Aurinkoa ja perhokalastusta

Tuskinpa koskaan olen ilman mittakalaa palannut kalareissulta näin tyytyväisenä kuin sunnuntaina viikonlopun Nurmijoen pommituksen jäljiltä. Kerhon vuosikokouksessa oli mukava tavata tuttuja, suorastaan helteisessä säässä sai loistavaa ulkoilua ja ennen kaikkea reissu sisälsi kohtuullisesti tapahtumia, vaikka haavi ei reissussa kastunutkaan.

Lauantaina luvassa oli siis seuran vuosikokous Aittokosken mökillä ja emännältä oli anottu viikonloppuvapaa kalastusta ajatellen. Veljen ja hänen kaverinsa Teron kanssa suunnattiin lauantaina Koirakoskelle. Hämmästys oli suuri, kun lumesta saattoi päätellä, että koko talven aikana vain harva kalamies oli Koirakosken taimenten rauhaa häirinnyt. Niska-alue antoikin tapahtumia, vaikka haaviin asti kalaa ei saatukaan. Terolla ja allekirjoittaneella kala kävi tukistamassa perhoa vihaisesti, mutta tarttumatta. Myös kosken keskellä olevassa pienessä suvannossa taimen tavoitteli heti ensimmäisellä heitolla tinseliä, mutta turhaan. Loppuliuku oli itselläni sitävastoin hiljainen, tosin seuramme senioriosasto kävi siellä lottolipan voimin kiusaamasta yhtä taimenta, joka taistellen sai kuitenkin pitää vapautensa.

Kokoukseen kun iltapäivällä kokoonnuttiin oli yhteenvedosta pääteltävissä, että kalaa joessa on edellisiin talviin verrattuna hyvin. Kaloja oli saatu niin Aitto- kuin Päsmärinkoskesta ja tapahtumia oli riittänyt. Kokouksen jälkeen lyhyt kalastussessio Aittokoskella ei kartuttanut saalista. Tämän jälkeen rauhoituttiin saunomaan ja illan viettoon.

Sunnuntaina auto kohti Mäkärää, sillä velimies halusi kokeilla oliko kosken harjukset jo hereillä talven jäljiltä. Kaloja löytyikin runsaasti, mutta kokoluokka oli vain hieman 20cm paremmalla puolella, joten jätin suosiolla harjusten kiusaamisen ja etsin taimenen piilomonttuja. Sellainen löytyikin, kun puolenpäivän aikoihin loppuliu-usta iski taimen räväkästi. Vapa pystyyn ja väsytys käyntiin, mutta samassa kala oli mennyt menojaan. Ilmeisesti kala jälleen repi vain pystöä, eikä tavoittanut koukun hellää otetta.

Hiukan ennen kolmea niskalla spottasin vielä ruokailevan kalan. Itse en enää viitsinyt kalaa edes yrittää vaan viittilöin veljen kaverinsa kanssa kalan kimppuun. Veli saikin kahteen otteeseen kalan nousemaan perhoon. Ensimmäisellä kerralla kala hylkäsi tarjoilun viime hetkillä hypäten puoliksi ilmaan. Toisella kertaa pintakalvossa kelluneen pupan kohdalla pyörähti, mutta vastaisku ei tuonut tulosta.

Nurmijoki tarjosi parastaan

Koko hutikuu on kulunut sairastellessa, eikä sumukorentokalastus onnistunut tämän takia ollenkaan. Mieli oli näin ollen matalalla ja keuhkoputken tulehduksen viimein hellitettyä suunnattiin sunnuntaina Nurmijoen Päsmärinkoskelle streameria paiskomaan.

Päsmärinkoskelle ei talvella autolla pääse, joten edessä oli jälleen 2,5km hiihtorupeama ahkiota hinaten. Mahtava hankiainen takasi sen, että jo menomatka oli elämys sinänsä. Hirvien ja yhden ahman jäljet tarjosivat ihmeteltävää kerrakseen ja kun aurinkokin helli ajoittain oli meno sangen mukavaa.

Itse koskella iski pettymys. Vesi oli yli puolimetriä viime vuotista matalammalla ja kosken loppuliu-un kalastaminen ei ollut oikein mielekästä. Lirkin kuitenkin paikkaa tunnin verran edeten jokea alas päin. Virtaus oli niin heikkoa, että homma muistutti lähinnä lampikalastusta. Paikoille joille ei viime keväänä pystynyt likimainkaan kahlaamaan oli nyt vettä vain reiteen saakka.

Tämän jälkeen istahdin kahville miettimään jatkaisinko alavirtaan, jossa parin sadan metrin päässä aukenevan järven suulla saattaisi odottaa muutama halukas taimen. Kova puuskittainen tuuli ei kuitenkaan houkuttanut menemään järvenselältä puhaltavan tuulen armoille. Samalla muistui mieleen, että kosken keskivaiheilla olevassa suvanteessa saattaisi taimen myös viihtyä. Joten sinne siis.

Vajaan kilometrin tarpomisen jälkeen pääsin itse asiaan. Aloitin suvannon yläpäästä kalastuksen rullaten varovasti aivan vastarannan rantakivien viereen. Ranta on äkkijyrkkä ja toivoin kalojen majailevat tuossa syvässä uomassa, josta kevyt virta pyyhkii yli. Tällä kertaa ajatukseni olivat oikeat, sillä jo kolmannella heitolla vapa taipui. Kylmän veden kangistama taimen taisteli pari minuuttia, jonka jälkeen Hotan salakan muunnoksen erehdyttämä laiha 41 senttinen joutui haavin nielemäksi. Valokuvan jälkeen kaveri lähti virkeästi jatkamaan eloaan.

Tuskin olin ennättänyt saada siimaa kelalta, kun vapa taipui jälleen. Jo toinen heitto toi tulosta ja täsmälleen samasta montusta nousi Hotan salakkaan nyt yllättävän hyvässä lihassa oleva 46 senttinen kaunotar. Tämän kaverin papitin, sillä tiesin mummon arvostavan myös talvitaimenta.

Kalan jälkeen tilanne rauhoittui ja suvannon kerran kalastettuani istahdin hetkeksi ja annoin paikan rauhoittua. Kun vartin kuluttua aloin jälleen lähestyä monttua, josta kalat sain taipui vapa jälleen heti, kun ottipaikan perho ensi kertaa ylitti. Nyt kala ei kuitenkaan tarttunut. No nopea heitto perään ja kala iski välittömästi. Jälleen hotan salakkaan haksahtanut kirkas 45 senttinen taimen oli harvinaisen kirkas Nurmijoen taimeneksi.

Toisin kuin otaksuin tapahtumat eivät päättyneet tähän. Vain muutama heitto ja perhojen osuessa veteen tunsin heti siimaa vietävän vauhdilla ylävirtaan. Vapa ylös, mutta liian myöhään. Kala oli iskenyt sivutapssissa olevaan pieneen liitsiin ja raju pyrähdys ylävirtaan tartutti toisen perhon jokeen kaatuneeseen hakoon. Viitisen minuuttia kala räpisteli melkoisella voimalla metrin siimassa onnistumatta irrottamaan itseään. Itse kahlasin joen toisella rannalle haavitsin kalan ja irrotin toisen perhon oksasta. Kun nokimustaa tasan 50 senttistä taimenta aloin irrottelemaan selvisi syy, miksi kala ei ollut irronnut pitkän rimpuilun tuloksena. Valkea miniliitsi oli syvällä kitusissa ja irrottelu onnistuikin vain vaivoin. Verta runsaasti vuotava kala oli pakko papittaa, vaikka mustan puhuva olemus antoi viitteitä, ettei kala ole varsinainen makunautinto. Tämä sai riittää kalastuksen osalta ja sukset suunnattiin kohti autoa ja kotimatkaa.

39,5 ja keuhkoputken tulehdus

Kauan odotettu sumarireissu meni jälleen kerran reisille. No se on viime vuosina ollut jo tapana, joten miksi edes yllättyä.

Torstaina töistä tullessa olo oli hirveä. Ei kun mittari kainaloon ja katsomaan mihin kuume asettuu. No kuumetta oli liki neljäkymmentä ja tajusin heti, että viikonlopun kalareissut oli vaarassa.



Tauti oli sen verran rankka, että perjantaina ja lauantaina ei tämä mies juuri sängystä päätään nostanut. Onneksi emäntä huolsi lapset, koirat ja isännän, niin saattoi sairastaa rauhassa. Sunnuntaina kun kuume ei osoittanut laantumisen merkkejä olikin jo aika suunnata päivystykseen. Lääkäri "setä" tutki ja tulos oli tyly. keuhkoputken tulehdus ja saikkua pääsiäiselle asti. Eli nyt saattaa olla jo pääsiäisenkin reussut vaarassa. No nyt pitää koittaa parannella ja toivottavasti homma alkaa näyttää valoisalta jossakin vaiheessa, että tulevan viikon Viannan reissut eivät nekin valuisi hukkaan.

Kevättä rinnassa

Taas kerran Sumarikausi uhkaa valua käsistä suhteellisen vähällä kalastuksella. Onneksi viikonlopuksi on luvattu kohtuu kelejä ja sunnuntaina taitaa jokivedet kutsua. Äyskoski lienee kansoitettu ja eräsukset kaipaavat ulkoilua, joten taitaapa mies suunnistaa Päsmärinkoskelle hiihtäen.

Tänään tuli Englannin maalta odotettu lähetys. Greys GRXi 11jalkainen 6/7 vapa ja kela ja siimat. Ihan mukavasti tuollainen pitempi kanki ampui siimaa pihalle tuossa takapihalla kovassakin tuulessa. Viikonlopun ja pääsiäisen aikoihin tikku pääsee tositesteihin ja eiköhän blogissa kuulu palautetta vavasta ja toivottavasti niistä eväkkäistäkin.