tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tulvaa ihmettelemässä

Viikko ennen vappua vietin viikonlopun mökillä ja vaikka kalavehkeet oli mukana, en malttanut kalaan lähteä kun halusin saada puusavottaa tehdyksi ennen kesää. No polte kalaan pääsystä jäi ja senpä tähden soittelin Esalle Viantaan, josko tiistaina pääsisi kalaan.





Esa sanoi maanantaina puhelimessa, että patomestari oli maanantaita vasten yöllä hieman luukkuja raotellut lisää, mutta että koski oli vielä kalastettavassa kunnossa. Huonoksi onneksi patomestari oli saman liikkeen tehnyt uudelleen seuraavanakin yönä ja tulva oli sellainen, että meinasin kääntyä sillalta takaisin, Kiuruvedelle kun veden paljouden näin. No ajattelin, että meneehän se edes heittoharjoitteluna, vaikkei kalastuksesta muuten oikein mitään tulisikaan.



Kokosin heti alkuun kaksi settiä. Pintasiima ja kuulapää liitsit toiseen ja toiseen raskas grainisiima ja boobyt. Kalastus oli vaikeaa, kun ei oikein päässyt muualta heittämään kuin vallilta, jonne sinnekin pääsi enää vaivoin. Aivan loppuliussa oli lisäksi varsin mukavan näköisiä kohtia, mutta isoja säyneitä lukuun ottamatta ei juuri muuta kalaa sieltäkään löytynyt. Reissun mukava anti olikin isojen säyneiden väsyttely, johon liitsisetillä nauliuduin ehkä tunniksi. Käsissä kävi toista kymmentä suomupaitaa, joista isoin oli peräti 52cm pitkä ja tarjosikin hetkeksi haastetta. Täytyy kuitenkin sanoa, että sanotaanpa kirjolohesta mitä tahansa, niin kyllä se kutosen vavassa kuitenkin jaksaa vääntää pidempään kuin saman kokoinen säyne. Kyllä tuo särkikalakin osasi antaa kunnon alkukyydin, mutta sen jälkeen tuli aina varsin kevyesti haaviin. Nelosen vavalla olisi kuitenkin tuokin homma ollut varsin lystikästä hommaa.



Hieman tympeän kalastelurupeaman päätin harvinaisesti jo neljän tunnin jälkeen. Tänä aikana en minä, eikä neljä muuta koskella ollutta kalamiestä ollut saanut tuntumaa jalokaloihin. Säyneet pelasti muuten aika harmaan kalapäivän. Nyt Vianta saa jäädä siihen saakka, kunnes tulva kääntyy reiluun laskuun.




Ps: Aina ei ihminen ymmärrä. Nimittäin juuri tiistain Iisalmen Sanomissa Pohjois-Savon ely-keskuksen biologi valitteli, että koko Iisalmen reitillä vedet on poikkeuskevään jäljiltä huolestuttavan alhaalla, mutta niin vaan sitä on varaa Viannasta juoksuttaa tuollaisia määriä. No jospa sitä vettä kuitenkin riittäisi koko kesäksi.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Tuuleen ja tuiskeeseen

Kiitos lasten urheilu- ja oman näytelmäharrastuksen tämän kevään mahdolliset sumukorentokeikat jäivät käytännössä käymättä. Viime lauantai oli käytännössä ainut mahdollisuus ja senpä tähden suuntasin Nurmijoen Haapakoskelle, jossa saattaisi kuoriutumisten ollessa kohdillaan löytyä kalaa mukavastikin.




Vielä viikon puolivälissä sääennusteet lupasivat varsin mallikasta keliä, sillä lämpöä olisi pitänyt olla yli viitisen astetta ja aurinkokin ilahduttaisi olemassaolollaan. Niinpä ne ennustukset kuitenkin muuttuivat ja lopulta löysin itseni koskelta pikku pakkasessa helvetillisessä tuulessa ja aukottomassa pilvipeitteessä.



Koska kalastukseen ei oikein muita mahdollisuuksia huhtikuussa tule tarjoutumaan piti tilaisuus käyttää hyödyksi. Aloitin kalastuksen niskalta, joka kohtuu matalan veden ja hitaan virtauksen takia muistuttikin enemmän seisovan veden kuin koskikalastusta. Puolen tunnin haravoimisen jälkeen luovutin ja lähdin valumaan alaspäin koskea kalastellen jokaisen hitaampivirtaisen montun, jossa taimenia saattaisi löytyä.



Ensimmäisen saaren yläpuolella on mukava monttu, josta näin kevättalvellakin löytyy usein virkeitä taimenia. Niinpä tarjoilinkin siihenkin huolella kahden liitsin ja yhden sumarinymfin litkaani. Pari ensimmäistä heittoa ei oikein uineet virran reunaa siten kuten toivoin, mutta kolmannella kerralla kaikki natsasi. Aivan suvannon keskeltä iskikin taimen, joka ei vaikuttanut mitenkään kookkaalta, joten päätin vedellä sen nopeasti lähelle. Kala tulikin varsin iisisti vierelle ja valkeaan liitsiin haksahtanut noin 40 senttinen veijari lötkötteli akanvirrassa jalkani vieressä alta aikayksikön. Ajattelin kuitenkin ennen vapautusta räpsäistä kalasta kuvan ja aloin kaivaa vesitiivistä pokkaria taskusta. Kala oli kuitenkin toista mieltä, sillä vielä hetki sitten kiltisti jalan vieressä pötkötellyt taimen potkaisi juuri kun olin saamassa Olympusta tulille ja eikös siinä samalla liitsi irronnut suupielestä. No kuvaa en saanut, mutta kala vapautettu käsin koskematta.



Kalan jälkeen kalastelin vielä muutaman herkullisen suvannon kosken alueelta samalla liikkuen loppuliukua kohden. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Ehdinkin edetä aina lähes Päsmärijärvelle asti, kun loppuliu-un alkaessa jo hiljalleen vaihtua hitaasti virtaavaksi joeksi ennen järveä vavan päässä tuntui sähkötystä. Paikka oli tuttu ottipaikka juuri näin keväisin ja tiesin sieltä hyvän kuoriutumisen aikana saadun joskus useampikiloisiakin pinturikaloja. Nyt kalaa ei kuitenkaan ollut minulle tarkoitettu, sillä jo muutaman potkun jälkeen siima löystyi uudelleen ja kala oli mennyt menojaan.


Jatkoin vielä kalastusta tunnin loppuliu-ussa ja niskalla kävin vielä kopaisemassa muutaman montun kuitenkin tuloksetta. Kova tuuli ja kylmä ilma olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja näppejä alkoi jo aika lailla palella, joten kalastus sai nyt jäädä reilun neljän tunnin pistoksi. Reissu oli siinä mielessä pettymys, että toiveina oli, että keli olisi ollut lämpimämpi ja korria liikkeellä, mutta kova tuuli ja viileys pitivät kuoriutumisen lähinnä nimellisenä. Silloin tällöin etenkin loppuliu-ussa yksittäisiä korreja veden pinnalla räpiköi, mutta ei edes harjukset niitä tavoitelleet. Sepä oli sitten kolmas totaalinen korriajan missaus putkeen, joten vaikeaa on.  

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Paineita purkamassa

Niin se vaan talvi alkaa väistyä ja luvassa olikin perinteinen kevätreissu Viannalle. Kalaa oli laitettu alkuviikosta, mutta kuten usein näin keväisin syöntihuippu osaa  olla hyvin lyhyt. Kalakaveriksi olin saanut huijattua tuhansien liitsien miehen eli Iken ja olipa koskella samaan aikaan myös PK.netissäkin esiintynyt nuori perhokalastaja isänsä kanssa.



Itse aloitin kalastuksen ennen kahta  kahlaamalla keskikivikolle pommittamaan parkkipaikan jälkeisiä liruja, koska muu porukka miehitti vallin, enkä kauemmaksi malttanut lähteä. Valinta oli väärä, sillä minkäänlaisia tapahtumia ei löytynyt, kun taas Ike taivutti vapaa kirren tahtiin jo heti luvan alkumetreillä. Kalastelin aikani keskellä ja totesin, että luukut ovat sen verran normaalista poiketen auki, ettei normaalit askelmerkit sovi. Niinpä palailin pikku hiljaa takaisin rannalle ja päätin kopaista josko patopöydälle pääsisi kahlaamaan. Hiuskarvan varassa se oli, mutta juuri ja juuri pöydälle pääsin ja melko varma kalantulostakin siinä vaiheessa olin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka kuohun reunat sai tuolta uiteltua viimeisenpäälle huolella. Lopulta palailinkin rannalle ja aloin miettiä maailman kovuutta.


Mietin jo upposiiman vaihtamista ja suuntaamista maantiesillan yläpuolisen montun ronkkimiseen. Laiskuus ja kylmyys kuitenkin esti siiman vaihdon ja päätin uitella monttua ihan nykyisellä setillä. Tosin hieman painoa lisäämällä. Pari heittoa ja löysin keinon, millä perhon saa putoamaan monttuun siten, ettei pintavirta rannasta pyyhkäise perhoja pintaan heti kättelyssä. Homma toimikin ja Ike sai katsella aitiopaikalta, kun valkeaan gummijalkaliitsiin haksahtanut kirre löysi haavin pohjan. Tiuku tikitteli tuolloin neljää.


Kalan verestys ja homma jatkui. Ja kas kummaa samoilta jalansijoilta heti seuraavalla heitolla ja vapa taipui taas. Nyt hivenen aikaisempaa kalaa pienempi kirre oli haksahtanut pinkkiin liitsiin ja löysi jälleen haavin pohjan. Tämän jälkeen opetin isällisesti Ikelle hieman miten kyseinen kohta voidaan kalastaa siten, ettei pirullinen pintavirta pyyhkäise perhoja pintaan ja kun armoitettu opettaja olen, niin eikös se Ikenkin vapa taipunut alta aika yksikön. ;) No tämä kala ei suostunut haaviin asti ja homma jatkui.



Tämän jälkeen kolusin kosken lähes joka kolkasta ilman kummempia tapahtumia. Ike sitä vastoin koukutti kaksi kalaa vallilta, jonne itse en oikein väen paljouden takia viitsinyt lyhyitä pistoja lukuunottamatta mennä. Lopulta väki alkoi koskella huveta ja kävin kopaisemassa maantiesillan monttua. Juuri kun kuopiolaisten kalamiesten menopelin takavalot loistivat kirre kiinni ja väsyttelemään. Tällä kertaa kala veti pidemmän korren ja homma jatkui. Lopulta näpit alkoi olla jo aika jäässä ja päätin kokeilla vielä vallilta, joka oli saanut hetken rauhoittua. Kymmenen minuuttia tästä ja kärsivällisyys palkittiin. Lopulta valkeaan gummijalkaliitsiin haksahtanut kirre pötkötteli haavissa ja mies pääsi lähtemään kotia kohti.

Kokonaisuudessa reissusta mieleen jäi lähinnä jumalatoman kylmä tuuli ja se, että olipa harvinaisen hitaissa virranosissa kaikki kalat. Kankeat kalat ei mitään huimia elämyksiä tarjonneet, mutta näin talven jälkeen reissu teki todella gutaa. Seuraavan kerran kalalle starttaan kenties jo lauantaina, jos aikataulut saadaan järjestymään. Se lieneekn ainut reissu korrikalalla, mikäli vain korentoa on ilmassa ja kelit ovat suotuisat.