Vapa vaan taipui Viannalla

Torstaina piti jatkaa syksyisiä perinteitä Viannakosken kalareissun muodossa. Lupa alkoi kello 15.00, eikä viesti koskella jo olleilta kalastajilta lupaillut hyvää. Eli tyhjää olivat pyytäneet. Itse suunnistin varsin nopeasti kuohujen alle kalastelemaan, mutta mitään järisyttävää ei tuolla tapahtunut. Tosin matkalla kuohuihin heittelin rauhallisen virran reunaa, josta lyhyen spurtin kirreltä sainkin. Tuo tosin ennätti vielä putoamaan.

Vajaan puolen tunnin päästä aloin pikku hiljaa siirtyä padolta alemmaksi . En tosin ennättänyt heitellä kuin muutaman heiton Maaningan puoleisen rannan suuntaan, kun vapa taipui. Kala oli tosi virkeä ja veti kahteen otteeseen pitkän spurtin alavirtaan. Esa ja jo kalastuksensa lopetellut kalamies seurasivat myös näytelmää rannalla, kunnes kala oli lopulta turvallisesti haavissa. Esa sanoikin luulleensa kalan virkeydestä päätelleensä, että nyt se isompi taimen oli eksynyt siimani päähän.

Pidin hieman taukoa kalan tulon jälkeen ja jatkoin sitten kalastelua parkkipaikan pikku lirun ronkkimisella. Ei kuitenkaan mitään. Aloinkin siirtyä takaisin lähelle patoa samalla heitellen virran reunaa. Kun olin samoilla paikoilla, mistä kalan sain taipui vapa jälleen. Tällä kertaa kala tuli todella nopeasti haaviamisetäisyydelle, mutta tämän jälkeen se aloitti shownsa. En ollut hereillä ja yritin hieman liian ahnaasti kalaa haaviin, jolloin 0,22 peruke napsahti solmunjuuresta poikki ja kala painui kirrepupa huulessaan takaisin tummiin kuohuihin. Jatkoin tästä lannistumatta kuohuihin, josta ei taaskaan tullut mitään muuta kuin pari taimenen penikkaa. Takaisin alaspäin edetessäni valkopunaiseen liitsiin kuitenkin jälleen tarrasi ja tämä kala tuli aina haaviin asti.

Tankkasin tässä vaiheessa itseni ja ihastelin samalla joelle bambuvavan kanssa tulleen kalastajan työvälinettä. Jätinkin uudet tulokkaat piiskaamaan rauhassa padon kuvetta ja painelin itse maantiesillan alle. Siellä erään kiven kupeesta iski pieni ehkä alle kiloinen kirjo, joka taisteli varsin mallikkaasti. Taas hieman hätiköin ja yritin vetää kalaa hieman liian aikaisin haaviin, jolloin kala teki viimeisen loikkansa juuri pahimmalla hetkellä ja karkasi. No ei muuta kuin uutta matoa koukkuun.

Seitsemän maissa palasin takaisin padolle ja menin Pielaveden puoleiselle lipalle kokeilemaan. Kalaa ei kuitenkaan sieltä tullut ja etenin lopulta paikalle, josta molemmat kalani olin saanut, kun uudet kalamiehet olivat tuosta kohdalta hetki aikaisemmin väistyneet. Eipä aikaakaan, kun taas vapa taipui ja tällä kertaa haaviin ui reissun isoin kirre. Samalta paikalta haavissa kävi vielä ennen luvan loppua ensin pieni taimen ja sitten yksi kirre. Kun samaiselta paikalta illan aikana pudotin neljä kalaa, voi vain ihmetellä, miten pienellä alueella kalat olivat. Toinen ihme oli se, että muiden kalastajien perhot eivät kyseisessä kohdassa kaloja kiinnostaneet, vaikka minun lisäksi ottipaikkaa pommitti neljä muutakin kalamiestä.

Huopana: Haukimiehen paratiisi ja muita kovia kalakertomuksia

Kesä on kulunut tiukasti mökkirakennuksella, joka on kieltämättä ollut kovempi pala, kuin alunperin odotin. Eipä ole jaksanut blogia päivittää, vaikka selityttelyksihän tämä tietenkin menee. Kalastuskin on jäänyt rakentamisen alle, joten tunteja koskella ei ole kertynyt hirvittävästi. Muutama reissu on kuitenkin tullut heitettyä.

Huopanalla vierailtiin hieman harventuneella porukalla 16-17 kesäkuuta ja Ihalaisen poika aika hyvää rapsaa siitä jo blogissaan heittikin. Omalta osalta reissu oli kuitenkin hiukan erilainen, sillä Ihalaisen tavoin en hairahtanut Harjusongelle, vaan sitkeästi tavoiteltiin sitä isoa. Reissu alkoikin hyvin, kun heti kymmenen minuutin paiskomisen jälkeen vapa taipui juuri maantiesillan alla ja väsyttely alkoi. Hauskuus loppui kuitenkin alle puolen minuutin, kun kala yllättäin irtosi. Kalan merkkiä en saanut selville, mutta joko mukava harri tai taimen se vapaa taivutteli. Muuten reissu olikin sitten vaikeaa ja harjusmiehiä lukuun ottamatta tapahtumia ei juuri ollut. Kulaus Vesinen tempoi pari hirmuhaukea niskalta, jossa hetkeä aikaisemmin oli komea taimen leiskauttanut komeat ilmalennot ja samaa jalokalaa kaivoi mökkiläinenkin torikosken loppuliu-usta . Täytyikin myöntää, että Huopanalta ei mittataimenta tänä vuonna herunut kuin tosi ammattilaiselle, kun lopulta mittataimen napsahti allekirjoittaneelle larvaan ja mökkiläiselle vielä komeampi 47 senttinen nymfiin vain pari tuntia ennen luvan loppua.

Huopanan jälkeen kalastelu rajoittui Nurmijoelle lyhyisiin reissuihin raksalta. Toisin kuin Huopanalla Nurmijoella kala oli otillaan. Etenkin pieniä 35-42cm taimenia tuli Haapakoskesta kuin kuokalla ja parhaalla reissulla haavissa kävi näitä pieniä menijöitä vajaa kymmenkunta. Mikä mukavinta, niin myös ruokakaloja joka reissulle osui. Isoimpien ollessa yli puolimetrisiä. Näitä tuli pari kappaletta niin Haapakoskelta kuin Mäkärältäkin. Ottipeleinä oli niin oliivit larvat kuin tuttu luottopeli muddler. Parasta antia näillä reissuilla oli kuitenkin se, että muurarina työmaalla ollut tädin mies saatiin hurahtamaan perhokalastukseen aivan lopullisesti. Valitettavasti miehellä mittataimen ei tällä kertaa tullut aivan haaviin asti, vaikka lähellä se olikin.

Heinäkuun alussa 6.7 tie vei sitten Viannankoskelle, kun aamupäivä oli vapaata, eikä raksalle tuntunut järkevältä muutamaksi tunniksi lähteä. Huhut kymmenistä saaduista taimenista kuittasin ennen reissua liioitelluiksi kalajutuiksi, mutta varsin nopeasti sain huomata, että kaikki mitä Viannankosken taimenen hurjasta syönnistä oli puhuttu oli totta. Ensimmäisen kahden tunnin aikana ennätin jo seota laskuissa saaduista taimenista. No yli kahden kymmenen pääsin, mutta nopeaan tahtiin haavittujen tuplatärppien jälkeen viimeistään päässä sumeni. Mikä parasta aamulla suurin osa kaloista oli jopa mitallisia suurimpien ollessa 48 senttisiä. Tosin mittaa näytin kaloista vain muutamille. Iltapäivää kohden kalantulo hiljeni hiukan ja etenkin koko pieneni. Viimeisistä kymmenestä taimenesta vain kaksi täytti mitan. Nekin vain vajaalla sentillä.

Heinäkuussa reissattiin tämän lisäksi vielä pariin kertaan. Ensin Karvioon ja sitten Iken kanssa Nurmijoelle. Molemmat reissut olivat itselleni aika nihkeitä ja tuloksena oli vain karvan verran alamittaisia taimenia Karviosta ja pari munan mittaista harria Nurmijoelta.