuli sotki näilläkin reissuilla kalastusta ja etenkin näpit meinasivat olla aika kylmänkankeina.

Sunnuntainen reissu suuntautui kovassa tuulessa ja räntäsateessa Päsmärinkosken loppuliukuun. Jo alkumetreillä oli selvää, ettei tällaisessa tuulessa ei kylmällä ilmalla kalassa koko päivää viihdytä, joten päätin keskittyä kalastuksessa niin sanottuihin varmoihin paikkoihin. Tosin kovin varmoilta ne eivät tällä reissulla vaikuttaneet. Muutenkin lienee reissusta pidempiä tarinoita turha runoilla, sillä sekä pari koskessa olevaa monttua, että loppuliu-un rauhallinen virta eivät tuottaneet vavan kärkeen minkäänlaisia värähdyksiä. Lieneekö osasyynä ollut todella synkkä ja pimeä keli, joka ei todellakaan suosinut. Lopulta luovutin jo reilun kahden tunnin kalastuksen jälkeen ja köpöttelin autolle ja sitä myötä mökille.

Tiistaina heräilin seitsemän jälkeen tarkoituksena lähteä reippaasti kalalle heti päivän valjetessa. Into kuitenkin laantui, kun pakkasmittari näytti liki kuutta astetta. Ei muuta kuin pää tyynyyn ja kädet kyynärpäitä myöden ristiin, jotta pakkanen putoaisi. Kun vielä puoli kymmenen pakkasmittari näytti reilua viittä astetta olin jo luovuttaa pelin. Aamupalaa laittaessa ja sitä syödessä pakkasen kuitenkin tippui nopeasti, joten päätin, että koskella on käytävä. Ei kun kamat nopeasti läjään ja menoksi.

Aloitin kalastuksen Haapakosken niskalta. Joka oli onneksi tyyni toisin kuin pari viikkoa aikaisemmin, kun tuulta ja räntää riitti omiksi tarpeiksi. No toki räntää taivaalta tuli nytkin, sillä vain vartin kalastuksen jälkeen taivas repesi ja räntää tuli tuutin täydeltä. Kävin niskan kohtuullisen nopeasti läpi ilman mitään tapahtumia. Autolle palatessa suvannossa kelluneet suolenpätkät kertoivat, että ilmeisesti viikonloppuna joku taimen paikalla oli hengestään päässyt. Itse jatkoin Mäkäräkoskelle.

Mäkäräkoski ei ole koskaan varsinaisesti ollut mainio talvikalastuspaikka, mutta juuri siksi siellä ei ole juuri kävijöitä rauhoituksen jälkeen ollut. Kävelin niskalta vielä noin puolikilometriä ylöspäin ja aloitin kalastamaan hitaasti virtaavaa virtaa. Pääsin lähes niskalle asti, kun virran reunassa uineeseen valkeaa liitsiin tärähti. Nopeasti huomasi, että kyseessä oli harjus ja nopeasti vedin kalan jalkani viereen. Ajattelin kaivaa kameran taskusta ja kuvata kalan ennen vapautusta, mutta juuri kun olin laittamassa kameraa tulille noin 30senttinen harri räpsäytti itsensä irti. No eipä likaantuneet näpit. Kalastelin vielä kosken rauhassa aina niskalle asti tuloksetta. Niinpä päätinkin lopettaa kalastuksen jälleen reiluun pariin tuntiin ja suunnata takaisin mökille. Jostain syystä vaikeat syksyt jatkuvat vuosi toisensa jälkeen. Näyttäisi, että kevättalvi olisi meikäläiselle huomattavasti antoisampi.

Sydäntalvi kulunee uutta vapaa rakennellessa, kun tfo:n aihioon pitää taikoa oikeanlaiset killuuttimet kohdilleen. Myös sidonta jatkuu toivottavasti aktiivisena, sillä tavoitteena on rakennella ihan spesiaali järviliitsirasia, kun aikaisemmin on menty samoilla lähinnä jokikalastukseen sidotuilla liitseillä sekä järvillä, että joilla.

Tuulta kuin neuvostoliittolaisissa elokuvissa

2011-11-30T21:09:00.001+02:00

Rauhoituksen jälkeen päätin pyhittää viikonlopun kalastukselle maksoi mitä maksoi. No lasten hoitojärjestelyihin pitikin uhrata hieman suunnittelua, kun vaimollakin näytti viikonlopulle olevan menoja. No lopulta mökille pääsin perjantaina myöhään illalla ja lauantain kalastuksen varalle alettiin vedellä unta kuuppaan.

Lauantaina heräilin jo seiskalta ja puurot naamaan ja vehkeet kasaan ja kohti tuttuja talvikalastusmestoja. Tosin Päsmärinkosken päätin jättää tällä kertaa rauhaan, koska tuolla oli muutama tuttu perhomies heilutellut vapaansa edellisenä päivänä ja ajattelin antaa paikan rauhassa rauhoittua. Suuntasinkin Haapakosken niskalle, joka on yleensä talviaikaan herkullinen paikka, mutta paikalle saapuessa huomasin kalastuksesta tulevan tänään vaikeaa, sillä vesi oli varsin korkealla ja haapajärveltä päin puhaltanut kova tuuli teki heittämisestä hieman haasteellista.

Kalastuksen aloitellessani päätti taivaan jumalat helliä minua koko kädellään ja heleä räntäsade alkoi piiskaamaan naamaa ja siinä se muistuikin mieleen ne talvikalastuksen ihanuudet. Reilun varttitunnin kalastuksen jälkeen sain kuitenkin kalatapahtuman, kun siima kiristyi kuin perhon pohjaan jäädessä ja kiskaisin aika ravakasti. No nykäisyn seurauksena noin 40 senttinen taimen nousi pintaan asti pärskäytti vettä ja irtosi. Kalastelin vielä reilun vartin niskalla ja painuin alemmaksi keskisuvannolle kokeilemaan hieman myrskyltä suojaan. Keskisuvantoa koristivat taimenen kiduksen palat, joten joku kalamies oli paikalta jo rauhoituksen loputtua kalaa tavoittanut. Kolusin lyhyen suvannon nopeasti läpi, muttei tapahtumista ollut tietoa. Näinpä päätin vaihtaa koskea.

Ajelin rauhassa Nurmikoskelle, jossa ajattelin kopaista alamottua ja Lätin montun. Vettä oli aika paljon ja alamontulle pääseminen vaati jonkinmoista kahlaamista kohtuullisen kylmässä vedessä. Tulosta kalastuksesta ei tullut ja suuntasin ylemmäksi Lätin montulle. Monttu on kohtuu pieni, joten paikka oli varsin nopeasti kalastettu. Olin jo luovuttaa, kun siiman päässä tuntui yhtä äkkiä tärinää. Vapa nopeasti pystyyn ja taas kala parin potkun jälkeen irti. Ajattelin, että molemmat kalat lienevät tarttuneen pelkästään streamerin pyrstöön ja irrottaneet nopeasti perhosta, kun ovat huomanneet sen olevan hieman haasteellisempi saalis. Lopettelin kalastuksen pettyneenä ja lähdin suunnistamaan Aittokoskelle, jossa odotti perhokerhon syyskokous. Vaikkei saalista tullut, oli mukava suoristaa siimoja jälleen pitkän tauon jälkeen.

Sidontaa ennen rauhoituksen loppua

2011-11-15T22:54:00.001+02:00

Ensi viikonloppuna pitää katkaista hieman alkutalvea ja käydä kopaisemassa missä kunnossa kalat ovat Nurmijoella kuturauhoituksen jäljiltä. Tarkoitus olisi kopaista muutama ottimonttu samalla, kun valmistautuu lauantaina pidettävään perhokerhon syyskokoukseen. Odotukset saaliista ei ole järin kovat, mutta hauskaa tuo on päästä siimoja suoristamaan ja onhan noita joinakin syksyinä kalojakin noussut varsin mukavasti.

Syysloman jälkeen kalareissut ovat jääneet. Viannalta on pojat kuulema vielä saaneet varsin mukavia saaliita, mutta Esan purolla vesi on sen verran korkealla, että eipä oikein huvita seisoa kuuden tunnin lupaa pelkästään parkkipaikan rannalla syytämässä perhoja jontkaan. No päivät on kyllä täyttynyt muutenkin tekemiselle, joten ei tuota niin montaa kertaa ole ehtinyt edes kalalle kaivata.

Vavan sijaan spigotti on heilunut sangen tiheään. Perhoja on tullut sidottua sekä myyntimielessä, että omaan rasiaan. Tavoitteena olisi hieman uudistaan arsenaalia ja etenkin laajentaa valikoimaa etenkin streamereissä ja ihan pienimmissä perhoissa. Jonkin verran pitänee sitoa myös ihan puhtaita punttiperhoja, että ei aina tarvitsisi leikkiä niiden lyijykuulien kanssa. TFO:n vapa-aihio sen sijaan antaa odottaa itseään, vaikka into oman kepukan tekemiseen olisikin jo kova. Alla hieman tekeleitä viime ajoilta. Tiimalasisilmäiset streamerit on tarkoitettu eritoten talvisten monttujen kalastamiseen.

Paineita purkamassa

2011-10-17T22:20:00.000+03:00

Liki kuukausi oli kulunut edellisestä kalareissusta ja täytyy myöntää, että vieroitusoireita oli aika rankasti. Viime reissun jälkeen tuli tilattua Campstation pojilta aihio ja kunhan tuo pikku hiljaa tulee maailmalta, niin talven aikana syntyy meikäläiselle toivottavasti uusi TircX vapa. Entinen nopea vapa sanoi työsopimuksensa irti ja tuollaista nopeaa keppiä kaipaan ainakin silloin tällöin. Jospa tuosta sellaisen saisi rakennettua.

Syysloman kunniaksi piti kuitenkin lähteä heti maanantaina vieroitusoireita lievittämään ja niinpä auton nokka suunnattiin kohti Korpilohta, kun tajusin hieman myöhäjunassa, että kalalle ennättäisi oivasti.

Aloitin kalastelun puolen päivän jälkeen ja alku lupaili päivästä sangen hyvää. Ensimmäisen 20 minuutin aikana vapa taipui kolmasti ja joka kerta haaviin napsahti 1,5 – 2kg kirjo. Kaikki purivat valkeaan liitsiin punaisilla kumijaloilla, joka on ollut pari vuotta se rasian kovin kirrenkauhu. Tämän jälkeen kuitenkin syönti loppui kuin seinään ja vaikka kolusin rantoja ympäriinsä ja vaihtelin perhoja ei tärppejä tullut. Hieman ennen puolta kahta tallustinkin autolle, söin ja vaihdoin vapaa ja kellusiiman fast intteriin. Kun kävelin rantaan ja rullasin pitkin heinikon reunaa, alkoikin tulosta tulla välittömästi. Tällä kertaa jälleen sama perho oli huijannut noin kilon kirren, joka tappeli aikansa ja löysi paikkansa haavin pohjalta.

Jatko ei taaskaan ollut yhtä loisteliasta ja kiersin lampea heitellen muutaman heiton paikastaan. Lopulta hieman ennen neljää työ jälleen palkittiin ja reissun isoin kirre sätki vavan päässä. Reilun kahden kilon kala esitti jopa pari ilmaloikkaa, mutta tämän jälkeen tuli valkea liitsi suupielessään jälleen varsin kiltisti haaviin. Kalastelin vielä hetken, mutta ilman tulosta. Saaliin osalta varsin mukava reissu, vaikka puuskittainen tuuli teki ajoittain rullaamisen ainakin tällaisilla heittotaidoilla varustetulle jantterille vaikeaksi. Kalantulon lisäksi tavoite oli testata myös mikä vapa/siimayhdistelmä toimii parhaiten rullaten lammella. Vibe 85 ja grxi 11 7# eivät herättäneet rannalla suuria hip hei huutoja, mutta Demon 9,6 6# kuudennen aistin fast intterilla toimi varsin miellyttävästi. Paha tuuli sotki testausta kuitenkin sen verran, että harjoituksia pitänee vielä jatkaa kunhan kelit paranevat.

Kesäkausi pakettiin

2011-09-15T13:49:00.000+03:00

Joka vuosi se vaan iskee. Siis mikäkö? No laiskuuspa hyvinkin. Eli blogi on saanut elää ruususen untaan kuukauden päivät, vaikka kalalla onkin tullut käytyä. Tosin kohtuullisen harvakseltaan. Viannankoskea on tullut pommitettua noin reissu/viikko vauhdilla ja Nurmijoella olen pari hassua reissua tehnyt. Kalallisesti nurmijolle on kuitenkin ollut varsin let's go meininki. Jätän nyt nuo Viannan reissut sen suuremmitta huomioitta, mutta mainitsempa vain, että kalaa sieltä on tullut varsin vaihtelevasti. Kuukauteen mahtuu niin Mp-reissu kuin kuuden kalan haavitseminen kahteen tuntiin. Myös taimenet ovat näköjään löytäneet Viannalle jälleen syksyn tullen takaisin.

Nurmijoella vierailin pidemmät reissut sekä juuri rauhoituksen alla, että elokuun 21. päivä. Tuolloin kalastelin kolmisen tuntia Nurmikoskea ja täytyy sanoa, että kala oli mukavasti otillaan, vaikka edellisestä istutuksesta oli jo yli puolitoista kuukautta. Intoa ja uskoa reissuun sai heti ensimmäisten niskakivien takaa, josta oliiviin stremeriin tälläsi jälleen. Kesän aikana solakoitunut taimen oli varsin pirteä ja päästyään kovempaan virtaan pakotti minutkin alavirtaan perässään. Lopulta kala tuli kuitenkin haaviin ja kala lieneekin ollut varsin nälkäinen, sillä perhoa kaiveltiin kiduksista aivan tosissaan.

Pari tuntia kului sitten hiljaisissa merkeissä ja oliivia perhoa lukuunottamatta vaihtelin perhoja aika tiiviisti. Lätin montun jälkeen alkavalla niskalla muodostuu isolla vedellä itärannalle komea ja iso peili. Se pisti heti silmään ja sitä päätin myös kopaista tarkempaa. No hyvin tarkkaan paikkaa en ennättänyt kalastaa, sillä ensimmäinen uitto peiliin ja ylimmäksi perhoksi vaihtamani tinseli katosi komean loikan saattelemana taimenen leukaperiin. Kala jälleen niskan nieluun ja alavirtaan ja ei kun perään. No kalan meno kuitenkin tyssäsi heti nielun jälkeiseen rantasuvantoon, josta sen sai varsin kivuttomasti haaviin. Komea sulavalinjainen kala jälleen. Hieman tämän jälkeen yhytin samalla tinselillä vielä reilu 30 senttisen harjuksen, jonka jälkeen palailin mökille.

Seuraava viikonloppu sujui tyystin mökkiaskareiden parissa, enkä koskella käynyt. Seuraavana sunnuntaina tarkoitus oli lähteä heti aamulla, mutta ennen kahdeksaa heräillessäni lämpömittari näytti alle 1 -astetta lämmintä ja esimerkiksi kynsikkäät olivat kotona, joten jatkoin unia pari tuntia ja lähdin hyvin nopealle piipahdukselle vasta kello 10 jälkeen. Koirakoski oli tällä kertaa kohteena ja koskella kuulinkin, että juuri edellisen reissuni jälkeen koskilla oli käynyt tankkiauto, joten alle 2 viikon takainen istutus tiesi, että kalaa kyllä oli koskissa entistä enemmän. Kalan kanssa pääsin tekemisiin tuon lyhyen reissuni aikana, mutta koon suhteen oli toivomista. Yhden alamitan sain haaviin ja kaksi tiputin, kun pyrin saamaan alamittakalat mahdollisimman nopeasti vapautettavaksi. Myös virvelillä kalastaneet isä ja poika voivottelivat kalojen kokoa, sillä kuusivuotias poika oli saanut lipallaan kolme taimenta, joista kaikki alamittaisia. Valitettavasti istutuksessa oli mukana taas runsaasti tätä +30cm kalaa.

Lauantaina 10.syyskuuta, eli viimeisenä lupapäivänä päätiin sitten pyhittää aikani kalastukselle. Suuntasin yhdeksän aikoihin pitkästä aikaa mäkäräkoskelle, joka on sydäntä lähellä. Koski tarjosikin loistavaa kalastusta, sillä vaikka haaviin ei tullut kuin 1 43senttinen eväkäs, niin tapahtumia oli senkin edestä. Kolme kalaa onnistuin pudottamaan ja näistä kaksi sain jo lähes haaviamisetäisyydelle. Näistä komeampi olisi ollut se kauden kala, sillä pituutta parin metrin päästä arvioituna oli jo lähemmäksi 60senttiä. Huomioitavaa, että jälleen kaikki kalat olivat kiinni oliivissa stremerissä, jota ilman on näköjään Nurmijoelle sangen turha vaivautua.

Helteiden jälkeistä kalastelua

2011-08-09T12:58:00.000+03:00

Helteiden hieman helpottaessa löytyy jo hieman enemmän motivaatiota koskellekin. Viime viikon vietin lähes kokonaan mökillä lähinnä appiukon kanssa halkovajaa rakennellen. Siinä samalla tuli käytyä pari reissua myös kalalla.

Tiistaiaamuna heräsin hyvissä ajoin neljän jälkeen ja tarkoitus oli kopaista nopeasti rauhoituksen jälkeinen Päsmärinkoski. Koskelle saavuin pari minuuttia ennen kuutta. Parin minuutin ihmettely kosken rannalla ja ei kun kalaan. Aloitin kalastuksen kosken puolivälistä noin sata metriä ”istutusmontun” yläpuolelta. Ennen monttua on hyvä jyrkempi ränni, jossa etenkin helteillä kala viihtyy, mutta nyt tosin oli hiljaista. Eräästä rannan viereisestä montusta joku tosin nousi perhooni, mutta ei tarttunut. Mulahduksesta päättelin kuitenkin kalan alamittataimenen. Ensin ajattelin jättää koko istutusmontun kalastamatta, sillä niin paljon lottoa tuohon monttuun on viikkojen aikaan lentänyt, että en uskonut kaloja siinä juuri olevan. Lopulta kuitenkin ajattelin, että lienee järkevää koluta koski rauhallisesti kokonaan läpi, joten jatkoin kalastusta. Tämä kannatti, sillä aivan suvannon lopussa larvastellessani vapa taipui. Kala oli hetkessä ilmassa ja esitti kaikkiaan kolme komeaa ilmalentoa silmieni edessä. Tämä voimainnäytös taisi kuitenkin olla liikaa kalalle, sillä tämän jälkeen 44 senttinen oliiviin streameriin erehtynyt kala ei enää juuri osoittanut menohaluja, vaan sain sen nätisti haaviin. Savukala iltapäivällä saapuville vieraille oli taattu.

Kalassa olin ennättänyt olla vasta alle puolisen tuntia ja ajattelinkin jo, että kala on ilmojen viilettyä aktivoitunut enemmänkin. Seuraavat kaksi tuntia kalastin kuitenkin täysin ilman tapahtumia aina siihen saakka kun olin jo lähdössä takaisin mökille. Tuolloin kovan kosken reunasta mustaan pupaan iski noin kolmekymmentäsenttinen harjus, jonka vapauttelin nopeasti takaisin vetiseen elementtiinsä.

Viikko meni nopeasti rakennushommia paiskien ja vieraita viihdyttäen ja seuraavan kerran koskelle ennätinkin vasta perjantai-iltana. Ilma oli synkän oloinen ja tällä kertaa ajatteli lähinnä harjusten toivossa suunnata Mäkäräkoskelle.

Aloitin. Kalastuksen kaatuneen haavan kohdalta larvastellen ylävirtaan. Ajatus oli nimittäin alkuilta edetä larvastellen ja illan pimetessä keskittyä hieman pinnempaan. Etenin kohden kosken niskaa ilman isompia kalatapahtumia. Toki pari pientä harjusta käsissä kävi, mutta mainittavampaa ei tapahtunut. Lopulta kuitenkin hieman ennen niskaa tunsin, että nyt vapaa heiluttaa hieman vauraampi taimen. No kutosen kepillä 32 senttinen harjus oli nopeasti nostettu pintaan ja sitä pitkin kalamiehen ulottuville. Musta pupa nopeasti suupielestä irti ja kalastus jatkui. Ennen niskaa on lyhyt kovempi koskipaikka, josta kalan toivoin yhyttäväni. Noin puoleenväliin edettyäni vavassa tunsinkin kalan tempomisen. Valppaus oli ilmeisesti hetkeksi herpaantunut, sillä siima oli hieman löysällä, enkä vastaiskua saanut tehtyä. No luotin siihen, että lyhyen morsetuksen siiman päässä tehnyt kala ei ollut häiriintynyt vielä liiaksi, vaan uskoin kalan ottavan vielä uudelleen. Tein kymmenkunta rauhallista uittoa kalan olinpaikan yli, kunnes kalan hermot pettivät ja se iski voimakkaasti käyden samalla lähes kokonaan ilmassa. Kala oli selvästi ollut koskessa jo pitkään ja voimaa sillä riitti. Laskeuduinkin kymmenisen metriä alas suvantoon, jossa kala olisi helpompi haavita. Myös kala alkoi olla alistunut kohtaloonsa ja vedin sitä jo haavia kohden, kun napsahti. Taas sama Maximan 0,24 fluoro petti solmusta samoin kuin reilu viikko aikaisemmin Viannalla. Ketutus oli melkoinen. Ei niinkään karanneen kalan takia, vaan lähinnä sen, että nyt olivat sivutapsit alkaneet yht'äkkiä napsua selittämättömästi poikki. Onko monta vuotta hyvin toimineessa solmussa nyt vikaa? Kiristänkö sen nykyään jotenkin väärin, vai onko kyseinen siimarulla vain maanantaipäivän laatua?

Jatkoin uuden tapsin sidottuani kalastusta, mutta puolille öin jatkuneen kalastusrupeaman aikana ei enää varmaa taimen havaintoa tullut. Harjuksia sitäkin enemmän. Tosin mitan täyttävät yksilöt loistivat poissaolollaan. Kosken alaosassa tapasin kaksi mukavaa mökkiläistä, jotka harmittelivat myös sitä, että toiselle rannalle oli tullut liikkumisrajoituksia, eikä kalamiehet pääse koskelle. He myös vakuuttivat auliisti, ettei kalamiehet heitä häiritse. Täytyy kyllä ihailla heidän suhtautumistaan. Kuitenkin aika usein saavat mökin pihalta seurata kun kalamies kolistelee koskia kohtuu lähelläkin. Onneksi suvaitsevaisiakin ihmisiä vielä maailmaan mahtuu.

Syöntiä riitti vain vartiksi Viannalla

2011-07-31T18:53:00.000+03:00

Monena iltana on taas meinattu blogi kirjoittaa, mutta näinpä se on jäänyt vain kirjoittamatta. Viimeisten viikkojen aikana ei kalalla ole juuri tullut käytyä, kun tuo keli on hieman turhan kuuma, eikä siten houkuttele kalalle. Lauantaina 23.7 tosin oli vakaa tarkoitus kalalle, mutta juuri kun olin aloittelemassa alkoi ukkonen, joka lopulta pakotti pois koskesta. Vajaan tunnin vispaamisen tuloksena oli yksi pudotettu taimen Nurmijoen Haapakoskesta, kun sivutapsissa ollut perho tarttui pohjakasveihin ja kala sai revittyä itsensä irti.

Seuraavana tiistaina oli kuitenkin MP-Tolosen eli Iken kanssa sovittu reissu Viannalle, mutta tällekin reissulle tuli takapakkia jo edellisenä iltana, kun Esa koskelta soitteli ja varoitteli, että vettä on hirmuisesti ja vallikin on veden peitossa. No päätettiin kuitenkin kalalle lähteä ja kiitos Esan soiton osasin varata mukaan hieman normaalia varustusta raskaamman vavan 200 grainin bottom express siiman ja läjän boobyja.

Koskelle saavuttiin Iken kanssa liki samaan aikaan, ennen aamu viittä mutta koska ike oli ilmeisesti jo nukkunut edellisen yön kahluuhaalareissa pääsi mies korkkaamaan kosken ennen minua. Itse hipsin hieman myöhemmin rantaan ja päätin kopaista heti parkkipaikan alapuolisen vallin reunan pienen akanvirran, jossa tiesin olevan vettä varsin reilusti. Parin heiton jälkeen siimaa vietiinkin jo varsin rajusti ja tuntui, että nyt siiman päässä on todellinen hirmu. No lopulta täksi hirmuksi paljastui ehkä noin kilon lahna, joka oli tyylikkäästi selkäevästä kiinni ja aiheutti virrassa varsin voimakkaan vastuksen.

Tämän jälkeen kompuroin veden peitossa olevalle riutalle ja aloitin pommittaa virran reunaa. Raskaan upposiiman heitto pitkän tauon jälkeen vaati totuttelua ja perho oli kiinni useaan otteeseen selän takana pajupuskissa. Ike puolestaan lirkki höyhenen kevyesti kolmen gramman lyijyillä ja sai väsytellä isoja kiviä useaan otteeseen huonolla menestyksellä. Lopulta pieneen jigikoukkuun sidottuun aika paljon Iken kirrepupaa muistuttavaan perhoon iski reilun kilon kirjolohi, joka olikin nätisti haavissa kello 6.20. heti seuraava heitto ja kirre kiinni jälleen ja samassa perhossa. Jostain syystä tällä kertaa tapsisolmu petti ja kala katosi kuohuihin perho suupielessään. Täytyy myöntää, että tuollainen tiputus harmitti.

Sidoin rauhassa uuden tapsin ja voin vakuuttaa, että tein sen nyt jos mahdollista normaaliakin tarkemmin. No vielä mitä. Reilu puolituntia ja taas kala kiinni ja taas naps! Tapsi poikki solmusta. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa ketutti. Kalastus kuitenkin jatkui ja vielä yksi todennäköisesti kirjolohi tempoi siiman päässä noin kello kahdeksan aamulla. Ei vain pysynyt koukussa tuo yksilö. No eipähän ainakaan tapsi katkennut. Tämän jälkeen loput kalatapahtumat olivat vain lahnoja, särkiä ja ahvenia. Kalliiksikin reissu meinasi tulla, sillä synkkä siima jäi kiinni pohjaan kivien väliin ja sieltä se ei suostunut irtoamaan. No katkihan se meni perkkele. Onnellinen loppu siiman suhteen kuitenkin saatiin, sillä insinöörin tarkkuudella Ike lirkki perhonsa kiinni minun siimaan ja sai sen ihmeen kaupalla rantaan asti. Olipas meikäläinen onnellinen kuin omena kun sani siimani takaisin ja pääsin illalla liitoshommiin. Saapipa nähdä miten yhdistetty siima toimii jatkossa.

Taimenriehaa Jyrkällä

2011-07-22T23:01:00.001+03:00

No näinhän se käy joka vuosi. Eli heinäkuussa alkaa tuo bloginkirjoittajan into hiipumaan ja reissuraportit alkaa viipymään. No lyhyitä reissuja on tullut tehtyä ja laitetaan lyhyt tiivistelmä kahdesta muustakin reissusta Jyrkän jutun perään.

Heinäkuun helteiden myötä inspiraatio hikoilla koskilla on laskenut radikaalisti. Siksi kalastustunnit ovatkin olleet vähissä. Viikko sitten sunnuntaina teki kuitenkin mieli liotella siimoja ja käytännössä tutustua uuteen paikkaan, sillä Jyrkänkoskella ei ole vain tullut käytyä yhtä tulvareissua lukuun ottamatta ehkä vuonna kuokka ja kirves.

Sunnuntaina saavuin koskelle hieman ennen iltakahdeksaa. Koskella näkyikin tuttu mies, sillä serkun mies istui rantakivellä miettien maailman kovuutta. Kaveri oli toista kertaa elämässään perhoa uittamassa ja ekan saalisvarman reissun jälkeen elo näytti tällä kertaa nurjaa puoltaan, sillä vuorokauden kalastuksen tuloksena oli pari hyvänkokoisen kalan pudotusta ja koskeen kadotettu haavi.

Itse päätin aloittaa kosken niskan montun ruoppaamisesta, koska ajatus oli edetä varsinaiseen koskeen vasta illan alkaessa hieman hämärtyä. Tämä osoittautui oikeaksi taktiikaksi, sillä lähes heti ensimmäinen taimen rimpuili taivutellen nelosluokan x-fliten vartta. Kala haaviin ja ruokakala oli tosiasia. Mittaa oliiviin pupaan erehtyneellä kaverilla oli 47cm ja kala-aikaa oli kulunut kokonaista seitsemän minuuttia.

No jatkoin vielä suvannon pommittamista, mutta ahvenia lukuun ottamatta tulosta ei enää tullut. Lopulta lähdin hiljalleen alaspäin koittaen kalastella jokaisen peilin mahdollisimman tarkasti. Heti kosken niskan peilistä tärähtikin ensimmäinen taimen. Nyt kokoa ei vain ollut 35 senttiä enempää. Jatkoin eteenpäin ja jo lähes heti seuraavasta peilistä pamahti jälleen kiinni taimen komean ilmalennon saattelemana. Näin heti, että kala oli hieman kookkaampi ja väsyttelin varoen kalaa kivien seassa. Lopulta koppasin ilmeisesti poikasistukkaana istutetun kauniin 41senttisen (oikean muotoisen) taimenen nopeasti haaviin ja vapautin kaverin takaisin koskeen. Palasin saman peilin äärelle, mistä kalan tartutin, sillä en ollut ehtinyt peiliä kalastaa kuin yhden heiton verran. No siimaa kelalta viitisen metriä heitto kiven viereen, jonka alapuolelle peili muodostuu ja samalla kun perhot tavoittavat peilin keskiosan siimaa viedään jälleen. Nyt kala on taas kaliberia kookkaampi ja onnistuu kietomaan siiman jo kovassa koskessa yhden kiven ympäri. Onneksi pääsen kivelle nopeasti ja saan siiman jälleen vakaaksi. Seuraavaksi kala keksii lähteä täyttä vauhtia alavirtaan ja nelosluokan kepillä en saa tai en ainakaan osaa toppuutella menijää riittävästi. Lopulta löydänkin itseni loppuliu-usta, jossa haavitsen kalan ja totean, että 48 senttinen komistus saa toisen pääosan ruokapöydästämme.

Tässä vaiheessa kello on vartin yli yhdeksän ja pidän oluen mittaisen tauon ja neuvon hieman serkkulikan miestä, jolle perhokalastuksen salat ovat vielä monelta osin hämärän peitossa. Markon lupa loppuu kuitenkin ilta kymmeneen ja pääsen jatkamaan kalastusta yksikseni. Tämän jälkeen kaikki tapahtumat tulevat varsinaisen kosken puolelta, josta nappaan vielä kaksi mitallista taimenta toisen noin 44 senttisen iskiessä aivan rannan tuntumasta vain nilkan syvyisestä vedestä. Tämän väsyttely tarjosikin hupia kerrassaan, sillä matalassa vedessä edestakaisin sinkoileva kala laittoi omiinkin jalkoihin vipinää. Toinen juuri ja juuri mitallinen taimen taas löytyi jälleen samasta peilistä, josta yhdeksän jälkeen olin taltuttanut ne kaksi kalaa peräkkäisillä heitoilla. Myös alamittaisia kaloja löytyi jokunen kosken eri osista. Nämä pyrin ottamaan ylös nopeasti ja tästä syystä muutama eväkäs vapauttikin itsensä jo hieman ennen haavia. Hieman ennen kahta yöllä päätän lopetella kalastuksen, sillä viisi mitalista ja saman verran pienempiä oli takuulla enemmän kuin mihin olin reissulla varautunut.

PS: Kaksi muuta reissua, joilta kamerakin oli jäänyt reissusta pois tein 8.heinäkuuta Koirakoskelle ja 11. heinäkuuta Viantaan. Tuo koirakosken reissu oli jäädä tekemättä, sillä sateinen ja kostea keli oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Lähdinkin kalaan vasta puolelta öin ja kalastin kosken nopeasti ylhäältä alas. Olin jo lopetella kalastuksen, kun päätin kopaista vielä aivan kosken alaosassa olevan kiven huopeen, jossa rannan ja kiven väliin jää vajaan metrin levyinen mutta syvä virrankohta. Eka heitto siten, että perho ui kiven ohi virran puolelta ja kaartui rannan puolelle. Sen jälkeen pari lyhyttä vetoa jolloin perhot ovat nätisti montun päällä ja samalla perhoa vietiin. Kala tuntui ensiksi hyvin pieneltä, mutta tämä johtui siitä, että se ei ilmeisesti juuri tajunnut ensi alkuun olevansa kiinni. Kun sitten aloin hivuttaa kalaa lähemmäksi se joutui paniikkiin ja heitti kaksi komeaa hyppyä. Huomasin, että kala olisi kuitenkin reilusti mitallinen ja kevensin painetta, jottei kala tippuisi. En halunnut vetää kalaa kovaa koskea ylöspäin, joten hivuttauduin alemmaksi, jossa olikin helpompi koukata eväkäs haaviin. Kiitos kuuman ilman olin jo hiestä märkä, joten lähdin samointein takaisin mökille.

Viannalla puolestaan oli erittäin vaikeaa. Perhoja meni pohjaan ja kirret eivät syöneet. Lopulta pienten taimenten seasta sain kuin sainkin kaivettua yhden mitallisen taimenen, mutta laiheliini sai kuitenkin vapautensa. Myös Junnu-Markus sai reissulla ensimmäisen taimenensa, vaikka kokoa ei ollut tuolla kalalla juuri tumman miehen mulkkua enempää.

Sano muikku!

2011-07-04T16:21:00.000+03:00

Työnorja MP-Tolonen oli varannut kalastusluvat Viantaan jo neljäksi aamulta ja völjyyn teki mieli, joten maanantaina piti herätyskelloa vääntää pirisemään jo 02.00, jotta pääsisi taivuttelemaan vapaa jos ei taimenten ja kirjojen kanssa, niin ainakin Viannan aina niin viehkeiden pohjakivien kanssa. Saavuin puoli neljä koskelle ja samassa myös Tolonen kruisaili ranskanleivällään koskelle. Hämmästys oli melkoinen, kun ranskalaisesta yllätysmunasta kuoriutui parkkipaikalle ehta perhokalastaja kahluuhousuineen kaikkineen. Oli Ismo-poika ajellut aamutuimaan kahlureissa läpi savonmaan. Onneksi ei sentään ajaessa ollut puristanut toisessa kädessään perhovapaa, sillä tällöin ajaminen olisi jo ollut hieman hankalaa.

No Iken rynniessä koskelle viimeistelin itse välineistöä ja hivuttauduin pikku hiljaa koskeen. Ike pyrki hivuttautumaan kuohun reunaan parkkipaikan puolelta, joten itse kahlailin lähemmäksi vastarantaa ja lähdin nousemaan kohti kuohua. Kuohun alla piti yllättävän hiljaista kunnes ylimmäisenä perhona olleeseen savumuikkuun paukkui pari säynettä ja ihan otettavan kokoinen kuhakin. En halunnut tässä vaiheessa kahlata vielä rantaan, joten päästin kuhan menemään ja jatkoin kalastusta. Jotenkin tuntui, että larvastellen perhot eivät tavoita pohjaa, joten lisäsin perukkeeseen lisää painoa. Tämä oli toimiva liike, sillä heti alkoi vapa taipua. Kala tuntui mukavan kokoiselta ja spurttasi pariin otteeseen kauemmaksi . Hämmennystä aiheutti välillä vilahtanut punainen evä ja pelkäsinkin jo, että siimanpäässä olisi vain tappajasäyne. No punaiset evät kuuluivat pienelle ahvenelle, joka oli iskenyt sivuperhoon ja itse valkeassa juotikkaassa oli kiinni hyvin syönyt 46 senttinen taimen.

Tämän jälkeen piteli enemmän tai vähemmän hiljaista koko loppuluvan. Tai no yksi noin 40 senttinen taimen pari pienempää, pieniä kuhia, säyneitä, lahnoja, isoja ahvenia ja yllätys yllätys MUIKKU! Itse olisin pistänyt kyseisen eläjän siiaksi, mutta juuri viime reissulla oli ollut puhetta, että eräs toinenkin perhomies oli koskesta muikun saanut ja takistanut tuntomerkit. Tuntomerkki lyhyt alaleuka, kun oli helposti tunnistettavissa. Ähäkutti wikipediassta selvisikin, että tiedot oli kuitenkin väärät... Siialla on lyhyt alaleuka ei muikulla, joten nuo pienet viheliäiset kalat olivatkin SIIKOJA...

PS. Mikä parasta perhohävikki oli Viannalla taas melkoinen. Niinpä perhonsidontaharrastus jatkuneekin tulevina viikkoina aktiivisena.

PS2: Niin joo kävin lauantai-iltana myös Nurmijoella, jonne oli aikaisemmin viikolla kipattu lisää arvokalaakin, joten joessa piti eväkkäitä oleman. No tyhjee pyysin kahta mittaharria ja kahta alamittaa lukuunottamatta. Taimenista ei muuta havaintoo, kuin että, yksi nenä ruvella ollut istari paistatteli iltaa nilkan syvyisessä vedessä, josta sitä yritin suostutella muddleriin ja tinseliin iskemään. No eipsä onnistunut.

Ei ihan kympin suorituksia

2011-06-27T22:57:00.000+03:00

Juhannuksen alusviikko sujui jälleen tyystin mökkihöperönä, eikä siksi ole tullut blogiakaan päiviteltyä. Kalastuksenkin kannalta viikko oli vaisu, sillä vaikka tiistain pyhitin aika tyystin kalastukselle, ei myöhemmin viikolla kalalla tullut mökkirannan onkihommia lukuun ottamatta piipahdettu. Ainakin osasyynä tähän oli vaimon sukulaismiehen lusikan nurkkaan heittäminen juhannusaattona, jolloin ei suurempia intoja ollut jättää vaimoa lauantaina mökille maailman kovuutta miettimään.

No tiistaina suunnattiin koskelle heti aamukuudeksi rauhoituksen loppumista odottelemaan. Yllätys oli kuitenkin kova, kun Päsmärillä vartti ennen rauhoituksen loppumista tapasin miehen viuhtomassa perholla jo miehekkääseen malliin. Oli kuulema kalastanut jo puoliltaöiltä saakka. Ei kuulema ollut rauhoituksesta tietoinen ja ensimmäinen kausilupa taskussa jne...jne... En jaksa asiasta enää muuta todeta, kuin että ainahan niitä sääntöjä rikotaan vahingossa. Kukapa niitä nyt tahallaan rikkomaan?

Koskelle tulleiden Kipinän ja Raadon kanssa kyseisiä kavereita päiviteltiin ja aloiteltiin kalastus. Päivä olikin tapahtumien osalta varsin värikäs etenkin Päsmärillä. Ensin oliivilla muddlerilla 35 senttinen taimen haaviin sitten yhden vajaan viisikymppisen karkuutus jo lähes haavin reunalta kalaa havaksen pohjalle kurottaessa aina illan kruunanneeseen 44 senttiseen istariin. Väliin oli toki mahtunut monta kalatapahtumaa, mutta heikosti nuo pirulaiset tarttuivat. Kalastusta leimasi myös muutamien kalamiesten napina, kun ei sitä istutuserää nyt juhannukseksi Nurmijoelle tullut. Samaa turhautumista näytettiin purkavan myös PK.netissä ja kylläpä itsekin otaksuin jo lisää koskeen kaloja saapuneen. No kaloja kuitenkin näytti oleva, mutta tästä miehestä ei vain nyt ollut ottajaksi yhtä kalaa enempään.

Kun juhannusviikonlopun kalastus meni reisille ja kuluvalla viikolla kutsuu muumimaa, niin sain kuin sainkin itselleni maanantai aamuksi luvan Viannakoskelle, jossa kuulin jälleen olevan mukavasti taimenta. Mikä parasta jopa hieman sitä paremman kokoistakin. Alku kalastukselle ei ollut mitenkään tyylikäs koitin kahlata pelipaikoille, mutta valitsin hieman väärän reitin ja virta meinasin kammeta miehen kumoon. Siinä sitten pompin ja hypin minkä voin ja ajoin todella surkeasti vallilla kalastavan kalamiehen eteen pilaten kalastuksen täydellisesti. Siinä sitten korvat luimussa nolona takavasemmalle ja piiskaamaan kuohun reunoja hieman helpompaa kahluureittiä. Kalastuksesta ei nyt jaksa juuri hehkutella kiitos muuten epäonnisen rupeaman, mutta kaloja kävi haavin pohjalla kivasti, mutta puolenmetrin ylitys jäi niukin naukin tekemättä. Epäonnisen reissun kruunasi jo aamun alkumetreillä Hardyn Demon -vavan katkaiseminen, kun nykäisin hieman varomattomasti perhoja pohjasta. No nyt on kokeiltava Hardyn palvelujen toimivuutta ja kallista lystiähän se on.

Jos nyt jotain kalasaaliista pitää todeta, niin aamukuudesta kahdeksaan kaloja oli vielä mukavasti ja keskikokokin oli alamitan paremmalla puolella. Keskipäivään mentäessä keskikoko tippui ja säyneet innostuivat perhoistani. Toimivinta settiä oli jälleen muddleri sekä savumuikku-tinseli. Jostain syystä tavallinen tinseli ei maanantaina ollut oikein iskussa.

Vaihtelevaa kalastelua ja mökkeilyä

2011-06-20T17:07:00.000+03:00

Viikko sujui jälleen rauhallisesti mökkeillen ja pienten mökkiaskareiden lisäksi sekaan mahtui myös kolme lyhyttä reissua Nurmijoelle taimenia kiusaamaan. Etenkin kaksi ensimmäistä reissua oli tapahtumilla mitattuna varsin onnistuneita, mutta eipä viimeisessäkään reissussa moittimista ollut.

Tiistaiaamu heti rauhoituksen jälkeen olisi otollista aikaa kalastukselle kalojen rauhoituttua maanantairauhoituksen aikana. Tiistaiaamu sujui kuitenkin nyt hieman erilaisen kalastuksen parissa, sillä Haapakoskelle tallusteltiin ekaluokalle syksyllä marssivan Veeti pojan kanssa, jota kalastuskärpänen on puraissut hieman isoveljeään kovemmin. Veeti jaksoikin kalastaa tunnin mallikkaasti ja palkintokin tuli viime heitoilla, kun välisuvannosta tarttui lottolippaan 38senttinen taimen. Tyytyväinen saamamies ihasteli hetken saalistaan ennen kuin isä vapautti kalan takaisin kuohuihin. Voitte arvata, että äiti piti herättää kuulemaan kalatarinaa, kun saavuimme takaisin mökille.

Itse pääsin kalaan sitten illalla. Raato oli kaivanut aamulla jo päsmärin joka kiven takaa vähintään yhden taimenen haaviin, mutta niinpä mies jaksoi hauislihasten väsyttelyn johdosta kipeinä lähteä vielä meikämannen kanssa lirkkimään Koirakoskea, jossa Raato arveli taimenten odottelevan suu ammollaan. Eipä vikaan pojan veikkaus vienyt, sillä heti alkutahtien aikana kosken keskikohdilla perhoa vietiin ja haaviin napsahti reilu nelikymppinen viimevuotinen istari. Vajaa kymmenen metriä alempana oliivia muddleria vietiin jälleen, mutta tällä kertaa pitkulaisesta peilistä iskenyt taimen ei siiman päässä viihtynyt kymmentä sekuntia kauempaa.

Ohilyöntejä ja tärppejä riittikin pitkin iltaa mukavasti. Joku oli kuitenkin omassa kalastuksessa pielessä, sillä tuon ensimmäisen kalan lisäksi haavissa kävi vain yksi alamittainen taimen. Raadon koukuttaessa jälleen joka kiven kolosta vähintään sen alamittaisen taimenen. Olin jo luikkimaisillani mökille haavoja nuolemaan, kun Raadon perhoa tavoittelemaan nousi erään kiven takaa hirmuinen mörökölli. Viime hetkellä kala hylkäsi tarjoilun ja sukelsi takaisin syvyyksiin. Innostuin kokeilemaan vielä onneani ja aloitin laskun noin 50 metriä kyseistä paikkaa ylempää, jotta kala saisi hieman rauhoittua. Kun saavuin paikalle jossa kala näyttäytyi suuntasin heiton hieman kalan olinpaikan yläpuolelle ja PAM. Kala iski todella raivolla ja lähti heti alavirtaan. Taimen onneksi kääntyi ennen kohtaa, jossa koski puristuu kovemmaksi koskeksi ja vältyin kalan perään juoksemiselta. Pikku hiljaa sain kalan ohjailtua pieneen suvantoon ja aloin jo suunnitella missä kalan koukkaisin haaviin. Nostin kalan pintaan ja tajusin, että kalalla oli kokoa ainakin reilut puolimetriä. Samalla jo väsynyt kala kääntyi kyljelleen ja potkaisi väsyneen oloisesti. Tämä kuitenkin riitti ja kala painui syvyyksiin . Itseäni syletti aikalailla.

Tuon tapahtuman jälkeen Koirakoski hiljeni osaltani ja hieman ennen puoltayötä päätin kopaista vielä lyhyesti Mäkäräkoskea. Laskeuduin nopeasti koko kosken alas asti, mutta tärppiäkään ei kuulunut. Vaihdoin perhot ja kävelin ylöspäin ja ajattelin kokeilla muutaman hotspotin ennen mökille lähtöä. Tämä toimikin, sillä kymmenen metrin matkalta kosken puolivälistä sain kaksi kesän isointa Nurmijoen harjustani. 38 ja 39 senttiset harjukset käväisivät haavissa. Hauskinta oli, että isompi harjuksista tuli suhteellisen isolla tinselillä :D

Keskiviikkona vierailtiin Kuopiossa, josta mukaan tarttui entisten jo hajoamispisteessä olevien kahluukenkien korvaajaksi Simmssin Guidebootsit. Niitä piti torstaina päästä kokeilemaan ja niinpä ajelin takaisin Koirakoskelle. Onni ei ollut minua hylännyt, sillä sain kalastella koko illan koskea yksikseni. Kalaa oli koskessa tiistaiseen malliin ja tuloksena oli 2 mittakalaa ja 2 pienempää. Lisäksi tärppejä, joista yksikään ei edennyt vavan nostoa pidemmälle kertyi puolisenkymmentä. Huomionarvoista oli, että kaikki kalat tulivat jälleen oliivilla muddlerilla. Illan kohokohta oli puoli yhdentoista maissa saamani erittäin virkeä 45 senttinen taimen, joka iski larvastellessani juuri samaa paikkaa, josta tiistaina sen ison pudotin. Hetken ennätinkin toivoa saman pedon erehtyneen uudelleen perhooni, mutta sangen nopeasti huomasin, että vastapelurin koko ei ollut aivan samaa luokkaa, kuin pari päivää aikaisemmin.

Mökkiviikon viimeinen reissu sijoittui sitten perjantai-illalle, kun miespolon piti lähteä koskelle estrogeenivyöryä karkuun. Vaimolle tuli nimittäin muutama kovasti juoruava emäntä kylään ja miestä vietiin koskelle turvaan. Tarkoitus oli kalastaa muutama tunti Päsmärin koskea ja sitten kurvata joko Nurmikosken tai Mäkärän kautta perhokerhon mökille nukkumaan, jotta eukot saavat juoruta rauhassa. Ilta oli kuitenkin kahteen edelliseen reissuun verrattuna varsin rauhallinen, mikä toisaalta oli ymmärrettävää olihan istutuksestakin kulunut jo yli kolmisen viikkoa. Päsmärin kalastin tällä kertaa tarkasti aivan kosken niskalta aina lähes loppuliukuun saakka. Vavan päähän ei kuitenkaan elämää välittynyt ennen kuin olin edennyt jo hieman kodan alapuolelle. Onnistunut heitto aivan kahden kiven väliin ja vihainen taimen tarrasi muddleriin lähes välittömästi sen pudottua veteen. Lyhyt väsyttely ja muutama sentti yli nelikymppinen taimen sätki haavissa. Illan toinen tapahtuma tuli lähes heti perään, sillä vain vartti myöhemmin vavassa tuntui jälleen elämää. Vapa pystyyn ja töihin. Nyt ei tätä iloa kestänyt kuitenkaan kauaa, sillä varsin pieneltä tuntunut taimen irtosi lähes heti.

Loppuillan koski oli hiljaa ja vaihdoin lopulta Koirakoskelle, sillä kello oli jo niin paljon, etten viitsinyt pidempiä koskia lähteä enää kopaisemaan. Koirakoskellekaan ei perjantaina tapahtumilla mässäilty. Yksi vajaa 20 senttinen taimen putosi hieman ennen haavia ja kun olin poislähdössä Mazdamies Niskanen kurvasi koskelle. Jutustelussa kävi ilmi, että mies oli tullut savon sydämeen osallistuakseen Pitkäkosken karsintoihin ja oli päättänyt verestää muistojaan Nurmijoen varrella. No sain houkuteltua miehen saunomaan kerhon mökille ja ennättipä Laukaan mies kuorsatakin parisen tuntia mökissä ennen kuin paineli seitsemäksi Pitkällekoskelle pooliarvontaan.

Tapahtumarikasta kalastusta Nurmijoella.

2011-06-12T22:37:00.000+03:00

No kirvoitetaanpa lukijoilta aluksi edes mehevät naurut. Edellisellä reissulla uskoin siis pudottaneeni kameran kalakiimassani koskeen. No näissä kuvitelmissa mentiin ja uusi Canon powershot D10 ennätettiin tilata. No Eipä mitään, kun pakkasin koulutyön päätyttyä lauantaina kalavehkeitä, niin huomasin hämmästyksekseni, että ”koskeen” pudottamani kamera pilkisti perholiivin taskusta. Nimenomaan sellaisesta taskusta, johon perhorasian kanssa ei pitäisi juuri vaahteranlehteä paksumpaa tavaraa sopia. No olympuksen kamera näkyi sinne sopivan.
Menin siis viikko sitten lauantaina mökille. Tarkoitus oli tehdä pihahommia ja välillä kalastella aina keskiviikkoon asti. Maanantaina mökille saapui myös kolmen kopla opiskelukavereita, joiden kanssa oli tarkoitus ensimmäinen ilta kupitella ja toinen päivä keskittyä kalastukseen.

Kalallisesti reissu oli varsin antoisa. Ensin lauantaina, jolloin tarkoitus ei ollut edes koskella käydä alkoi poltot iltasaunan päätteeksi olla sellaiset, että mies löytyi lopulta Haapakoskelta, jossa ilta kalasteltiin yhtä säynettä ja kahta pudotettua taimenta lukuun ottamatta tyhjää. Oman sivumakunsa antoi nuori perhokalastaja, joka tyhjällä koskella kiilasi kauniisti pusikosta juuri minun ja kahden muun perhokalastajan eteen jostain pusikosta. Olin onneksi laskeutumassa koskea viimeisenä, joten omaa kalastustani tämä ”kohtelias” kalamies ei häirinnyt, mutta kaksi muuta, joiden eteen nuorukainen kiilasi joutuivat nousemaan rannalle. KIITOS!

Lauantai-illan pisto joelle oli siis vain kahden tunnin mittainen. Sunnuntaina olikin sitten tarkoitus pilkkiä pidemmän kaavan mukaan ja arpominen Päsmärin ja Mäkäräkosken välillä oli suurta. Koska en jaksanut herätä aamuvarhaisella valitsin Mäkärän, koska ajattelin, että vaikka taimenet olisivat helteellä nokka kiinni saattaisi muutama harjus eksyä siiman jatkoksi Mäkärällä. Valinta osui tällä kertaa oikeaan, sillä tapahtumia riitti eritoten harjusten muodossa. Heti alkuun sain pari hieman alamittaista harjusta larvastamalla ja samoilta jalansijoilta onnistuin pudottamaan myös ehkä hivenen yli 40 senttisen taimenen. Kosken puolivälissä sen sijaan riitti tapahtumia, kun haavitsin noin kymmenen metrin matkalta nelisen kappaletta mitallisia harjuksia ja yhden 46senttisen taimenen, joka päätyi odottamaan savustusta. Kolmituntisen kalastussession kruunasi 41 senttinen kirkas kala, joka lienee ollut sama kala, jonka haavitsin samasta paikasta samalla perholla jo keskiviikkona. Eipä ollut poika vielä läksyään oppinut. Katsotaan miten ensi kerralla. Mukavaa oli jututtaa myös kosken niskalla oman taimenensa juuri haavinnutta kuopiolaista herrasmiestä, joka oli ainakin näin huonolla lärvimuistilla varustetulle miehelle uusi tuttavuus.

Illalla taas saunan päätteeksi teki mieli kalalle ja lyhyesti pistäydyin Päsmärillä. Lähes heti koskelle saavuttuani Oliivi muddleri toimi taas ja taimen sätki haavissa. Lopun kolmen tunnin kalastusrupeamasta piti hiljaista yhtä terävää tärppiä lukuun ottamatta.

Maanantain viikkorauhoituksen vietin mökkihommia tehden ja kun opiskelukaverit saapuivat sisältyi iltaan myös saunomista ja hieman juominkeja, jotka eivät muuten olleet kevytmaitoa. Tiistaina heräiltiin rauhalliseen tahtiin ja Päsmärinkoskelta kantautuvien hurjien aamusaaliiden jälkeen harmiteltiin, ettei oltu lähdetty kalaan aikaisemmin. Koska Päsmärillä kuultiin olevan porukkaa päätettiin suunnata Mäkärälle, joka oli osuva valinta, koska koski oli tyystin autio kalastajista. Koska ajattelin kirkkaan auringonpaisteen karkottaneen kalat aivan pohjille aloitin kalastuksen larvastelemalla. Tulosta tuli samasta kohden, kuin sunnuntaina ja taas 46 senttinen taimen kellotti haavin pohjalla. Jatkoin alaspäin ja aivan kosken lopussa vapa taipui taas. Nyt kala ei jäänyt satimeen, vaan lyhyen kamppailun jälkeen irtosi. Koska olin huomannut pari salakka-ajoa vaihdoin hieman perhoja ja ylimmäksi perhoksi laitoin tinselin. Tämän vaihdon jälkeen aloitin kalastuksen yhden hyvän peilin alapuolelta ja jo toisella heitolla perhoja vietiin. Sunnuntain istareihin verrattuna varsin pirteä 44 senttinen istari tappeli aikansa ennen haavia. Taas ottipelinä toimi oliivi muddler. Otin kalan ruokakalaksi ja jatkoin kalasta. Kovin pitkään sitä ei riittänyt, sillä jo seuraavalla heitolla perhoa vietiin jälleen. Nyt tinseliin erehtyi todella lihava 40 senttinen istari.

Tähän päivän kalastelu jäikin, mutta vielä illalla ennen saunomista piipahdimme Nurmikoskella. Tuolla tuloksena oli itselle taas yksi salakka-ajoon osallistuneen 47 senttiseen taimenen jallitus tinselillä.

Se kalliimpi kalareissu

2011-06-03T02:41:00.002+03:00

No Kauden avaus Nurmijoella ei sitten sujunut ihan kuin tanssi. Ei sillä, etteikö kalaa olisi tullut, tai etteikö seura joella olisi ollut kohdaallaan, mutta kun oma vedenkestävä kamera päätti testata kestävyyttään torstaina viimoisen päälle huolella ja sukelsi auki unohtuneesta rintataskusta jonnekin kosken kuohuihin. Kuvat juttuun on siis otettu vanhoista arkistoista tuoreiden reissukuvien ollessa tallessa Päsmärin kuohuissa.

Tiistai-iltana töiden päätteeksi olin tullut valmiiksi mökille odottelemaan puolilta öin avautuvaa kautta yhdessä velipojan kanssa. Puolilta öin oltiinkin valmiina Mäkäräkoskella ja heti ensimmäisellä heitolla vapa taipui. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä siimathan siitä silmille tuli heti väsyttelyn alkumetreillä. Kalastajia muuten koskella oli avauksesta huolimatta vain puolisenkymmentä ja koko porukka oli varustettu erittäin hyvällä käytöksellä, josta iso hatunnosto kaikille. Itse sainensimmäisen puolentunnin aikana vielä pari vihaista tälliä, mutta kiinni ei kala näyttänyt jäävän.

Alun tällien jälkeen hiljeni. Kalastin huolellisesti koko kosken, mutta aivan kuten muillakin joki oli kuollut kuin kaivoa onkisi. Kahden jälkeen, kun oltiin jo sovittu, että aivan kohta lähdetään unille, hieman kosken niskalta alaspäin sitten tärppäsi. Kala iski kiven kupeesta oliiviin muddleriin ja pärski heti pinnassa. Kala ei tuntunut kovin isolta, mutta koska kalan ja minun välissä oli muutama ikävä kivi piti kalan kanssa olla varovainen. Lopulta kala kuitenkin löysi tiensä haaviin ja juuri ja juuri mitallinen kala lähti odottelemaan savustusta mökille.

Keskiviikkona piti käväistä vielä kuusi tuntia lapsia opettamassa, mutta koulun jälkeen tie vei takaisin koskelle. Tarkoitus oli ensin veljen kanssa, joka oli pilkkinyt Haapakoskesta päivemmällä yhden taimenen, mennä illaksi Päsmärille, mutta kun serkupoika soitteli olevansa Mäkärällä, niin ajeltiin myös me koskella. Veli oli päivän harjoittelun ansiosta näköjään terävämmällä päällä ja veti tuoreen istarin sähkölinjan alta komeasti pussiin. Itse onnistuin hieman alempaa pudottaa taimenen hieman myöhemmin larvastelemalla tarjotusta muddlerista.

Välillä sää kävi varsin mielenkiintoiseksi ukkosmyrskyn riehuessa päällä. Kaloja ei ukkonen ilmeisesti säikäyttänyt, sillä heti myrskyn laannuttua larvastelu tuotti tulosta vain metrejä alempaa tunti aikaisemmin pudottamani kalan iskupaikasta. Nyt kala tuntui jo mukavan kokoiselta ja se vei jo pariin kertaan mukavasti siimaa. Istarin mehut olivat kuitenkin pian käytetty ja 47 senttinen taimen sätki haavissa musta liitsi huulessaan. Samaiseen liitsiin samasta paikasta nappasin vielä ennen illan päätöstä 33 senttisen harjuksen, joka lähti haavituksen jälkeen jatkamaan matkaansa.

Illan komein oli kuitenkin vielä tulossa. Kymmenen maissa olimme päättelemässä kalastusta ja siirtymässä saunomaan mökille, kun viimesen "herkkupaikan" kopaisu tuotti tulosta. Kovasta virrasta iskenyt virkeä taimen jäi kakkoseksi ja todella kaunis lähes kirkas 41 senttinen vanha istari/poikasistukas sätki lopulta haavissa. Kaunis kala oli liian komea minun paistinpannulle, joten Muddler irti nokasta ja kala takaisin veteen.

Torstaina nukuin rauhassa univelkoja pois ja kalaan lähdettiin vasta iltapäivällä. Päsmärillä saimme veljen kanssa kalastella liki päivän rauhassa sekä muilta kalamiehiltä, että kaloilta. Lopulta kuitenkin kärsivällisyys palkittiin ja kosken keskiosassa Muddleria taas vietiin. Kala oli jälleen vanhempi istari, joka oli laihaan ruumiiseensa saanut voimaa ja evät kuntoon. Ei muuta kuin kamera rintataskusta, kuva kalasta ja kala takaisin jokeen. Jatkoin kalastusta samointein ja vain hiukan myöhemmin kahlatessani hieman keskemmälle koskea, etten talloisi komeaa rantamottua, josta usein löytyy perhoista kiinnostuneita kaloja, jalkani pyörähti kivellä ja horjahdin polvilleni. Samalla kamera otti ja lähti avoimeksi jääneestä taskusta ja vitutus oli valmis.
No uuden kameran hankintaa olikin jo ehditty pohtia, mutta nyt tämä hankinta aikaistui.

Kelluilua Korpilohella.

2011-05-19T23:26:00.000+03:00

Kahtena peräkkäisenä torstaina tuli jälleen käytyä lillumassa Korpilohen lammella Kirjoja jahtaamassa. Reissut olivat molemmat tapahtumarikkaita ja antoisia, josta jäljempänä hieman enemmän.

Viikko sitten saavuin Korpilohelle hieman ennen kolmea ja huomasin, että lammella vapoja väänsi jo Iisalmen lähes komein kaksikko Kimmo ja Pasi. Pojilla oli vavat taipuneet heti lammelle saavuttuaan kiitettävästi, mutta otti oli kadonnut nopeasti kuin veitsellä leikaten. Kelluskelin tunteroisen varsin rauhallisissa merkeissä, sillä ainoat tapahtumat olivat yksi vihainen tärppi ja pieni noin 300g painava siika, joka erehtyi 16-koukkuun pyöräytettyyn fluorinymfiin. Ennen viittä alkoi kuitenkin tapahtua, kun paikan isäntä laitto Zetorin tulille ja kiikutti lampeen pienen satsin noin kilon painoisia kirrenmurikoita. No mieliala oli varsin kaksijakoinen, mutta äkkiä tapahtumia alkoi löytyä pitkin lampea. Koukuttelimme Pasin ja Kimmon kanssa muutaman kalan mieheen rannalta lähinnä liitseillä, jonka jälkeen itse lähdin takaisin kelluskelemaan pitkin lampea. Tämä olikin hyvä ratkaisu, sillä kalat siirtyivät ilmeisesti hivenen keskemmälle, sillä vaikka minulla vapa taipui lähes alinomaan, rauhoittui tahti rannalla selvästi. Kaloja kävi haavissa tasaisesti kunnes syönti loppui.

Kyseisen istukaserän kalat olivat kaikki pieniä ja isännällä olikin ollut tarkoitus aktivoida istutuksella talvella istutettuja isomuksia. Tämä onnistuikin, sillä myöhemmin illalla onnistuin käyttämään haavissa myös nelisen kappaletta reilusti isompia kirrejä, joista isoin lienee kilvoitellut jo 2,5kg painosta. Kaikki nämä vanhemmaksi istutuseräksi epäilemäni kalat iskivät fluorinymfiin.

Tänään saavuin Korpilohelle kerhomme babyosastoon kuuluvan Markuksen kanssa. Kova tuuli sotki rantakalastusta vaikeuttaen rullaamista ja laitoinkin nopeasti kelluntarenkaan valmiiksi. Taas kalat löytyivät hieman rantaa ulompaa, sillä nopeasti haavissa kävi kahdeksan kirreä, joista kaikki löytyivät aika keskeltä lampea. Toimivin peli oli pieni kahdentoista koon pupakoukkuun sidottu pieni musta liitsi. Tämän jälkeen päästin junnuosaston kokeilemaan kellurengasta, mutta ilmeisesti liian isot perhot ja hieman liian kova uittorytmi estivät tehokkaasti kalantulon. Lopulta kipusin jälleen itse renkaaseen ja samalla huomasinkin, että kalat aktivoituvat uudelleen, koska pintakäynnit alkoivat ympäri lampea. Kalojen tärpit olivat tosin tosi varovaisia ja ilmeisesti tästä johtuen myös pudotusprosentit kasvoivat, sillä tiputin peräti seitsemän kalaa varttituntiin. Lopulta kalat alkoivat myös pysymään ja käytin haavissa vielä viittä kirjavaa lohta. Samalla huomasin, että uudet Ikon zipit valskaavat jo toisella lampireissulla ja kieltämättä munat märkänä alkoi olla aika kylmä.

Markus nousi vielä renkaaseen ja onnistuikin useiden tärppien jälkeen tartuttamaan yhden kirjolohen, joka sekin epäonneksi irtosi lyhyen taistelun jälkeen. Ei ollut Markuksen päivä tänään.
ps: viimeinen kuva sisältää puolieroottista materiaalia, eikä sovi perheen pienimmille...

Kevään kalastus suli sairastaessa

2011-05-09T22:52:00.000+03:00

Eipä alkutalvesta olisi osannut kuvitella kuinka tämäkin kevätkausi menee kalastuksen kannalta lähes tyystin sivu. Pääsin nimittäin leikkaukseen maaliskuun viimeinen päivä, jossa pyrittiin korjaamaan vuonna -99 jalkapallossa katkenneen nilkan jäykkyyttä. No leikkaus meni ok ja ensivaikutelma nilkasta oli varsin hyvä. Takapakkia alkoi kuitenkin tulemaan, kun haava alkoi vuotaa kudosnestettä, eikä haava tahtonut sulkeutua. Tästä alkoi viiden viikon sairasloma ja kalastukset saattoi unohtaa. No kun jalka alkoi olla pääsiäisen aikaan parempana tein pari lyhyttä (3h) pistoa Nurmijoelle ja seuraavalla viikolla hieman pidemmän reissun Kymölle. Kalastus oli etenkin Nurmijoella vielä varsin hätäistä, sillä jalkaa ei kahluuhousuissa uskaltanut hiottaa pitkään, joten reissun kestotkin olivat lyhyet.

Reissuista lyhyesti voisi todeta seuraavaa. Pitkänä perjantaina kolusin Haapakosken loppuliukua, jossa reilun kahden tunnin kalastuksessa tuloksena oli yksi 44senttinen taimen ambulanssiin ja heti seuraavalla heitolla karkuutus. Myös muilla kalastajilla tuloksena oli myös komeita kaloja, vaikka pääsääntöisesti koko oli pientä. Niskalla Kuopion kolmikko sitä vastoin onnistui varsin hyvin, sillä sinä aikana kun itse ronkin loppuliukua kaverit olivat koukuttaneet puolen tusinaa taimenta pääasiassa pintureilla.

Lauantaina päätin lyhyen reissun suunnata sitten niskalle. Niskalla kala pintoi aina kun puuskittainen tuuli rauhoittui, mutta omaa pinturia kalat eivät ensimmäiseen tuntiin tahtoneet kelpuuttaa. Reilun tunnin kalastuksen jälkeen kärsivällisyys palkittiin, kun 44 senttinen torpedo lopulta imaisi caddiksen ja solahti lopulta haaviin. Vartin päästä haavissa potki jo toinen samaan peliin erehtynyt ja tämä riitti siltä päivältä. Sunnuntaina vielä kopaistiin lyhyesti kaverin kanssa samaa niskaa ja kaveri onkikin niskalta ensin nippa nappa mitallisen ja sen jälkeen 37 senttisen taimenen mustalla streamerilla. Itse kalastin pinturilla, mutta kahta viime hetken hylkäystä lukuun ottamatta tapahtumia ei ollut. Noin sata metriä niskalta alavirtaan sitten onnistui. Näin ainakin yhden taimenen pintovan pienessä suvannossa ja tarjoilin tuohon kohtaan caddistä. Se ei kuitenkaan kelvannut ja vaihdoin oranssiin sumariin. Tuo kelpasi heti ensiyrittämällä ja 40senttinen kala kiemurteli haavissa. Vajaan kymmenen minuutin jälkeen toinen kala alkoi taas pintoa samassa kohdassa ja taas perho kelpasi. Nyt pituutta vain oli kaksi senttiä vähemmän. No se riitti siltä päivältä. Kymön reissusta Karttulan kuningas teki ansiokasta selkoa omassa blogissaan, joten tyydyn vain toteamaan, että silläkin reissulla ammattimiehet onkivat ne isoimmat kalat.

Saikulla aikaa sidontaan olisi ollut yllin kyllin, mutta kun nilkka vuosi niin voimakkaasti kudosnestettä, olivat ensimmäiset kolme viikkoa lähinnä NHL-kiekon katsomista ja sohvalla löhöilyä. Kun jalan vuoto helpotti aloin kuitenkin vääntää perhojakin pari tuntia päivässä. Myyntiinkin tuli ensimmäistä kertaa 15 vuoteen sidottua. Toivottavasti ostajat ovat perhoihinsa tyytyväisiä. Lähes tyystin uusi aluevaltaus oli haukiperhot, joita olen nyt ensimmäistä kertaa todenteolla sitonut. Toivottavasti Päsmärillä ennättää kevään aikana käydä sutturoiden tehoa testaamassa.

Tätä kirjoittaessa jalan haava on ensimmäistä päivää täysin ummessa ja kalastukseen uskaltaa keskittyä taas hieman tunnollisemmin. Harrastusta sotkee tosin mökkityömaa, joka jatkuu lumien. sulettua pihahommilla, varaston teolla ja savusaunan rakentamisella.

Toistamiseen Päsmärille

2011-03-13T00:39:00.001+02:00

Hyvin nukutun yön jälkeen tiistaina oli luvassa uusi reissu päsmärille. Nyt Iisalmesta oli tulossa matkaan kerhon teletappiosastosta Aku, Roosa ja Tommi. Itselleni suurin tavoite oli onnistuneen kauden avauksen jälkeen yhyttää kolmen perhokalastusvuoden jälkeen vielä ilman mittataimenta olevalle Tommille se ensimmäinen. Työtä se ainakin näyttää teettävän.

Saavuin koskelle hieman ennen aamu yhdeksää ja ennätin kopaista istutusmontun ennen kuin muu poppoo saapui paikalle. Tällä kertaa paikka oli aivan hiljaa. Lähdimme yhteisen taktiikkapalaverin jälkeen koko porukka alas loppuliukua kohden, jossa maanantaina oli tapahtumia riittänyt. Opastin Tommin parhaille paikoille ja lähdin hänen perässään laskeutumaan alaspäin. Aku ja Roosa siirtyivät hieman alemmaksi.

Kotvan kalastelun jälkeen minulla vapa taipui. Kala ei tuntunut järin kookkaalta ja hetken jälkeen se olikin jo irti. Lisäksi sain yhden varovaisen tärpin kuten Roosakin. Aku ja Roosa lähtivät alemmaksi loppuliukuun, jossa on joinakin vuosina tapahtumia riittänyt. Tommin kanssa yritimme suvannon rauhoituttua vielä samaa ottipaikkaa toistamiseen. Lopulta vaiva palkittiin, kun taas minun Ambulanssia vietiin. Kala oli laiha ja vain 41cm, mutta olipahan peli avattu. Lähes välittömästi tämän jälkeen myös Aku näytti loppuliu'ussa väsyttelevän kalaa. Kala olikin hieman parempi ja mittaa pinkkiin liitsiin erehtyneelle otukselle kertyi 53cm. Kalastelimme vielä hetken alhaalla, jonka jälkeen suuntasimme kodalle makkaranpaistoon.

Tankkauksen jälkeen päätin taapertaa kosken niskalle, jossa olisi pari syvempää monttua ja näin ollen potentiaalisia kalan asentopaikkoja. Virtaus oli täälläkin kuitenkin sen verran kovaa, että parhaat paikat olivat vielä kovan virtauksen alla. Etenin kuitenkin koskea kalastellen noin 50m alaspäin, jossa pienestä suvannosta iski taimen. Kala oli ensimmäinen, joka puri jotain muuta kuin ambulanssia ja nopean mittauksen jälkeen reissun laihin käärme (42cm) pääsi takaisin vetiseen elementtiinsä. Kävelin tämän jälkeen niskan yläpuolelle ja kalastelin järveltä päin koko sulan alueen ilman tuloksia.

Niskalta palattuani päätimme kopaista vielä alaosan monttuja. Taas lähes ensimmäisillä heitoilla vapa taipui. Nyt ambulanssiin oli erehtynyt alamittainen noin 36-37cm pitkä eväkäs. Lopulta näytti, että myös Tommin kolmen vuoden vaellus ilman mittataimenta päättyisi. Väsyttelyn jälkeen sai mies kuitenkin pettyä. Vain 38cm. Mies kepitti vielä toisen samanlaisen, mutta tältäkin reissulta mittakala jäi siis saamatta.

Kausi auki onnistuneesti

2011-03-12T23:44:00.000+02:00

Suksivapaa oli tänä keväänä vähintäänkin odotettu. Töissä oli riittänyt kiirettä ja kaiken maailman iltapalaverejä ja tauko tuli kohdilleen. Yhtään loman odottamista ei helpottanut tieto, että kalaa näytti koskissa olevan, sillä perhokerhon junioriosasto oli niistä oman osana käynyt jo koukuttamassa.

Sunnuntaina 6.maaliskuuta vaimon kanssa ajelimme sitten lopulta mökille. Ilta meni paikkoja laitellessa ja maanantai aamupäivä työkaverin pistäydyttyä vierailulla. Kun lapset tulisivat mummon ja ukin tuomina mökille vasta illalla päätin pistäytyä vielä maanantain päätteeksi lyhyen piston joella.

Koskelle saavuin hieman ennen kahta iltapäivällä. Sää oli kaunis, mutta parin asteen pakkanen tiesi jäänsulattelua vaparenkaista. Päätin mennä reissun kahdella isohkolla streamerilla, joten päätyperhoksi sidottiin parin edellisen kevään luottokalu "ambulanssi" ja sivutapsiin pistettiin ankkalammen poikien paskaa mukaileva musta pikkukala. Ensin kokeilin kosken keskikohdan istutusmontun, joka talvella oli usein kalojen asentopaikka. Nyt virtaus oli ehkä hieman paria edellistä kevättä voimakkaampi, mikä ei ehkä pienen suvannon kannalta ollut hyvä, mikäli kalan kanssa halusi päästä lähempään tuttavuuteen. No kokeillutta ei laiteta. Ehdin edetä suvantoa jo reilusti puoleenväliin, kun aivan rannasta alle puolimetrisestä vedestä iski kevään ensimmäinen taimen. Kala pyristeli varsin mukavasti kevätkalaksi, mutta varsin nopeasti ambulanssiin erehtynyt nopealla mittauksella 45cm osoittautunut kala oli haavissa.

Tunnin kalastuksen jälkeen pidin pienen tauon ja lähdin kulkemaan kosken alaosaan, jossa tiesin olevan muutaman syvemmän montun, jossa talvikoilla olisi lokoisat oltavat. Kun saavuin pelipaikoille kahlasin varovasti toiselle rannalle, sillä toiselta rannalta ei kaatuneiden puiden takia pysty juuri kalastamaan. Pilkit veteen ja menoksi. Tälläkään kertaa en pelipaikkoja ennättänyt pitkään piiskata, kun vapa taipui. Tällä kertaa kala tuntui entistä pirteämmälle ja se jopa vei siimaa heti tartuttuaan. Kuten talvikalat yleensäkin kala kuitenkin kangistui nopeasti ja haavi heilahti toistamiseen. Jälleen ambulanssi oli toiminut ja tällä kertaa kalalla oli mittaa muutama milli yli puolimetriä. Kauan en ennättänyt kalastaa tämän jälkeen, kun vapa taipui jälleen. Sama perho jälleen ja kalalla pituutta noin 40cm.

Jatkoin kalastusta kosken alaosassa vielä reilut puolituntia, jona aikana pudotin kaksi kalaa,joista molemmat aivan samasta paikasta kuin kaksi haavittuakin kalaa. Ei liene epäselvää, että kun tallustelin lumikengillä kohti autoa olin varsin tyytyväinen mies.

Eipä usein ole taivaankappaleet olleet avausreissulla näin kohdillaan.

Jäitä poltellessa

2011-01-12T23:35:00.000+02:00

Enää en vaivaudu edes keksimään huonoja tekosyitä blogin heitteille jättämiseen, joten mennäänpä pitkästä aikaa itse asiaan. Syyskuun alun jälkeen kalastukset loppuivat paria kuitenkin varsin kalaisaa Viannan reissua lukuun ottamatta. Viikonloput keskityttiin saunamökin valmiiksi saamiseen ja näin ollen kalastuksen tiimoilta oli aika pistää vavat nurkkaan. Mökki valmistui lopulta sopivasti syyslomaksi ja lähes koko loma nautittiinkin omalla mökillä. Niin ikää suurin osa vapaista viikonlopuista on kulunut rattoisasti mökillä puita pilkkoen tai muuta turhuutta tehden.

Rauhoituksen jälkeiset kalastukset kaatuivat varmaan samaan syyhyn kuin monella muullakin täällä suunnalla eli pakkasiin. Lyhyen piston mökiltä Nurmijoelle ennätin kuitenkin tehdä 20. marraskuuta. Keli ei kuitenkaan ollut aivan suosiollisin, sillä pakkasta oli rapeat -6 astetta. Kalastuksen aloitus lupasi hyvää, sillä eräästä suvannosta nappasi kala heti muutaman minuutin kalastelun jälkeen irroten kuitenkin välittömästi. Vielä kalastaessani samaa suvantoa vapa taipui uudemman kerran. Tällä kertaa kala myös pysyi kiinni ja varsin lopulta sain sen haavitsemisetäisyydelle. Pakkasesta johtuen en edes mallannut kalaa haviin vaan nappasin noin 40 sentin kantturoissa olevalta laihalta taimenelta streamerin suupielestä ja annoin kalan jatkaa uintiaan. Kalastelin yhteensä vain kolmisen tuntia, enkä enää kalatapahtumia tavannut. Mukavia ja reiluja hirvimiehiä kylläkin.

Välinerintamalla olen saanut pidettyä kiitos mökkilainan hieman hiljaiseloa. Pari mielenkiintoista ostista olisi ollut tarjolla, mutta sain hillittyä itseni. Seuraava hankinta voisi olla kunnon vapa ja kela haukihommiin vanhojen 90-luvun kamppeiden tilalle. Tilaukseen pitänee laittaa myös haukikoukkuja, jotta muutaman sutturan saisi haukihommiin myös sidoskella. Vibe 85 siima olisi myös hankintalistalla. Kiinnostaa kokeilla, josko tällainen yksi heikkotaitoinen rullailija saataisiin tuolla taikanarulla oikeiden heittäjämiehien joukkoon.

Sidonnallisesti perhoja on syystalvella syntynyt varsin maltillisesti. toukkarasian päätin pistää kokonaan uusiksi, joten 350 kpl erilaisia pupia, nymfejä ja larvoja olisi tarkoitus kutoa ennen kesää. Se lieneekin tällaiselle sitojalle kova tavoite, kun ei jaksa samanlaisia matoja paria kolmea enempää kerrallaan sitoa. Lohiperhoja on myös tullut hieman tehtyä, mutta aikaa paneutua tuohon maailmaan on ollut sen verran vähän, ettei oikein ole päässyt pintaa syvemmälle. Karvasiipisiä sutturoita syntyy ajoittain jo ihan ok, mutta kun puuttuu kaiken maailman käsitys siitä, mitä ja minkalaista pitäisi sitoa. Lisäksi kun tietää, ettei ainakan ensi kesänä vielä lohihommiin pääse, niin motivaatiokin on hieman hakusessa.

PS: Mielenkiintoisen jutun panin merkille mökille viikonloppuna. Näin tammikuussa Päsmärin vesi näytti yllättävän kirkkaalle kesäisen turpeen värjäämän veden rinnalla. Otinkin järven vedestä kuvan kirkkaassa lasissa ja kuva löytyy alta. Pitänee samanlainen kuva ottaa kesällä, kun jäästä vapautuneet turvesuot työntävät paskaansa taas järveen.

Syöntihuippuja

2011-01-12T23:14:00.000+02:00

Heh blogiin oli unohtunut tällainen tarina valmiiksi kirjoitettuna julkaisemattomana, joten julkaistaan tämä nyt "hieman myöhässä" Kuvat on kamerasta jo iät sitten poistettu, joten menköön ilman kuvia. Reissu näyttää olevan syyskuun lopulta.

Itse aloitin kalastelun jälleen nousemalla pikku hiljaa kosken keskikohtaa kuohuja kohti. Vajaat kymmenen heittoa ja kala kiini. Vastaisku vapa pystyyn ja löysät kelalle. No kala tuntui aika mukavalta vääntäjältä, kunnes kuului naps! Mitä ihmettä? Tapsi solmusta poikki. Ei kiva ei. No ei kun uusi vihreä liitsi kiinni ja kohti kuohuja. Kuohuja heittelin aikani ja sain pari alamittataimenta toisen tinselillä ja toisen tuolla vihreällä liitsillä. Kuohun alla olevaa akanvirtaa paiskoessani vapa sitten taas taipui. Sama vihreä liitsi oli huijannut jälleen kirren, joka pirteästi veteli ympäri akanvirtaa. Sain jo kalan lähes haaviamisetäisyydelle, kun kala salaperäisesti irtosi. Ketutusmittari alkoi kahden peräkkäisen tiputuksen jälkeen olla tapissa, eikä oloa parantanut, että heti seuraava heitto jälleen samaan paikkaan ja jälleen kala kiinni. No nyt kala otti spurtin suoraan itseäni kohti,. jolloin siima löystyi ja näin komeasti, kun aivan jalkani vierestä kulkien kala irtoaa koukusta. Pahus. Kalastus jatkui vielä hetken samoilla sijoilla ja kohta vapa taipui jälleen. Tulos tosin oli jälleen tutun heikko, eli tuloksena jo neljäs pudotus tunnin sisällä.

Tunnin tämän jälkeen piteli hiljaista. Noin 17.00 päätin lähteä jälleen kohti kuohuja Hieman edettyäni vapa sitten viimein taipui ja varsin virkeä kirre vei siimaa. Lopulta valkeaan liitsiin erehtynyt kala haaviin ja rannalle. tämän jälkeen jatkoin etenemistä kuohulle ja menin aivan patoluukkujen alle. Aloitin tuossa larvastelun ja toinen tai kolmas heitto ja taas perhoja vietiin. Nyt oli kyseessä ehdottomasti syksyn virkein kirjo ja tuon puolentoista kilon kalan väsyttelyyn sai uhrata jo pienen tovin. Lopulta kala oli kuitenkin haavissa.

Vietyäni kalan rannalle palasin vielä kuohulle, sillä en ollut ennättänyt kalastaa siitä kuin pienen osan. Vaihdoin jälleen ylimmäksi perhoksi tinselin, sillä näin jonkin kalan ahdistelevan pikukaloja aivan kuohun reunassa. Pari heittoa, eikä kala kiinnostunut tarjoilustani. Annoin siis paikan rauhoittua ja kolusin perhollani muita kohtia. Muutaman minuutin päästä päätin heittää vielä samoille paikoille ja tämä palkittiin, sillä heti ensimmäisellä heitolla perhoa vietiin. Oletin kalan olevan taimenen, mutta kun kala tuli lähemmäksi, niin huomasin, että kyseessä oli pieni kirjo. Ei kun kala haaviin ja rannalle. Samaan aikaan koskella kalassa ollut virvelimies lopetteli kalastustaan. Annoin tuon kolmannen kirren miehelle, ettei ekalla reissulla viannalla tarvii kotiin mennä tyhjin käsin. Heittelin vielä ehkä puolisen tuntia ilman tulosta ja läksin ajelemaan kotio.

10-vuotis hääpäivää Viannalla

2010-09-13T17:57:00.001+03:00

Jälleen on blogi jäänyt oman onnensa nojaan, mutta otanpa jälleen itse itseäni niskasta ja alan kirjoittaa.

Kahden viikon aikana on jälleen pari reissua tehty Viannalle. Nurmijoellakin olisi tehnyt mieli käydä ennen rauhoitusta, mutta kun viikonloppu täyttyi rakennushommista, niin niin se vain tältä syksyltä jäi. Viannalla tuli parina torstaina siis käytyä ja vapa taipui molemmilla kerroilla varsin mukavasti.

Ensimmäinen reissu oli siis komeasti hääpäivän kunniasi 2.9. Lupa alkoi lupauksia antavasti, kun parin heiton jälkeen perho sai kyytiä, mutta komean loikan myötä kala osoittautui pieneksi taimeneksi. No kala nopeasti haaviin ja takaisin. Pari heittoa lisää ja jälleen perhoa vietiin. Tälläkin kertaa siiman päässä räpiköi pieni taimen, joka putosi ennen kuin tavoitti haavin pohjan.

Nämä tapahtumat tulivat siis aivan laavun edestä virran reunasta ja tämän jälkeen jatkoin kalastamista aivan kuohujen kupeesta. Tuolta ei nyt kalaa ollut luvassa ja jatkoin nopeasti palaamaan kohti parkkipaikkaa. Paluumatkalla kirre sitten iski ja pieni kirre oli varsin nopeasti haavissa. Kokoa ja näköä kirrellä ei kyllä totisesti ollut, sillä kalalla painoa oli vain 600g.

Seuraavaksi kalastelin varsin monipuolisesti koko maantiesillan yläpuolisen alueen. Lopulta jarru rääkäisi taas laavun edestä kohti patoa heitellessäni, mutta tällä kertaa tuloksena ei ollut lohikala, vaan komea puolen metrin kuha, josta nautimme herkullista keittoa seuraavana päivänä. Kovin kauan kuhan saamisesta ei mennyt, kun siirryin kuohun reunaan paikan hieman rauhoituttua. Jo matkalla kuohuille perhoon iski mukavan kokoinen kirjo aivan joen keskellä olevan kiviriutan vierestä. Valitettavasti toinen perho jäi kalan ensimmäisen spurtin jälkeen kiveen kiinni ja kala irtosi. Jatkoin matkaa kuohulle ja heti toisella tai kolmannella heitolla rajavirtaan perhoa vietiin taas. Kala oli kyllä virkeä, mutta kokoa ei pahemmin ollut. Taas pieni vain hiukan aikaisempaa kookkaampi kala haaviin. Tämän jälkeen heittelin pienen hetken jopa pinturia, mikä alkoikin varsin mallikkaasti, sillä kolmannella heitolla pinturia vietiin liki samalla hetkellä kun se vedenpinnan kosketti. Pinturikalat ovat itselleni sen verran harvinaista herkkua, että kalaa haavitessa taisi ilmoille päästä jopa jonkin moinen ilon kiljaisu, vaikka taimenella mittaa olikin vain noin 35cm. Myöhemmin kalastelin vielä kuohulle johtavan lirun kertaalleen, josta sain vielä yhden pienen kirren. Laavun puoleisella rannalla aivan rannan tuntumasta koukkuun erehtyi lisäksi vielä kaksi kirreä, joista toinen putosi lyhyen spurtin päätteeksi, mutta toinen käväisi tutustumassa haaviin ennen takaisin jokeen laskuaan.

Viikko tästä palailin jälleen rikospaikalle. Nyt odottelin varsin vaikeaa kalastusta, sillä huhujen mukaan koskelle ei uusia nousueriä ollut saapunut. Pari pientä taimenta kävi kuitenkin tervehtimässä kalamiestä varsin nopeasti. Kuohulle kahlatessa heittelin myös perhoa aivan Pielaveden puoleista vallia kohden, josta yksi kirre kelpuuttikin tarjoiluni. Kala kuitenkin nousi heti pintaan ja irtosi. Kuohun kalastelin varsin nopeasti tällä kertaa ja aloin laskeutua takaisin parkkipaikkaa kohden. Samaan aikaan kun koskelle saapui toinenkin perhomies. Päätin kalastaa äskeisen ottipaikan uudelleen pois mennessäni ja tämä kannatti, sillä pieni vähän vajaat 900g painanut kirre kelpuutti tarjoiluni ja oli pian haavin pohjalla. No lopulta ihan hyvä aloitus, sillä kello näytti vasta kello neljää.

Tämän jälkeen piteli hiljaista. Ja kalastelin liki koko kalastusalueen ilman kontaktia kalaan. Toinen perhomies sen sijaan kävi korjaamassa minun juuri kalastamastani paikasta kirren noin viiden maissa. Lopulta päätin kokeilla myös laavun puoleiselta lipalta kalastamista. Kalastin melko tarkasti ja etenin lipalla hiljaa kohti Pielaveden puoleisesta välistä tulevaa virtaa. Pari heittoa virran reunaa ja silloin napsahti. Kala oli varsin virkeä ja ajattelin jo siiman päässä olevan hieman vauraamman kirren. Kala oli kuitenkin vain reilun kilon jo hieman solakoitunut patukka, joka lienee uiskennellut joessa jo muutaman viikon. Mielenkiintoista oli kalan syönnösnäyte, sillä suolistosta löytyi liki kaksikymmentä isoa lahnan suomua.

Illan koski oli sitten varsin hiljaa aina siihen asti, kun vaihdoin ylimmäksi perhoksi tinselin vajaa tunti ennen luvan loppua. Tämän jälkeen tinseliin nakersi vielä kolme pientä taimenta ja kolme kuhaa, joista isoin olisi juuri ja juuri ollut mitallinen, mutta takaisin veteenhän tuo pääsi kuitenkin.

Pysyy, pysyy vai pysyykö?

2010-09-01T17:35:00.000+03:00

Taas meinaa blogi jäädä päivittämättä, joten eikun niskasta kiinni ja hommiin.

Viikko sitten tiistaina Karttulan kultapojan kanssa käytiin Viantaa pommittamassa. Alku oli aika jäätävä, kun kolmannella heitolla valkeaan liitsiin iski kirre. No ei pysynyt ei, eikä sitten ne kolme seuraavaakaan, jotka seuraavan tunnin aikana vapaa taivuttelivat. Harmittavin pudotus oli ehdottomasti parkkipaikalta lähtevältä pikkulirulta, kun siimaa vietiin reilusti heti alkuun ja lupa oli isompaa kalaa odotella. No kala tulikin suhteellisen kesysti aina noin kymmenen metrin päähän, jonka jälkeen lyhyt spurtti ja koukku irti.

Tapahtumia oli siis heti alkuun, mutta haaviin asti ei tullut kuin yksi reilu 40cm kuha, joka sai kuitenkin pitää vapautensa. Kuuden maissa Ike taivutteli vapaa ja sai todella pienen kirren haaviin asti. Itse menen maantiesillan alapuolelle ja aloin lirkkiä pieniä monttuja huolella. Keskittymistä häiritsivät pienet ahvenet, jotka iskivät perhoihin joka heitolla. Yhden tällaisen luulin täristävän jälleen vapaa, enkä reagoinut tuohon värinään mitenkään, vaan annoin perhojen vielä jatkaa matkaansa. Lopulta nostin vapaa uuteen heittoon ja yllätyksekseni huomasin, että perhon päässä olikin kirre, joka oli tyytyväisenä pureskellut pupaani aina siihen asti, kun nostin vapaa, jolloin kala sai siivet selkänsä. No nopeasti kala kuitenkin väsyi ja pieneen pupaan erehtynyt kalan koukkasin haaviin noin 18.30.

Autolle saaliin kiikutettuani huomasin, että Ike taisteli jälleen leijonan lailla kirjolohen kanssa. Parivaljakosta sulavalinjaisempi esittelin muutamat komeat hypyt, joiden jälkeen irtosi. Näkyi siis tätä tautia olevan muillakin liikkeellä.

Itselläni piteli hiljaista lähes yhdeksään asti. Tuolloin olikin sitten varsinainen syöntihuippu, sillä samoilta paikoilta Ike tiputteli kolme ja minä yhden kirjon. Mitään ei kummallakaan kuitenkaan enää haaviin asti eksynyt, joten yhteen kalaan oli tyytyminen sekä Iken että itseni. Tulevana torstaina pitää Viantaa kopaista uudelleen, josko kala olisi tuolloin tukevammin koukuissa kiinni.

Vapa vaan taipui Viannalla

2010-08-23T23:21:00.000+03:00

Torstaina piti jatkaa syksyisiä perinteitä Viannakosken kalareissun muodossa. Lupa alkoi kello 15.00, eikä viesti koskella jo olleilta kalastajilta lupaillut hyvää. Eli tyhjää olivat pyytäneet. Itse suunnistin varsin nopeasti kuohujen alle kalastelemaan, mutta mitään järisyttävää ei tuolla tapahtunut. Tosin matkalla kuohuihin heittelin rauhallisen virran reunaa, josta lyhyen spurtin kirreltä sainkin. Tuo tosin ennätti vielä putoamaan.

Vajaan puolen tunnin päästä aloin pikku hiljaa siirtyä padolta alemmaksi . En tosin ennättänyt heitellä kuin muutaman heiton Maaningan puoleisen rannan suuntaan, kun vapa taipui. Kala oli tosi virkeä ja veti kahteen otteeseen pitkän spurtin alavirtaan. Esa ja jo kalastuksensa lopetellut kalamies seurasivat myös näytelmää rannalla, kunnes kala oli lopulta turvallisesti haavissa. Esa sanoikin luulleensa kalan virkeydestä päätelleensä, että nyt se isompi taimen oli eksynyt siimani päähän.

Pidin hieman taukoa kalan tulon jälkeen ja jatkoin sitten kalastelua parkkipaikan pikku lirun ronkkimisella. Ei kuitenkaan mitään. Aloinkin siirtyä takaisin lähelle patoa samalla heitellen virran reunaa. Kun olin samoilla paikoilla, mistä kalan sain taipui vapa jälleen. Tällä kertaa kala tuli todella nopeasti haaviamisetäisyydelle, mutta tämän jälkeen se aloitti shownsa. En ollut hereillä ja yritin hieman liian ahnaasti kalaa haaviin, jolloin 0,22 peruke napsahti solmunjuuresta poikki ja kala painui kirrepupa huulessaan takaisin tummiin kuohuihin. Jatkoin tästä lannistumatta kuohuihin, josta ei taaskaan tullut mitään muuta kuin pari taimenen penikkaa. Takaisin alaspäin edetessäni valkopunaiseen liitsiin kuitenkin jälleen tarrasi ja tämä kala tuli aina haaviin asti.

Tankkasin tässä vaiheessa itseni ja ihastelin samalla joelle bambuvavan kanssa tulleen kalastajan työvälinettä. Jätinkin uudet tulokkaat piiskaamaan rauhassa padon kuvetta ja painelin itse maantiesillan alle. Siellä erään kiven kupeesta iski pieni ehkä alle kiloinen kirjo, joka taisteli varsin mallikkaasti. Taas hieman hätiköin ja yritin vetää kalaa hieman liian aikaisin haaviin, jolloin kala teki viimeisen loikkansa juuri pahimmalla hetkellä ja karkasi. No ei muuta kuin uutta matoa koukkuun.

Seitsemän maissa palasin takaisin padolle ja menin Pielaveden puoleiselle lipalle kokeilemaan. Kalaa ei kuitenkaan sieltä tullut ja etenin lopulta paikalle, josta molemmat kalani olin saanut, kun uudet kalamiehet olivat tuosta kohdalta hetki aikaisemmin väistyneet. Eipä aikaakaan, kun taas vapa taipui ja tällä kertaa haaviin ui reissun isoin kirre. Samalta paikalta haavissa kävi vielä ennen luvan loppua ensin pieni taimen ja sitten yksi kirre. Kun samaiselta paikalta illan aikana pudotin neljä kalaa, voi vain ihmetellä, miten pienellä alueella kalat olivat. Toinen ihme oli se, että muiden kalastajien perhot eivät kyseisessä kohdassa kaloja kiinnostaneet, vaikka minun lisäksi ottipaikkaa pommitti neljä muutakin kalamiestä.

Huopana: Haukimiehen paratiisi ja muita kovia kalakertomuksia

2010-08-16T23:38:00.000+03:00

Kesä on kulunut tiukasti mökkirakennuksella, joka on kieltämättä ollut kovempi pala, kuin alunperin odotin. Eipä ole jaksanut blogia päivittää, vaikka selityttelyksihän tämä tietenkin menee. Kalastuskin on jäänyt rakentamisen alle, joten tunteja koskella ei ole kertynyt hirvittävästi. Muutama reissu on kuitenkin tullut heitettyä.

Huopanalla vierailtiin hieman harventuneella porukalla 16-17 kesäkuuta ja Ihalaisen poika aika hyvää rapsaa siitä jo blogissaan heittikin. Omalta osalta reissu oli kuitenkin hiukan erilainen, sillä Ihalaisen tavoin en hairahtanut Harjusongelle, vaan sitkeästi tavoiteltiin sitä isoa. Reissu alkoikin hyvin, kun heti kymmenen minuutin paiskomisen jälkeen vapa taipui juuri maantiesillan alla ja väsyttely alkoi. Hauskuus loppui kuitenkin alle puolen minuutin, kun kala yllättäin irtosi. Kalan merkkiä en saanut selville, mutta joko mukava harri tai taimen se vapaa taivutteli. Muuten reissu olikin sitten vaikeaa ja harjusmiehiä lukuun ottamatta tapahtumia ei juuri ollut. Kulaus Vesinen tempoi pari hirmuhaukea niskalta, jossa hetkeä aikaisemmin oli komea taimen leiskauttanut komeat ilmalennot ja samaa jalokalaa kaivoi mökkiläinenkin torikosken loppuliu-usta . Täytyikin myöntää, että Huopanalta ei mittataimenta tänä vuonna herunut kuin tosi ammattilaiselle, kun lopulta mittataimen napsahti allekirjoittaneelle larvaan ja mökkiläiselle vielä komeampi 47 senttinen nymfiin vain pari tuntia ennen luvan loppua.

Huopanan jälkeen kalastelu rajoittui Nurmijoelle lyhyisiin reissuihin raksalta. Toisin kuin Huopanalla Nurmijoella kala oli otillaan. Etenkin pieniä 35-42cm taimenia tuli Haapakoskesta kuin kuokalla ja parhaalla reissulla haavissa kävi näitä pieniä menijöitä vajaa kymmenkunta. Mikä mukavinta, niin myös ruokakaloja joka reissulle osui. Isoimpien ollessa yli puolimetrisiä. Näitä tuli pari kappaletta niin Haapakoskelta kuin Mäkärältäkin. Ottipeleinä oli niin oliivit larvat kuin tuttu luottopeli muddler. Parasta antia näillä reissuilla oli kuitenkin se, että muurarina työmaalla ollut tädin mies saatiin hurahtamaan perhokalastukseen aivan lopullisesti. Valitettavasti miehellä mittataimen ei tällä kertaa tullut aivan haaviin asti, vaikka lähellä se olikin.

Heinäkuun alussa 6.7 tie vei sitten Viannankoskelle, kun aamupäivä oli vapaata, eikä raksalle tuntunut järkevältä muutamaksi tunniksi lähteä. Huhut kymmenistä saaduista taimenista kuittasin ennen reissua liioitelluiksi kalajutuiksi, mutta varsin nopeasti sain huomata, että kaikki mitä Viannankosken taimenen hurjasta syönnistä oli puhuttu oli totta. Ensimmäisen kahden tunnin aikana ennätin jo seota laskuissa saaduista taimenista. No yli kahden kymmenen pääsin, mutta nopeaan tahtiin haavittujen tuplatärppien jälkeen viimeistään päässä sumeni. Mikä parasta aamulla suurin osa kaloista oli jopa mitallisia suurimpien ollessa 48 senttisiä. Tosin mittaa näytin kaloista vain muutamille. Iltapäivää kohden kalantulo hiljeni hiukan ja etenkin koko pieneni. Viimeisistä kymmenestä taimenesta vain kaksi täytti mitan. Nekin vain vajaalla sentillä.

Heinäkuussa reissattiin tämän lisäksi vielä pariin kertaan. Ensin Karvioon ja sitten Iken kanssa Nurmijoelle. Molemmat reissut olivat itselleni aika nihkeitä ja tuloksena oli vain karvan verran alamittaisia taimenia Karviosta ja pari munan mittaista harria Nurmijoelta.

Kun miestä koitellaan

2010-06-13T19:55:00.000+03:00

Ensimmäinen kesälomaviikko sujui lähes tyystin mökin hirsirungon pystytyksen parissa. Onneksi opiskelukaverien saapuminen kalaan torstaina viiden jälkeen katkaisi raskaan puurtamisen ja yksi vuorokausi keskityttiin kalastukseen.

Illaksi siirryttiin Päsmärinkoskelle, sillä Kulaus Vesisen tiedettiin tyhjentävän Haapakoskea, joten sieltä ei muille kalamiehille enää saalista olisi. Vesinen käväisi myös tontilla ja toi loistavan omilla pikku kätösillään tehdyn perhorasian jo aikaiseksi tuparilahjaksi. Kyllä nyt kelpaa :D

Jakaannuimme siis neljän miehin voimin pitkin kosken vartta. Itse aloitin loppuliusta, jossa viime kerralla oli mukavasti tapahtumia. Kuitenkin mitään ei tapahtunut. Kun hiippailin myöhemmin ylemmäksi koskea, niin yhdessä tuumin totesimme, että yhtä hiljaista oli ollut muillakin. Sama tahti jatkuikin ja lopulta kymmenen aikoihin päätimme siirtyä perhokerhon mökille syömään juomaan ja saunomaan. Aittokoskenkin kertaalleen kalastelin läpi, mutta kahta alamittaista harria lukuun ottamatta saalista ei tullut.

Perjantaiaamuna heräilimme rauhassa yhdeksän jälkeen, emmekä rankan saunonnan jälkeen pitäneet mitään kiirettä kalastamaan. Lopulta hieman puolen päivän jälkeen menimme Mäkäräkoskelle, jossa minulle tuli perholla jonkin verran tapahtumia virvelimiesten vedellessä tyhjää.

Mäkärällä homma alkoi jo lupaavasti, sillä jo parin heiton jälkeen vapa taipui juuri ja juuri mitallisen harjuksen taivutellessa vapaa. Kuva ja kala takaisin. Mittaharreja sateli päivän aikana varsin mukavasti, tosin isoin oli vain noin 35cm. Suurimmat harmaat hiukset aiheutti sitten taimenet, joita pudottelin taas pitkin koskea, kunnes neljän jälkeen lopulta vihreään muddleriin napannut taimen lopulta tavoitti haavin pohjan. Kesän alku on tuonut mukanaan lukuisia pudotuksia, joten tuo taimen pudotti pienoisen apinan pois harteilta. Itse kala ei vain ollut kovin kaunis. Laiha 40,5 senttinen kala, jolla ylähuuli oli kasvatusaltaassa hankautunut nahattomaksi. Lisäksi suu oli toiselta reunalta tulehtunut ja märki ja yksi evistä oli tynkänä ja tulehtunut. Ei oikein tehnyt tuollaista kalaa mieli mukaan ottaa, vaikka savutaimenta mieli tekikin, joten kala koskeen takaisin ja mies takaisin kotiin.

Tuulta ja tärppejä

2010-06-06T20:57:00.001+03:00

Perjantaina oli määrä lähteä suoraan koulusta Mökkitontille viimeistelemään hommia, jotta maanantaina saapuvaa hirsitoimitusta varten kaikki olisi valmista. Juuri ennen koulupäivän päättymistä työmiehet kuitenkin soittelivat tontilta, että kaikki tarvittava oli joten ei maksa vaivaa saapua työmaalle. No mikäs siinä muuta, kuin kalavehkeet autoon ja kohti Päsmärinkoskea. Koskella aloitin kalastelun noin 14.30. Vanha tuttu bemarimies oli kalastellut koskella aamusta asti ja valitteli, että kalat ovat sangen nirpukkaalla päällä, sillä yhtään kalaa ei mies ollut yhyttänyt.

Myös itselläni kalastelu sujui rauhallisissa merkeissä Kalastelin koko kosken alas asti ilman minkäänlaista kalahavaintoa. Päätin kalastaa lopulta myös loppuliun, sillä vesi oli korkealla ja ajattelin osan taimenista valuneen tämän takia aivan kosken loppuliukuun saakka. Tämä osoittautui oikeaksi olettamukseksi, sillä vain pari heittoa heitettyäni vapa taipui. Nopea vastaisku ja vapa pystyyn ja irti. Pahus. No ei muuta kuin uusi heitto ja sama toistui. Nyt vain keskempänä virtaa. Miten peräkkäisillä heitoilla voi epäonnistua kalan tartuttamisessa. PAHUS.

Kävelin lopulta takaisin kosken yläosille ja samalla koskelle saapui toinenkin tuttu kalamies. Lähdimme jälleen kalastelemaan koskea alaspäin ilman tapahtumia. Lopulta saavuin loppuliukuun, jossa oikein tarkistin koukkujen terävyyden ja valmistauduin huolella, mikäli kaloja vielä siellä olisi. Muutama heitto ja jälleen kaikki toistui uin edellisellä kerralla. Kala iski nykäisin vastaiskun ja vapa pystyyn ja irti. Nyt alkoi jo takaraivossa jyskyttää, että mitä tein väärin? No ei siinä muu auttanut, kuin pakata kamat kasaan ja painua kotio, sillä lauantaina odotti todistusten jako ja kesäloma. Muillakin kalamiehillä oli yhtä nihkeä ilta, sillä yhtä pudotusta ja yhtä alamittaista taimenta lukuunottamatta saalista ei koskelta ainakaan ennen kello 21.20 oltu saatu.

Kesän avaus Nurmijoella

2010-06-06T20:43:00.000+03:00

Kalareissut on alkavan mökkiprojektin takia olleet kortilla ja siksi myös blogi on elänyt hiljaiseloa. Keskiviikkona pääsin viimein purkamaan paineita Mäkäräkoskelle ja harjukset ja muutama taimen piti huolen, että kalastaja pysyi valppaana.

Saavuin koskelle hieman ennen neljää ja huomasin ilokseni, että koski oli yhtä virppamiestä vaille tyhjä. Koska virvelimies kolisteli kosken alaosaa lähdin itse larvastelemaan pikku hiljaa kosken yläosaa. Heittoja ei ennättänyt kertyä montaa, kun jo harjus potki siiman päässä. Kala nopeasti vierellä ja noin 35cm harjus takaisin koskeen. Pari pienempää harjusta nousi samalla pupalla hieman myöhemmin, mutta ensimmäinen kovempi veto vavassa tuntui kun olin edennyt tutun käyrän koivun kohdalle. Vapa pystyyn ja väsyttely alkoi. Tämä riemu ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä vain 10 sekunnin päästä vapa löystyi kalan irrottaessa otteensa perhosta.

Kalastelin tämän jälkeen kosken alhaalta ylös ja noin 30senttisiä harjuksia nousi useampia. Kosken alaosalle ennätettyäni mittaharreja oli kaikkiaan ainakin neljä, joista kaksi isointa mittautin tarkasti. Noiden pituudet oli 38,5 ja 38 senttiä. Vaihdonkin isompia perhoja litkaan, sillä en halunnut kiusata turhaan pieniä harjuksia. Kosken loppuliussa näin toisen taimenhavainnon, kun vajaa puolimetrinen Taimen hyppäsi komean loikan keskellä salakkaparvea. Tinselistä tuo ei vain kiinnostunut.

Tämän jälkeen aloitin laskun kosken niskalta uudestaan. Heti niskalla oliiviin muddleriin tarrasi noin nelikymppinen taimen, joka oli jo liki haavissa, kun sain jonkinlaisen mielenhäiriön. Kiirehdin turhaan haaviamista ja koitin rivakasti vetää kalan väkisin haaviin. Tätä kala ei kestänyt, haan suupielessä kiinni ollut koukku kirposi kalan ollessa jo liki haavissa.

Hieman myöhemmin sain yhden komean harjuksen, joka iski isoon muddleriin. Kokoa tuolla lienee ollut noin 35cm. Kosken keskivaiheilla vapaa sitä vastoin vietiin taas hieman ravakammin. Nyt väsyttelyn kanssa en hätäillyt ja lopulta 42 senttinen istari komeili haavissa. Tämä jäi myös viimeiseksi kalahavainnoksi alamitta harreja lukuun ottamatta, vaikka koskella viihdyin vielä useamman tunnin.

Kymönkoskea ja Korpilohta

2010-05-09T20:49:00.000+03:00

Mökin rakennuskiireet ovat haitanneet pahasti kalastusta, sekä tätä blogin päivitystä. Pari reissua kuitenkin ennätetiin viikon aikana tekemään ja tässäpä niistä lyhyttä raporttia.

Vappupäivänä vietettiin tyttären 3v synttäreitä ja Kempeleestä saapuneet kummit olivat miesväen voimin varanneet varalta perhovavat mukaan. Hyvä niin, sillä kalallehan mieli poltteli. Soitto Kymönkosken ruokapuotiin ja kiitos erittäin palvelushenkisen kauppiaan saimme vielä luvat sunnuntaille. Kello 9.00 olimmekin vapa tanassa parin keskisuomalaisen jantterin kanssa koskea piiskaamassa. Itselleni koski ei juuri tapahtumia tarjonnut, vaikka edellisenä päivänä Karttulan perhovelho olikin kyseisestä purosta lirkkinyt haavin väärälleen pilkkukylkiä. Vieraskoreena jätinkin kalat kaverille, sillä mies onki ensin minun sitomallani ambulanssilla 44 senttisen taimenen ja hieman myöhemmin hieman pienemmän. Myös toinen Keski-Suomen kavereista nosti kosken niskalta pari taimenta.

Luvan loppuhetkillä kaverini kalasti vielä niskan lisäksi laavun vastarannalta kosken peilejä. Meinasin jo huudella, ettei ne kalat vielä koskessa ole, kun kaverin vapa taipui jälleen. No tuloksena oli 43 senttinen eväleikattu pilkkukylki, joka otettiin sitten reissun ainoaksi ruokakalaksi. Omat tapahtumani Kymöltä jäivät tällä kertaa kahteen tärppiin :(

Torstaina ei koulun jälkeen tarvinnut mökkityömaalle ennättää, joten kalalle vei tie. Korpilohen lampi oli sulanut lopullisesti edellisenä päivänä ja vavat tanassa viipotettiin lammelle. Lammella olikin jo aamusta asti kalastellut eräs kuopiolainen finninaamainen kevaripoika, joka olikin käyttänyt pari päivää aikaisemmin istutetuista kaloista käsissään jo liki neljääkymmentä. Myös oma kalastus alkoi vauhdilla, sillä ensimmäisellä kymmenellä heitolla haavissa kävi kaksi reilun kahden kilon kirreä. Molemmat nappasivat sidontapöydän erikoiseen.

Tämän jälkeen lampi hiljeni moneksi tunniksi. Lopulta kala alkoi syödä uudelleen ja erityisesti limen vihreä oli kaloille herkkua. Itse koukutinkin nopeasti neljä kalaa samalla kun tuo salaperäinen kuopiolainen teinihirmu kaapi rannalle jo päivän neljännenkymmenennenviidennen kalansa. Harmi vain, että lampeen istutetuista taimenista kukaan ei saanut havaintoa. Tämän noin puolentunnin syöntihuipun jälkeen lampi taas hiljeni. Teiniviiksi kopaisi vielä lopuksi omia Hardyn vehkeitäni ja toimihan nuo, kun tuloksena oli miehen 46:s kala. No sai poika hyvää treeniä Valkeisten lammen kisaa varten, vaikkei treenikään näköjään ihan voittoon asti auttanut.

Mökkiprojekti aluilleen

2010-04-14T19:22:00.000+03:00

Neljä vuotta tontti Nurmijoen kupeessa Päsmärijärven rannalla on odottanut mökki-innostuksen heräämistä. Tänä talvena projekti alkoi sitten konkretisoitua ja tässä sitä ollaan. Pieni saunamökki on tilattu ja viime viikonloppu sujui puita mökkitieltä ja mökin paikalta raivaten. Tämän projektin takia kevään kalastukset tulevat olemaan vähissä. Kun mökkipaketti saapuu kesäkuun alkupuoliskolla tontille, pitäisi tontti olla siinä kunnossa, että pohjat ovat odottamassa ja mökin viereen tulee sellainen tie, jota pitkin auto saa paketin tuotua mahdollisimman lähelle.

Kolmenkymmenen neliön saunamökki pitäisi saada kesän aikana sille mallille, että syksyn taimenreissut Nurmijoelle suuntautuisivat jo omalle mökille, jossa voisi syksyn tullen istuskella takkatulen ääressä ja saunoa kalahiet pois. Tulevana talvenakin mökillä olisi tarkoitus vierailla etenkin leudoilla keleillä. Vaikka oma kalastus siis kesän osalta varmaan jää tavanomaista vähemmälle, niin toivotellaan täältä kireitä kaikille blogin lukijoille.

Suksia ja taimenia

2010-04-06T23:09:00.000+03:00

Pitkäperjantain kalareissun sulaminen osittaiseen mahatautiin jäi kaivelemaan ja emännältä kärtettiin kieli pitkällä lupaa uuteen kalareissuun. Ensi alkuun tuomio oli tyly ei, mutta plussapisteitä keräämällä alkoi toivoa Nurmijoen reissun uusimiselle näkyä. Lopullinen niitti oli sitten anopin soitto sunnuntaina, että hakee lapset yökylään. No siinä tapauksessa isä joutaakin kalalle.

Maanantaina lähdettiinkin parisuhteen parantelumatkalta anoppilasta palanneen Kulaus Vesisen kanssa kohti Nurmijokea metsäsuksilla ja lumikengillä varustettuina. 3,5km hiihdon jälkeen löysimmekin itsemme Päsmäriltä, jonne kahlureita päälle kiskoessamme saapui myös Raato Raatikainen, joka tosin oli matkassa virvelivälinein.

Hieman aamutuimaan kalastelua keskisuvannossa ja sitten kahville ja makkaralle. Ennen puolta päivää aloimme sitten hivuttautua kosken alajuoksulle, jossa Raato väsyttelikin vapa kaarella taimaania, joka valitettavasti putosi juuri ennen haavin hellä syleilyä.

No kalahavainto antoi intoa omaan tekemiseenkin ja lopulta työ palkittiin, kun epäkohtelias 53senttinen uroskala keskeytti kiihkeän puhelun Karttulan ihmepojan Iken kanssa tasan aikaan 12.31. Kauden avauskala ja puolenmetrin ylitys oli siis kerralla lakkarissa, joten fiilis oli sen mukainen.

Reilu tunti kalasteltiin sitten ilman kummempia tapahtumia. Samaisella suvannolla sama ambulanssivärinen Streameri toimi kuitenkin toistamiseen hieman ennen kahta ja kauden toinen taimen käväisi haavissa koko 46 senttisessä komeudessaan. Laiha talvikko ei juuri rantakäärmeestä erottunut.

Kohta olikin Kulaus Vesisen kanssa kotimatkan aika, mutta Raato oli kaverinsa kanssa saanut koskelta vielä illan kähmässä muutamia tapahtumia, joten varsin aktiivinen päivä tähän aikaan kaudesta.

Ei ihan niin onnistunut aloitus

2010-04-03T15:49:00.001+03:00

Viime vuonna pääsiäisen kalareissut tärveli keuhkoputkentulehdus. Tänä vuonna mieheen puolestaan iski pitkäperjantaita vasten yöllä pienoinen mahapöpö ja aamulla arpominen kalareissun peruuttamisen suhteen olikin tosiasia. No kun puuro pysyi sisällä ja mahaankaan ei nipistellyt, niin matkaan vain. Myös alunperin matkaan mukaan lähteväksi ilmoittautunut Gulaus Vesinen joutui jättäytymään reissusta pois perhepoliittisiin neuvotteluihin vedoten.

Tarkoitus oli jälleen hiihdellä Päsmärinkoskelle, mutta nyt kartasta oli katsottu entistä lyhyempi reitti. Tällä kertaa tämä osoittautui virheeksi. Lahjakkaasti parinkymmenen metrin välein kaivetut metsäojat tekivät nimittäin etenemisestä ahkion kanssa tuskaiseksi. Lunta oli vielä sen verran paljon, että aina kun ahkio putosi ojaan painui sen keula lumeen ja irti ei saanut kuin takaisin palaamalla ja ylös repimällä. No eipä ihme, että puolen tunnin etenemisen jälkeen mies oli hiestä märkä ja homma täytyi keskeyttää. Omia jälkiä suksittiin siis takaisin ja autolla ajeltiin Haapakoskea pommittamaan.

Haapakosken niskalla kamoja kasatessa mahassa nipisteli jälleen melko ikävästi, mutta kun pintova kala ilmoitteli itsestään vain 10 metriä rannasta unohtui pieni nipistely nopeasti. Kun kamat oli kuosissa ei pintomista enää näkynyt. Tarjoilin niskalla kuitenkin pinturia tovin, jonka jälkeen vaihdoin uppovehkeisiin ja lähdin koluamaan kosken syvempiä suvantoja. Keskisuvannolla saatiin taas kalahavainto, mutta ei tuota saatu mihinkään nappaamaan. Mahanvääntely oli yltynyt sen verran, että päätinkin luovuttaa jo nyt vain reilun kolmen tunnin vispomisen jälkeen. Ei tuo mahatauti ja perhostelu ole kuitenkaan se mainioin yhdistelmä. Viikon päästä alkaa mökkiprojekti puiden kaadolla, joten saattaa olla, että huhtikuun kalareissut jäivät tälle keväälle tähän yhteen. Ei siis mikään huippuavaus.

Kausi tekee tuloaan

2010-03-15T00:39:00.002+02:00

Kevät tekee tuloaan ja oikeastaan vasta viime päivinä kalastuskuume on alkanut nostaa päätään. Muut harrastukset ovat vieneet aikaa ja sidontaurakka on hiipunut motivaation puutteeseen kuten monena muunakin talvena. Onneksi perhovarastot ovat kuitenkin sen verran täynnä, että eiköhän ne ensi alkuun riittäne.

Kauden suunnitelmat menivät kuitenkin joulun jälkeen hieman uusiksi. Pitkään haaveissa ollut mökkiprojekti Päsmäri järven rannalle Nurmijoen maisemiin lähti liikkeelle ja tuleva kesä meneekin enemmän rakennuksen kuin kalastuksen tiimoissa. Eipä silti pitkässä juoksussa kalastuspäivät varmasti kasvavat, kun koskelle mökiltä on 2km entisen 85 sijaan. Onneksi projektin kokoluokka on kuitenkin varsin maltillinen. Aluksi rakennamme pienen 30 neliön saunamökin, johon omalla perheellä mahdutaan. Sitten joskus jos lopetamme köyhtymisen on aihetta isompaan.

Mökkihomman takia kalastussuunnitelmia on pitänyt ensi vuoden osalta karsia. Kesäkuu lieneekin kalastuksen suhteen hiljaista, paitsi jos pitkien raksapäivien jälkeen jaksaa pariksi tunniksi koskelle heittelemään. Projektin vuoksi sovitut reissut on jätetty minimiin. Sovittu on ainoastaan Huopanan valloitus 16. kesäkuuta ja toiveissa olisikin edes puoliksi yhtä onnistunut reissu kuin viime vuonna. Lisäksi Pielaveden porukan kanssa pitäisi kopaista samaa puroa vielä heinäkuun lopulla, mutta tuolloin enimmät raksakiireet alkavat toivottavasti jo helpottaa.

Kulunut talvi oli myös kaluston päivityksen osalta kohtuullisen vilkas. Viime blogipäivityksen jälkeen hankittu on vielä Partridge S-Series sarjan vapa Garryn poistosta. Nopea kutosluokkalainen oli haaveissa ja kun sellainen löytyi sopuhintaan, niin mikäs siinä. Tosin vavan toimitus ei sitten aivan onnistunut. TNT oli ajattanut ilmeisesti rekkansa vapaputken päältä, sillä vapaputki ja samalla vapa oli aivan murskana toisesta päästään. Korvaavan vavan saapuminenkin kesti luvattoman kauan, mutta kuukausi tilauksesta sain vihdoin koeponnistaa uutukaista vapaa.

Seuraavaksi toivoisin saavani blogissa kirjoitella jo toteutuneista kalareissuista, mikäli tontin raivausurakka antaa myötä.

Syksyisiä tunnelmia Nurmijoelta

2009-11-29T20:55:00.000+02:00

Sunnuntaina oli viimein vuorossa odotettu syysreissu rauhoituksen jälkeiselle Nurmijoelle. Gulaus Vesinen lähti mukaan ja aamu aloitettiin tukevalla aamupalalla ABC Marjahaassa. Ymmärtäähän tuon, kun Vesisen mieltietty oli Rukalla sikailemassa, eikä aamupalan laittajaa kotoa löytynyt.

Kalastus avattiin puoli kymmenen maissa Mäkäräkoskelta. Itse aloitin loppuliu-usta ja Vesinen tallusteli niskan ohi ylemmäksi. Itse en loppuliu-usta tapahtumia saanut ennen kuin olin kohdalla, jossa joki levenee pieneksi lampareeksi. Tuolloin uusi ensi testissä ollut hardy taipui tosin kevyesti, kun kala potki siiman päässä. Yllätys oli suuri, kun lopulta haaviin kaapaistiin 32senttinen harjus, joka oli iskenyt 5-10 senttiä pitkään ambulanssiin ( http://perhorasia.fi/Fly/Fly.thtml?flyID=18851) . Huvittavaa kyllä samainen perho antoi vielä kaksi tai kolme ehkä samankokoisen harjuksen tärppiä samoilta paikoilta. Oliko kaloilla todella syönti mielessä, vai ajoivatko vain kilpailijaa pois? Tiedä häntä...

Alaosan kalastelu ei enempää tapahtumia tuonnut. Osa syynä lienee reilusti viikossa noussut vesi, jonka takia normaalisti otollista rauhallisesti virtaavaa vettä sisältänyt loppuliuku oli muttunut sangen kovavirtaiseksi paikaksi. Eipä muuta kuin kohti ylävirtaa katsastamaan mitä Vesinen oli saanut aikaan.

Niskalle saapuessa vastaan saapui tyytyväinen Vesinen. Mies oli taltuttanut muutama sata metriä ylempänä miedosta virrasta tantun. Vieläpä komean sellaisen, sillä kalalla oli mittaa sentin yli puolimetriä. Piäs Vesinen kerralla puolenmetrin kerhoon. Loppu valoisasta ajasta kalastelin Mäkärän niskalta reilusti ylöspäin olevaa virtaa. Mitään tuo ei kuitenkaan antanut. Lyhyesti kotiin lähtiessä kopaistiin vielä Koirakosken niska, mutta tuollahan on kalastuspaine ollut taatusti viime päivinä melkoinen.

Syksy jatkuu sitomalla

2009-11-14T23:53:00.008+02:00

Tänä vuonna syyskausi loppui kuin veitsellä leikaten syyslomaviikolla, kun pakkaset saapuivat. Koko syksyn siirrettyä lampireissua ei sitten tullut tehtyä, koska kun lopulta oli määrä reissu toteuttaa, niin lampi oli jäätynyt juuri edellisenä yönä... Voihan kakki...

Kauden päätös toi mukanaan hieman kaluston päivitystä. Perholiivi/rintareppuosasto on ollut pitkään niin sanotusti vaiheessa ja pari kautta käytössä olleet scierran rinnat eivät missään vaiheessa täysin tyydyttäneet. No nyt on hankittu tällaiset http://fishpondusa.com/openrange.cfm jotka ainakin näin alkumetreillä näyttää ja tuntuu mukavilta. Samalla taskutila laajeni dramaattisesti ja nyt pitääkin suunnitella tarkasti, mitä taskuihin talletetaan. Tilaa on kuitenkin sen verran reilusti, että siirtynen tyystin hieman isompiin vesitiiviisiin rasioihin.

Toinen suuri hankinta on pitkään mielessä ollut Hardyn Demon vapa, joka saapui lopulta Englannista 9,6 jalkaisena 6 luokkaisena. Kaikille tiedoksi, että mallisarja on vaihtumassa ensi kaudeksi neliosaiseksi, joten vanhoja kolmiosaisia todennäköisesti saa talven aikana edukkaasti etenkin ulkomailta. Itselleni vapa kustansi 202€ rahteineen.

Pääpaino perhoharrastuksessa on talviaikaan luonnollisesti sidontapuolessa. Itse aloittelin homman ensinnä erityisesti tinselien, surffien ja salakkajäljitelmien ihmeellisessä maailmassa. Määrällisesti näitä tuli sidottua varsin maltillisesti, koska päätin ensin täydentää Viannankosken kivissä kovia tappiota kokeneen liitsirasiani. Tämä lienee järkevää, sillä liitsien sitominen on sen verran puuduttavaa, että talven mittaan sidontakipinän hiipuessa nuo jäisi tyystin sitomatta. Streamer puoli on varsin hyvässä jamassa jo ennestään, mutta erilaiset kaikkein pienimmät perhot loistavat rasioissani poissaolollaan, joten näiden kimppuun olisi koitettava käydä jossain vaiheessa. Myös pintaperhoja pitäisi saada aikaiseksi, mutta jotenkin niiden teko on tuskien takana. Mikäs lie. Jos aikaa ja ennen kaikkea intoa riittä voisi talven aikana jatkaa treeniä levysiipien parissa.

Olisiko tämä jo tässä?

2009-10-18T20:26:00.005+03:00

Kausi alkaa olla käyty ja syysloma laiskistutti näköjään sen verran, ettei blogin päivitys maanantain kalareissun jälkeen näytä oikein etenevän. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Viannalla siis vierailtiin ja Kuopion teletappeja oli jo koski täynnä, kun kymmeneltä kalastusta aloittelin. Vallilla ja padon edessä oli porukkaa, joten aloitin kalastuksen laavun alapuolisen lirun ja sillan yläpuolisen montun pommittamisella. Pitkään ei tarvinnut maanantaina tyhjää huitoa, sillä varttia vaille yksitoista valkeaa punapäistä liitsiä vietiin. Kala tuli todella rauhallisesti lähietäisyydelle, mutta kuten usein ennenkin tämän jälkeen vauhtia riitti. Ei kutenkaan mikään pitkä taistelu tästä kehkeytynyt, vaan todella huono pyrstöinen kirre pääsi korkkaamaan uuden haavin. Samalla kun kalaa kannoin rantaan, niin Iiro "iken veli" taivutteli jo vastakkaisella rannalla vapaa kirren kanssa. Iiro otti kalan väsytyksestä kaiken irti eikä pitänyt haavitsemisessa kiirettä. No kala kuitenkin nousi lopulta.

Tämän jälkeen hiljeni ja tulipa Pablo Ivalosta asti myös verestämään Viannan muistojaan. Tuolla pohjoisessahan on se ikävä puoli, että joutuu kalastamaan kaikenlaista taimenta ja lohta, eikä pääse vääntämään kunnolla kirjolohien kanssa. Harmillista :D

Kalamies evästi kun kala ei aukonut suutaan ja kun padon edus oli ollut jo pitkään rauhassa ajattelin kahlailla keskipalkkia kohden ja syytää siitä tarkasti molemmat puolet. Tämä osoittautui taas hyväksi ideaksi, sillä vartin kalastelun jälkeen kirjo iski fluorinkeltaiseen liitsiin aivan kosken keskeltä . Normi väsyttely ja kala haaviin. Lieneeko jälleen kyseessä ollut se maaginen iltapäiväsyönti, sillä kohta sekä Iiro, että Jani vetivät kalaa kilpaa rannalle. Itse pyysin vielä tyhjää puolisen tuntia ja lähdin hieman etuajassa ajelemaan kotia kohti.

Seuraava reissu onkin sitten aivan hämärän peitossa, sillä taimenen kuturauhoituksen jälkeinen aika uhkaa jäädä meikältä ainakin väliin, joten milloin ja minne suunta vie, sitä ei kristallipallo kerro.

Pirteää syyssäätä Viannalla

2009-10-04T14:43:00.005+03:00

Lauantaina kello herätti hieman ennen kuutta ja kun pakkasmittarikin näyttä reilua viittä astetta miinusta, niin ensi töikseen tuli mietittyä, että miksiköhän sitä kalaan tälläkin kelillä pitää lähteä. No luvat Viannankoskelle oli varattu ja innokas juniori Markus oli lähdössä isänsä kanssa mukaan hieman perhokalastuksen jaloa taitoa oppimaan. Koskelle saapuessa lämpömittari näytti enää pari astetta pakkasta ja kun kuopion pojat jo kahlailivat koskeen, niin omatkin välineet ja tamineet saatiin kuntoon pikavauhtia.

Markus oli neuvon mukaan sitonut edellisenä iltana muutaman valkean liitsin punaisella päällä ja reissun juniori aloittikin kalan noston vartin kalastuksen jälkeen lirkkimällä 2,4kg painavan kirjon parkkipaikan kohdilta Pielaveden puoleiselta pikku lirulta. Itse sen sijaan kalastelin tyhjää aina kymmeneen asti, jolloin makkarat kutsuivat puoleensa. Tällöin kahden tunnin piiskauksen tuloksena oli vain yksi perhossa pyörähtänyt kirre, joka pahaksi onneksi ei heittoon nostettua perhoa ennättänyt suuhunsa napata.

Hieman ennen yhtätoista jatkoin kalastelua parkkipaikan edessä olevan pikkuvirran kohdilta. Heitin mahdollisimman pitkiä heittoja virtaa alas ja vedin perhoja sitten sisään aivan rantaa pitkin. Kauaa ei minun tätä tarvinnut tehdä, kun siimassa alkoi tuntua tuttu tärinä ja käsissä ollut ylimääräinen siima katosi kovaa tahtia. Kala oli varsin virkeä, mutta tyytyi ottamaan vain lyhyitä spurtteja. Se tuli lähietäisyydelle ehkä hieman liian virkeänä ja ensimmäinen haavitsemisyritys päättyikin kalan spurttiin siten, että yläperho nappasi sormeen kiinni. No koukku irti sormesta ja uusi yritys. Tällä kertaa kala oli valmis ja 2,3kg jalostettua kalanlihaa kellui haavissa.

Tämän jälkeen yritettiin yhdessä tuumin jallittaa sillan alla virran nielussa pomppivaa kookasta kirreä, mutta eihän se mihinkään nakertanut. No puolen päivän maissa painuin takaisin paikalle, josta kalan sain ja aloin syytää perhoa jälleen virtaan. Vain muutama heitto takana ja kohmeiset sormet luistivat sen verran, että tiukka isku veti siiman sormista ja kala ei tarttunut. Koukun tarkistus ja terävältä näytti. Olipa koukkuun tarttunut pieni suomunäyte, eli kala oli ilmeisti iskenyt ohi perhon. Koska kalaa ilmiselvästi oli virrassa niin jatkoin paikan kalastusta reilun kymmenen minuuttia. Tämä palkittiin, sillä kohta hieman vajaa kaksi kiloa painava kirjo taisteli siiman päästä. Tämän kaverin menohalut eivät kovin suuret olleet, joten ensimmäisen kalan tavoin valkeaan liitsiin erehtynyt kala oli koukittu nopeasti haaviin.

Vajaa tunti luvan päättymistä ennen päätin käydä tarkistamassa sillan alapuolisen montun vielä kertaalleen. Kalaa siellä kyllä oli ja Rialinnan Jukka sieltä yhden kalan oli aamupäivällä pudottanutkin. Kevensin hieman settiä poistamalla yhden lyijyn perukkeesta, koska joka pohjakosketus tiesi vihreän liman ilmaannuttua pohjakiviin perhojen siivoamista tuosta limasta. No nyt kalastus onnistuikin ilman jatkuvaa koukkujen puhdistamista ja puoli tuntia ennen luvan päättymistä viimeinen kirjo tapasi haavin pohjan.

Reissu oli siis kaikin puolin onnistunut. Eniten mieltä lämmitti nuoren Markuksen ensimmäinen omalla perholla saatu lohikala ja tietysti omakin tuuri oli ollut kohdillaan. Kalat olivat mukavan laajalla alueella ja sopivan haasteellisia ongittavia siten, että kalojen saamiseksi sai töitäkin tehdä. Kokonaisuutena mukava reissu jälleen.

Kirjoja ja kipeät sormet

2009-09-25T23:35:00.005+03:00

Piltit oli opetettu ja ope pääsi jälleen lyhyen perjantain jälkeen hyvissä ajoin Viannalle kalaan. Koskelle saavuttuani huomasin, että porukkaa oli varsin mukavasti, mutta kalan makuun oli päässyt vain yksi nuorempi vitsan heiluttelija, joka oli pilkkinyt pari kirjoa sillan jälkeisestä montusta valkealla liitsillä.

Itse aloittelin padon alta laavun puoleiselta sivulta, mutta tapahtumat antoivat odottaa. Pikku hiljaa siirryin Maaningan puolelta kuohua kokeilemaan, vaikka uskoinkin jo vesien viilettyä kalojen olevan hitaammassa virrassa. Kuohuista ei tullutkaan tapahtumia, vaikkakin paikkaa pidemmän aikaa pommittanut vanhempi karttulalainen kertoi isomman taimenen käyneen kaksi kertaa näytillä, mutta hylänneen perhon viime hetkillä.

Kuohujen jälkeen aloin pommittaa kovasta virrasta jakaantunutta Maaningan puoleista virtaa. Kohta perho oli kuitenkin pohjassa ja kun perhoja ylös nyhdin, niin perhosiiman kohdalla hyvän kokoinen kirjo kävi "iskemässä" perhosiimaan. No kala havaittu ja niinpä aloin etenemään varovasti virran reunaa alaspäin ja kopaisin aina muutaman heiton välein tuon paikan, jossa kala näyttäytyi. Heti kirre ei antautunut, mutta ehkä noin 10 minuuttia myöhemmin kun heitin perhoa ylävirtaan kalan asentoipaikan yläpuolelle vapa taipuikin iloisesti. Kala tuli lähelle varsin helposi, mutta tämän jälkeen aloitti ilakoinnin. Valkeaan punaisilla kumijaloilla koristeltuun liitsiin haksahtanut Kirre saatiin lopulta haaviin sangen nopeasti. Painoa kaverilla oli 2,5kg. Kello oli tolloin 14.05.

Kalan jälkeen palkitsin itseni Pirkka lagerilla, joka olikin sitten ensimmäinen ja viimeinen tuopponen kyseistä evästä. Myös Esa päräytti koskelle ja rupatelessa aika kului. No varttia vaille kolme lopulta painelin sillan alle ja kahlasin liki sähkölinjalle asti, josta aloitin hiljalleen kalastellen nousemaan ylemmäksi. Kauaa en ehtinyt kalastaa, kun vapa taipui ja perhoa vietiin nopeasti vastarantaa kohden. Paljoa ei heittosiimaa rullalle jäänyt, kun kala pysähtyi. Tämän jälkeen se tulikin varsin helposti lähietäisyydelle, mutta esitteli lyhyessä siimassa vielä muutaman uintiteknisen suorituksen ennen kuin suostui haaviin hiukan kello 15 jälkeen.

Toisen kalan jälkeen saalis olikin jo tiukemmassa. Viiden maissä käväisin syömässä ja ajattelin kopaista parkkipaikan alapuolella olevaa lirua joko sieltä löytyisi kalaa. Kauan en ehtinyt paikaa pommittaa, kun vapa suorastaan räjähti. Räikkä huusi ja olinkin varma, että nyt se iso taimen minun pyyntööni erehtyi. Löin kämmentä puolan reunaan jarruttaakseni lisää sillä tuloksella, että kampi löi todella voimakkaasti sormille. Siinä meinas ote herpaantua ja kipeää pikkurilliä vedessä huljutellessa kala veti juuri ja juuri koko heittosiiman kelalta hypäten aivan sillan yläpuolella. Kala oli noin 30m päässä enkä tarkasti nähnyt oliko kyseessä taimen vai kirjo. Otin siis siimaa varovasti sisään ja kala juroi syvällä. Yhtä äkkiä se otti spurtin minua kohden ja oli täysi työ saada siima pysymään kireällä. Tämä oli kuitenkin kalalle liikaa ja pyrähdyksensä jälkeen se nousi väsyneenä pintaan, jolloin näin kyseessä olevan todella mittavan kokoisen kirjon. Pari lyhyttä spurttia kala vielä otti, mutta nopeasti pinkkiin haksahtanut kala saatiin haaviin. Painoa kaverilla oli kunnioitettavat 3400g ja koko reissun kalat painoivat siivottuna 6,1kg.

Syksyisiä keikkoja Viannalla

2009-09-14T11:14:00.018+03:00

Koulu kun alkoi, näytti opettajan kirjallinen innostus blogia kohtaan hiipuvan. No kiitos mukavan lukujärjestyksen kalassa ollaan käyty näin syksylläkin ja kalapaikka on vaihtunut myös aikataulusyistä Viannankoskeen. Tosin koko kesän reissu tai kaksi viikossa Nurmijoelle tahti oli myös tehnyt tehtävänsä ja Nurmijoelle ei oikein enää ollut inspiraatiota kulkea. No nyt tekis taas mieli, mutta syysrauhoitus estää nämä huvit.

Kuten kaikkialla muuallakin vesi on Viannallakin ollut vähissä. Tämän seurauksena myös kalat ovat olleet tavanomaista pienemmällä alueella, mikä on ajoittain aiheuttanut myös hieman ruuhkaa etenkin padon alle.

Saalistakin on syksyn mittaan tullut. Taimenten osalta syksy tosin on ollut itselläni heikko ja viimeisen reissun kahta pudotettua taimenta lukuunottamatta kyseinen laji on pilkkini Viannalla kiertänyt. Muuten lajien kirjo onkin sitten ollut varsin kattava. Ahventa, säyneitä, lahnoja, särkiä, salakoita, haukia, kirjoja ja pari komeaa kuhaa on haaviin asti saatu.

Heti elokuun alkupuolella vanha Viannan luottokone Pinkki liitsi oli tehokas, mutta kuun vaihtuessa syyskuun puolelle alkoivat pienet punaiset pupat ja valkoiset liitsit viedä kirjojen suhteen pidemmän korren. Punainen pupa oli myös noiden kahden pudotetun taimenen mieleen, sillä molemmat yksilöt kelpuuttivat kyseisen ottipelin huuleensa. Molempien taimenten karkuutukset tapahtuivat erittäin ikävästi. Itse olen läpi kauden naureskellut Iken huolta katkeilleista perukkeista, mutta nyt pilkka sattui omaan nilkkaan. Nimittäin molemmat taimenet katkoivat sivuperukkeen solmun kohdalta siimat ja ihmetys koko kauden hyvin toimineiden solmujen pettämisestä oli melkoinen. Toinen taimenista olisi ollut myös varsin mukavan kokoinen, sillä kaveri kävi näyttäytymässä komean loikan muodossa heti perhoon tartuttuaan. Nopeasti hyppyyn mitattuna kokoa oli himpun alle puoli metriä.

Ottipaikat löytyivät etenkin Pielaveden puoleisen kuohun alta, mutta myös laavun puolella kulkenut kevyempi virta kätki allensa pirteitä kirjolohia, kunhan perhot sai upotettua montun pohjille. Kalastustekniikoista toimi etenkin larvastelu, jolla perhot sai näppärästi patoluukkujen alta kuohuvien vesimassojen alle.

Kuten totuttua istutettujen kirjolohien laatu on ollut jälleen moninkirjavaa. Osa kaloista on liki ehyt eväisiä ja voimakkaita junturoita, kun taas toiset ovat pienipyrstöisiä rasvamakkaroita, joita ei juuri väsytellä tarvitse. Huolestuttava piirre on ollut jo kolmella kirjolla havaittu sokea harmaan kalvon peittämä silmä. Eli lieneekö jostain kasvatusaltaissa levinneestä sairaudesta kyse, kun noin useassa kalassa samaa vikaa löytyy.

Loppusyksy kulunee niin ikään Viannan kirjoja kiusaten. Myös Korpilohella lampikirrejä pitäisi käydä kopasemassa pariin kertaan ja jos aika antaa myöten voisi Karvionkin tilanteen käydä tarkastamassa.

Harreja Huopanalta

2009-08-02T22:11:00.006+03:00

Heti poikien kanssa tehdyn Nurmijoen reissun jälkeen isän tie vei Huopanankoskelle. Toiveissa oli, että iltahämärissä luvassa olisi edes kohtuulliset hätsingit ja että siimanpäähän eksyisi joku vauraampi taimen. No lopulta kumpikaan ei toteutunut, mutta hieno reissu kuitenkin.

Saavuin koskelle vasta kello 19:00 ja kun kuninkaanväylä ja niska olivat rutkasti miehitettyjä aloin kalastella keskisuvannosta edeten larvastellen ylös Torikoskea. Reissu alkoikin varsin lupaavasti, sillä alle puolen tunnin ja parin menetetyn larvan jälkeen maatiesillan alta iski kiinni mukavan kokoinen harjus. Kala sinkoili varsin kovaa vauhtia vuoroin alas vuoroin ylös ja juuri kun kala näytti väsymisen merkkejä se pyörähti pinnassa ja samalla oliivi pupa irtosi huulesta. No ei kun uutta yritystä ja eteenpäin.

Ehdin kalastella vain hiukan ylöspäin, kun vapa taipui jälleen. Tällä kertaa kalalla ei ollut kokoa kuin 25 senttiä ja tämä virkeä pikku taimen sai nopeasti takaisin vapautensa. No heti seuraava heitto ja taas oliivia pupaa vietiin. Jälleen luvassa olivat tutut ison harrin elkeet, mutta nyt 43senttinen kala saatiin haaviin kuin varkain sen syöksyessä suoraan vedessä odottavaan haaviin. Kuva kalasta ja kala omaan kotiinsa.
Tämän jälkeen hiljeni ja kalastelin sekä kuninkaanväylää, että Riuttakoskea saaliina vain kaksi alamittaharria. Puolen yön jälkeen vetäydyin autoon unille pimeimmäksi ajaksi.

Kello kolme aloittelin kalastuksen uudelleen, Pientä harmitusta aiheutti nuorten Saarijärveläisten kalastajien jäljet taukopaikalla. Jos oluttölkit ja muovipussit jaksaa koskelle kantaa, niin luulisi nuo jaksavan sieltä myös pois kuskata. No kiltisti keräsin tsekkiläisen laatuoluen hylsyt pöydältä ja nurmikolta ja painuin koskeen. Samaa olutmerkkiä mainostettiin myös niskalle jätetyllä tyhjällä tölkillä...

No koko aamun sain kalastella koskea yksin, mikä näkyikin tapahtumien vilkastumisena. Ensin heti maantiesillan yläpuolelta jälleen noin 40cm harjus haaviin ja niskalta kolmen kilon kala oliiviin pupaan. Harmiksi kyseinen yksilö oli vain hauki ;)

Luvan lopuksi kalastelin kuninkaan väylän huolella. Liki heti pupaan haksahti 15senttinen taimenen nulikka, joka vapautettiin nopeasti. Seuraavaksi luvassa oli noin 40senttinen taimen, joka irtosi painuttuaan minuutin väännön jälkeen koskea alas. Kuuden aikoihin sain sitten ainoan kosketuksen varmuudella mitalliseen taimeneen. Vapa taipui lähes kuninkaanväylän niskalla ja noin 45-50cm taimen heitti heti alkuun komean loikan ilmoille. Kala pyöri pientä akanvirtaa ympäri ensin toista minuuttia kunnes päätti painua alavirtaan. Taas koukku irtosi juuri sillä hetkellä, kun kala painui ensimmäisiin kuohuihin. Identtinen pudotus kahteen edelliseen verrattuna.
No tähän loppui kalastus ja matka kohti kotia sai alkaa.

Isä pojat reissu Nurmijoelle

2009-08-02T22:04:00.006+03:00

Loman lopulla näyttää aika blogin päivitykseenkin käyvän vähiin, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Tiistaina oli vuorossa lopultakin koko kesän suunniteltu isän ja poikien yhteinen reissu Nurmijoelle. Pääosissa olivat tällä kertaa pojat Aapo(7v) ja Veeti(5), joten isän oli jätettävä omat perhovehkeet suosiolla kotiin. Pääpaino oli mukavassa mökkeilyssä perhokerhon mökillä, mutta toki uistinta heitettiin myös ajoittain jopa ahkerastikin. Isän toiveissa oli, että maanantaina olisi tankkiauto vieraillut koskella, jotta pienillä kalastajan aluilla olisi ollut paremmat mahdollisuudet saaliiseen. Näin ei ollut kuitenkaan tapahtunut, mutta vaikka ilman saalista jäätiinkin, niin saunominen, makuupussissa nukkuminen ja etenkin se suuri rupikonna jäivät elävästi nuorten kalamiesten mieliin. Mikä mukavinta myös Aapo, joka ei kalastukseen ole niin innolla suhtautunut heitti lippaa todella antaumuksella.

Kuvassa illan jännittävintä antia: ISO sammakko...

Munia padallinen

2009-07-17T12:16:00.005+03:00

Tiistaina heräilin jälleen jo pikku tunneilla ajatuksena ajella Nurmijoelle jo aamutuimaan kalastelemaan viikkorauhoituksen jälkeen hieman rauhoittuneita koskia. Kun istutuksista oli kulunut jo useampi viikko, ei pelkästään istukkaiden perässä juoksijoista ollut harmia ja näinpä Päsmärinkoskea sain lirkkiä vain kaksi tuttua kalamiestä seuranani.

Aamu kuudelta aloitettuani homma näytti lupaavalta. Vain muutama minuutti perhosteltuani pienestä matalan uoman montusta tarrasi pupaan virkeä taimen. Heti tosin huomasi, ettei kala aivan mittakala ollut, mutta tuttu liki joka reissulla haavissa käyttämäni noin 35cm taimen sai nopeasti vapautensa. Oli nyt siirtynyt näköjään koskea hieman alemmaksi. Samasta pienestä montusta olin viime reissulla tiputtanut hieman vauraamman kalan ja myöhemmin reissullani siitä vielä pari alamitta harria yhytin.

Kalastelin rauhassa kosken aivan alas asti, mutta koskessa tapahtumia ei ollut. Muut koskella olleet kalamiehet olivat koskella käyneet myös perjantaina ja tuolloin taimen oli ollut todella hyvällä otilla. No nyt syönti näytti olevan hieman heikompaa.

Iltapäivällä sain sitten reissun ainoan tapahtuman mittataimenen osalta. Aivan rannasta vain parinkymmenen sentin vedestä iski yllättäin kala vihreään muddleriin. Hyppy ilmaan ja näin, että nyt ei kyseessä ollut juuri jokeen istutettu istari, vaan järvestä noussut vanhempi hieman reilu 50 senttinen kala. Ihailla vain sopi kalan älyä. Jos kuten normaalisti kala olisi suunnistanut alavirtaan, olisi se löytänyt tiensä isoon suvantoon, jossa kala olisi helppo ollut väsytellä. Tämä ei kalalle sopinut, vaan toisen komean hypyn saattelemana kala painoi ylävirtaan alle polven syvyisessä vedessä. Jossain vaiheessa sivutapsissa ollut pupa tavoitti pohjakasvuston, mutta irtosi onneksi vielä sangen nopeasti. Lieneekö tuossa vaiheessa kala saanut revittyä koukun reiän isommaksi, sillä kohta noin kaksikymmentä metriä ottipaikan yläpuolella siima lopulta löystyi ja kala sai pitää vapautensa. Tuskin kalaa olisin pamputtanut, sillä sen verran harvassa nämä pienenä istutetut nousukkaat tuolla ovat. Olisipa ollut kuitenkin mukava kaveriin paremmin tutustua.

Hieman myöhemmin vanhempi kalamies niin ikään Kiuruvedeltä sai niskalta 43senttisen istarin ja pudotti toisen. Itse en enää tapahtumia saanut. Vaikka koski olisi varmaan antanut iltahämärissä tapahtumia en malttanut koskelle jäädä, sillä joku se vaan minua tuonne Mäkäräkoskelle vetää. No nokka kohti Mäkärää, jossa kalastuksen aloittelin noin kello 21.00.

Heti alussa vapaa taivutti reilusti mitallinen harjus, mutta oliivi pupa irtosi huulesta juuri kun kala oli tavoittamassa haavia. Muuten ilta olikin sitten varsin vaatimaton. Muutamia 25 senttisiä harreja ylös tuli mutta ne isommat eivät näyttäytyneet. Illan komeimman tapahtuman esitteli kosken loppuosassa ehkä vajaan kahden kilon taimen, joka ilmeisesti nousukiihkossaan heitti komean hypyn kuohuvassa koskessa vain 10 metriä minun alapuolellani. Upeiden elämyksien reissu ei tällä kertaa saalista tarjonnut, joten ensimmäinen MP-reissu Nurmijoelle oli tänä kesänä tosiasia.

Taimenta ja rikkoutuneita vehkeitä

2009-07-08T19:12:00.006+03:00

Tiistaina suunnattiin yhdessä Kulaus Vesisen kanssa Nurmijoella. Kun Päsmärinkoskella meitä odotteli jo aamusta asti taimenystävällistä tartuta ja karkuuta kalastusta harjoittanut Sami, oli koossa siis kova kolmikko ;)

Itse aloitin kalastuksen varsin vauhdikkaasti. Valitsin kohdan, josta lähtisin laskeutumaan koskea alas ja koska toinen ranta oli kalastajista vapaa päätin edetä sitä puolta. No koskeen kahlaamaan ja samalla siimaa vapaaksi alavirtaan. Yht' äkkiä vapaa temmottiin ja kuin varkain taimen oli kiinni. No kala tempoili muutaman sekunnin ja pyörähti pinnassa ja irti. Hieno aloitus, eli kala oli kiinni, vaikken tiennyt edes kalastavani.

Tapahtumia ei sitten muita ollut ennen kuin olin aivan kosken alaosassa. Hyvän näköinen kiven reuna antoi terävän tärpin ja kala myös tarttui tällä kertaa. Virkeä taimen osasi käyttää sen verran virtaa hyväksi, että jouduin hieman laskeutumaan alaspäin. Lopulta tinseliin haksahtanut taimen tapasi haavin pohjan. Kalastelin kosken ruokailun jälkeen vielä toistamiseen, mutta kahta muutaman sekunnin tinselissä roikkunutta taimenta lukuun ottamatta kalahavaintoja ei ollut. No sami tietysti pudotti saman kalan, jonka kanssa oli muutaman sekunnin vääntänyt heti tullessani. Tässä vaiheessa sattui myös päivän haaveri. Autolle suunnistaessani nousin koskesta ja astui vanhan puunrungon päälle. No tämähän pyörähti ja ukko nurin. Pahaksi onneksi Greyssin GRXi:n puola taipui ja murtui kolauksessa. Vatutus oli valmis.

Ilta kahdeksalta suunnattiin sille salaperäiselle Nurmijoenkoskelle, josta netissä ei saa hiiskua (hys!). Kutsuttakoon tätä salaista paikkaa vaikka kärpästä pienemmän hyönteisen koskeksi. Tällä hyttyskoskella tapahtumia sitten riitti etenkin harjusten muodossa. Valitettavasti koko jäi tällä kertaa vaatimattomaksi ja vain muutama yli 30senttinen kävi haavissa. Hieman ennen puolta yötä larvastellessa vapa kuitenkin taipui äkäisemmin ja tajusin heti kalan olevan vauraampi taimen. Lyhyessä siimassa kala sai aikamoisen hepulin, mutta kivikkoisessa ja matalassa kohdassa en uskaltanut antaa sille juurikaan löysiä. Kova prässi väsytti kuitenkin kalan varsin nopeasti ja kohta sopusuhtainen muutaman millin yli 50 senttinen taimen oli haavissa. Tämän jälkeen suuremmista kalatapahtumista vastasi kulaus vesinen, joka taituroi 42 senttisen säyneen haaviin tämän arvoituksellisen kosken yläosista.

Ulkoilu kuitenkin jatkui pitkälle aamuun ja unille perhomökille hiivimme aamuviideltä.

Mörköjahdissa Karviolla

2009-06-29T14:49:00.003+03:00

Kesäloma ”kiireissä” ei ole tullut blogia päiviteltyä, vaikka Karvion reissusta alkaa kohta olla jo viikko aikaa. Opiskelukaveriporukalla siis tehtiin yhden vuorokauden pisto Karviolle. Saavuttiin koskelle torstaina kahden aikoihin ja kun into oli kova painuttiin niskalle, vaikka keli oli helteinen. No niskalla kaverit huomasivat yhden kalan pohjassa ja alkoivat pommittaa reppanaa virvelein ja perhoin. Tulosta ei vain syntynyt.

Itse kokeilin alempaa ja saavuin niskalle myöhemmin. Päätin itsekin kokeilla näkyvää kalaa ja heitin larvalitkan kalan yläpuolelle. Pari heittoa ja kala lähti nousemaan keskimmäiseen larvaani. Samalla alin perhoista jäi pohjaan ja litka pysähtyi. Samalla pysähtyi myös kala ja palasi pohjille jurottamaan. Hieman myöhemmin Juuso taltutti samoilta sijoilta 46 senttisen istarin lipalla. No ei kun savustamaan ja syömään.

Illalla kävimme nopeasti koskella, mutta väkeä oli enemmän kuin tarpeeksi. Lienee joku kirjoitellut koskesta netissä, kun kalamiehet olivat osanneet näinkin salaiselle paikalle runsaslukuisina. Palailimmekin nopeasti saunomaan ja itseämme lääkitsemään. Lääkettä hieman veressä palailimme koskelle kello yhden aikoihin yöllä. Muutamia alamittaisia taimenia kävi larvoihin tutustumassa ja nähtiin pari taimentakin saatavan leirintäalueen puoleisen niskan kuohuista. Toisen kaloista taisi tosin viedä minkki, sillä puolen tunnin päästä saamamiehen kanssa rantaheinikkoa ihmeteltiin, kun suolistettu kala oi hävinnyt.

Itselläni kalastus meni sangen hiljaisena aina yli kolmen. Tuolloin uskaltauduin kahlaamaan hieman niskalla ulommaksi rannasta ja sain larvani uitettua (ainakin omasta mielestäni) paremmin pariin niskan peileistä. Eipä mennyt aikaakaan, kun vapa taipui. Vavasta tunsi heti, että larvaan oli iskenyt parempi kala. Mullonen lähti ensin nousemaan niskan ensimmäisten kivien taakse, jonka jälkeen otti rauhallisen spurtin alas pysähtyen kuitenkin ennen varsinaista koskea. Tämän jälkeen kala juroi liki minuutin paikallaan kuin miettien suunnitelmiaan. Lopulta se spurttasi kertalaakista vastarannalle ja kun kala aikoi painua vauhdilla alas koskea iski paniikki ja löin liikaa paineita kalalle. No sitä se ei kestänyt ja oliivi larva kirposi kalan huulesta. Pettymys oli kova, eikä myöhemmin yöllä saatu 41senttinen taimen sitä juuri helpottanut. No hampaankoloon jäi ja Karviolla lienee pakko vierailla myöhemminkin.

Draamaa ja vaarallisia tilanteita Mäkäräkoskella

2009-06-26T15:44:00.006+03:00

Suomalainen kalastaja on osoittanut jälleen barbaariset piirteensä niin koskiemme rannoilla kuin netissäkin. Ensiksi vavanheiluttajat suuntasivat sankoin joukoin Mäkäräkoskelle ja mikä ikävintä mökkiläisten pihoihin suututtaen alkuasukkaat. Seurauksena maanomistajat kielsivät tonttiensa läpi kulun ja tiensä käytön, joten Mäkärälle pääsee enää itäpuolelta. Koska itäpuoleltakin kulku ja varsinkin parkkeerausmahdollisuudet ovat varsin rajalliset, niin Taimentoimikunta on päättänyt lopettaa ainakin väliaikaisesti istutukset sekä Saarikoskelle, että Mäkärälle. Ilmeisesti kyläläiset ja taimentoimikunta istuvat kesä/heinäkuun vaihteessa pohtimaan tilannetta. Näin kosken kalastusjärjestelyt saadaan toivottavasti kohdalleen.

Toinen mielestäni erittäin huvittava piirre on ollut kateellisten kalamiesten reagointi erilaisten blogien ja saalisrapottien ilmestymiseen netissä. Karvalakkikalastajat jotka ovat pitäneet Mäkäräkoskea omana yksinoikeutenaan eivät näytä tykkäävän siitä, että minä joidenkin muiden tavoin kirjoittelen kalareissuistani nettiin. On kuulema joku muukin tämän takia löytänyt Mäkäräkoskelle ja taimentoimikunnan karvalakkikalastajille istuttamat taimenet uhkaavat valua vääriin pakastimiin. Kerrassaan hävytöntä!

Ongelmahan on ollut, että toisin kuin muille Nurmijoen koskille Mäkäräkoskelle ei löydy opasteita isojen teiden varsilta. Näinpä paikalliset ja muutamat etenkin perhokalastajat ovat saaneet pitää Mäkäräkosken omanaan. Nyt he kokevat, että kalastajamäärät Mäkärällä on kasvaneet ja koko koski taitaa heidän mielestään olla tuhottu... No kaikki taplaa tyylillään.

Itse en koskella ainakaan merkittävää kalastajapaineen lisäystä ole huomannut. Tänäkin vuonna olen saanut koskella kalastaa usein liki itsekseni. Viikko sitten tiistainakin jututin Mäkärällä tuttua perhokalastajaa, joka oli liki koko iltana ainut kalastaja minun ja kaverini lisäksi. Kaloja ei kalastuspaine myöskään ollut karkoittanut, sillä Päsmäriltä aamun parin ensitunnin aikana saatujen kahden taimenen lisäksi Mäkärältä tinseliin ja Oliiviin mudleriin nappasivat kaksi pirteää taimenta. Kaveri puolestaan taltutti muutaman komean harjuksen suurimman ollessa 39 senttinen. Myös viikonloppuna perhokerhon junioriosasto oli koskella onnistunut. Nytkin tuloksena oli sekä taimenia (suurin 52senttiä) ja tukku komeita harjuksia aina 40 senttiin saakka. Kalaa Mäkärältä siis löytyy, kunhan niitä pyytää osaa. Myös muut kosket näyttävät antavan hyvin kalaa, vaikka istutuksista muutama viikko olisikin pyörähtänyt, kunhan ne istutuspaikat, joita kokoajan pommitetaan jättää vähemmälle ja suuntaan hieman sivummalle.

Tapahtumarikas yö Huopanalla

2009-06-15T21:42:00.017+03:00

Ike kirjoittelikin jo omassa blogissaan ansiokkaan tiivistelmän perhokerhomme reissusta Huopanan koskelle. Tämän takia oma kirjoitelmani on tällä kertaa lyhyt ja keskittyy omiin elämyksiini kyseisellä reissulla ja niitähän riitti.

Osan porukasta jäädessä saunomaan suuntasin minä monen muun tavoin koskelle heti kuuden jälkeen. Alku lupasikin hyvää, sillä Olli oli jo haavinnut komean taimenen ja itsekin sain tärpin lähes ensimmäisellä heitolla. No heitto perään samaan paikkaan ja nyt tarttui. Arviolta 40senttinen harjus leiskautti tämän jälkeen maantiesillan alla komeasti parit voltit kerien ja jälkimmäisen, jonka vaikeusaste oli 2,4 jälkeen, perho irti ja näkemiin pahus. Välisuvannon jälkeen suuntasimme Jukan kanssa Kuninkaanvirtaan, josta löysin heti muutaman pikkuharrin suurimman ollen 34senttisen. Isompiakin paikassa näimmä oli, sillä hieman myöhemmin samaisesta montusta Viki haavitsi komean 52cm taimenen. Myös Jukka taivutti vapaa muutaman taimenen kanssa ja lopulta tinseliin vaihdettuani kovia kokenut 42 senttinen istari erehtyi minunkin pyytööni.

Tämän jälkeen hiljeni osaltani. Käväisin välillä syömässä ja ennen puolta yötä palailtiin koskelle. Jossain vaiheessa niskaa kalastellessani näin, kuinka keskellä niskaa olevan kiven takaa kala ampaisi pinnassa uittamaani tinseliin, mutta kala ei tarttunut pahus. Tarkempi tarkastelu osoitti, että vasta sitomani perho oli tiessään ja siima oli katkennut lenkin keskeltä. Olikohan sidontalakasta tai pikaliimasta jäänyt terävä reunus koukun silmään, mikä katkaisi 0,32 siiman.

Vihtori oli illan aikana koukannut Torikosken alta pari komeaa kalaa suuremman ollessa 65 senttisen pedon. Ennen kello kahta yöllä painuin itsekin samaan kohtaan onneani koittamaan. Pari heittoa enneätin heittää ja sitten siimaa vietiin. Kala painoi kertaakaan pysähtymättä voimalauomaan ja juuri ennen pohjasiimoja se rauhoittui. Tämän jälkeen kala tulikin jo lyhyitä spurtteja lukuun ottamatta varsin kiltisti lähemmäksi ja vihdoin ja viimein myös haavittavaksi. Iken Yön Timon muunnoksen pettämä komea taimen mittautti pituudekseen 58senttiä. Mittaamisen jälkeen tämä komea luonnonkala pääsi aika pitkän elvyttelyn jälkeen takaisin koskeen.

Loppureissu ei suurempia tapahtumia tarjonnut ja itse nukuinkin jopa viitisen tuntia aamun koitteesse. Vielä puolenpäivän jälkeen kuninkaanvirrasta löytyi ahvenjäljitelmään yksi virkeä, mutta todella heikkokuntoisen näköinen 47 senttinen istari, joka matkasi kotiin savustettavaksi. Reissu oli kaikin puolin antoisa ja kalaisa. Neljäntoista jantterin voimin koskesta ylhäällä käytettiin liki kolmeakymmentä mittataimenta, joista luonnonkaloja oli noin puolet. Kun istareitakin oli joukossa sai ruokakalan halunnut myös syötävää kotiin viemisiksi.

Harjuksia viimeinkin

2009-06-10T21:16:00.009+03:00

Tiistaina piti päästä vielä Nurmijoelle ennen torstai-perjantain Huopananreissua polttelihan uusi Hardyn Demon kela sen verran kelalaukun pohjilla. Pielavedeltä matkaan kopattiin Jaska ja suunta kohti koskea.

Kalastus aloiteltiin Mäkärältä. Heti ensi heitolla pieni punaisella kuulalla varustettu oliivi pupa tapasi harjuksen ja vihdoin Mäkäräkosken harjukset osoittavat olemassaolonsa. Kaverilla pituutta karvan alle 30cm ja ihastelun jälkeen hopeakylki lähti innolla takaisin elementtiinsä. Myös reissu jatkui iloisesti. Vain noin 50metriä alempana taimen nappasi muddleriin keskeltä kuohua ja uusi Hardy pääsi testiin. No helpollahan se istarin kanssa lopulta pääsi ja viereisestä akanvirrasta kala oli lopulta helppo noukkia haaviin. Poikkeuksellisesti täytyy todeta, että tällä kaverilla pyrstö oli luvattoman huonossa kunnossa. Pariin vuoteen näin heikkoa istaria ei ole minun haavissani Nurmijoella potkinut.

Itselläni homma hiljeni kellon lähestyessä puolta päivää. Koskelle myös saapunut kerhomme puheenjohtaja tosin napsi tosi kauniin vanhan kalan, jonka solakkaan varteen oli mittaa kertynyt 43cm. Upeasti taistellut kala ansaitsi irrottelun jälkeen vapautensa.

Myöhemmin siirryttiin Kalastelemaan Aittokoskelle, jossa itselleni tapahtumaksi kertyi yksi 31cm harjus, joka tarrasi vihreään muddleriin. Muuten koski oli yhtä epvarmaa tärppiä vaille hiljaa. Mökkiäkin piti hieman siistiä, kun seuran nuorino oli pitänyt siellä majaa, eikä koulussa oltu vissiin opetettu mihin tarkoitukseen tuhkaluukku kamiinassa on sennettu. No pojillahan oli tytöt mukana, niin ei kaikkee muista ;)

Illalla vielä lyhyt pisto Mäkärään, mutta kahta 30 sentin kahtapuolta olevaa harria lukuunottamatta ei tapahtumia. Jaskan tyhjänpyynti jatkui. Tuloksena alamitta- harreja ja taimen. Kotiin lähdettiin jo yhdeksän maissa valmistautumaan torstain Huopanan koitoksiin.

No voihan Pojjaat!

2009-06-05T04:07:00.011+03:00

Kesäloma alkoi ja avausreissu Nurmijoelle olikin harvinaisesti pidemmän kaavan mukaan. Sunnuntaina 31.5 saavuttiin siis Aittokosken kämpille odottelemaan Nurmijoen kauden avausta ja tunnelma oli kaiken puolin odottava. Ensimmäinen yö jättikin paljon odoteltavaa, sillä sekä vanhemmat kalat, että istarit pitivät suunsa kiinni, eikä kalaa ensimmäisenä yönä tullut. Muutamia pikku harjuksia ja pari säynettä toki siiman päässä käväisi.

Maanantai aamu avautui sitten valoisammin. Päivän aikana eri koskilta haavissa käväisi kaikkiaan 5 mittataimenta, joista helme3nä kirkas 49cm vanha istari Mäkäräkoskesta. Huolestuttavaa puolestaan oli mäkäräkosken harjusten katoaminen, sillä useamman taimenen myötä keskityin hakemaan harjusta koskesta, mutta yhtään mittakalaa ei koskesta löytynyt, eikä pienempiäkään enemmälti löytynyt. Toivottavasti kalat löytyvät kesän edetessä.

Tiistai oliki sitten todellinen jättipotti. Heti vuorokauden vaihtuessa siimanpäähän tarrasi tukeva 46cm taimen, joka erehtyi vihreään muddleriin jahdattuaan näyttävästi salakoita Aittokosken loppuliu-usta. Samaisesta puuhasta yllätettiin myös toinen samanmoinen seuraavana aamuna. Paras oli kuitenkin edessä.

Opiskelukaverit saapuivat "vierailulle" koskelle hivenen myöhässä ja pikku hiljaa lähdettiin kalalle Mäkärälle. Ensimmäinen tunti oli hiljainen ja Vellun paria ahventa ja meikäläisen kilon säynettä lukuunottamatta koski oli hiljaa. Jossain vaiheessa kosken keskiosalla oli hieman ruuhkaa ja ajattelin suosiolla valua hieman alemmaksi.

Kosken alaosassa on pari maukasta paikkaa, joista toisen päätin kalastella ja edetä sitten pikku hiljaa alemmaksi. Pilkit veteen ja heti ensi heitolla tärähti. Kala kävi heti pinnassa, joten tiesin alusta asti, että kyseessä on vauraampi kala. Pienen spurtin jälkeen kala jäi juromaan erään kiven viereen ja onnistuin aika pitkän tovin ohjailemaan kalaa juuri kuten halusin. Jossain vaiheessa kala lähti kuitenkin tavoittelemaan paikkaa minun kannaltani kiven huonommalta puolelta ja kun jouduin antamaan sille kovemmin painetta hermostui kalakin. Taimenen spurtit lyhenivät hiljalleen ja lopulta sain kaivettua kalan haaviin ja heti haavin noustua vedestä näin, että recordit meni uusiksi. Mittanauha ja puntari paljasti, että koskesta noussut kaveri oli 70cm pitkä ja painoa kertyi 3,7kg.

Vaikka loppupäivä meni hieman leijuessa, tuli kosken loppuosasta vielä kaksi yli puolimetristä istaria, joten reissu sai aika herkullisen päätöksen. Reissun saldo oli myös varsin makoisa. Yhteensä 10 taimenta, joista peräti neljä yli puolimetrisiä. Uusia istareita kaloista oli kahdeksan, joten vanhojakin kavereita mukaan mahtui kaksi.

Pudotuksia Lampaanjoella

2009-05-27T11:02:00.006+03:00

Maanantain istutusteurastuksen jälkeen uskaltauduin joelle tiistai-iltana. Yllätykseksi joki oli melkein tyhjä, tosin edellisen illan teurastuksen seurauksena suolia lojui pitkin metsiä. Takaisku koettiin jo autolla, kun valokuvauslaite oli kotona. Itse talsin jokea hieman alemmaksi ja aloitin kalastuksen. Paikallinen Pasi taivutteli kirren kanssa vapaa ehkä puolisen tuntia tuloni jälkeen ja lopulta tuo kala jäi ainoaksi haaviin asti saaduksi kirbeliksi tuona iltana. Itsekin tartutin kalan lähes samaisessa paikassa, mutta väsytys jäi 10 sekunnin mittaiseksi ja liitsi irti pahus.

Jatkoin jokea alaspäin, kunnes tulin paikkaan jossa pieni leppä oli kaatunut kokonaan poikki joen. Ajattelin kalan piilottelevan oksiston alla, joten tarjoilin perhoja tuon puun katveeseen entistä tarkemmin. Parin heiton päästä tärähti ja reilun kilon kirre oli heti ilmassa. Kala veti heti itsensä puun latvustoon, mutta onneksi ei sotkenut itseään pahemmin. Koska latvusta ei voinut kiertää en voinut antaa kalalle ollenkaan löysiä ja yritin vain pitää kalan poissa oksistosta. Tämä toimikin minuutin verran ja juuri kun kala oli osoittamassa väsymisen merkkejä, niin viimenen hyppy, perho irti ja puuhun. Voihan räkä.

Tämän jälkeen ilta tarjosi enää vain pari tärppiä ja aivan alhaalta juuri ja juuri mitan täyttävä harjus käväisi käsissä erehdyttyään luontaista ravintoa jäljitelleeseen pieneen pinkkiin liitsiin. Epäonni Lampaalla siis vaivaa Kirbelien suhteen vuodesta toiseen, joten tyhjää kai tuolla pyydetään vastaisuudessakin.

Talkoot tehty ja tulkoon kesä

2009-05-25T22:27:00.006+03:00

Viikonloppuna talkoiltiin Aittokosken mökillä ja kalastettiin Koirakoskella perhokerhon voimin ja valmistauduttiin kesän koitoksiin. Lauantai oli varsinainen juhlapäivä olihan Karttulan komein ja karvaisin mies kunniottamassa talkootapahtumaa.

Raudanlujana ihmistuntijana seuran mökkivastaava oli antanutkin tuolle bulgaarialaista kuulantyöntäjää muistuttavalle hahmolle talkoisiin sopivan työn ja näin Ike hikipisaroita kaihtamatta kävi taisteluun halkovarastoon. Itse jouduin kyyhöttelemään tuntikausia rantapusikoissa, jotta osasin ilmaantua paikalle juuri kun talkoot olivat ohi. No käytiinpä Iken kanssa romanttisella päiväajelulla Mäkärällä ja todistettiin suoraan noloimmista kotivideoista, miten Felicia ja telikärry taipuvat rattoisasti ojaan. Loppuilta menikin tätä muistellessa.

Sunnuntaina herätys ampui miehen ylös mökiltä kello viisi ja eikun vapa tanassa kohti Koirakoskea. Itsellä aamupäivä oli sangen hiljainen, mutta Roosan ja Akun vehkeitä taimen kävi tavoittelemassa, mutta tinselin tukistukseksihan se jäi. Puolilta päivin kala näyttäytyi minullekin, kun rannan kiventakusia lirkkiessäni tinseliin iski pieni mutta ärhäkkä taimen. Koukkua kala ei kuitenkaan löytänyt ja väsytys jäi haaveeksi.

Univelat ja aikainen herääminen olivat tehneet tehtävänsä ja eihän sitä oikein jaksanut vapaa heilutella. Itse suuntasinkin jo ennen yhtä kotiinpäin, mutta kerhon junioriosasto oli iltapäivän mittaan haavinnut koskesta pari kelpo taimenta. No säästetään mulloset ensi kertaan ;)

Kalantulon sietämätön vaikeus

2009-05-17T20:22:00.008+03:00

Viikonloppu oli jälleen hieno osoitus siitä, miten vaikeaa tuo punalihaisen metsästys osaa välillä olla. Vaimon työporukkan saunailtaa pakoillessa tuli ensin käytyä lauantaina nopea pisto Lampaanjoella. Maanantainen istutus oli taas saanu kylän ukot odottamaan tankkiautoa ja lipat olivat olleet armotta ilmassa heti kalojen tiputtua veteen. Launtaina ukot olivat täyttäneet jopakastimensa, joten pilkkiminen joella oli rauhallista. Valitettavan rauhallista oli myös kalojen osalta. Kirjolohien ensimmäisestä nousuparvesta olikin osoituksena vain metsikössä mätänevät suolet ja pari pintakäyntiä. Joten lauantai sujui Suomen euroviisuteemalla, eli Suomi nolla pistettä.

Sunnuntaina napattii Lassi kyytiin jo ennen aamu kuutta ja Seatin nokka kohti Korpilohta. Ronkelia oli kala lammellakin. Koko päivän huiskutteli toi vain yhden tärpin, joka onneksi jämähti 16 koon keltaiseen nymfiin tukevasti ja reilun viiden minuuutin jälkeen matka haavista kohti savustinta alkoi.

Päivän hauskimmasta harrasteesta vastasivat laavun edessä pyörineet kirjot, jotka antoivat ymmärtää, mutta eivät ymmärtäneet antautua. Olipa tuskastuttavaa kerta toisensa jälkeen katsoa kuinka kala nousi perhoon ja tökkäsi sitä kuonollaan ja kääntyi sitten takaisin syvyyksiin. Ei muuten naurattanut. Vähistä tapahtumista huolimatta kelpokelluntaa ja aurinkoakin sai varsin mukavasti.

Korpilohella lampikausi auki tukkoisesti

2009-05-04T17:55:00.011+03:00

Jälleen luonto opetti, ettei kirjolohtakaan lähdetä vain hakemaan, vaan kyllä se taidolla pitää ylös houkutella. Sunnutaina nimittäin suunnattiin Viitasaarelle Korpilohelle, josta oltiin viestitelty lammen sulaneen ja mahdollisuudet kiusata perhovehkeillä kirjolohia olivat jälleen hyvät.

Illan Suomi-pelin jäljiltä miehet olivat sen verran unisia, ettei lammelle selvitty ennen kymppiä. Aamulla kaksi virkeämpää perhomiestä olikin koukuttaneet jo kymmenkunta kirreä, joten odotukset olivat hyvät.

No Näin sitä meikälle kävi taas, että lähes heti kalastuksen aloittamisesta liitsiä nyhdettiin pariin otteeseen, mutta sitten hiljeni. Myös muut kalamiehet olivat aika allapäin, tosin toinen aamutuimaan tulijoista oli sen verran tekijämies, että vaihtoi kalojen passivoiduttua pieneen nymfiin ja koukutteli päivälläkin jokusen kalan. Itsellä pienet nymfit oli ties missä ja liitsit olipa ne pieniä tai suuria eivät tuomareita tyydyttäneet. Hieman yhden jälkeen kuin säälistä kalat aktivoituivat vielä hetkeksi. Kaveri haavitsikin tässä vaiheessa kalan ja itse uittelin yhtä kaveria hetkisen, mutta haaviin asti tuo reilun kilon kirre ei antautunut. Heti seuraavalla heitolla jokin todella iso oli viedä vielä vavan kädestä, mutta tämän jälkeen lampi ei enää tapahtumia tarjonnut. Harmi, ettei iltaan ennätetty pilkkiä, mutta tulipahan todistettua, että pienestä koostaan huolimatta Korpilohi on varsin haasteellinen paikka kalastaa. Kellurengas SM-kisoille siis varsin sopiva pitopaikka.

Aurinkoa ja perhokalastusta

2009-04-27T17:50:00.010+03:00

Tuskinpa koskaan olen ilman mittakalaa palannut kalareissulta näin tyytyväisenä kuin sunnuntaina viikonlopun Nurmijoen pommituksen jäljiltä. Kerhon vuosikokouksessa oli mukava tavata tuttuja, suorastaan helteisessä säässä sai loistavaa ulkoilua ja ennen kaikkea reissu sisälsi kohtuullisesti tapahtumia, vaikka haavi ei reissussa kastunutkaan.

Lauantaina luvassa oli siis seuran vuosikokous Aittokosken mökillä ja emännältä oli anottu viikonloppuvapaa kalastusta ajatellen. Veljen ja hänen kaverinsa Teron kanssa suunnattiin lauantaina Koirakoskelle. Hämmästys oli suuri, kun lumesta saattoi päätellä, että koko talven aikana vain harva kalamies oli Koirakosken taimenten rauhaa häirinnyt. Niska-alue antoikin tapahtumia, vaikka haaviin asti kalaa ei saatukaan. Terolla ja allekirjoittaneella kala kävi tukistamassa perhoa vihaisesti, mutta tarttumatta. Myös kosken keskellä olevassa pienessä suvannossa taimen tavoitteli heti ensimmäisellä heitolla tinseliä, mutta turhaan. Loppuliuku oli itselläni sitävastoin hiljainen, tosin seuramme senioriosasto kävi siellä lottolipan voimin kiusaamasta yhtä taimenta, joka taistellen sai kuitenkin pitää vapautensa.

Kokoukseen kun iltapäivällä kokoonnuttiin oli yhteenvedosta pääteltävissä, että kalaa joessa on edellisiin talviin verrattuna hyvin. Kaloja oli saatu niin Aitto- kuin Päsmärinkoskesta ja tapahtumia oli riittänyt. Kokouksen jälkeen lyhyt kalastussessio Aittokoskella ei kartuttanut saalista. Tämän jälkeen rauhoituttiin saunomaan ja illan viettoon.

Sunnuntaina auto kohti Mäkärää, sillä velimies halusi kokeilla oliko kosken harjukset jo hereillä talven jäljiltä. Kaloja löytyikin runsaasti, mutta kokoluokka oli vain hieman 20cm paremmalla puolella, joten jätin suosiolla harjusten kiusaamisen ja etsin taimenen piilomonttuja. Sellainen löytyikin, kun puolenpäivän aikoihin loppuliu-usta iski taimen räväkästi. Vapa pystyyn ja väsytys käyntiin, mutta samassa kala oli mennyt menojaan. Ilmeisesti kala jälleen repi vain pystöä, eikä tavoittanut koukun hellää otetta.

Hiukan ennen kolmea niskalla spottasin vielä ruokailevan kalan. Itse en enää viitsinyt kalaa edes yrittää vaan viittilöin veljen kaverinsa kanssa kalan kimppuun. Veli saikin kahteen otteeseen kalan nousemaan perhoon. Ensimmäisellä kerralla kala hylkäsi tarjoilun viime hetkillä hypäten puoliksi ilmaan. Toisella kertaa pintakalvossa kelluneen pupan kohdalla pyörähti, mutta vastaisku ei tuonut tulosta.

Nurmijoki tarjosi parastaan

2009-04-19T20:23:00.012+03:00

Koko hutikuu on kulunut sairastellessa, eikä sumukorentokalastus onnistunut tämän takia ollenkaan. Mieli oli näin ollen matalalla ja keuhkoputken tulehduksen viimein hellitettyä suunnattiin sunnuntaina Nurmijoen Päsmärinkoskelle streameria paiskomaan.

Päsmärinkoskelle ei talvella autolla pääse, joten edessä oli jälleen 2,5km hiihtorupeama ahkiota hinaten. Mahtava hankiainen takasi sen, että jo menomatka oli elämys sinänsä. Hirvien ja yhden ahman jäljet tarjosivat ihmeteltävää kerrakseen ja kun aurinkokin helli ajoittain oli meno sangen mukavaa.

Itse koskella iski pettymys. Vesi oli yli puolimetriä viime vuotista matalammalla ja kosken loppuliu-un kalastaminen ei ollut oikein mielekästä. Lirkin kuitenkin paikkaa tunnin verran edeten jokea alas päin. Virtaus oli niin heikkoa, että homma muistutti lähinnä lampikalastusta. Paikoille joille ei viime keväänä pystynyt likimainkaan kahlaamaan oli nyt vettä vain reiteen saakka.

Tämän jälkeen istahdin kahville miettimään jatkaisinko alavirtaan, jossa parin sadan metrin päässä aukenevan järven suulla saattaisi odottaa muutama halukas taimen. Kova puuskittainen tuuli ei kuitenkaan houkuttanut menemään järvenselältä puhaltavan tuulen armoille. Samalla muistui mieleen, että kosken keskivaiheilla olevassa suvanteessa saattaisi taimen myös viihtyä. Joten sinne siis.

Vajaan kilometrin tarpomisen jälkeen pääsin itse asiaan. Aloitin suvannon yläpäästä kalastuksen rullaten varovasti aivan vastarannan rantakivien viereen. Ranta on äkkijyrkkä ja toivoin kalojen majailevat tuossa syvässä uomassa, josta kevyt virta pyyhkii yli. Tällä kertaa ajatukseni olivat oikeat, sillä jo kolmannella heitolla vapa taipui. Kylmän veden kangistama taimen taisteli pari minuuttia, jonka jälkeen Hotan salakan muunnoksen erehdyttämä laiha 41 senttinen joutui haavin nielemäksi. Valokuvan jälkeen kaveri lähti virkeästi jatkamaan eloaan.

Tuskin olin ennättänyt saada siimaa kelalta, kun vapa taipui jälleen. Jo toinen heitto toi tulosta ja täsmälleen samasta montusta nousi Hotan salakkaan nyt yllättävän hyvässä lihassa oleva 46 senttinen kaunotar. Tämän kaverin papitin, sillä tiesin mummon arvostavan myös talvitaimenta.

Kalan jälkeen tilanne rauhoittui ja suvannon kerran kalastettuani istahdin hetkeksi ja annoin paikan rauhoittua. Kun vartin kuluttua aloin jälleen lähestyä monttua, josta kalat sain taipui vapa jälleen heti, kun ottipaikan perho ensi kertaa ylitti. Nyt kala ei kuitenkaan tarttunut. No nopea heitto perään ja kala iski välittömästi. Jälleen hotan salakkaan haksahtanut kirkas 45 senttinen taimen oli harvinaisen kirkas Nurmijoen taimeneksi.

Toisin kuin otaksuin tapahtumat eivät päättyneet tähän. Vain muutama heitto ja perhojen osuessa veteen tunsin heti siimaa vietävän vauhdilla ylävirtaan. Vapa ylös, mutta liian myöhään. Kala oli iskenyt sivutapssissa olevaan pieneen liitsiin ja raju pyrähdys ylävirtaan tartutti toisen perhon jokeen kaatuneeseen hakoon. Viitisen minuuttia kala räpisteli melkoisella voimalla metrin siimassa onnistumatta irrottamaan itseään. Itse kahlasin joen toisella rannalle haavitsin kalan ja irrotin toisen perhon oksasta. Kun nokimustaa tasan 50 senttistä taimenta aloin irrottelemaan selvisi syy, miksi kala ei ollut irronnut pitkän rimpuilun tuloksena. Valkea miniliitsi oli syvällä kitusissa ja irrottelu onnistuikin vain vaivoin. Verta runsaasti vuotava kala oli pakko papittaa, vaikka mustan puhuva olemus antoi viitteitä, ettei kala ole varsinainen makunautinto. Tämä sai riittää kalastuksen osalta ja sukset suunnattiin kohti autoa ja kotimatkaa.

39,5 ja keuhkoputken tulehdus

2009-04-05T18:19:00.007+03:00

Kauan odotettu sumarireissu meni jälleen kerran reisille. No se on viime vuosina ollut jo tapana, joten miksi edes yllättyä.

Torstaina töistä tullessa olo oli hirveä. Ei kun mittari kainaloon ja katsomaan mihin kuume asettuu. No kuumetta oli liki neljäkymmentä ja tajusin heti, että viikonlopun kalareissut oli vaarassa.

Tauti oli sen verran rankka, että perjantaina ja lauantaina ei tämä mies juuri sängystä päätään nostanut. Onneksi emäntä huolsi lapset, koirat ja isännän, niin saattoi sairastaa rauhassa. Sunnuntaina kun kuume ei osoittanut laantumisen merkkejä olikin jo aika suunnata päivystykseen. Lääkäri "setä" tutki ja tulos oli tyly. keuhkoputken tulehdus ja saikkua pääsiäiselle asti. Eli nyt saattaa olla jo pääsiäisenkin reussut vaarassa. No nyt pitää koittaa parannella ja toivottavasti homma alkaa näyttää valoisalta jossakin vaiheessa, että tulevan viikon Viannan reissut eivät nekin valuisi hukkaan.

Kevättä rinnassa

2009-04-01T19:17:00.006+03:00

Taas kerran Sumarikausi uhkaa valua käsistä suhteellisen vähällä kalastuksella. Onneksi viikonlopuksi on luvattu kohtuu kelejä ja sunnuntaina taitaa jokivedet kutsua. Äyskoski lienee kansoitettu ja eräsukset kaipaavat ulkoilua, joten taitaapa mies suunnistaa Päsmärinkoskelle hiihtäen.

Tänään tuli Englannin maalta odotettu lähetys. Greys GRXi 11jalkainen 6/7 vapa ja kela ja siimat. Ihan mukavasti tuollainen pitempi kanki ampui siimaa pihalle tuossa takapihalla kovassakin tuulessa. Viikonlopun ja pääsiäisen aikoihin tikku pääsee tositesteihin ja eiköhän blogissa kuulu palautetta vavasta ja toivottavasti niistä eväkkäistäkin.

Talvista sidontaa

2009-01-25T14:14:00.011+02:00

Sydäntalvi iski viimein myös tänne Savon sydänmaille ja pakkanen ja jää estää perhon vimputukset joella. Tammikuun loppupuolella tuska koskelle alkaa kaivella sisuskaluja ja vain sidonta ja kesän reissujen suunnittelu lievittää hitusen tuskaa.

Tulevan kesän ottikoneiden teko on enemmän tai vähemmän käynnissä. Perhe pitänee huolen siitä, ettei isällä ylettömästi aikaa perhonsidontaan ole. No erityisesti erilaisia affenia on syntynyt aika tavalla ja liitsejäkin on syntynyt kuitenkin parisenkymmentä. Viimeksi spigotti on pyörinyt tinseliarsenaalin voimistamiseksi, sillä itse en juuri kyseisillä ottipeleillä aikaisemmin ole kalastanut.

Uutena opettelun aiheena ovat olleet, tosin aika vähäisessä määrin, Lohiperhot, joita aikaisemmin en ole juuri sitonut. Levysiipi toisensa perään on pilalle sidottu ja kiroiltu on reilusti. No Tammikuussa sentään syntyi jo ensimmäinen ihan kohtuullisen näköinen levarikin, kun ei levyn korkeudessa turhia ahnehdittu.

Toki aivan ihan ilman kalastusta ei ole sydäntalveakaan tarvinnut viettää. Joululomalla tuli kopaistua aivan uutta harrastetta, kun Korpilohella käytiin narraamassa pilkillä kirjolohia. Homma näytti jollain tavalla luonnistuvankin, sillä muutaman tunnin rupeaman jälkeen jäälle asti nousi kaksi virkeää kirpeliä isomman ollessa peräti 2,8kg. Tuon monsterin kanssa mies saikin tehdä töitä jo melkoisesti.

Kesänkin kalaretkistä alkaa hahmottua jonkinmoinen suunnitelma. Kesäkuun alku sujuneen jälleen kerran kotikoskilla Nurmijoella. 11.kesäkuuta suunnataan sitten lyhyt vuorokauden pisto Huopanalle. Jospa reissu olisi hitusen onnistuneempi kuin yhteen mittakalaan jäänyt edellinen. Heinäkuun alku lienee paras pyhittää perheen kanssa lomailuun, jotta emäntä päästää heinäkuun loppupuolella miehen Kuusingille. Alustavasti Kuusingin maisemat kutsunevat 23. heinäkuuta, mutta tämä on siis vielä vahvasti suunnitteluasteella. Lisäksi kuvioissa lienee Karviota, Viannankoskea ja kenties muutama uusi paikkakin. Pielaveden Lampaanjoki saattaa jäädä lopullisesti, sillä paikan istutuspolitiikka ja paikallisten härski ryöstökalastus ovat vieneet hohdon kieltämättä potentiaalia omaavalta kalapaikalta.

Koirakoskella tulvan seassa

2008-11-19T21:57:00.007+02:00

Lauantaina 15.11 auton keula kääntyi jo puolilta päivin Sonkajärveä ja Nurmijokea kohden. Edessä oli ensin lauantaina perhokerhon syyskokous ja tämän jälkeen rauhaisaa saunottelua ennen sunnuntain talvikauden avausta. Kerhon mökin pihaan kurvattuani ja joen rantaan asteltuani iski kuitenkin melkoinen uskon puute. Vettä oli rantapusikoihin saakka, eikä perhonheittämisestä voinut niissä olosuhteissa juuri puhua. No vaimolta lomat oli anottu, joten sunnuntaina kyllä kokeillaan. Mielessäni myös kiittelin, että otin ensimmäistä kertaa koko vuoteen myös virvelin mukaan, sillä se saatta olla ainut väline, jolla kalastus nyt on mielekästä.

Sunnuntai aamuna tein ratkaisuni ja siirryi Koirakosken niskalle kalaan. Syyt olivat selvät. Sieltä löytyi ainakin hieman takaheittotilaa tälläkin vedenkorkeudella ja raskaalla grainisiimalla oli rullaamisesta edes turha haaveilla. Aamu kello 8.40 aina puoli yhteentoista viuhdoin niskan aluetta perhovehkein. Tulosta ei tullut. Kahvitauon jälkeen etsinkin autosta virvelin, josko sen kanssa onni olisi suosiollisempi.

Perhoa en kuitenkaan hylännyt, vaan kokeilin spinflugalla tavoitella poteroissaan kyyhötteleviä kaloja. Homma näytti tepsivän, sillä ennen puolta päivää rannalle oli nostettu 41, 45 ja 46 senttiset taimenet. Onnistunut reissu, vaikkei kalat perhovälineillä tulleetkaan.

Syksyisiä reissuja Viannalle

2008-10-17T15:04:00.015+03:00

Elokuun lopussa vesi nousi juoksutusten vuoksi Nurmijoella kipurajoille ja elokuun lopulta asti kalareissut suuntautuivatkin Viannankoskelle.

Sillan yläpuolinen monttu on yksi varmoista kirrepaikoista

Syksy Viannalla olikin kaikin puolin onnistunut. Kalaa löytyi koskesta hyvin ja mikäs koskella ollessa, kun Esan turinoita kuunnellessa suupielet vääntyvät väkisinkin hymyyn.

Kalaa tuli koko kosken alueelta ja Esan jokeen pistämät hieman tavallista suuremmat kirjolohet takasivat ajoittain varsin mukavia väsytyselämyksiä. Syksy huipentui syyslomaviikolle, kun haaviin eksyi 44senttinen Siika.

44cm siika ilahdutti 14.10. Ottipelinä pinkki liitsi??

Varsinaista tarinaa kalareissuista ei nyt heru, mutta syksyn pieniä ahaa elämyksiä oli ehdottomasti graini-siiman käyttö etenkin maantie sillan yläpuolisen montun ronkkimisessa. Parhaimmillaan monttu antoi useamman kalan tunnin sisällä ja näytti graini tehonsa myös padon alapuolella, kunhan muisti uittaa perhoa sen verran vikkelään, ettei pyynnöt olisi jatkuvasti pohjassa. Syksyn ottavimpia perhoja oli liitsit mustana, pinkkinä ja valkoisena. LIsäksi pinkki booby kolusi monttuja ansiokkaasti. Sattumakaloja nousi myös tinselillä ja pienellä oransilla nymfillä.

Pinkkiin Boobyyn haksahtanut kirre pituuta 58cm

Pinkkiin ja mustaan liitsiin hairahtaneet kirpelit lokakuun alusta.

Puolen metrin ylitys Mäkärältä

2008-08-15T10:08:00.007+03:00

Tänäkin vuonna lukujärjestys saatiin sellaiseksi, että opettajalle mahdollistui yksi lyhyt koulupäivä, jonka jälkeen suunnataan tietysti kalaan. No ensimmäinen näistä reissuista suuntautui tuttuun tapaan Nurmijoelle ja koirakoskelle ja Mäkärään.

Kalastuksen aloitin hieman kolmen jälkeen sangen onnistuneesti. Toinen heitto ja perhot pohjiin ja ei kun uutta peruketta sitomaan. Lopulta pääsin kolistelemaan kosken läpi, mutta yhtä tukistusta enempää ei matkaan tarttunut. Puoli kuusi päätin vaihtaa maisemaa ja ajella Mäkäräkoskelle.

Mäkärällä Ennätin kalastella vajaan tunnin ilman tapahtumia. Autiotalon saunan kohdalta aivan kovan virran reunasta lopulta tärähti. Kala vaikutti aluksi rauhalliselta ja sain kalan nopeasti lähelle. Tämä oli kalalle kuitenkin liikaa ja siimaa vietiin vauhdilla. Samalla kala pääsi kovaan virtaan, mikä teki urakasta entistä hankalampaa. Lopulta sain kalan pieneen suvantoon, josta sain rauhassa ohjailla kalan pyrähdyksiä. Pian tämän jälkeen kalan menohalut kaikkosivat ja ohjasin kalan nopeasti haavin päälle ja kala kuiville.

Noin kello seitsemän taivas repesi ukkoskuuron muodossa. Olisiko tämä heikentänyt kalojen ottihaluja, sillä tuttua syöntihuippua ei iltayhdeksän jälkeen kuulunut. Toki kolme noin 20-25 senttistä harjusta kävi kädessä asti ja lisäksi yksi kova tukistus tuli paikasta, josta tänä kesänä on tullut nosteltua taimen jos toinenkin. Kymmenen aikoihin lopettelin ja siirryin autolle.

Tuttu ottipeli.

Loman viimeinen reissu Mäkärälle

2008-08-10T11:55:00.009+03:00

Uskottava kai se on, että opettajankin kesä on pikku hiljaa päätöksessään. Viime keskiviikkona suuntasin loman viimeisen kalareissun Nurmijoen Mäkärälle. Koskella huomasi, että lomakausi on ohi, sillä koko iltana minua ja myöhemmin saapunutta kaveriani lukuunottamatta koskella ei muita koko päivänä näkynyt.

Aloitin kalastuksen noin 17.00. Kuten ounastelinkin alku oli sangen rauhallista kalojen osalta, eikä muutamia alamitta harjuksia lukuunottamatta tapahtumia ollut. Kosken loppussa alkoi sitten tapahtua. Ensiksi sain kaksi mukavaa harjusta, jotka iskivät hämmästyttävää kyllä ensin kutoskoukun muddleriin ja sitten miniliitsiin. Kaloilla oli kokoa 32 ja 34 senttiä. Loppuliu-ussa oli sitten mahdollisuus hieman komeampaan kalaan. Annoin perhojen uida aivan rannan tuntumaan, kun tunsin, että vapa taipui rauhallisesti aivan kuten pohjaan jäädessä. No nostin rauhallisesti vapaa ja aioin nyhtäistä perhoja irti pohjasta. No samalla tuo"pohja" lähti liikkeelle poikki virtaan ja parin voimakkaan potkun jälkeen irtosi. Vastaiskulla kukaties tuo kala olisi ollut minun.

Tämän jälkeen lähdin nousemaan koskea ylöspäin larvastellen. Matkalla tuli pari mukavaa harria, joita en kuitenkaan kiusannut turhaan mittaamalla. isoin oli kuitenkin noin 35senttiä. Lähellä kosken niskaa vapa sitten taipui voimakkaammin. Kala juroi pohjassa ja kulki hiljalleen ylävirtaan. Pikku hiljaa kala alkoi väsyä ja lopulta se nousi kyljelleen virran vietäväksi ja tiesin, että tuo noin 45 senttinen taimen alkaa olla valmis. Haavi käteen ja kalaa hivuttamaan kohti sitä. Juuri kun kala on päätymässä haaviin se tekee viimeisen väsyneen loikkansa ja vihreä kuulapupa kirpoaa huulesta. PAHUS!

Ärräpäitä heitellen nakkaan perhoni juuri saman kiven kupeeseen, josta taimen tarttui. Perhot ehtivät juuri ja juuri vajota, kun vapa taipuu jälleen. No 35 senttinen harjus sätkii kohta haavissa ja nyt pupa on nielty niin syvälle, ettei kalan vapautusta viitsi edes harkita. Kun kala on suolistettu kaveri saapuu myös koskelle.

Seuraava tunti oli itselläni hiljaista. Kaveri suuntasi kuitenkin varsinaisen kosken yläpuolelle ja taltuttaa sieltä nopeasti kolme taimenta, jotka laittaa kaikki takaisin jokeen. Annan suvannon rauhoittua hieman ja noin tunti kaverin lähdettyä ottipaikalta alan kalastaa samaa paikkaa toiselta rannalta. Näky on epäuskottava. Taimenia on suvannossa useita, ja ne jahtaavat pinnan tuntumassa jotain pikkukalaa.

Aloitan kalastuksen noin 21.40. Ensimmäinen kala iskee vihreään muddleriin kuten muutkin tulevista taimenista vajaan viiden minuutin kalastuksen jälkeen. Tuo kala päätyy rannalle. Seuraavaa ei tarvitse odottaa kovin pitkään, sillä vielä ennen kymmentä haavissa käy toinenkin samanlainen noin 42-45 senttinen taimen. Tämän lasken pois. Pitkään ei jälleen tarvitse tyhjää pyytää. Kello 22.10 aivan niskaimusta iskee jälleen. Nyt kalalle joutuu antamaan aika kovasti painetta, ettei se karkaa koskeen. Kala kuiville ja ruokapöytään. Uskomattominta on, että vaikka käytimme kaverin kanssa rannalla pieneltä pätkältä kaikkiaan kuutta taimenta ,pintakäyntejä näkyi edelleen. Saalistushimot oli kuitenkin tyydytetty ja nyt suunnattiin kerhon mökille saunomaan.

Heinäkuun satoa

2008-08-03T23:43:00.008+03:00

Heinäkuu meni että heilahti ja ei blogiakaan ennättänyt päivitellä. Tässä pientä muisteloa heinäkuulta.

Kesäkuun viimeisenä päivänä opiskelukaveriporukalla lähdettiin käymään nopea pisto Kermankoskella maanantain ja tiistain väliseksi yöksi. Majapaikaksi valittu Vahtitupa oli heti alkuunsa melkoinen pettymys. Luvatussa veneessä oli vain kaksi hankainta (toinen keskellä ja toinen keulassa). Lisäksi rantasauna olikin yhteissauna ja mökin ”grillipaikka” oli parin betonilohkareen päälle viritetty vanha jääkaapin ritilä.
No hienoisen sananvaihdon jälkeen saimme kaasugrillin itsellemme (hienoinen elinehto, kun ruokapuoli oli rakennettu vahvasti grillin varaan).

Kavereilla oli kova into kalalle, vaikka arska helotti ja lämmintäkin oli. Itse en oikein jaksanut syttyä ajatukseen, että Kerman kirkkaissa vesissä mullonen intoutuu syömään iltapäivän helteellä. Lähdin kuitenkin mukaan ja kesken puolihuolimattoman perhon lilluttelun yllätys oli mitä melkoisin, kun taimen iski Wingmaniin. Virkeä kaveri teki kunniaa taimenrodulle, vaikkei iso ollutkaan. Parissa minuutissa kala oli kuitenkin haavissa ja 41 senttinen kaunokainen pääsi ihastelujen jälkeen takaisin elementiinsä. Loppu iltapäivän lilluttelin tuloksetta, eikä yön rymyäminen Vihavuonteellakaan antanut lisätärppejä, joten tuo komea taimen jäi reissun ainokaiseksi.

Kalastus jatkui ahkerana, sillä kaverille piti näyttää vähän Nurmijoen maisemia, joten ajelimpa Heinävedeltä suoraan Sonkajärvelle. Taimenta pilkittiin sekä Mäkärästä, että koirakoskelta, mutta tulokseksi itselleni tuli vain kaksi komeaa karkuutusta. Sapetusta lisäsi se, että molemmat käväisivät liki haavissa asti ja koko ei ollut mikään vähäinen. No loppuviikosta sitten Huopanalla.

Torstai-perjantai huidottiin seuran junioriosaston kanssa Huopanalla. Pientä taimenta oli koskessa, mutta isommat kiersivät yön pimeinä hetkinä perhoni tehokkaasti. Muutaman tunnin unten jälkeen päätin kokeilla vielä tuuriani keskipäivän tienoilla, vaikka jälleen usko taimeneen kirkkaalla paisteella oli lievästi sanottuna hukassa. No jälleen Wingman kehiin ja vajaan vartin kalastuksen jälkeen tapahtui jälleen. Kala iski Huopanan niskalta ison kiven edestä ja kuin vanha konkari se yritti pariin otteeseen kiertää kiven sotkeakseen siimat kiven koloon. Vapa taipui äärimmilleen ja kuin ihmeen kautta sain revittyä kalan kiven paremmalle puolelle. Taimen väsytytti itseään hämmästyttävän pitkään, mutta lopulta kala antautui haaviin. 48 senttinen kaveri oli sangen puhki taistelun jäljiltä ja elvyttely kalan kanssa kesti liki kymmenen minuuttia.

Tämän lisäksi heinäkuuhun kuului yksi mp-reissu kuusingille sekä Nurmijoella koluamista. Nurmijoki olikin heinäkuussa antelias, sillä heti Huopanan reissun jälkeen viikon kaksi reissua antoivat saaliiksi kolme komeaa taimenta ja viisi yli 35cm harjusta. Kaikkiaan heinäkuussa nurmijoella havaksiini tutustui toistakymmentä mittataimenta, joten hyvä kuukausi kerta kaikkiaan.

Tankkiauton jäljillä

2008-06-17T23:00:00.008+03:00

Tiistai aamu avautui meikäläiselle jo hieman kello 03 jälkeen, kun kalaan piti päästä heti, kun viikko rauhoitus aamu kuudelta Nurmijoella päättyy. Kun auto saatiin parkkiin Haapakosken niskalle, epäilyt istutusauton vierailusta osottautuivat oikeiksi. Rantaan oli painautunut tukevat renkaan jäljet ja kalamiehiäkin oli virran rannalla riittävästi.

Kuudenlta siimat veteen ja kalastamaan. Ensimmäinen isku tuntui jo parin minuutin kalastuksen jälkeen. Jälleen mies oli töpeksinyt ja sivutapsin solmu oli pettänyt. No uusi ehompi solmu kiinni ja homma jatkui. Ei mennyt kuin vartti ja jälleen kala kiskoi perhoa. Tällä kertaa musta liitsi oli pettänyt 51 senttisen istukkaan, jonka halu taistella paistinpannulle joutumista vastaan ei ollut kovinkaan suurta ja kala oli nopeasti roikkumassa verestettynä rantakoivussa. Tämän jälkeen vajaassa tunnissa haavissa käväisi kaksi alle 45 senttistä taimenta, joista pienempi oli vanhempaa istutuskertaa löytyihän mahasta komea otos kosken hyönteiskirjosta.

Tämän jälkeen pidin tukevan tunnin tauon nauttien virvokkeista ja eväistä. Aloittaessani

kalastuksen uudelleen niska-alue oli rauhoittunut huomattavasti ja muutama kala pintoikin mukavasti. Itse keskityin yhteen pintovaan istariin tovin ajaksi, mutta perhojeni perään se ei osoittanut mielenkiintoa. Hieman minun perässäni tullut perhomies osasi kyseiselle kalalle tarjota jotain miellyttävämpää ja kala potki kohta kuivilla. Itse nousin ylös koskesta ja siirryin hieman alemmaksi. Tämä kannatti, sillä koskea en ennättänyt edetä pariakymmentä metriä kauempaa, kun vapa taipui jälleen. Heti oli selviö, että nyt kyseessä on pareman kokoinen hurmuri. Kun kala näyttäytyi syke nousikin selvästi, sillä kala oli selvästi päivän komein. Kala pyrki pariinkin otteeseen kiertämään siiman kiven ympäri, jonka edestä se perhooni ampaisi. Molemmilla kerroilla sain vain vaivoin pidettyä kalan oikealla puolella kiveä ja lopulta kalakin alkoi väsyä. Pinkkiin puraissut 58 senttinen komistus sätki lopulta haavissa ja itsekin päätin lopettaa kalastuksen siihen, olihan tapahtumia yhdelle päivälle jo riittämiin.

Sateessa Harreja Nurmijoelta

2008-06-13T15:49:00.002+03:00

Nurmijoelle tultiin rankan sateen saattelemana, mikä takasi, ettei koski pullistele sunnuntaikalastajista. Kalastus aloitettiin Haapakosken niskalta, jossa pienet 15-20cm pitkät taimenet pitivät iskuillaan kalamiehen valppaana. Yksi hieman isompi kävi myös tavoittelemassa juuri heittoon nostamaani perhoa aivan pinnasta, mutta muuta ei alkuun näyttänyt tapahtuvan.

Kahdeksan jälkeen olin edennyt jo hyvän matkaa koskea alaspäin ja erään suvannon kohdalla tunsin tärpin. Pari heittoa lisää ja kala sätki vavan päässä. Kala tuntui alkuun todella voimakkalta ja se pyrki alavirtaan ja kovaan koskeen. Sain enemmän ja vähemmän väkivalloin kalan pidettyä suvanossa, mutta ilo vaihtui pettymykseksi, kun kala paljastui säyneeksi.Uurastus palkittiin lopulta hieman ennen kymmentä, kun kosken keskisuvannon jälkeisellä niskalla streameriin tarttui äkäinen taimen. Haavittuani huomasin kyseessä olevan nälkiintyneen edelliskesän istukkaan, jossa ei juuri ruotojen ja nahan lisäksi muuta ollut. No kalaa elvyttämään ja takaisin koskeen. Tämä ei kuitenkaan heikolta kalalta enää onnistunut, vaan kala kellotti selällään rantakivien välissä vielä 10 minuuttia vapautuksesta. Eipä auttanut muu kuin koukata kuoleva kala reppuun.

Seuraavaksi ajeltiin Mäkäräkoskelle, jossa kalastus aloitetiin noin 23.15. Noin puoli tuntia koskea alaspäin edettyä vapa taipui ja haavi sai töitä. Ilolla ei ollut rajaa, kun lopulta haavista paljastui Nurmijoen mittapuun mukaan varsinainen jättiharjus 40,5cm. Tästä kului vain vajaa 10 min, kun pari kertaa perhoa kopaissut 35cm harjus löysi tiensä haavin pohjalle. Tämä sai kuitenkin vielä pitää vapautensa.

Kesäkauden avaus Nurmijoella

2008-06-06T13:44:00.006+03:00

Kesäkuu ja opettajan kesäloma avattiin sunnuntaina 1.6 Nurmijoella puolilta öin. Keli oli mitä mainioin ja Aittokoskella kalamiehiä yllättävän vähän. Liekkö miehen taito ollut talven jäljiltä ruosteessa, mutta yön tärpit eivät muuttuneet siimassa kiinni pyristeleviksi taimeniksi ja parin tunnin kalastuksen tulos oli yhtä vajaan kilon säynettä lukuunottamatta pyöreä nolla. Seuramme puheenjohtaja sitä vastoin oli terävämpi koukuttaen pari taimenta ensimmäisten tuntien aikana.

Muutaman tunnin unien jälkeen teimme paluun koskeen hivenen jälkeen aamu seitsemän. Kaloja koskessa oli, sillä ennen puolta päivää vavan päässä kävi potkimassa parikin varsin virkeää taimenta, mutta jostain syystä molemmat kaverit kieltäytyivät lähemmästä tuttavuudesta. Kun ruokatauon jälkeen vielä pari taimenta tiputettiin tyylillä, lähti kotimatkalle koskelta varsin turhautunut kaveri.

Viikkorauhoituksen jälkeen tie vei takaisin koskelle tiistaina 3.6. Heti aamutuimaan Haapakoskesta meitä kävi tervehtimässä noin 20cm pituinen taimen, joka sai vapautensa takaisin luvattuaan saapua takaisin muutaman vuoden kuluttua. Päivä meni sekä Haapakoskella että Aittokoskella tyhjää pyytäessä paria pikku Harria lukuunottamatta ja kesän aloitus näytti muuttuvan täydelliseksi fiaskoksi.

Kellon lähennellessä jo puolta yötä kalamiehen ilme alkoi käydä jo vakavaksi. Puoli tuntia ennen vuorokauden vaihtumista Aittokosken koskiosuuksien välisen saaren rannasta iski kuitenkin vihdoin vihainen taimen ja takaraivossa takoi, ettei tätä enää saa tiputtaa. Hämmästyttävän virkeä kala taisteli elämästään pitkän tovin, kunnes lopulta joko poikasena istutetuksi tai peräti luononkalaksi paljastunut 44 senttinen kosken villi asukki tapasi haavin pohjan. Kalan myötä reissu oli pelastettu ja oli aika suunnata kotiin unten maille.

Lauantaina Lampaanjoella

2008-05-11T21:39:00.007+03:00

Äitienpäivän kynnyksellä tarjoutui vielä tilaisuus käydä pikaisesti kopaisemassa Lampaanjoen tarjonta näin keväällä. Koskelle saavuin hieman ennen ilta kuutta ja ilokseni totesin, ettei tulva ollut kuitenkaan aivan toivoton.

Kalastuksen aloitin räikeän oranssilla streamerillä, jossa oli isohkot mesinkisilmät voittamassa kovaa pintavirtaa. Kalastelin Paaskosken laavulta lähtien pikku hiljaa koskea alaspäin. Rauhallinen uitto saunamontusta aiheutti illan ensimmäisen tapahtuman, mutta pelkkää tukistusta lukuunottamatta kala ei leikkiin kanssani lähtenyt. Pikku hiljaa tie veikin varsinaiseen koskeen, jossa monttuja lirkittiin pienillä nymfeillä ja kuulapupilla. Hieman vanhan myllyn alapuolella ilmeisesti harjus kelpuutti kuulapupan hetkeksi, mutta parin potkun jälkeen koukku irtosi ja vapa ampui siimat perhoineen rantakoivuun, jonne ottipeli jäi.

Kahdeksalta ajelin autolla vielä jokea muutaman kilometrin alemmaksi, josta lähdin hakemaan ainakin omasta mielestäni sitä varmaa harjusta. Joki pysyi kuitenkin vaiti ja auton nokka käännettiin kohti Kiuruvettä puoli kymmeneltä.

Kevään ensimmäinen Päsmäriltä

2008-04-06T20:45:00.000+03:00

Sunnuntaina haettiin todellinen työvoitto Nurmijoen Päsmärinkoskelta. Koskelle ei teitä ole talvella aurattu ja niinpä reissuun varattiin mukaan lumikengät ja tukku evästä. Koskelle pääseminen vaatikin tällä kertaa 2,5km tarpomisen neitseellisessä hangessa, jossa lumikengätkin painuivat reilusti hangen uumeniin. Tunnin tarpomisen jälkeen lopulta saavuttiin koskelle ja sumukorentojen tarkkailu saattoi alkaa.

Kolea keli ja kylmä pohjoistuuli piti korrit kurissa ja siimaan päätyikin risukoppaa ja mustaa leetsiä. Tuuli tuntui luissa ja ytimissä ja päivä ei todellakaan tuntunut lämpimältä, vaikka mittari tavoitteli 5 plusastetta. Hauska oli huomata, että kun tuuli hetkittäin tyyntyi, korreja ilmaantui kuin taikaiskusta heti muutama lentelemään kosken pinnalla. Ilmeisesti aktiivijaksot jäivät sen verran lyhyiksi, etteivät kalat jaksaneet innostua.

Puolen päivän jälkeen ilma alkoi lämmetä, kun pilviverho raotti taivaankantta näkyviin. Samalla myös tuuli tyyntyi hieman, mikä lisäsi hyönteiselämää hienoisesti. Pintovia kaloja ei kuitenkaan näkynyt vieläkään. Hieman ennen kahta rasiasta oli käytetty jo liki kaikki mitä löytyi, kunnes päätin sitoa perään vielä Hotan perhokalastajat-netissä esittelemän salakkajäljitelmän. Itse kyseisen kaverin sitaisin kuitenkin streamerikoukkuun. Vaihto kannatti, sillä jo kolmas heitto toi tuloksen ja kello 13.50 kaunis 47 senttinen taimen sätki keväthangella.

Kun saaliin himo oli näin tyydytetty, ei kalastus jatkunut enää tuntia pidempään. Poispäin pääsi onneksi omia jälkiä, mikä helpotti hieman. Autolle saavuttua jalat tosin oli jo aika puhki, joten vaimo saa suosiolla huolehtia koirien iltalenkitykset. Kertakaikkisen hieno reissu hirven ja sudenjälkineen. Kala oli kiva extra. Viikon kuluttua taas uudelleen.

Kevään ensimmäinen sumarireissu

2008-04-04T09:00:00.000+03:00

Torstaina koulun jälkeen auton nokka käännettiin kohti Nurmijokea ja Haapakoskea. Tavoitteena olisi yhyttää etenkin kosken alapuolella korreja syömään nousseet taimenet. Keskiviikkona aurinko oli hellinyt ja korreja kuoriutunut, mutta torstaina tahti oli toinen. Kahdelta, kun kosken rantaan saavuin pari korria oli kömpimässä rantakiville. Muuten vedessä oli hiljaista. Rantapuskissa vipinää oli siitäkin edestä.

Pinta-aktiivisuuden puuttuessa naruun sidottiin risukoppaa ja kalastus alkoi. Kalaa ei huitomisen seurauksena tullut, mutta kylmä kylläkin. Välihousut kun oli kiireessä jääneet autolle. No reilun kilometrin päästä housuja ei jaksanut lähteä noutamaan, joten mies paleli vuoroin koskessa ja vuoroin rannalla. Kylmä pohjoistuuli suostutteli lopulta lopettelemaan urakan kolmen tunnin jälkeen ja lyhyen rupeaman jälkeen nokka kohti kotia.

Ei aivan onnistunut reissu, mutta kyllä koski kummasti rauhoittaa. Sunnuntaina kenties takaisin.