Puolen metrin ylitys Mäkärältä

Tänäkin vuonna lukujärjestys saatiin sellaiseksi, että opettajalle mahdollistui yksi lyhyt koulupäivä, jonka jälkeen suunnataan tietysti kalaan. No ensimmäinen näistä reissuista suuntautui tuttuun tapaan Nurmijoelle ja koirakoskelle ja Mäkärään.

Kalastuksen aloitin hieman kolmen jälkeen sangen onnistuneesti. Toinen heitto ja perhot pohjiin ja ei kun uutta peruketta sitomaan. Lopulta pääsin kolistelemaan kosken läpi, mutta yhtä tukistusta enempää ei matkaan tarttunut. Puoli kuusi päätin vaihtaa maisemaa ja ajella Mäkäräkoskelle.

Mäkärällä Ennätin kalastella vajaan tunnin ilman tapahtumia. Autiotalon saunan kohdalta aivan kovan virran reunasta lopulta tärähti. Kala vaikutti aluksi rauhalliselta ja sain kalan nopeasti lähelle. Tämä oli kalalle kuitenkin liikaa ja siimaa vietiin vauhdilla. Samalla kala pääsi kovaan virtaan, mikä teki urakasta entistä hankalampaa. Lopulta sain kalan pieneen suvantoon, josta sain rauhassa ohjailla kalan pyrähdyksiä. Pian tämän jälkeen kalan menohalut kaikkosivat ja ohjasin kalan nopeasti haavin päälle ja kala kuiville.

Noin kello seitsemän taivas repesi ukkoskuuron muodossa. Olisiko tämä heikentänyt kalojen ottihaluja, sillä tuttua syöntihuippua ei iltayhdeksän jälkeen kuulunut. Toki kolme noin 20-25 senttistä harjusta kävi kädessä asti ja lisäksi yksi kova tukistus tuli paikasta, josta tänä kesänä on tullut nosteltua taimen jos toinenkin. Kymmenen aikoihin lopettelin ja siirryin autolle.

Tuttu ottipeli.

Loman viimeinen reissu Mäkärälle

Uskottava kai se on, että opettajankin kesä on pikku hiljaa päätöksessään. Viime keskiviikkona suuntasin loman viimeisen kalareissun Nurmijoen Mäkärälle. Koskella huomasi, että lomakausi on ohi, sillä koko iltana minua ja myöhemmin saapunutta kaveriani lukuunottamatta koskella ei muita koko päivänä näkynyt.



Aloitin kalastuksen noin 17.00. Kuten ounastelinkin alku oli sangen rauhallista kalojen osalta, eikä muutamia alamitta harjuksia lukuunottamatta tapahtumia ollut. Kosken loppussa alkoi sitten tapahtua. Ensiksi sain kaksi mukavaa harjusta, jotka iskivät hämmästyttävää kyllä ensin kutoskoukun muddleriin ja sitten miniliitsiin. Kaloilla oli kokoa 32 ja 34 senttiä. Loppuliu-ussa oli sitten mahdollisuus hieman komeampaan kalaan. Annoin perhojen uida aivan rannan tuntumaan, kun tunsin, että vapa taipui rauhallisesti aivan kuten pohjaan jäädessä. No nostin rauhallisesti vapaa ja aioin nyhtäistä perhoja irti pohjasta. No samalla tuo"pohja" lähti liikkeelle poikki virtaan ja parin voimakkaan potkun jälkeen irtosi. Vastaiskulla kukaties tuo kala olisi ollut minun.



Tämän jälkeen lähdin nousemaan koskea ylöspäin larvastellen. Matkalla tuli pari mukavaa harria, joita en kuitenkaan kiusannut turhaan mittaamalla. isoin oli kuitenkin noin 35senttiä. Lähellä kosken niskaa vapa sitten taipui voimakkaammin. Kala juroi pohjassa ja kulki hiljalleen ylävirtaan. Pikku hiljaa kala alkoi väsyä ja lopulta se nousi kyljelleen virran vietäväksi ja tiesin, että tuo noin 45 senttinen taimen alkaa olla valmis. Haavi käteen ja kalaa hivuttamaan kohti sitä. Juuri kun kala on päätymässä haaviin se tekee viimeisen väsyneen loikkansa ja vihreä kuulapupa kirpoaa huulesta. PAHUS!



Ärräpäitä heitellen nakkaan perhoni juuri saman kiven kupeeseen, josta taimen tarttui. Perhot ehtivät juuri ja juuri vajota, kun vapa taipuu jälleen. No 35 senttinen harjus sätkii kohta haavissa ja nyt pupa on nielty niin syvälle, ettei kalan vapautusta viitsi edes harkita. Kun kala on suolistettu kaveri saapuu myös koskelle.



Seuraava tunti oli itselläni hiljaista. Kaveri suuntasi kuitenkin varsinaisen kosken yläpuolelle ja taltuttaa sieltä nopeasti kolme taimenta, jotka laittaa kaikki takaisin jokeen. Annan suvannon rauhoittua hieman ja noin tunti kaverin lähdettyä ottipaikalta alan kalastaa samaa paikkaa toiselta rannalta. Näky on epäuskottava. Taimenia on suvannossa useita, ja ne jahtaavat pinnan tuntumassa jotain pikkukalaa.



Aloitan kalastuksen noin 21.40. Ensimmäinen kala iskee vihreään muddleriin kuten muutkin tulevista taimenista vajaan viiden minuutin kalastuksen jälkeen. Tuo kala päätyy rannalle. Seuraavaa ei tarvitse odottaa kovin pitkään, sillä vielä ennen kymmentä haavissa käy toinenkin samanlainen noin 42-45 senttinen taimen. Tämän lasken pois. Pitkään ei jälleen tarvitse tyhjää pyytää. Kello 22.10 aivan niskaimusta iskee jälleen. Nyt kalalle joutuu antamaan aika kovasti painetta, ettei se karkaa koskeen. Kala kuiville ja ruokapöytään. Uskomattominta on, että vaikka käytimme kaverin kanssa rannalla pieneltä pätkältä kaikkiaan kuutta taimenta ,pintakäyntejä näkyi edelleen. Saalistushimot oli kuitenkin tyydytetty ja nyt suunnattiin kerhon mökille saunomaan.

Heinäkuun satoa

Heinäkuu meni että heilahti ja ei blogiakaan ennättänyt päivitellä. Tässä pientä muisteloa heinäkuulta.

Kesäkuun viimeisenä päivänä opiskelukaveriporukalla lähdettiin käymään nopea pisto Kermankoskella maanantain ja tiistain väliseksi yöksi. Majapaikaksi valittu Vahtitupa oli heti alkuunsa melkoinen pettymys. Luvatussa veneessä oli vain kaksi hankainta (toinen keskellä ja toinen keulassa). Lisäksi rantasauna olikin yhteissauna ja mökin ”grillipaikka” oli parin betonilohkareen päälle viritetty vanha jääkaapin ritilä.
No hienoisen sananvaihdon jälkeen saimme kaasugrillin itsellemme (hienoinen elinehto, kun ruokapuoli oli rakennettu vahvasti grillin varaan).

Kavereilla oli kova into kalalle, vaikka arska helotti ja lämmintäkin oli. Itse en oikein jaksanut syttyä ajatukseen, että Kerman kirkkaissa vesissä mullonen intoutuu syömään iltapäivän helteellä. Lähdin kuitenkin mukaan ja kesken puolihuolimattoman perhon lilluttelun yllätys oli mitä melkoisin, kun taimen iski Wingmaniin. Virkeä kaveri teki kunniaa taimenrodulle, vaikkei iso ollutkaan. Parissa minuutissa kala oli kuitenkin haavissa ja 41 senttinen kaunokainen pääsi ihastelujen jälkeen takaisin elementiinsä. Loppu iltapäivän lilluttelin tuloksetta, eikä yön rymyäminen Vihavuonteellakaan antanut lisätärppejä, joten tuo komea taimen jäi reissun ainokaiseksi.

Kalastus jatkui ahkerana, sillä kaverille piti näyttää vähän Nurmijoen maisemia, joten ajelimpa Heinävedeltä suoraan Sonkajärvelle. Taimenta pilkittiin sekä Mäkärästä, että koirakoskelta, mutta tulokseksi itselleni tuli vain kaksi komeaa karkuutusta. Sapetusta lisäsi se, että molemmat käväisivät liki haavissa asti ja koko ei ollut mikään vähäinen. No loppuviikosta sitten Huopanalla.

Torstai-perjantai huidottiin seuran junioriosaston kanssa Huopanalla. Pientä taimenta oli koskessa, mutta isommat kiersivät yön pimeinä hetkinä perhoni tehokkaasti. Muutaman tunnin unten jälkeen päätin kokeilla vielä tuuriani keskipäivän tienoilla, vaikka jälleen usko taimeneen kirkkaalla paisteella oli lievästi sanottuna hukassa. No jälleen Wingman kehiin ja vajaan vartin kalastuksen jälkeen tapahtui jälleen. Kala iski Huopanan niskalta ison kiven edestä ja kuin vanha konkari se yritti pariin otteeseen kiertää kiven sotkeakseen siimat kiven koloon. Vapa taipui äärimmilleen ja kuin ihmeen kautta sain revittyä kalan kiven paremmalle puolelle. Taimen väsytytti itseään hämmästyttävän pitkään, mutta lopulta kala antautui haaviin. 48 senttinen kaveri oli sangen puhki taistelun jäljiltä ja elvyttely kalan kanssa kesti liki kymmenen minuuttia.

Tämän lisäksi heinäkuuhun kuului yksi mp-reissu kuusingille sekä Nurmijoella koluamista. Nurmijoki olikin heinäkuussa antelias, sillä heti Huopanan reissun jälkeen viikon kaksi reissua antoivat saaliiksi kolme komeaa taimenta ja viisi yli 35cm harjusta. Kaikkiaan heinäkuussa nurmijoella havaksiini tutustui toistakymmentä mittataimenta, joten hyvä kuukausi kerta kaikkiaan.