Kausi 2011 taputeltu

Todennäköisesti kausi 2011 tuli taputeltua pakettiin kahdella reissulla sunnuntaina ennen itsenäisyyspäivää ja sitten itsenäisyyspäivänä Nurmijoella. Kalantulo oli molemmilla reissuilla nollissa, mutta jotenkin se vain sielu lepää kosken kuohuja kuunnellessa. Tuuli sotki näilläkin reissuilla kalastusta ja etenkin näpit meinasivat olla aika kylmänkankeina.

Sunnuntainen reissu suuntautui kovassa tuulessa ja räntäsateessa Päsmärinkosken loppuliukuun. Jo alkumetreillä oli selvää, ettei tällaisessa tuulessa ei kylmällä ilmalla kalassa koko päivää viihdytä, joten päätin keskittyä kalastuksessa niin sanottuihin varmoihin paikkoihin. Tosin kovin varmoilta ne eivät tällä reissulla vaikuttaneet. Muutenkin lienee reissusta pidempiä tarinoita turha runoilla, sillä sekä pari koskessa olevaa monttua, että loppuliu-un rauhallinen virta eivät tuottaneet vavan kärkeen minkäänlaisia värähdyksiä. Lieneekö osasyynä ollut todella synkkä ja pimeä keli, joka ei todellakaan suosinut. Lopulta luovutin jo reilun kahden tunnin kalastuksen jälkeen ja köpöttelin autolle ja sitä myötä mökille.

Tiistaina heräilin seitsemän jälkeen tarkoituksena lähteä reippaasti kalalle heti päivän valjetessa. Into kuitenkin laantui, kun pakkasmittari näytti liki kuutta astetta. Ei muuta kuin pää tyynyyn ja kädet kyynärpäitä myöden ristiin, jotta pakkanen putoaisi. Kun vielä puoli kymmenen pakkasmittari näytti reilua viittä astetta olin jo luovuttaa pelin. Aamupalaa laittaessa ja sitä syödessä pakkasen kuitenkin tippui nopeasti, joten päätin, että koskella on käytävä. Ei kun kamat nopeasti läjään ja menoksi.

Aloitin kalastuksen Haapakosken niskalta. Joka oli onneksi tyyni toisin kuin pari viikkoa aikaisemmin, kun tuulta ja räntää riitti omiksi tarpeiksi. No toki räntää taivaalta tuli nytkin, sillä vain vartin kalastuksen jälkeen taivas repesi ja räntää tuli tuutin täydeltä. Kävin niskan kohtuullisen nopeasti läpi ilman mitään tapahtumia. Autolle palatessa suvannossa kelluneet suolenpätkät kertoivat, että ilmeisesti viikonloppuna joku taimen paikalla oli hengestään päässyt. Itse jatkoin Mäkäräkoskelle.

Mäkäräkoski ei ole koskaan varsinaisesti ollut mainio talvikalastuspaikka, mutta juuri siksi siellä ei ole juuri kävijöitä rauhoituksen jälkeen ollut. Kävelin niskalta vielä noin puolikilometriä ylöspäin ja aloitin kalastamaan hitaasti virtaavaa virtaa. Pääsin lähes niskalle asti, kun virran reunassa uineeseen valkeaa liitsiin tärähti. Nopeasti huomasi, että kyseessä oli harjus ja nopeasti vedin kalan jalkani viereen. Ajattelin kaivaa kameran taskusta ja kuvata kalan ennen vapautusta, mutta juuri kun olin laittamassa kameraa tulille noin 30senttinen harri räpsäytti itsensä irti. No eipä likaantuneet näpit. Kalastelin vielä kosken rauhassa aina niskalle asti tuloksetta. Niinpä päätinkin lopettaa kalastuksen jälleen reiluun pariin tuntiin ja suunnata takaisin mökille. Jostain syystä vaikeat syksyt jatkuvat vuosi toisensa jälkeen. Näyttäisi, että kevättalvi olisi meikäläiselle huomattavasti antoisampi.

Sydäntalvi kulunee uutta vapaa rakennellessa, kun tfo:n aihioon pitää taikoa oikeanlaiset killuuttimet kohdilleen. Myös sidonta jatkuu toivottavasti aktiivisena, sillä tavoitteena on rakennella ihan spesiaali järviliitsirasia, kun aikaisemmin on menty samoilla lähinnä jokikalastukseen sidotuilla liitseillä sekä järvillä, että joilla.

Tuulta kuin neuvostoliittolaisissa elokuvissa

Rauhoituksen jälkeen päätin pyhittää viikonlopun kalastukselle maksoi mitä maksoi. No lasten hoitojärjestelyihin pitikin uhrata hieman suunnittelua, kun vaimollakin näytti viikonlopulle olevan menoja. No lopulta mökille pääsin perjantaina myöhään illalla ja lauantain kalastuksen varalle alettiin vedellä unta kuuppaan.

Lauantaina heräilin jo seiskalta ja puurot naamaan ja vehkeet kasaan ja kohti tuttuja talvikalastusmestoja. Tosin Päsmärinkosken päätin jättää tällä kertaa rauhaan, koska tuolla oli muutama tuttu perhomies heilutellut vapaansa edellisenä päivänä ja ajattelin antaa paikan rauhassa rauhoittua. Suuntasinkin Haapakosken niskalle, joka on yleensä talviaikaan herkullinen paikka, mutta paikalle saapuessa huomasin kalastuksesta tulevan tänään vaikeaa, sillä vesi oli varsin korkealla ja haapajärveltä päin puhaltanut kova tuuli teki heittämisestä hieman haasteellista.

Kalastuksen aloitellessani päätti taivaan jumalat helliä minua koko kädellään ja heleä räntäsade alkoi piiskaamaan naamaa ja siinä se muistuikin mieleen ne talvikalastuksen ihanuudet. Reilun varttitunnin kalastuksen jälkeen sain kuitenkin kalatapahtuman, kun siima kiristyi kuin perhon pohjaan jäädessä ja kiskaisin aika ravakasti. No nykäisyn seurauksena noin 40 senttinen taimen nousi pintaan asti pärskäytti vettä ja irtosi. Kalastelin vielä reilun vartin niskalla ja painuin alemmaksi keskisuvannolle kokeilemaan hieman myrskyltä suojaan. Keskisuvantoa koristivat taimenen kiduksen palat, joten joku kalamies oli paikalta jo rauhoituksen loputtua kalaa tavoittanut. Kolusin lyhyen suvannon nopeasti läpi, muttei tapahtumista ollut tietoa. Näinpä päätin vaihtaa koskea.

Ajelin rauhassa Nurmikoskelle, jossa ajattelin kopaista alamottua ja Lätin montun. Vettä oli aika paljon ja alamontulle pääseminen vaati jonkinmoista kahlaamista kohtuullisen kylmässä vedessä. Tulosta kalastuksesta ei tullut ja suuntasin ylemmäksi Lätin montulle. Monttu on kohtuu pieni, joten paikka oli varsin nopeasti kalastettu. Olin jo luovuttaa, kun siiman päässä tuntui yhtä äkkiä tärinää. Vapa nopeasti pystyyn ja taas kala parin potkun jälkeen irti. Ajattelin, että molemmat kalat lienevät tarttuneen pelkästään streamerin pyrstöön ja irrottaneet nopeasti perhosta, kun ovat huomanneet sen olevan hieman haasteellisempi saalis. Lopettelin kalastuksen pettyneenä ja lähdin suunnistamaan Aittokoskelle, jossa odotti perhokerhon syyskokous. Vaikkei saalista tullut, oli mukava suoristaa siimoja jälleen pitkän tauon jälkeen.

Sidontaa ennen rauhoituksen loppua

Ensi viikonloppuna pitää katkaista hieman alkutalvea ja käydä kopaisemassa missä kunnossa kalat ovat Nurmijoella kuturauhoituksen jäljiltä. Tarkoitus olisi kopaista muutama ottimonttu samalla, kun valmistautuu lauantaina pidettävään perhokerhon syyskokoukseen. Odotukset saaliista ei ole järin kovat, mutta hauskaa tuo on päästä siimoja suoristamaan ja onhan noita joinakin syksyinä kalojakin noussut varsin mukavasti.

Syysloman jälkeen kalareissut ovat jääneet. Viannalta on pojat kuulema vielä saaneet varsin mukavia saaliita, mutta Esan purolla vesi on sen verran korkealla, että eipä oikein huvita seisoa kuuden tunnin lupaa pelkästään parkkipaikan rannalla syytämässä perhoja jontkaan. No päivät on kyllä täyttynyt muutenkin tekemiselle, joten ei tuota niin montaa kertaa ole ehtinyt edes kalalle kaivata.

Vavan sijaan spigotti on heilunut sangen tiheään. Perhoja on tullut sidottua sekä myyntimielessä, että omaan rasiaan. Tavoitteena olisi hieman uudistaan arsenaalia ja etenkin laajentaa valikoimaa etenkin streamereissä ja ihan pienimmissä perhoissa. Jonkin verran pitänee sitoa myös ihan puhtaita punttiperhoja, että ei aina tarvitsisi leikkiä niiden lyijykuulien kanssa. TFO:n vapa-aihio sen sijaan antaa odottaa itseään, vaikka into oman kepukan tekemiseen olisikin jo kova. Alla hieman tekeleitä viime ajoilta. Tiimalasisilmäiset streamerit on tarkoitettu eritoten talvisten monttujen kalastamiseen. 

Paineita purkamassa

Liki kuukausi oli kulunut edellisestä kalareissusta ja täytyy myöntää, että vieroitusoireita oli aika rankasti. Viime reissun jälkeen tuli tilattua Campstation pojilta aihio ja kunhan tuo pikku hiljaa tulee maailmalta, niin talven aikana syntyy meikäläiselle toivottavasti uusi TircX vapa. Entinen nopea vapa sanoi työsopimuksensa irti ja tuollaista nopeaa keppiä kaipaan ainakin silloin tällöin. Jospa tuosta sellaisen saisi rakennettua.

Syysloman kunniaksi piti kuitenkin lähteä heti maanantaina vieroitusoireita lievittämään ja niinpä auton nokka suunnattiin kohti Korpilohta, kun tajusin hieman myöhäjunassa, että kalalle ennättäisi oivasti.

Aloitin kalastelun puolen päivän jälkeen ja alku lupaili päivästä sangen hyvää. Ensimmäisen 20 minuutin aikana vapa taipui kolmasti ja joka kerta haaviin napsahti 1,5 – 2kg kirjo. Kaikki purivat valkeaan liitsiin punaisilla kumijaloilla, joka on ollut pari vuotta se rasian kovin kirrenkauhu. Tämän jälkeen kuitenkin syönti loppui kuin seinään ja vaikka kolusin rantoja ympäriinsä ja vaihtelin perhoja ei tärppejä tullut. Hieman ennen puolta kahta tallustinkin autolle, söin ja vaihdoin vapaa ja kellusiiman fast intteriin. Kun kävelin rantaan ja rullasin pitkin heinikon reunaa, alkoikin tulosta tulla välittömästi. Tällä kertaa jälleen sama perho oli huijannut noin kilon kirren, joka tappeli aikansa ja löysi paikkansa haavin pohjalta.

Jatko ei taaskaan ollut yhtä loisteliasta ja kiersin lampea heitellen muutaman heiton paikastaan. Lopulta hieman ennen neljää työ jälleen palkittiin ja reissun isoin kirre sätki vavan päässä. Reilun kahden kilon kala esitti jopa pari ilmaloikkaa, mutta tämän jälkeen tuli valkea liitsi suupielessään jälleen varsin kiltisti haaviin. Kalastelin vielä hetken, mutta ilman tulosta. Saaliin osalta varsin mukava reissu, vaikka puuskittainen tuuli teki ajoittain rullaamisen ainakin tällaisilla heittotaidoilla varustetulle jantterille vaikeaksi. Kalantulon lisäksi tavoite oli testata myös mikä vapa/siimayhdistelmä toimii parhaiten rullaten lammella. Vibe 85 ja grxi 11 7# eivät herättäneet rannalla suuria hip hei huutoja, mutta Demon 9,6 6# kuudennen aistin fast intterilla toimi varsin miellyttävästi. Paha tuuli sotki testausta kuitenkin sen verran, että harjoituksia pitänee vielä jatkaa kunhan kelit paranevat.

Kesäkausi pakettiin

Joka vuosi se vaan iskee. Siis mikäkö? No laiskuuspa hyvinkin. Eli blogi on saanut elää ruususen untaan kuukauden päivät, vaikka kalalla onkin tullut käytyä. Tosin kohtuullisen harvakseltaan. Viannankoskea on tullut pommitettua noin reissu/viikko vauhdilla ja Nurmijoella olen pari hassua reissua tehnyt. Kalallisesti nurmijolle on kuitenkin ollut varsin let's go meininki. Jätän nyt nuo Viannan reissut sen suuremmitta huomioitta, mutta mainitsempa vain, että kalaa sieltä on tullut varsin vaihtelevasti. Kuukauteen mahtuu niin Mp-reissu kuin kuuden kalan haavitseminen kahteen tuntiin. Myös taimenet ovat näköjään löytäneet Viannalle jälleen syksyn tullen takaisin.

Nurmijoella vierailin pidemmät reissut sekä juuri rauhoituksen alla, että elokuun 21. päivä. Tuolloin kalastelin kolmisen tuntia Nurmikoskea ja täytyy sanoa, että kala oli mukavasti otillaan, vaikka edellisestä istutuksesta oli jo  yli puolitoista kuukautta. Intoa ja uskoa reissuun sai heti ensimmäisten niskakivien takaa, josta oliiviin stremeriin tälläsi jälleen. Kesän aikana solakoitunut taimen oli varsin pirteä ja päästyään kovempaan virtaan pakotti minutkin alavirtaan perässään. Lopulta kala tuli kuitenkin haaviin ja kala lieneekin ollut varsin nälkäinen, sillä perhoa kaiveltiin kiduksista aivan tosissaan.

Pari tuntia kului sitten hiljaisissa merkeissä ja oliivia perhoa lukuunottamatta vaihtelin perhoja aika tiiviisti. Lätin montun jälkeen alkavalla niskalla muodostuu isolla vedellä itärannalle komea ja iso peili. Se pisti heti silmään ja sitä päätin myös kopaista tarkempaa. No hyvin tarkkaan paikkaa en ennättänyt kalastaa, sillä ensimmäinen uitto peiliin ja ylimmäksi perhoksi vaihtamani tinseli katosi komean loikan saattelemana taimenen leukaperiin. Kala jälleen niskan nieluun ja alavirtaan ja ei kun perään. No kalan meno kuitenkin tyssäsi heti nielun jälkeiseen rantasuvantoon, josta sen sai varsin kivuttomasti haaviin. Komea sulavalinjainen kala jälleen. Hieman tämän jälkeen yhytin samalla tinselillä vielä reilu 30 senttisen harjuksen, jonka jälkeen palailin mökille.

Seuraava viikonloppu sujui tyystin mökkiaskareiden parissa, enkä koskella käynyt. Seuraavana sunnuntaina tarkoitus oli lähteä heti aamulla, mutta ennen kahdeksaa heräillessäni lämpömittari näytti alle 1 -astetta lämmintä ja esimerkiksi kynsikkäät olivat kotona, joten jatkoin unia pari tuntia ja lähdin hyvin nopealle piipahdukselle vasta kello 10 jälkeen. Koirakoski oli tällä kertaa kohteena ja koskella kuulinkin, että juuri edellisen reissuni jälkeen koskilla oli käynyt tankkiauto, joten alle 2 viikon takainen istutus tiesi, että kalaa kyllä oli koskissa entistä enemmän. Kalan kanssa pääsin tekemisiin tuon lyhyen reissuni aikana, mutta koon suhteen oli toivomista. Yhden alamitan sain haaviin ja kaksi tiputin, kun pyrin saamaan alamittakalat mahdollisimman nopeasti vapautettavaksi. Myös virvelillä kalastaneet isä ja poika voivottelivat kalojen kokoa, sillä kuusivuotias poika oli saanut lipallaan kolme taimenta, joista kaikki alamittaisia. Valitettavasti istutuksessa oli mukana taas runsaasti tätä +30cm kalaa.

Lauantaina 10.syyskuuta, eli viimeisenä lupapäivänä päätiin sitten pyhittää aikani kalastukselle. Suuntasin yhdeksän aikoihin pitkästä aikaa mäkäräkoskelle, joka on sydäntä lähellä. Koski tarjosikin loistavaa kalastusta, sillä vaikka haaviin ei tullut kuin 1 43senttinen eväkäs, niin tapahtumia oli senkin edestä. Kolme kalaa onnistuin pudottamaan ja näistä kaksi sain jo lähes haaviamisetäisyydelle. Näistä komeampi olisi ollut se kauden kala, sillä pituutta parin metrin päästä arvioituna oli jo lähemmäksi 60senttiä. Huomioitavaa, että jälleen kaikki kalat olivat kiinni oliivissa stremerissä, jota ilman on näköjään Nurmijoelle sangen turha vaivautua.

Helteiden jälkeistä kalastelua

Helteiden hieman helpottaessa löytyy jo hieman enemmän motivaatiota koskellekin. Viime viikon vietin lähes kokonaan mökillä lähinnä appiukon kanssa halkovajaa rakennellen. Siinä samalla tuli käytyä pari reissua myös kalalla.

Tiistaiaamuna heräsin hyvissä ajoin neljän jälkeen ja tarkoitus oli kopaista nopeasti rauhoituksen jälkeinen Päsmärinkoski. Koskelle saavuin pari minuuttia ennen kuutta. Parin minuutin ihmettely kosken rannalla ja ei kun kalaan. Aloitin kalastuksen kosken puolivälistä noin sata metriä ”istutusmontun” yläpuolelta. Ennen monttua on hyvä jyrkempi ränni, jossa etenkin helteillä kala viihtyy, mutta nyt tosin oli hiljaista. Eräästä rannan viereisestä montusta joku tosin nousi perhooni, mutta ei tarttunut. Mulahduksesta päättelin kuitenkin kalan alamittataimenen. Ensin ajattelin jättää koko istutusmontun kalastamatta, sillä niin paljon lottoa tuohon monttuun on viikkojen aikaan lentänyt, että en uskonut kaloja siinä juuri olevan. Lopulta kuitenkin ajattelin, että lienee järkevää koluta koski rauhallisesti kokonaan läpi, joten jatkoin kalastusta. Tämä kannatti, sillä aivan suvannon lopussa larvastellessani vapa taipui. Kala oli hetkessä ilmassa ja esitti kaikkiaan kolme komeaa ilmalentoa silmieni edessä. Tämä voimainnäytös taisi kuitenkin olla liikaa kalalle, sillä tämän jälkeen 44 senttinen oliiviin streameriin erehtynyt kala ei enää juuri osoittanut menohaluja, vaan sain sen nätisti haaviin. Savukala iltapäivällä saapuville vieraille oli taattu.

Kalassa olin ennättänyt olla vasta alle puolisen tuntia ja ajattelinkin jo, että kala on ilmojen viilettyä aktivoitunut enemmänkin. Seuraavat kaksi tuntia kalastin kuitenkin täysin ilman tapahtumia aina siihen saakka kun olin jo lähdössä takaisin mökille. Tuolloin kovan kosken reunasta mustaan pupaan iski noin kolmekymmentäsenttinen harjus, jonka vapauttelin nopeasti takaisin vetiseen elementtiinsä.

Viikko meni nopeasti rakennushommia paiskien ja vieraita viihdyttäen ja seuraavan kerran koskelle ennätinkin vasta perjantai-iltana. Ilma oli synkän oloinen ja tällä kertaa ajatteli lähinnä harjusten toivossa suunnata Mäkäräkoskelle.

Aloitin. Kalastuksen kaatuneen haavan kohdalta larvastellen ylävirtaan. Ajatus oli nimittäin alkuilta edetä larvastellen ja illan pimetessä keskittyä hieman pinnempaan. Etenin kohden kosken niskaa ilman isompia kalatapahtumia. Toki pari pientä harjusta käsissä kävi, mutta mainittavampaa ei tapahtunut. Lopulta kuitenkin hieman ennen niskaa tunsin, että nyt vapaa heiluttaa hieman vauraampi taimen. No kutosen kepillä 32 senttinen harjus oli nopeasti nostettu pintaan ja sitä pitkin kalamiehen ulottuville. Musta pupa nopeasti suupielestä irti ja kalastus jatkui. Ennen niskaa on lyhyt kovempi koskipaikka, josta kalan toivoin yhyttäväni. Noin puoleenväliin edettyäni vavassa tunsinkin kalan tempomisen. Valppaus oli ilmeisesti hetkeksi herpaantunut, sillä siima oli hieman löysällä, enkä vastaiskua saanut tehtyä. No luotin siihen, että lyhyen morsetuksen siiman päässä tehnyt kala ei ollut häiriintynyt vielä liiaksi, vaan uskoin kalan ottavan vielä uudelleen. Tein kymmenkunta rauhallista uittoa kalan olinpaikan yli, kunnes kalan hermot pettivät ja se iski voimakkaasti käyden samalla lähes kokonaan ilmassa. Kala oli selvästi ollut koskessa jo pitkään ja voimaa sillä riitti. Laskeuduinkin kymmenisen metriä alas suvantoon, jossa kala olisi helpompi haavita. Myös kala alkoi olla alistunut kohtaloonsa ja vedin sitä jo haavia kohden, kun napsahti. Taas sama Maximan 0,24 fluoro petti solmusta samoin kuin reilu viikko aikaisemmin Viannalla. Ketutus oli melkoinen. Ei niinkään karanneen kalan takia, vaan lähinnä sen, että nyt olivat sivutapsit alkaneet yht'äkkiä napsua selittämättömästi poikki. Onko monta vuotta hyvin toimineessa solmussa nyt vikaa? Kiristänkö sen nykyään jotenkin väärin, vai onko kyseinen siimarulla vain maanantaipäivän laatua?

Jatkoin uuden tapsin sidottuani kalastusta, mutta puolille öin jatkuneen kalastusrupeaman aikana ei enää varmaa taimen havaintoa tullut. Harjuksia sitäkin enemmän. Tosin mitan täyttävät yksilöt loistivat poissaolollaan. Kosken alaosassa tapasin kaksi mukavaa mökkiläistä, jotka harmittelivat myös sitä, että toiselle rannalle oli tullut liikkumisrajoituksia, eikä kalamiehet pääse koskelle. He myös vakuuttivat auliisti, ettei kalamiehet heitä häiritse. Täytyy kyllä ihailla heidän suhtautumistaan. Kuitenkin aika usein saavat mökin pihalta seurata kun kalamies kolistelee koskia kohtuu lähelläkin. Onneksi suvaitsevaisiakin ihmisiä vielä maailmaan mahtuu.

Syöntiä riitti vain vartiksi Viannalla

Monena iltana on taas meinattu blogi kirjoittaa, mutta näinpä se on jäänyt vain kirjoittamatta. Viimeisten viikkojen aikana ei kalalla ole juuri tullut käytyä, kun tuo keli on hieman turhan kuuma, eikä siten houkuttele kalalle. Lauantaina 23.7 tosin oli vakaa tarkoitus kalalle, mutta juuri kun olin aloittelemassa alkoi ukkonen, joka lopulta pakotti pois koskesta. Vajaan tunnin vispaamisen tuloksena oli yksi pudotettu taimen Nurmijoen Haapakoskesta, kun sivutapsissa ollut perho tarttui pohjakasveihin ja kala sai revittyä itsensä irti.

Seuraavana tiistaina oli kuitenkin MP-Tolosen eli Iken kanssa sovittu reissu Viannalle, mutta tällekin reissulle tuli takapakkia jo edellisenä iltana, kun Esa koskelta soitteli ja varoitteli, että vettä on hirmuisesti ja vallikin on veden peitossa. No päätettiin kuitenkin kalalle lähteä ja kiitos Esan soiton osasin varata mukaan hieman normaalia varustusta raskaamman vavan 200 grainin bottom express siiman ja läjän boobyja.

Koskelle saavuttiin Iken kanssa liki samaan aikaan, ennen aamu viittä mutta koska ike oli ilmeisesti jo nukkunut edellisen yön kahluuhaalareissa pääsi mies korkkaamaan kosken ennen minua. Itse hipsin hieman myöhemmin rantaan ja päätin kopaista heti parkkipaikan alapuolisen vallin reunan pienen akanvirran, jossa tiesin olevan vettä varsin reilusti. Parin heiton jälkeen siimaa vietiinkin jo varsin rajusti ja tuntui, että nyt siiman päässä on todellinen hirmu. No lopulta täksi hirmuksi paljastui ehkä noin kilon lahna, joka oli tyylikkäästi selkäevästä kiinni ja aiheutti virrassa varsin voimakkaan vastuksen.

Tämän jälkeen kompuroin veden peitossa olevalle riutalle ja aloitin pommittaa virran reunaa. Raskaan upposiiman heitto pitkän tauon jälkeen vaati totuttelua ja perho oli kiinni useaan otteeseen selän takana pajupuskissa. Ike puolestaan lirkki höyhenen kevyesti kolmen gramman lyijyillä ja sai väsytellä isoja kiviä useaan otteeseen huonolla menestyksellä. Lopulta pieneen jigikoukkuun sidottuun aika paljon Iken kirrepupaa muistuttavaan perhoon iski reilun kilon kirjolohi, joka olikin nätisti haavissa kello 6.20. heti seuraava heitto ja kirre kiinni jälleen ja samassa perhossa. Jostain syystä tällä kertaa tapsisolmu petti ja kala katosi kuohuihin perho suupielessään. Täytyy myöntää, että tuollainen tiputus harmitti.

Sidoin rauhassa uuden tapsin ja voin vakuuttaa, että tein sen nyt jos mahdollista normaaliakin tarkemmin. No vielä mitä. Reilu puolituntia ja taas kala kiinni ja taas naps! Tapsi poikki solmusta. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa ketutti. Kalastus kuitenkin jatkui ja vielä yksi todennäköisesti kirjolohi tempoi siiman päässä noin kello kahdeksan aamulla. Ei vain pysynyt koukussa tuo yksilö. No eipähän ainakaan tapsi katkennut. Tämän jälkeen loput kalatapahtumat olivat vain lahnoja, särkiä ja ahvenia. Kalliiksikin reissu meinasi tulla, sillä synkkä siima jäi kiinni pohjaan kivien väliin ja sieltä se ei suostunut irtoamaan. No katkihan se meni perkkele. Onnellinen loppu siiman suhteen kuitenkin saatiin, sillä insinöörin tarkkuudella Ike lirkki perhonsa kiinni minun siimaan ja sai sen ihmeen kaupalla rantaan asti. Olipas meikäläinen onnellinen kuin omena kun sani siimani takaisin ja pääsin illalla liitoshommiin. Saapipa nähdä miten yhdistetty siima toimii jatkossa.

Taimenriehaa Jyrkällä

No näinhän se käy joka vuosi. Eli heinäkuussa alkaa tuo bloginkirjoittajan into hiipumaan ja reissuraportit alkaa viipymään. No lyhyitä reissuja on tullut tehtyä ja laitetaan lyhyt tiivistelmä kahdesta muustakin reissusta Jyrkän jutun perään.

Heinäkuun helteiden myötä inspiraatio hikoilla koskilla on laskenut radikaalisti. Siksi kalastustunnit ovatkin olleet vähissä. Viikko sitten sunnuntaina teki kuitenkin mieli liotella siimoja ja käytännössä tutustua uuteen paikkaan, sillä Jyrkänkoskella ei ole vain tullut käytyä yhtä tulvareissua lukuun ottamatta ehkä vuonna kuokka ja kirves.

Sunnuntaina saavuin koskelle hieman ennen iltakahdeksaa. Koskella näkyikin tuttu mies, sillä serkun mies istui rantakivellä miettien maailman kovuutta. Kaveri oli toista kertaa elämässään perhoa uittamassa ja ekan saalisvarman reissun jälkeen elo näytti tällä kertaa nurjaa puoltaan, sillä vuorokauden kalastuksen tuloksena oli pari hyvänkokoisen kalan pudotusta ja koskeen kadotettu haavi.

Itse päätin aloittaa kosken niskan montun ruoppaamisesta, koska ajatus oli edetä varsinaiseen koskeen vasta illan alkaessa hieman hämärtyä. Tämä osoittautui oikeaksi taktiikaksi, sillä lähes heti ensimmäinen taimen rimpuili taivutellen nelosluokan x-fliten vartta. Kala haaviin ja ruokakala oli tosiasia. Mittaa oliiviin pupaan erehtyneellä kaverilla oli 47cm ja kala-aikaa oli kulunut kokonaista seitsemän minuuttia.

No jatkoin vielä suvannon pommittamista, mutta ahvenia lukuun ottamatta tulosta ei enää tullut. Lopulta lähdin hiljalleen alaspäin koittaen kalastella jokaisen peilin mahdollisimman tarkasti. Heti kosken niskan peilistä tärähtikin ensimmäinen taimen. Nyt kokoa ei vain ollut 35 senttiä enempää. Jatkoin eteenpäin ja jo lähes heti seuraavasta peilistä pamahti jälleen kiinni taimen komean ilmalennon saattelemana. Näin heti, että kala oli hieman kookkaampi ja väsyttelin varoen kalaa kivien seassa. Lopulta koppasin ilmeisesti poikasistukkaana istutetun kauniin 41senttisen (oikean muotoisen) taimenen nopeasti haaviin ja vapautin kaverin takaisin koskeen. Palasin saman peilin äärelle, mistä kalan tartutin, sillä en ollut ehtinyt peiliä kalastaa kuin yhden heiton verran. No siimaa kelalta viitisen metriä heitto kiven viereen, jonka alapuolelle peili muodostuu ja samalla kun perhot tavoittavat peilin keskiosan siimaa viedään jälleen. Nyt kala on taas kaliberia kookkaampi ja onnistuu kietomaan siiman jo kovassa koskessa yhden kiven ympäri. Onneksi pääsen kivelle nopeasti ja saan siiman jälleen vakaaksi. Seuraavaksi kala keksii lähteä täyttä vauhtia alavirtaan ja nelosluokan kepillä en saa tai en ainakaan osaa toppuutella menijää riittävästi. Lopulta löydänkin itseni loppuliu-usta, jossa haavitsen kalan ja totean, että 48 senttinen komistus saa toisen pääosan ruokapöydästämme.

Tässä vaiheessa kello on vartin yli yhdeksän ja pidän oluen mittaisen tauon ja neuvon hieman serkkulikan miestä, jolle perhokalastuksen salat ovat vielä monelta osin hämärän peitossa. Markon lupa loppuu kuitenkin ilta kymmeneen ja pääsen jatkamaan kalastusta yksikseni. Tämän jälkeen kaikki tapahtumat tulevat varsinaisen kosken puolelta, josta nappaan vielä kaksi mitallista taimenta toisen noin 44 senttisen iskiessä aivan rannan tuntumasta vain nilkan syvyisestä vedestä. Tämän väsyttely tarjosikin hupia kerrassaan, sillä matalassa vedessä edestakaisin sinkoileva kala laittoi omiinkin jalkoihin vipinää. Toinen juuri ja juuri mitallinen taimen taas löytyi jälleen samasta peilistä, josta yhdeksän jälkeen olin taltuttanut ne kaksi kalaa peräkkäisillä heitoilla. Myös alamittaisia kaloja löytyi jokunen kosken eri osista. Nämä pyrin ottamaan ylös nopeasti ja tästä syystä muutama eväkäs vapauttikin itsensä jo hieman ennen haavia. Hieman ennen kahta yöllä päätän lopetella kalastuksen, sillä viisi mitalista ja saman verran pienempiä oli takuulla enemmän kuin mihin olin reissulla varautunut.

PS: Kaksi muuta reissua, joilta kamerakin oli jäänyt reissusta pois tein 8.heinäkuuta Koirakoskelle ja 11. heinäkuuta Viantaan. Tuo koirakosken reissu oli jäädä tekemättä, sillä sateinen ja kostea keli oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Lähdinkin kalaan vasta puolelta öin ja kalastin kosken nopeasti ylhäältä alas. Olin jo lopetella kalastuksen, kun päätin kopaista vielä aivan kosken alaosassa olevan kiven huopeen, jossa rannan ja kiven väliin jää vajaan metrin levyinen mutta syvä virrankohta. Eka heitto siten, että perho ui kiven ohi virran puolelta ja kaartui rannan puolelle. Sen jälkeen pari lyhyttä vetoa jolloin perhot ovat nätisti montun päällä ja samalla perhoa vietiin. Kala tuntui ensiksi hyvin pieneltä, mutta tämä johtui siitä, että se ei ilmeisesti juuri tajunnut ensi alkuun olevansa kiinni. Kun sitten aloin hivuttaa kalaa lähemmäksi se joutui paniikkiin ja heitti kaksi komeaa hyppyä. Huomasin, että kala olisi kuitenkin reilusti mitallinen ja kevensin painetta, jottei kala tippuisi. En halunnut vetää kalaa kovaa koskea ylöspäin, joten hivuttauduin alemmaksi, jossa olikin helpompi koukata eväkäs haaviin. Kiitos kuuman ilman olin jo hiestä märkä, joten lähdin samointein takaisin mökille.

Viannalla puolestaan oli erittäin vaikeaa. Perhoja meni pohjaan ja kirret eivät syöneet. Lopulta pienten taimenten seasta sain kuin sainkin kaivettua yhden mitallisen taimenen, mutta laiheliini sai kuitenkin vapautensa. Myös Junnu-Markus sai reissulla ensimmäisen taimenensa, vaikka kokoa ei ollut tuolla kalalla juuri tumman miehen mulkkua enempää.

Sano muikku!

Työnorja MP-Tolonen oli varannut kalastusluvat Viantaan jo neljäksi aamulta ja völjyyn teki mieli, joten maanantaina piti herätyskelloa vääntää pirisemään jo 02.00, jotta pääsisi taivuttelemaan vapaa jos ei taimenten ja kirjojen kanssa, niin ainakin Viannan aina niin viehkeiden pohjakivien kanssa. Saavuin puoli neljä koskelle ja samassa myös Tolonen kruisaili ranskanleivällään koskelle. Hämmästys oli melkoinen, kun ranskalaisesta yllätysmunasta kuoriutui parkkipaikalle ehta perhokalastaja kahluuhousuineen kaikkineen. Oli Ismo-poika ajellut aamutuimaan kahlureissa läpi savonmaan. Onneksi ei sentään ajaessa ollut puristanut toisessa kädessään perhovapaa, sillä tällöin ajaminen olisi jo ollut hieman hankalaa.

No Iken rynniessä koskelle viimeistelin itse välineistöä ja hivuttauduin pikku hiljaa koskeen. Ike pyrki hivuttautumaan kuohun reunaan parkkipaikan puolelta, joten itse kahlailin lähemmäksi vastarantaa ja lähdin nousemaan kohti kuohua. Kuohun alla piti yllättävän hiljaista kunnes ylimmäisenä perhona olleeseen savumuikkuun paukkui pari säynettä ja ihan otettavan kokoinen kuhakin. En halunnut tässä vaiheessa kahlata vielä rantaan, joten päästin kuhan menemään ja jatkoin kalastusta. Jotenkin tuntui, että larvastellen perhot eivät tavoita pohjaa, joten lisäsin perukkeeseen lisää painoa. Tämä oli toimiva liike, sillä heti alkoi vapa taipua. Kala tuntui mukavan kokoiselta ja spurttasi pariin otteeseen kauemmaksi . Hämmennystä aiheutti välillä vilahtanut punainen evä ja pelkäsinkin jo, että siimanpäässä olisi vain tappajasäyne. No punaiset evät kuuluivat pienelle ahvenelle, joka oli iskenyt sivuperhoon ja itse valkeassa juotikkaassa oli kiinni hyvin syönyt 46 senttinen taimen.

Tämän jälkeen piteli enemmän tai vähemmän hiljaista koko loppuluvan. Tai no yksi noin 40 senttinen taimen pari pienempää, pieniä kuhia, säyneitä, lahnoja, isoja ahvenia ja yllätys yllätys MUIKKU! Itse olisin pistänyt kyseisen eläjän siiaksi, mutta juuri viime reissulla oli ollut puhetta, että eräs toinenkin perhomies oli koskesta muikun saanut ja takistanut tuntomerkit. Tuntomerkki lyhyt alaleuka, kun oli helposti tunnistettavissa. Ähäkutti wikipediassta selvisikin, että tiedot oli kuitenkin väärät... Siialla on lyhyt alaleuka ei muikulla, joten nuo pienet viheliäiset kalat olivatkin SIIKOJA...

PS. Mikä parasta perhohävikki oli Viannalla taas melkoinen. Niinpä perhonsidontaharrastus jatkuneekin tulevina viikkoina aktiivisena.

PS2: Niin joo kävin lauantai-iltana myös Nurmijoella, jonne oli aikaisemmin viikolla kipattu lisää arvokalaakin, joten joessa piti eväkkäitä oleman. No tyhjee pyysin kahta mittaharria ja kahta alamittaa lukuunottamatta. Taimenista ei muuta havaintoo, kuin että, yksi nenä ruvella ollut istari paistatteli iltaa nilkan syvyisessä vedessä, josta sitä yritin suostutella muddleriin ja tinseliin iskemään. No eipsä onnistunut.

Ei ihan kympin suorituksia

Juhannuksen alusviikko sujui jälleen tyystin mökkihöperönä, eikä siksi ole tullut blogiakaan päiviteltyä. Kalastuksenkin kannalta viikko oli vaisu, sillä vaikka tiistain pyhitin aika tyystin kalastukselle, ei myöhemmin viikolla kalalla tullut mökkirannan onkihommia lukuun ottamatta piipahdettu. Ainakin osasyynä tähän oli vaimon sukulaismiehen lusikan nurkkaan heittäminen juhannusaattona, jolloin ei suurempia intoja ollut jättää vaimoa lauantaina mökille maailman kovuutta miettimään.

No tiistaina suunnattiin koskelle heti aamukuudeksi rauhoituksen loppumista odottelemaan. Yllätys oli kuitenkin kova, kun Päsmärillä vartti ennen rauhoituksen loppumista tapasin miehen viuhtomassa perholla jo miehekkääseen malliin. Oli kuulema kalastanut jo puoliltaöiltä saakka. Ei kuulema ollut rauhoituksesta tietoinen ja ensimmäinen kausilupa taskussa jne...jne... En jaksa asiasta enää muuta todeta, kuin että ainahan niitä sääntöjä rikotaan vahingossa. Kukapa niitä nyt tahallaan rikkomaan?

Koskelle tulleiden Kipinän ja Raadon kanssa kyseisiä kavereita päiviteltiin ja aloiteltiin kalastus. Päivä olikin tapahtumien osalta varsin värikäs etenkin Päsmärillä. Ensin oliivilla muddlerilla 35 senttinen taimen haaviin sitten yhden vajaan viisikymppisen karkuutus jo lähes haavin reunalta kalaa havaksen pohjalle kurottaessa aina illan kruunanneeseen 44 senttiseen istariin. Väliin oli toki mahtunut monta kalatapahtumaa, mutta heikosti nuo pirulaiset tarttuivat. Kalastusta leimasi myös muutamien kalamiesten napina, kun ei sitä istutuserää nyt juhannukseksi Nurmijoelle tullut. Samaa turhautumista näytettiin purkavan myös PK.netissä ja kylläpä itsekin otaksuin jo lisää koskeen kaloja saapuneen. No kaloja kuitenkin näytti oleva, mutta tästä miehestä ei vain nyt ollut ottajaksi yhtä kalaa enempään.

Kun juhannusviikonlopun kalastus meni reisille ja kuluvalla viikolla kutsuu muumimaa, niin sain kuin sainkin itselleni maanantai aamuksi luvan Viannakoskelle, jossa kuulin jälleen olevan mukavasti taimenta. Mikä parasta jopa hieman sitä paremman kokoistakin. Alku kalastukselle ei ollut mitenkään tyylikäs koitin kahlata pelipaikoille, mutta valitsin hieman väärän reitin ja virta meinasin kammeta miehen kumoon. Siinä sitten pompin ja hypin minkä voin ja ajoin todella surkeasti vallilla kalastavan kalamiehen eteen pilaten kalastuksen täydellisesti. Siinä sitten korvat luimussa nolona takavasemmalle ja piiskaamaan kuohun reunoja hieman helpompaa kahluureittiä. Kalastuksesta ei nyt jaksa juuri hehkutella kiitos muuten epäonnisen rupeaman, mutta kaloja kävi haavin pohjalla kivasti, mutta puolenmetrin ylitys jäi niukin naukin tekemättä. Epäonnisen reissun kruunasi jo aamun alkumetreillä Hardyn Demon -vavan katkaiseminen, kun nykäisin hieman varomattomasti perhoja pohjasta. No nyt on kokeiltava Hardyn palvelujen toimivuutta ja kallista lystiähän se on.

Jos nyt jotain kalasaaliista pitää todeta, niin aamukuudesta kahdeksaan kaloja oli vielä mukavasti ja keskikokokin oli alamitan paremmalla puolella. Keskipäivään mentäessä keskikoko tippui ja säyneet innostuivat perhoistani. Toimivinta settiä oli jälleen muddleri sekä savumuikku-tinseli. Jostain syystä tavallinen tinseli ei maanantaina ollut oikein iskussa.

Vaihtelevaa kalastelua ja mökkeilyä

Viikko sujui jälleen rauhallisesti mökkeillen ja pienten mökkiaskareiden lisäksi sekaan mahtui myös kolme lyhyttä reissua Nurmijoelle taimenia kiusaamaan. Etenkin kaksi ensimmäistä reissua oli tapahtumilla mitattuna varsin onnistuneita, mutta eipä viimeisessäkään reissussa moittimista ollut.

Tiistaiaamu heti rauhoituksen jälkeen olisi otollista aikaa kalastukselle kalojen rauhoituttua maanantairauhoituksen aikana. Tiistaiaamu sujui kuitenkin nyt hieman erilaisen kalastuksen parissa, sillä Haapakoskelle tallusteltiin ekaluokalle syksyllä marssivan Veeti pojan kanssa, jota kalastuskärpänen on puraissut hieman isoveljeään kovemmin. Veeti jaksoikin kalastaa tunnin mallikkaasti ja palkintokin tuli viime heitoilla, kun välisuvannosta tarttui lottolippaan 38senttinen taimen. Tyytyväinen saamamies ihasteli hetken saalistaan ennen kuin isä vapautti kalan takaisin kuohuihin. Voitte arvata, että äiti piti herättää kuulemaan kalatarinaa, kun saavuimme takaisin mökille.

Itse pääsin kalaan sitten illalla. Raato oli kaivanut aamulla jo päsmärin joka kiven takaa vähintään yhden taimenen haaviin, mutta niinpä mies jaksoi hauislihasten väsyttelyn johdosta kipeinä lähteä vielä meikämannen kanssa lirkkimään Koirakoskea, jossa Raato arveli taimenten odottelevan suu ammollaan. Eipä vikaan pojan veikkaus vienyt, sillä heti alkutahtien aikana kosken keskikohdilla perhoa vietiin ja haaviin napsahti reilu nelikymppinen viimevuotinen istari. Vajaa kymmenen metriä alempana oliivia muddleria vietiin jälleen, mutta tällä kertaa pitkulaisesta peilistä iskenyt taimen ei siiman päässä viihtynyt kymmentä sekuntia kauempaa.

Ohilyöntejä ja tärppejä riittikin pitkin iltaa mukavasti. Joku oli kuitenkin omassa kalastuksessa pielessä, sillä tuon ensimmäisen kalan lisäksi haavissa kävi vain yksi alamittainen taimen. Raadon koukuttaessa jälleen joka kiven kolosta vähintään sen alamittaisen taimenen. Olin jo luikkimaisillani mökille haavoja nuolemaan, kun Raadon perhoa tavoittelemaan nousi erään kiven takaa hirmuinen mörökölli. Viime hetkellä kala hylkäsi tarjoilun ja sukelsi takaisin syvyyksiin. Innostuin kokeilemaan vielä onneani ja aloitin laskun noin 50 metriä kyseistä paikkaa ylempää, jotta kala saisi hieman rauhoittua. Kun saavuin paikalle jossa kala näyttäytyi suuntasin heiton hieman kalan olinpaikan yläpuolelle ja PAM. Kala iski todella raivolla ja lähti heti alavirtaan. Taimen onneksi kääntyi ennen kohtaa, jossa koski puristuu kovemmaksi koskeksi ja vältyin kalan perään juoksemiselta. Pikku hiljaa sain kalan ohjailtua pieneen suvantoon ja aloin jo suunnitella missä kalan koukkaisin haaviin. Nostin kalan pintaan ja tajusin, että kalalla oli kokoa ainakin reilut puolimetriä. Samalla jo väsynyt kala kääntyi kyljelleen ja potkaisi väsyneen oloisesti. Tämä kuitenkin riitti ja kala painui syvyyksiin . Itseäni syletti aikalailla.

Tuon tapahtuman jälkeen Koirakoski hiljeni osaltani ja hieman ennen puoltayötä päätin kopaista vielä lyhyesti Mäkäräkoskea. Laskeuduin nopeasti koko kosken alas asti, mutta tärppiäkään ei kuulunut. Vaihdoin perhot ja kävelin ylöspäin ja ajattelin kokeilla muutaman hotspotin ennen mökille lähtöä. Tämä toimikin, sillä kymmenen metrin matkalta kosken puolivälistä sain kaksi kesän isointa Nurmijoen harjustani. 38 ja 39 senttiset harjukset käväisivät haavissa. Hauskinta oli, että isompi harjuksista tuli suhteellisen isolla tinselillä :D

Keskiviikkona vierailtiin Kuopiossa, josta mukaan tarttui entisten jo hajoamispisteessä olevien kahluukenkien korvaajaksi Simmssin Guidebootsit. Niitä piti torstaina päästä kokeilemaan ja niinpä ajelin takaisin Koirakoskelle. Onni ei ollut minua hylännyt, sillä sain kalastella koko illan koskea yksikseni. Kalaa oli koskessa tiistaiseen malliin ja tuloksena oli 2 mittakalaa ja 2 pienempää. Lisäksi tärppejä, joista yksikään ei edennyt vavan nostoa pidemmälle kertyi puolisenkymmentä. Huomionarvoista oli, että kaikki kalat tulivat jälleen oliivilla muddlerilla. Illan kohokohta oli puoli yhdentoista maissa saamani erittäin virkeä 45 senttinen taimen, joka iski larvastellessani juuri samaa paikkaa, josta tiistaina sen ison pudotin. Hetken ennätinkin toivoa saman pedon erehtyneen uudelleen perhooni, mutta sangen nopeasti huomasin, että vastapelurin koko ei ollut aivan samaa luokkaa, kuin pari päivää aikaisemmin.

Mökkiviikon viimeinen reissu sijoittui sitten perjantai-illalle, kun miespolon piti lähteä koskelle estrogeenivyöryä karkuun. Vaimolle tuli nimittäin muutama kovasti juoruava emäntä kylään ja miestä vietiin koskelle turvaan. Tarkoitus oli kalastaa muutama tunti Päsmärin koskea ja sitten kurvata joko Nurmikosken tai Mäkärän kautta perhokerhon mökille nukkumaan, jotta eukot saavat juoruta rauhassa. Ilta oli kuitenkin kahteen edelliseen reissuun verrattuna varsin rauhallinen, mikä toisaalta oli ymmärrettävää olihan istutuksestakin kulunut jo yli kolmisen viikkoa. Päsmärin kalastin tällä kertaa tarkasti aivan kosken niskalta aina lähes loppuliukuun saakka. Vavan päähän ei kuitenkaan elämää välittynyt ennen kuin olin edennyt jo hieman kodan alapuolelle. Onnistunut heitto aivan kahden kiven väliin ja vihainen taimen tarrasi muddleriin lähes välittömästi sen pudottua veteen. Lyhyt väsyttely ja muutama sentti yli nelikymppinen taimen sätki haavissa. Illan toinen tapahtuma tuli lähes heti perään, sillä vain vartti myöhemmin vavassa tuntui jälleen elämää. Vapa pystyyn ja töihin. Nyt ei tätä iloa kestänyt kuitenkaan kauaa, sillä varsin pieneltä tuntunut taimen irtosi lähes heti.

Loppuillan koski oli hiljaa ja vaihdoin lopulta Koirakoskelle, sillä kello oli jo niin paljon, etten viitsinyt pidempiä koskia lähteä enää kopaisemaan. Koirakoskellekaan ei perjantaina tapahtumilla mässäilty. Yksi vajaa 20 senttinen taimen putosi hieman ennen haavia ja kun olin poislähdössä Mazdamies Niskanen kurvasi koskelle. Jutustelussa kävi ilmi, että mies oli tullut savon sydämeen osallistuakseen Pitkäkosken karsintoihin ja oli päättänyt verestää muistojaan Nurmijoen varrella. No sain houkuteltua miehen saunomaan kerhon mökille ja ennättipä Laukaan mies kuorsatakin parisen tuntia mökissä ennen kuin paineli seitsemäksi Pitkällekoskelle pooliarvontaan.

Tapahtumarikasta kalastusta Nurmijoella.

No kirvoitetaanpa lukijoilta aluksi edes mehevät naurut. Edellisellä reissulla uskoin siis pudottaneeni kameran kalakiimassani koskeen. No näissä kuvitelmissa mentiin ja uusi Canon powershot D10 ennätettiin tilata. No Eipä mitään, kun pakkasin koulutyön päätyttyä lauantaina kalavehkeitä, niin huomasin hämmästyksekseni, että ”koskeen” pudottamani kamera pilkisti perholiivin taskusta. Nimenomaan sellaisesta taskusta, johon perhorasian kanssa ei pitäisi juuri vaahteranlehteä paksumpaa tavaraa sopia. No olympuksen kamera näkyi sinne sopivan.

Menin siis viikko sitten lauantaina mökille. Tarkoitus oli tehdä pihahommia ja välillä kalastella aina keskiviikkoon asti. Maanantaina mökille saapui myös kolmen kopla opiskelukavereita, joiden kanssa oli tarkoitus ensimmäinen ilta kupitella ja toinen päivä keskittyä kalastukseen.

Kalallisesti reissu oli varsin antoisa. Ensin lauantaina, jolloin tarkoitus ei ollut edes koskella käydä alkoi poltot iltasaunan päätteeksi olla sellaiset, että mies löytyi lopulta Haapakoskelta, jossa ilta kalasteltiin yhtä säynettä ja kahta pudotettua taimenta lukuun ottamatta tyhjää. Oman sivumakunsa antoi nuori perhokalastaja, joka tyhjällä koskella kiilasi kauniisti pusikosta juuri minun ja kahden muun perhokalastajan eteen jostain pusikosta. Olin onneksi laskeutumassa koskea viimeisenä, joten omaa kalastustani tämä ”kohtelias” kalamies ei häirinnyt, mutta kaksi muuta, joiden eteen nuorukainen kiilasi joutuivat nousemaan rannalle. KIITOS!

Lauantai-illan pisto joelle oli siis vain kahden tunnin mittainen. Sunnuntaina olikin sitten tarkoitus pilkkiä pidemmän kaavan mukaan ja arpominen Päsmärin ja Mäkäräkosken välillä oli suurta. Koska en jaksanut herätä aamuvarhaisella valitsin Mäkärän, koska ajattelin, että vaikka taimenet olisivat helteellä nokka kiinni saattaisi muutama harjus eksyä siiman jatkoksi Mäkärällä. Valinta osui tällä kertaa oikeaan, sillä tapahtumia riitti eritoten harjusten muodossa. Heti alkuun sain pari hieman alamittaista harjusta larvastamalla ja samoilta jalansijoilta onnistuin pudottamaan myös ehkä hivenen yli 40 senttisen taimenen. Kosken puolivälissä sen sijaan riitti tapahtumia, kun haavitsin noin kymmenen metrin matkalta nelisen kappaletta mitallisia harjuksia ja yhden 46senttisen taimenen, joka päätyi odottamaan savustusta. Kolmituntisen kalastussession kruunasi 41 senttinen kirkas kala, joka lienee ollut sama kala, jonka haavitsin samasta paikasta samalla perholla jo keskiviikkona. Eipä ollut poika vielä läksyään oppinut. Katsotaan miten ensi kerralla. Mukavaa oli jututtaa myös kosken niskalla oman taimenensa juuri haavinnutta kuopiolaista herrasmiestä, joka oli ainakin näin huonolla lärvimuistilla varustetulle miehelle uusi tuttavuus.

Illalla taas saunan päätteeksi teki mieli kalalle ja lyhyesti pistäydyin Päsmärillä. Lähes heti koskelle saavuttuani Oliivi muddleri toimi taas ja taimen sätki haavissa. Lopun kolmen tunnin kalastusrupeamasta piti hiljaista yhtä terävää tärppiä lukuun ottamatta.

Maanantain viikkorauhoituksen vietin mökkihommia tehden ja kun opiskelukaverit saapuivat sisältyi iltaan myös saunomista ja hieman juominkeja, jotka eivät muuten olleet kevytmaitoa. Tiistaina heräiltiin rauhalliseen tahtiin ja Päsmärinkoskelta kantautuvien hurjien aamusaaliiden jälkeen harmiteltiin, ettei oltu lähdetty kalaan aikaisemmin. Koska Päsmärillä kuultiin olevan porukkaa päätettiin suunnata Mäkärälle, joka oli osuva valinta, koska koski oli tyystin autio kalastajista. Koska ajattelin kirkkaan auringonpaisteen karkottaneen kalat aivan pohjille aloitin kalastuksen larvastelemalla. Tulosta tuli samasta kohden, kuin sunnuntaina ja taas 46 senttinen taimen kellotti haavin pohjalla. Jatkoin alaspäin ja aivan kosken lopussa vapa taipui taas. Nyt kala ei jäänyt satimeen, vaan lyhyen kamppailun jälkeen irtosi. Koska olin huomannut pari salakka-ajoa vaihdoin hieman perhoja ja ylimmäksi perhoksi laitoin tinselin. Tämän vaihdon jälkeen aloitin kalastuksen yhden hyvän peilin alapuolelta ja jo toisella heitolla perhoja vietiin. Sunnuntain istareihin verrattuna varsin pirteä 44 senttinen istari tappeli aikansa ennen haavia. Taas ottipelinä toimi oliivi muddler. Otin kalan ruokakalaksi ja jatkoin kalasta. Kovin pitkään sitä ei riittänyt, sillä jo seuraavalla heitolla perhoa vietiin jälleen. Nyt tinseliin erehtyi todella lihava 40 senttinen istari.

Tähän päivän kalastelu jäikin, mutta vielä illalla ennen saunomista piipahdimme Nurmikoskella. Tuolla tuloksena oli itselle taas yksi salakka-ajoon osallistuneen 47 senttiseen taimenen jallitus tinselillä.