lauantai 12. maaliskuuta 2011

Kausi auki onnistuneesti


Suksivapaa oli tänä keväänä vähintäänkin odotettu. Töissä oli riittänyt kiirettä ja kaiken maailman iltapalaverejä ja tauko tuli kohdilleen. Yhtään loman odottamista ei helpottanut tieto, että kalaa näytti koskissa olevan, sillä perhokerhon junioriosasto oli niistä oman osana käynyt jo koukuttamassa.
Sunnuntaina 6.maaliskuuta vaimon kanssa ajelimme sitten lopulta mökille. Ilta meni paikkoja laitellessa ja maanantai aamupäivä työkaverin pistäydyttyä vierailulla. Kun lapset tulisivat mummon ja ukin tuomina mökille vasta illalla päätin pistäytyä vielä maanantain päätteeksi lyhyen piston joella.

Koskelle saavuin hieman ennen kahta iltapäivällä. Sää oli kaunis, mutta parin asteen pakkanen tiesi jäänsulattelua vaparenkaista. Päätin mennä reissun kahdella isohkolla streamerilla, joten päätyperhoksi sidottiin parin edellisen kevään luottokalu "ambulanssi" ja sivutapsiin pistettiin ankkalammen poikien paskaa mukaileva musta pikkukala. Ensin kokeilin kosken keskikohdan istutusmontun, joka talvella oli usein kalojen asentopaikka. Nyt virtaus oli ehkä hieman paria edellistä kevättä voimakkaampi, mikä ei ehkä pienen suvannon kannalta ollut hyvä, mikäli kalan kanssa halusi päästä lähempään tuttavuuteen. No kokeillutta ei laiteta. Ehdin edetä suvantoa jo reilusti puoleenväliin, kun aivan rannasta alle puolimetrisestä vedestä iski kevään ensimmäinen taimen. Kala pyristeli varsin mukavasti kevätkalaksi, mutta varsin nopeasti ambulanssiin erehtynyt nopealla mittauksella 45cm osoittautunut kala oli haavissa.

Tunnin kalastuksen jälkeen pidin pienen tauon ja lähdin kulkemaan kosken alaosaan, jossa tiesin olevan muutaman syvemmän montun, jossa talvikoilla olisi lokoisat oltavat. Kun saavuin pelipaikoille kahlasin varovasti toiselle rannalle, sillä toiselta rannalta ei kaatuneiden puiden takia pysty juuri kalastamaan. Pilkit veteen ja menoksi. Tälläkään kertaa en pelipaikkoja ennättänyt pitkään piiskata, kun vapa taipui. Tällä kertaa kala tuntui entistä pirteämmälle ja se jopa vei siimaa heti tartuttuaan. Kuten talvikalat yleensäkin kala kuitenkin kangistui nopeasti ja haavi heilahti toistamiseen. Jälleen ambulanssi oli toiminut ja tällä kertaa kalalla oli mittaa muutama milli yli puolimetriä. Kauan en ennättänyt kalastaa tämän jälkeen, kun vapa taipui jälleen. Sama perho jälleen ja kalalla pituutta noin 40cm. 

Jatkoin kalastusta kosken alaosassa vielä reilut puolituntia, jona aikana pudotin kaksi kalaa,joista molemmat aivan samasta paikasta kuin kaksi haavittuakin kalaa. Ei liene epäselvää, että kun tallustelin lumikengillä kohti autoa olin varsin tyytyväinen mies.
Eipä usein ole taivaankappaleet olleet avausreissulla näin kohdillaan.

Ei kommentteja: