Lyhyt pisto Haapakoskelle

Hupsista!

Luulin, että viikonlopun jälkeen kamera oli unohtunut mökille, mutta niinpä se vain uutta mökkireissua varten pakkaillessa löytyi auton takakontin kätköistä. No kirjoitetaanpa sitten pieni tarina reilun viikon takaisesta reissusta kuvien kera.

Viikonlopun sää oli taas luvalla sanoen heikko ja Ike kävikin hakkaamassa päätään lauantain Kymönkosken rantakoivuihin puuskittaisen tuulen pilatessa kalastelun. Samoissa fiiliksissä tein itsekin lähtöä Haapakoskelle sunnuntaina, mutta onneksi tuuli ei kuitenkaan ollut koskella aivan yhtä ravakka ja pilviverhokin rakoili aavistuksen verran iltapäivällä.

Kalastuksen aloittelin jälleen kosken alapuolelta aivan loppukuohujen alta ja heti alkumetreillä tunsinkin äkäisen tärpin vavan päässä. Valitettavasti kyseinen kala ei tarttunut, enkä saanut samaista kaveria ärsytettyä toistamiseen perhoon, vaikka tovin sille perhojani tarjoilin. Etenin rauhallisesti alaspäin, jossa jalkapallopiireistä tuttu perhomies kalasteli. Etenimme tasatahtia koskea alas ja näinkin, että tällä toisella kalamiehellä onnisti, sillä vapa näytti taipuvan ja lopulta kala lepäili haavissa. Jatkoin kalastelua hitaasti alaspäin ilman tapahtumia ja katselin, kun saamamies yritti epätoivoisesti elvyttelevän saalistaan, joka ei näyttänyt toipuvan vapautuskuntoon sitten millään. Olin jo samoilla paikoilla toisen kalamiehen kanssa, kun minunkin perhoa vietiin. Kala otti erittäin hitaalla uitolla tarjoiltuun mustaan liitsiin ja tuli talviseen tapaan haaviin varsin helposti. Pituutta laiheliinilla oli 42cm ja se sai vapautensa heti kuvan jälkeen. Aloittelin saman kohdan kalastelua pian uudelleen ja ei aikaakaan, kun taas perho sai kyytiä. Tällä kertaa valkeaan liitsiin oli purrut noin 35cm taimen, jonka otin nopeasti viereeni ja irrotin koukun nopeasti suupielestä.

Laskeuduin vielä alaspäin, mutta yhtä tärppiä lukuun ottamatta tärppiä ei alempaa enää kuulunut. Lopulta palasin vielä paikkaan mistä kalat sain ja ajattelin kopaista sen vielä lyhyesti. Tämä kannattikin, sillä seuraavan vartin aikana vavan päässä liitseille antoi kyytiä vielä kaksi virkeää taimenta. Nämä yksilöt eivät kuitenkaan pysyneet kiinni haaviin asti, vaan molemmat irtosivat hieman ennen haavia.

Tämän jälkeen aloinkin jo lopetella kalastusta ja suunnistin takaisin mökille. Viime viikonloppunakin pistäydyin molempina päivinä kalalla ja näistä reissuista pitää koittaa saada tarinaa syntymään myöhemmin tällä viikolla. 

Korreja katsastamassa

Kiirastorstaisen Viannan reissun jälkeen pääsiäinen vieteltiin perheen kanssa mökillä. Kalavehkeet oli mukana, mutta ennen maanantaita kalastelu rajoittui sunnuntain perheen voimin tehtyyn hiihtolenkkiin Päsmärinkoskelle, jossa Veetin (8v) kanssa heiteltiin lippaa puolisen tuntia ilman tulosta. Maanantaina, kun muu perhe suunnisti kotiin jo aamusta, oli tarkoitus kuitenkin päättää pääsiäinen kalastelun lomassa.

Koska ilma oli kirkas, mutta viileä en nähnyt järkeväksi lähteä sen kummemmin kauemmaksi kalaan, vaan suunnistin Haapakoskelle ja loppuliukuun, jossa joen vanha konkari tarjoilikin pintaperhoa kosken asukkaille, vaikkei korreja juurikaan näkynyt. Itse aloittelin kalastuksen streamereillä aivan kosken lopusta ja lähdin etenemään rauhallisesti alaspäin. Hiljaista piteli, mutta lopulta samoilta kohdin miltä hiihtolomalla taltutin nätin reilu puolimetrisen siimaa vietiin parin potkun verran varsin voimakkaasti. En oikein ennättänyt tärppiin mukaan ja kun vapa oli pystyssä, oli kalakin jo poissa.

Kalastusta jatkoin vielä muutamia kymmeniä metrejä alaspäin, mutta järveltä puhaltanut kylmä tuuli sotki kalastusta mitä alemmaksi koskea eteni. Niinpä mieli teki rannalle lämmittelemään ja hieman juttua iskemään. Rannalla mielen vetikin apeaksi Talvivaara ja yhdessä mietittiin mihin tilaan tuo paskalaitos kosket tuollapäin saa, jos toimintaa ei saada kestävälle pohjalle. Siinä keskustellessa huomattiinkin, että kuulema jo aamulla pintonut kala napsi erittäin harvakseltaan virrassa lipuvia korreja suuhunsa. Päästin pinturimiehen sitä jahtaamaan ja itse lähdin laskeutumaan loppuliukua vielä uudelleen pienentäen kuitenkin perhoja pieniin liitseihin ja nymfeihin. Liki ensimmäisillä heitoilla kosken alla vapa alkoikin vaimeasti täristä ja haaviin napsahti mustaan pieneen liitsiin erehtynyt reilu 30senttinen harjus. Ei suuren suuri, mutta eipähän munat pataan napsuneet.

Kalastelin vielä loppuliu'un rauhassa alas asti, mutta tuloksetta. Silloin tällöin pintonut kala ei kiinnostunut sen enemmän minun nymfeistä kuin toisen perhomiehen pintureista, joten kun itse lähdin koskelta jäi tuo veijari vielä jallittamatta. Kylmässä tuulessa neljä tuntia oli kyllä nyt minulle tarpeeksi.

Viimaa ja Viantaa

Pääsiäisen vietto alkoi tänä vuonna miellyttävissä merkeissä, kun suoraan töistä painelin ”pikku” Markus kyydissä Viannankoskelle kirjolohen sielunelämää tutkimaan. Sää ei tällä kertaa aivan parhaita kasvojaan näyttänyt ja mieli ei ollut ylimmillään, kun lumisateessa koskelle kurvattiin. Tosin kurja keli oli ilmeisesti myös karkottanut kalastajia, sillä peräti nelisen kappaletta kalamiehiä oli Esan mukaan lupansa peruneet, joten aamulla luvat täyteen onkineiden Iisalmen ihmeiden lisäksi koskella ei torstaina ollut kalastanut kuin Iisalmen teinityttöjen märkien unien kohde Tommi, joka pommitti sillan yläpuolista suvantoa, kun saavuimme koskelle.

Itse aloitin kalastelun kello 14.00 padon lipalta setillä, jossa killui toinen toistaan kauniimpia liitsejä. Paikkavalinta meni tällä kertaa nappiin, sillä pitkään ei tarvinnut vispata, kun vapaa taivutti kauden ensimmäinen kirjolohi. Lyhyen taistelun jälkeen haavissa pötkötteli mukavan kokoinen kirjo pieni pinkki liitsi suupielessään. Kala kyytiin ukko välipalalle ja ei kun takaisin koskeen.

Kalan jälkeen lähdin kahlaamaan keskiriuttaa ylöspäin ja pyrin kalastamaan akanvirrat ja peilit tarkkaan. Kuitenkaan kalaa näiltä paikoilta ei löytynyt ja kun kahlaamallakaan ei tällä kertaa löytynyt tietä aivan kuohun eteen jäi pari mukavaa monttua kalastamatta. Kun Tommilla alkoi olla kiire oman punalihaisen luokse, houkuttelin miestä vielä parkkipaikan lirua kalastamaan ja vinkkasin pari kikkaa, jolla olen huomannut kyseisestä paikasta tulosta tulevan. Tommi jäi kokeilemaan lirua ja itse siirryin Pielaveden puoleisen lirun reunoja syytämään. Kohta huomasinkin, että Tommin vapa taipui ja mies havitteli jo kalaa haaviin. Samalla kun Tommi lopulta nosti todella pienen kirren haaviin huomasin, että minun perhoja vietiin myös ja vauhdilla. Valkeaan kumijalkaliitsiin iskenyt kirjo temmelsi aikansa, kunnes tuo hieman edellistä pienempi kirre oli haavissa.

Hipsin autolle nauttimaan kylmän valmispitsan ja turisemaan Tommin kanssa. Markus sen sijaan koitti sinnikkäästi löytää myös itselleen kalaa, mutta eipä tuosta näyttänyt valmista tulevan. Tommin kaasutellessa ennen neljä pois koskelta alkoi lumentulokin, joka latisti kalastusfiilistä melkoisesti. Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan jatkoimme kalastusta. Itse onnistuin jälleen joheti näljän jälkeen, kun päivän isoin kirre tarttui nolosti pyrstön tyvestä kiinni ja teki komeita kaarroksia ennen haavia. Tämän jälkeen kuitenkin hiljeni, ja vaikka heiluimme koskella vielä reilut kaksi tuntia ei vaan enää taipunut. Auton keula olikin hyvä kääntää kohti kotia, kun lämpötila alkoi pikku hiljaa kiriä pakkasen puolelle.