Heinäkuun helteiden myötä inspiraatio hikoilla koskilla on laskenut radikaalisti. Siksi kalastustunnit ovatkin olleet vähissä. Viikko sitten sunnuntaina teki kuitenkin mieli liotella siimoja ja käytännössä tutustua uuteen paikkaan, sillä Jyrkänkoskella ei ole vain tullut käytyä yhtä tulvareissua lukuun ottamatta ehkä vuonna kuokka ja kirves.
Sunnuntaina saavuin koskelle hieman ennen iltakahdeksaa. Koskella näkyikin tuttu mies, sillä serkun mies istui rantakivellä miettien maailman kovuutta. Kaveri oli toista kertaa elämässään perhoa uittamassa ja ekan saalisvarman reissun jälkeen elo näytti tällä kertaa nurjaa puoltaan, sillä vuorokauden kalastuksen tuloksena oli pari hyvänkokoisen kalan pudotusta ja koskeen kadotettu haavi.
Itse päätin aloittaa kosken niskan montun ruoppaamisesta, koska ajatus oli edetä varsinaiseen koskeen vasta illan alkaessa hieman hämärtyä. Tämä osoittautui oikeaksi taktiikaksi, sillä lähes heti ensimmäinen taimen rimpuili taivutellen nelosluokan x-fliten vartta. Kala haaviin ja ruokakala oli tosiasia. Mittaa oliiviin pupaan erehtyneellä kaverilla oli 47cm ja kala-aikaa oli kulunut kokonaista seitsemän minuuttia.
No jatkoin vielä suvannon pommittamista, mutta ahvenia lukuun ottamatta tulosta ei enää tullut. Lopulta lähdin hiljalleen alaspäin koittaen kalastella jokaisen peilin mahdollisimman tarkasti. Heti kosken niskan peilistä tärähtikin ensimmäinen taimen. Nyt kokoa ei vain ollut 35 senttiä enempää. Jatkoin eteenpäin ja jo lähes heti seuraavasta peilistä pamahti jälleen kiinni taimen komean ilmalennon saattelemana. Näin heti, että kala oli hieman kookkaampi ja väsyttelin varoen kalaa kivien seassa. Lopulta koppasin ilmeisesti poikasistukkaana istutetun kauniin 41senttisen (oikean muotoisen) taimenen nopeasti haaviin ja vapautin kaverin takaisin koskeen. Palasin saman peilin äärelle, mistä kalan tartutin, sillä en ollut ehtinyt peiliä kalastaa kuin yhden heiton verran. No siimaa kelalta viitisen metriä heitto kiven viereen, jonka alapuolelle peili muodostuu ja samalla kun perhot tavoittavat peilin keskiosan siimaa viedään jälleen. Nyt kala on taas kaliberia kookkaampi ja onnistuu kietomaan siiman jo kovassa koskessa yhden kiven ympäri. Onneksi pääsen kivelle nopeasti ja saan siiman jälleen vakaaksi. Seuraavaksi kala keksii lähteä täyttä vauhtia alavirtaan ja nelosluokan kepillä en saa tai en ainakaan osaa toppuutella menijää riittävästi. Lopulta löydänkin itseni loppuliu-usta, jossa haavitsen kalan ja totean, että 48 senttinen komistus saa toisen pääosan ruokapöydästämme.
Tässä vaiheessa kello on vartin yli yhdeksän ja pidän oluen mittaisen tauon ja neuvon hieman serkkulikan miestä, jolle perhokalastuksen salat ovat vielä monelta osin hämärän peitossa. Markon lupa loppuu kuitenkin ilta kymmeneen ja pääsen jatkamaan kalastusta yksikseni. Tämän jälkeen kaikki tapahtumat tulevat varsinaisen kosken puolelta, josta nappaan vielä kaksi mitallista taimenta toisen noin 44 senttisen iskiessä aivan rannan tuntumasta vain nilkan syvyisestä vedestä. Tämän väsyttely tarjosikin hupia kerrassaan, sillä matalassa vedessä edestakaisin sinkoileva kala laittoi omiinkin jalkoihin vipinää. Toinen juuri ja juuri mitallinen taimen taas löytyi jälleen samasta peilistä, josta yhdeksän jälkeen olin taltuttanut ne kaksi kalaa peräkkäisillä heitoilla. Myös alamittaisia kaloja löytyi jokunen kosken eri osista. Nämä pyrin ottamaan ylös nopeasti ja tästä syystä muutama eväkäs vapauttikin itsensä jo hieman ennen haavia. Hieman ennen kahta yöllä päätän lopetella kalastuksen, sillä viisi mitalista ja saman verran pienempiä oli takuulla enemmän kuin mihin olin reissulla varautunut.
PS: Kaksi muuta reissua, joilta kamerakin oli jäänyt reissusta pois tein 8.heinäkuuta Koirakoskelle ja 11. heinäkuuta Viantaan. Tuo koirakosken reissu oli jäädä tekemättä, sillä sateinen ja kostea keli oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Lähdinkin kalaan vasta puolelta öin ja kalastin kosken nopeasti ylhäältä alas. Olin jo lopetella kalastuksen, kun päätin kopaista vielä aivan kosken alaosassa olevan kiven huopeen, jossa rannan ja kiven väliin jää vajaan metrin levyinen mutta syvä virrankohta. Eka heitto siten, että perho ui kiven ohi virran puolelta ja kaartui rannan puolelle. Sen jälkeen pari lyhyttä vetoa jolloin perhot ovat nätisti montun päällä ja samalla perhoa vietiin. Kala tuntui ensiksi hyvin pieneltä, mutta tämä johtui siitä, että se ei ilmeisesti juuri tajunnut ensi alkuun olevansa kiinni. Kun sitten aloin hivuttaa kalaa lähemmäksi se joutui paniikkiin ja heitti kaksi komeaa hyppyä. Huomasin, että kala olisi kuitenkin reilusti mitallinen ja kevensin painetta, jottei kala tippuisi. En halunnut vetää kalaa kovaa koskea ylöspäin, joten hivuttauduin alemmaksi, jossa olikin helpompi koukata eväkäs haaviin. Kiitos kuuman ilman olin jo hiestä märkä, joten lähdin samointein takaisin mökille.
Viannalla puolestaan oli erittäin vaikeaa. Perhoja meni pohjaan ja kirret eivät syöneet. Lopulta pienten taimenten seasta sain kuin sainkin kaivettua yhden mitallisen taimenen, mutta laiheliini sai kuitenkin vapautensa. Myös Junnu-Markus sai reissulla ensimmäisen taimenensa, vaikka kokoa ei ollut tuolla kalalla juuri tumman miehen mulkkua enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti