10-vuotis hääpäivää Viannalla

Jälleen on blogi jäänyt oman onnensa nojaan, mutta otanpa jälleen itse itseäni niskasta ja alan kirjoittaa.

Kahden viikon aikana on jälleen pari reissua tehty Viannalle. Nurmijoellakin olisi tehnyt mieli käydä ennen rauhoitusta, mutta kun viikonloppu täyttyi rakennushommista, niin niin se vain tältä syksyltä jäi. Viannalla tuli parina torstaina siis käytyä ja vapa taipui molemmilla kerroilla varsin mukavasti.

Ensimmäinen reissu oli siis komeasti hääpäivän kunniasi 2.9. Lupa alkoi lupauksia antavasti, kun parin heiton jälkeen perho sai kyytiä, mutta komean loikan myötä kala osoittautui pieneksi taimeneksi. No kala nopeasti haaviin ja takaisin. Pari heittoa lisää ja jälleen perhoa vietiin. Tälläkin kertaa siiman päässä räpiköi pieni taimen, joka putosi ennen kuin tavoitti haavin pohjan.

Nämä tapahtumat tulivat siis aivan laavun edestä virran reunasta ja tämän jälkeen jatkoin kalastamista aivan kuohujen kupeesta. Tuolta ei nyt kalaa ollut luvassa ja jatkoin nopeasti palaamaan kohti parkkipaikkaa. Paluumatkalla kirre sitten iski ja pieni kirre oli varsin nopeasti haavissa. Kokoa ja näköä kirrellä ei kyllä totisesti ollut, sillä kalalla painoa oli vain 600g.

Seuraavaksi kalastelin varsin monipuolisesti koko maantiesillan yläpuolisen alueen. Lopulta jarru rääkäisi taas laavun edestä kohti patoa heitellessäni, mutta tällä kertaa tuloksena ei ollut lohikala, vaan komea puolen metrin kuha, josta nautimme herkullista keittoa seuraavana päivänä. Kovin kauan kuhan saamisesta ei mennyt, kun siirryin kuohun reunaan paikan hieman rauhoituttua. Jo matkalla kuohuille perhoon iski mukavan kokoinen kirjo aivan joen keskellä olevan kiviriutan vierestä. Valitettavasti toinen perho jäi kalan ensimmäisen spurtin jälkeen kiveen kiinni ja kala irtosi. Jatkoin matkaa kuohulle ja heti toisella tai kolmannella heitolla rajavirtaan perhoa vietiin taas. Kala oli kyllä virkeä, mutta kokoa ei pahemmin ollut. Taas pieni vain hiukan aikaisempaa kookkaampi kala haaviin. Tämän jälkeen heittelin pienen hetken jopa pinturia, mikä alkoikin varsin mallikkaasti, sillä kolmannella heitolla pinturia vietiin liki samalla hetkellä kun se vedenpinnan kosketti. Pinturikalat ovat itselleni sen verran harvinaista herkkua, että kalaa haavitessa taisi ilmoille päästä jopa jonkin moinen ilon kiljaisu, vaikka taimenella mittaa olikin vain noin 35cm. Myöhemmin kalastelin vielä kuohulle johtavan lirun kertaalleen, josta sain vielä yhden pienen kirren. Laavun puoleisella rannalla aivan rannan tuntumasta koukkuun erehtyi lisäksi vielä kaksi kirreä, joista toinen putosi lyhyen spurtin päätteeksi, mutta toinen käväisi tutustumassa haaviin ennen takaisin jokeen laskuaan.

Viikko tästä palailin jälleen rikospaikalle. Nyt odottelin varsin vaikeaa kalastusta, sillä huhujen mukaan koskelle ei uusia nousueriä ollut saapunut. Pari pientä taimenta kävi kuitenkin tervehtimässä kalamiestä varsin nopeasti. Kuohulle kahlatessa heittelin myös perhoa aivan Pielaveden puoleista vallia kohden, josta yksi kirre kelpuuttikin tarjoiluni. Kala kuitenkin nousi heti pintaan ja irtosi. Kuohun kalastelin varsin nopeasti tällä kertaa ja aloin laskeutua takaisin parkkipaikkaa kohden. Samaan aikaan kun koskelle saapui toinenkin perhomies. Päätin kalastaa äskeisen ottipaikan uudelleen pois mennessäni ja tämä kannatti, sillä pieni vähän vajaat 900g painanut kirre kelpuutti tarjoiluni ja oli pian haavin pohjalla. No lopulta ihan hyvä aloitus, sillä kello näytti vasta kello neljää.

Tämän jälkeen piteli hiljaista. Ja kalastelin liki koko kalastusalueen ilman kontaktia kalaan. Toinen perhomies sen sijaan kävi korjaamassa minun juuri kalastamastani paikasta kirren noin viiden maissa. Lopulta päätin kokeilla myös laavun puoleiselta lipalta kalastamista. Kalastin melko tarkasti ja etenin lipalla hiljaa kohti Pielaveden puoleisesta välistä tulevaa virtaa. Pari heittoa virran reunaa ja silloin napsahti. Kala oli varsin virkeä ja ajattelin jo siiman päässä olevan hieman vauraamman kirren. Kala oli kuitenkin vain reilun kilon jo hieman solakoitunut patukka, joka lienee uiskennellut joessa jo muutaman viikon. Mielenkiintoista oli kalan syönnösnäyte, sillä suolistosta löytyi liki kaksikymmentä isoa lahnan suomua.

Illan koski oli sitten varsin hiljaa aina siihen asti, kun vaihdoin ylimmäksi perhoksi tinselin vajaa tunti ennen luvan loppua. Tämän jälkeen tinseliin nakersi vielä kolme pientä taimenta ja kolme kuhaa, joista isoin olisi juuri ja juuri ollut mitallinen, mutta takaisin veteenhän tuo pääsi kuitenkin.

Pysyy, pysyy vai pysyykö?

Taas meinaa blogi jäädä päivittämättä, joten eikun niskasta kiinni ja hommiin.

Viikko sitten tiistaina Karttulan kultapojan kanssa käytiin Viantaa pommittamassa. Alku oli aika jäätävä, kun kolmannella heitolla valkeaan liitsiin iski kirre. No ei pysynyt ei, eikä sitten ne kolme seuraavaakaan, jotka seuraavan tunnin aikana vapaa taivuttelivat. Harmittavin pudotus oli ehdottomasti parkkipaikalta lähtevältä pikkulirulta, kun siimaa vietiin reilusti heti alkuun ja lupa oli isompaa kalaa odotella. No kala tulikin suhteellisen kesysti aina noin kymmenen metrin päähän, jonka jälkeen lyhyt spurtti ja koukku irti.

Tapahtumia oli siis heti alkuun, mutta haaviin asti ei tullut kuin yksi reilu 40cm kuha, joka sai kuitenkin pitää vapautensa. Kuuden maissa Ike taivutteli vapaa ja sai todella pienen kirren haaviin asti. Itse menen maantiesillan alapuolelle ja aloin lirkkiä pieniä monttuja huolella. Keskittymistä häiritsivät pienet ahvenet, jotka iskivät perhoihin joka heitolla. Yhden tällaisen luulin täristävän jälleen vapaa, enkä reagoinut tuohon värinään mitenkään, vaan annoin perhojen vielä jatkaa matkaansa. Lopulta nostin vapaa uuteen heittoon ja yllätyksekseni huomasin, että perhon päässä olikin kirre, joka oli tyytyväisenä pureskellut pupaani aina siihen asti, kun nostin vapaa, jolloin kala sai siivet selkänsä. No nopeasti kala kuitenkin väsyi ja pieneen pupaan erehtynyt kalan koukkasin haaviin noin 18.30.

Autolle saaliin kiikutettuani huomasin, että Ike taisteli jälleen leijonan lailla kirjolohen kanssa. Parivaljakosta sulavalinjaisempi esittelin muutamat komeat hypyt, joiden jälkeen irtosi. Näkyi siis tätä tautia olevan muillakin liikkeellä.

Itselläni piteli hiljaista lähes yhdeksään asti. Tuolloin olikin sitten varsinainen syöntihuippu, sillä samoilta paikoilta Ike tiputteli kolme ja minä yhden kirjon. Mitään ei kummallakaan kuitenkaan enää haaviin asti eksynyt, joten yhteen kalaan oli tyytyminen sekä Iken että itseni. Tulevana torstaina pitää Viantaa kopaista uudelleen, josko kala olisi tuolloin tukevammin koukuissa kiinni.