maanantai 15. maaliskuuta 2010

Kausi tekee tuloaan

Kevät tekee tuloaan ja oikeastaan vasta viime päivinä kalastuskuume on alkanut nostaa päätään. Muut harrastukset ovat vieneet aikaa ja sidontaurakka on hiipunut motivaation puutteeseen kuten monena muunakin talvena. Onneksi perhovarastot ovat kuitenkin sen verran täynnä, että eiköhän ne ensi alkuun riittäne.


Kauden suunnitelmat menivät kuitenkin joulun jälkeen hieman uusiksi. Pitkään haaveissa ollut mökkiprojekti Päsmäri järven rannalle Nurmijoen maisemiin lähti liikkeelle ja tuleva kesä meneekin enemmän rakennuksen kuin kalastuksen tiimoissa. Eipä silti pitkässä juoksussa kalastuspäivät varmasti kasvavat, kun koskelle mökiltä on 2km entisen 85 sijaan. Onneksi projektin kokoluokka on kuitenkin varsin maltillinen. Aluksi rakennamme pienen 30 neliön saunamökin, johon omalla perheellä mahdutaan. Sitten joskus jos lopetamme köyhtymisen on aihetta isompaan.

Mökkihomman takia kalastussuunnitelmia on pitänyt ensi vuoden osalta karsia. Kesäkuu lieneekin kalastuksen suhteen hiljaista, paitsi jos pitkien raksapäivien jälkeen jaksaa pariksi tunniksi koskelle heittelemään. Projektin vuoksi sovitut reissut on jätetty minimiin. Sovittu on ainoastaan Huopanan valloitus 16. kesäkuuta ja toiveissa olisikin edes puoliksi yhtä onnistunut reissu kuin viime vuonna. Lisäksi Pielaveden porukan kanssa pitäisi kopaista samaa puroa vielä heinäkuun lopulla, mutta tuolloin enimmät raksakiireet alkavat toivottavasti jo helpottaa.


Kulunut talvi oli myös kaluston päivityksen osalta kohtuullisen vilkas. Viime blogipäivityksen jälkeen hankittu on vielä Partridge S-Series sarjan vapa Garryn poistosta. Nopea kutosluokkalainen oli haaveissa ja kun sellainen löytyi sopuhintaan, niin mikäs siinä. Tosin vavan toimitus ei sitten aivan onnistunut. TNT oli ajattanut ilmeisesti rekkansa vapaputken päältä, sillä vapaputki ja samalla vapa oli aivan murskana toisesta päästään. Korvaavan vavan saapuminenkin kesti luvattoman kauan, mutta kuukausi tilauksesta sain vihdoin koeponnistaa uutukaista vapaa.


Seuraavaksi toivoisin saavani blogissa kirjoitella jo toteutuneista kalareissuista, mikäli tontin raivausurakka antaa myötä.