Syksyisiä tunnelmia Nurmijoelta

Sunnuntaina oli viimein vuorossa odotettu syysreissu rauhoituksen jälkeiselle Nurmijoelle. Gulaus Vesinen lähti mukaan ja aamu aloitettiin tukevalla aamupalalla ABC Marjahaassa. Ymmärtäähän tuon, kun Vesisen mieltietty oli Rukalla sikailemassa, eikä aamupalan laittajaa kotoa löytynyt.

Kalastus avattiin puoli kymmenen maissa Mäkäräkoskelta. Itse aloitin loppuliu-usta ja Vesinen tallusteli niskan ohi ylemmäksi. Itse en loppuliu-usta tapahtumia saanut ennen kuin olin kohdalla, jossa joki levenee pieneksi lampareeksi. Tuolloin uusi ensi testissä ollut hardy taipui tosin kevyesti, kun kala potki siiman päässä. Yllätys oli suuri, kun lopulta haaviin kaapaistiin 32senttinen harjus, joka oli iskenyt 5-10 senttiä pitkään ambulanssiin ( http://perhorasia.fi/Fly/Fly.thtml?flyID=18851) . Huvittavaa kyllä samainen perho antoi vielä kaksi tai kolme ehkä samankokoisen harjuksen tärppiä samoilta paikoilta. Oliko kaloilla todella syönti mielessä, vai ajoivatko vain kilpailijaa pois? Tiedä häntä...

Alaosan kalastelu ei enempää tapahtumia tuonnut. Osa syynä lienee reilusti viikossa noussut vesi, jonka takia normaalisti otollista rauhallisesti virtaavaa vettä sisältänyt loppuliuku oli muttunut sangen kovavirtaiseksi paikaksi. Eipä muuta kuin kohti ylävirtaa katsastamaan mitä Vesinen oli saanut aikaan.

Niskalle saapuessa vastaan saapui tyytyväinen Vesinen. Mies oli taltuttanut muutama sata metriä ylempänä miedosta virrasta tantun. Vieläpä komean sellaisen, sillä kalalla oli mittaa sentin yli puolimetriä. Piäs Vesinen kerralla puolenmetrin kerhoon. Loppu valoisasta ajasta kalastelin Mäkärän niskalta reilusti ylöspäin olevaa virtaa. Mitään tuo ei kuitenkaan antanut. Lyhyesti kotiin lähtiessä kopaistiin vielä Koirakosken niska, mutta tuollahan on kalastuspaine ollut taatusti viime päivinä melkoinen.

Syksy jatkuu sitomalla

Tänä vuonna syyskausi loppui kuin veitsellä leikaten syyslomaviikolla, kun pakkaset saapuivat. Koko syksyn siirrettyä lampireissua ei sitten tullut tehtyä, koska kun lopulta oli määrä reissu toteuttaa, niin lampi oli jäätynyt juuri edellisenä yönä... Voihan kakki...

Kauden päätös toi mukanaan hieman kaluston päivitystä. Perholiivi/rintareppuosasto on ollut pitkään niin sanotusti vaiheessa ja pari kautta käytössä olleet scierran rinnat eivät missään vaiheessa täysin tyydyttäneet. No nyt on hankittu tällaiset http://fishpondusa.com/openrange.cfm jotka ainakin näin alkumetreillä näyttää ja tuntuu mukavilta. Samalla taskutila laajeni dramaattisesti ja nyt pitääkin suunnitella tarkasti, mitä taskuihin talletetaan. Tilaa on kuitenkin sen verran reilusti, että siirtynen tyystin hieman isompiin vesitiiviisiin rasioihin.

Toinen suuri hankinta on pitkään mielessä ollut Hardyn Demon vapa, joka saapui lopulta Englannista 9,6 jalkaisena 6 luokkaisena. Kaikille tiedoksi, että mallisarja on vaihtumassa ensi kaudeksi neliosaiseksi, joten vanhoja kolmiosaisia todennäköisesti saa talven aikana edukkaasti etenkin ulkomailta. Itselleni vapa kustansi 202€ rahteineen.

Pääpaino perhoharrastuksessa on talviaikaan luonnollisesti sidontapuolessa. Itse aloittelin homman ensinnä erityisesti tinselien, surffien ja salakkajäljitelmien ihmeellisessä maailmassa. Määrällisesti näitä tuli sidottua varsin maltillisesti, koska päätin ensin täydentää Viannankosken kivissä kovia tappiota kokeneen liitsirasiani. Tämä lienee järkevää, sillä liitsien sitominen on sen verran puuduttavaa, että talven mittaan sidontakipinän hiipuessa nuo jäisi tyystin sitomatta. Streamer puoli on varsin hyvässä jamassa jo ennestään, mutta erilaiset kaikkein pienimmät perhot loistavat rasioissani poissaolollaan, joten näiden kimppuun olisi koitettava käydä jossain vaiheessa. Myös pintaperhoja pitäisi saada aikaiseksi, mutta jotenkin niiden teko on tuskien takana. Mikäs lie. Jos aikaa ja ennen kaikkea intoa riittä voisi talven aikana jatkaa treeniä levysiipien parissa.

Olisiko tämä jo tässä?

Kausi alkaa olla käyty ja syysloma laiskistutti näköjään sen verran, ettei blogin päivitys maanantain kalareissun jälkeen näytä oikein etenevän. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Viannalla siis vierailtiin ja Kuopion teletappeja oli jo koski täynnä, kun kymmeneltä kalastusta aloittelin. Vallilla ja padon edessä oli porukkaa, joten aloitin kalastuksen laavun alapuolisen lirun ja sillan yläpuolisen montun pommittamisella. Pitkään ei tarvinnut maanantaina tyhjää huitoa, sillä varttia vaille yksitoista valkeaa punapäistä liitsiä vietiin. Kala tuli todella rauhallisesti lähietäisyydelle, mutta kuten usein ennenkin tämän jälkeen vauhtia riitti. Ei kutenkaan mikään pitkä taistelu tästä kehkeytynyt, vaan todella huono pyrstöinen kirre pääsi korkkaamaan uuden haavin. Samalla kun kalaa kannoin rantaan, niin Iiro "iken veli" taivutteli jo vastakkaisella rannalla vapaa kirren kanssa. Iiro otti kalan väsytyksestä kaiken irti eikä pitänyt haavitsemisessa kiirettä. No kala kuitenkin nousi lopulta.

Tämän jälkeen hiljeni ja tulipa Pablo Ivalosta asti myös verestämään Viannan muistojaan. Tuolla pohjoisessahan on se ikävä puoli, että joutuu kalastamaan kaikenlaista taimenta ja lohta, eikä pääse vääntämään kunnolla kirjolohien kanssa. Harmillista :D

Kalamies evästi kun kala ei aukonut suutaan ja kun padon edus oli ollut jo pitkään rauhassa ajattelin kahlailla keskipalkkia kohden ja syytää siitä tarkasti molemmat puolet. Tämä osoittautui taas hyväksi ideaksi, sillä vartin kalastelun jälkeen kirjo iski fluorinkeltaiseen liitsiin aivan kosken keskeltä . Normi väsyttely ja kala haaviin. Lieneeko jälleen kyseessä ollut se maaginen iltapäiväsyönti, sillä kohta sekä Iiro, että Jani vetivät kalaa kilpaa rannalle. Itse pyysin vielä tyhjää puolisen tuntia ja lähdin hieman etuajassa ajelemaan kotia kohti.

Seuraava reissu onkin sitten aivan hämärän peitossa, sillä taimenen kuturauhoituksen jälkeinen aika uhkaa jäädä meikältä ainakin väliin, joten milloin ja minne suunta vie, sitä ei kristallipallo kerro.

Pirteää syyssäätä Viannalla

Lauantaina kello herätti hieman ennen kuutta ja kun pakkasmittarikin näyttä reilua viittä astetta miinusta, niin ensi töikseen tuli mietittyä, että miksiköhän sitä kalaan tälläkin kelillä pitää lähteä. No luvat Viannankoskelle oli varattu ja innokas juniori Markus oli lähdössä isänsä kanssa mukaan hieman perhokalastuksen jaloa taitoa oppimaan. Koskelle saapuessa lämpömittari näytti enää pari astetta pakkasta ja kun kuopion pojat jo kahlailivat koskeen, niin omatkin välineet ja tamineet saatiin kuntoon pikavauhtia.

Markus oli neuvon mukaan sitonut edellisenä iltana muutaman valkean liitsin punaisella päällä ja reissun juniori aloittikin kalan noston vartin kalastuksen jälkeen lirkkimällä 2,4kg painavan kirjon parkkipaikan kohdilta Pielaveden puoleiselta pikku lirulta. Itse sen sijaan kalastelin tyhjää aina kymmeneen asti, jolloin makkarat kutsuivat puoleensa. Tällöin kahden tunnin piiskauksen tuloksena oli vain yksi perhossa pyörähtänyt kirre, joka pahaksi onneksi ei heittoon nostettua perhoa ennättänyt suuhunsa napata.

Hieman ennen yhtätoista jatkoin kalastelua parkkipaikan edessä olevan pikkuvirran kohdilta. Heitin mahdollisimman pitkiä heittoja virtaa alas ja vedin perhoja sitten sisään aivan rantaa pitkin. Kauaa ei minun tätä tarvinnut tehdä, kun siimassa alkoi tuntua tuttu tärinä ja käsissä ollut ylimääräinen siima katosi kovaa tahtia. Kala oli varsin virkeä, mutta tyytyi ottamaan vain lyhyitä spurtteja. Se tuli lähietäisyydelle ehkä hieman liian virkeänä ja ensimmäinen haavitsemisyritys päättyikin kalan spurttiin siten, että yläperho nappasi sormeen kiinni. No koukku irti sormesta ja uusi yritys. Tällä kertaa kala oli valmis ja 2,3kg jalostettua kalanlihaa kellui haavissa.

Tämän jälkeen yritettiin yhdessä tuumin jallittaa sillan alla virran nielussa pomppivaa kookasta kirreä, mutta eihän se mihinkään nakertanut. No puolen päivän maissa painuin takaisin paikalle, josta kalan sain ja aloin syytää perhoa jälleen virtaan. Vain muutama heitto takana ja kohmeiset sormet luistivat sen verran, että tiukka isku veti siiman sormista ja kala ei tarttunut. Koukun tarkistus ja terävältä näytti. Olipa koukkuun tarttunut pieni suomunäyte, eli kala oli ilmeisti iskenyt ohi perhon. Koska kalaa ilmiselvästi oli virrassa niin jatkoin paikan kalastusta reilun kymmenen minuuttia. Tämä palkittiin, sillä kohta hieman vajaa kaksi kiloa painava kirjo taisteli siiman päästä. Tämän kaverin menohalut eivät kovin suuret olleet, joten ensimmäisen kalan tavoin valkeaan liitsiin erehtynyt kala oli koukittu nopeasti haaviin.

Vajaa tunti luvan päättymistä ennen päätin käydä tarkistamassa sillan alapuolisen montun vielä kertaalleen. Kalaa siellä kyllä oli ja Rialinnan Jukka sieltä yhden kalan oli aamupäivällä pudottanutkin. Kevensin hieman settiä poistamalla yhden lyijyn perukkeesta, koska joka pohjakosketus tiesi vihreän liman ilmaannuttua pohjakiviin perhojen siivoamista tuosta limasta. No nyt kalastus onnistuikin ilman jatkuvaa koukkujen puhdistamista ja puoli tuntia ennen luvan päättymistä viimeinen kirjo tapasi haavin pohjan.

Reissu oli siis kaikin puolin onnistunut. Eniten mieltä lämmitti nuoren Markuksen ensimmäinen omalla perholla saatu lohikala ja tietysti omakin tuuri oli ollut kohdillaan. Kalat olivat mukavan laajalla alueella ja sopivan haasteellisia ongittavia siten, että kalojen saamiseksi sai töitäkin tehdä. Kokonaisuutena mukava reissu jälleen.

Kirjoja ja kipeät sormet

Piltit oli opetettu ja ope pääsi jälleen lyhyen perjantain jälkeen hyvissä ajoin Viannalle kalaan. Koskelle saavuttuani huomasin, että porukkaa oli varsin mukavasti, mutta kalan makuun oli päässyt vain yksi nuorempi vitsan heiluttelija, joka oli pilkkinyt pari kirjoa sillan jälkeisestä montusta valkealla liitsillä.

Itse aloittelin padon alta laavun puoleiselta sivulta, mutta tapahtumat antoivat odottaa. Pikku hiljaa siirryin Maaningan puolelta kuohua kokeilemaan, vaikka uskoinkin jo vesien viilettyä kalojen olevan hitaammassa virrassa. Kuohuista ei tullutkaan tapahtumia, vaikkakin paikkaa pidemmän aikaa pommittanut vanhempi karttulalainen kertoi isomman taimenen käyneen kaksi kertaa näytillä, mutta hylänneen perhon viime hetkillä.

Kuohujen jälkeen aloin pommittaa kovasta virrasta jakaantunutta Maaningan puoleista virtaa. Kohta perho oli kuitenkin pohjassa ja kun perhoja ylös nyhdin, niin perhosiiman kohdalla hyvän kokoinen kirjo kävi "iskemässä" perhosiimaan. No kala havaittu ja niinpä aloin etenemään varovasti virran reunaa alaspäin ja kopaisin aina muutaman heiton välein tuon paikan, jossa kala näyttäytyi. Heti kirre ei antautunut, mutta ehkä noin 10 minuuttia myöhemmin kun heitin perhoa ylävirtaan kalan asentoipaikan yläpuolelle vapa taipuikin iloisesti. Kala tuli lähelle varsin helposi, mutta tämän jälkeen aloitti ilakoinnin. Valkeaan punaisilla kumijaloilla koristeltuun liitsiin haksahtanut Kirre saatiin lopulta haaviin sangen nopeasti. Painoa kaverilla oli 2,5kg. Kello oli tolloin 14.05.

Kalan jälkeen palkitsin itseni Pirkka lagerilla, joka olikin sitten ensimmäinen ja viimeinen tuopponen kyseistä evästä. Myös Esa päräytti koskelle ja rupatelessa aika kului. No varttia vaille kolme lopulta painelin sillan alle ja kahlasin liki sähkölinjalle asti, josta aloitin hiljalleen kalastellen nousemaan ylemmäksi. Kauaa en ehtinyt kalastaa, kun vapa taipui ja perhoa vietiin nopeasti vastarantaa kohden. Paljoa ei heittosiimaa rullalle jäänyt, kun kala pysähtyi. Tämän jälkeen se tulikin varsin helposti lähietäisyydelle, mutta esitteli lyhyessä siimassa vielä muutaman uintiteknisen suorituksen ennen kuin suostui haaviin hiukan kello 15 jälkeen.

Toisen kalan jälkeen saalis olikin jo tiukemmassa. Viiden maissä käväisin syömässä ja ajattelin kopaista parkkipaikan alapuolella olevaa lirua joko sieltä löytyisi kalaa. Kauan en ehtinyt paikaa pommittaa, kun vapa suorastaan räjähti. Räikkä huusi ja olinkin varma, että nyt se iso taimen minun pyyntööni erehtyi. Löin kämmentä puolan reunaan jarruttaakseni lisää sillä tuloksella, että kampi löi todella voimakkaasti sormille. Siinä meinas ote herpaantua ja kipeää pikkurilliä vedessä huljutellessa kala veti juuri ja juuri koko heittosiiman kelalta hypäten aivan sillan yläpuolella. Kala oli noin 30m päässä enkä tarkasti nähnyt oliko kyseessä taimen vai kirjo. Otin siis siimaa varovasti sisään ja kala juroi syvällä. Yhtä äkkiä se otti spurtin minua kohden ja oli täysi työ saada siima pysymään kireällä. Tämä oli kuitenkin kalalle liikaa ja pyrähdyksensä jälkeen se nousi väsyneenä pintaan, jolloin näin kyseessä olevan todella mittavan kokoisen kirjon. Pari lyhyttä spurttia kala vielä otti, mutta nopeasti pinkkiin haksahtanut kala saatiin haaviin. Painoa kaverilla oli kunnioitettavat 3400g ja koko reissun kalat painoivat siivottuna 6,1kg.

Syksyisiä keikkoja Viannalla

Koulu kun alkoi, näytti opettajan kirjallinen innostus blogia kohtaan hiipuvan. No kiitos mukavan lukujärjestyksen kalassa ollaan käyty näin syksylläkin ja kalapaikka on vaihtunut myös aikataulusyistä Viannankoskeen. Tosin koko kesän reissu tai kaksi viikossa Nurmijoelle tahti oli myös tehnyt tehtävänsä ja Nurmijoelle ei oikein enää ollut inspiraatiota kulkea. No nyt tekis taas mieli, mutta syysrauhoitus estää nämä huvit.


Kuten kaikkialla muuallakin vesi on Viannallakin ollut vähissä. Tämän seurauksena myös kalat ovat olleet tavanomaista pienemmällä alueella, mikä on ajoittain aiheuttanut myös hieman ruuhkaa etenkin padon alle.

Saalistakin on syksyn mittaan tullut. Taimenten osalta syksy tosin on ollut itselläni heikko ja viimeisen reissun kahta pudotettua taimenta lukuunottamatta kyseinen laji on pilkkini Viannalla kiertänyt. Muuten lajien kirjo onkin sitten ollut varsin kattava. Ahventa, säyneitä, lahnoja, särkiä, salakoita, haukia, kirjoja ja pari komeaa kuhaa on haaviin asti saatu.

Heti elokuun alkupuolella vanha Viannan luottokone Pinkki liitsi oli tehokas, mutta kuun vaihtuessa syyskuun puolelle alkoivat pienet punaiset pupat ja valkoiset liitsit viedä kirjojen suhteen pidemmän korren. Punainen pupa oli myös noiden kahden pudotetun taimenen mieleen, sillä molemmat yksilöt kelpuuttivat kyseisen ottipelin huuleensa. Molempien taimenten karkuutukset tapahtuivat erittäin ikävästi. Itse olen läpi kauden naureskellut Iken huolta katkeilleista perukkeista, mutta nyt pilkka sattui omaan nilkkaan. Nimittäin molemmat taimenet katkoivat sivuperukkeen solmun kohdalta siimat ja ihmetys koko kauden hyvin toimineiden solmujen pettämisestä oli melkoinen. Toinen taimenista olisi ollut myös varsin mukavan kokoinen, sillä kaveri kävi näyttäytymässä komean loikan muodossa heti perhoon tartuttuaan. Nopeasti hyppyyn mitattuna kokoa oli himpun alle puoli metriä.


Ottipaikat löytyivät etenkin Pielaveden puoleisen kuohun alta, mutta myös laavun puolella kulkenut kevyempi virta kätki allensa pirteitä kirjolohia, kunhan perhot sai upotettua montun pohjille. Kalastustekniikoista toimi etenkin larvastelu, jolla perhot sai näppärästi patoluukkujen alta kuohuvien vesimassojen alle.



Kuten totuttua istutettujen kirjolohien laatu on ollut jälleen moninkirjavaa. Osa kaloista on liki ehyt eväisiä ja voimakkaita junturoita, kun taas toiset ovat pienipyrstöisiä rasvamakkaroita, joita ei juuri väsytellä tarvitse. Huolestuttava piirre on ollut jo kolmella kirjolla havaittu sokea harmaan kalvon peittämä silmä. Eli lieneekö jostain kasvatusaltaissa levinneestä sairaudesta kyse, kun noin useassa kalassa samaa vikaa löytyy.



Loppusyksy kulunee niin ikään Viannan kirjoja kiusaten. Myös Korpilohella lampikirrejä pitäisi käydä kopasemassa pariin kertaan ja jos aika antaa myöten voisi Karvionkin tilanteen käydä tarkastamassa.

Harreja Huopanalta

Heti poikien kanssa tehdyn Nurmijoen reissun jälkeen isän tie vei Huopanankoskelle. Toiveissa oli, että iltahämärissä luvassa olisi edes kohtuulliset hätsingit ja että siimanpäähän eksyisi joku vauraampi taimen. No lopulta kumpikaan ei toteutunut, mutta hieno reissu kuitenkin.

Saavuin koskelle vasta kello 19:00 ja kun kuninkaanväylä ja niska olivat rutkasti miehitettyjä aloin kalastella keskisuvannosta edeten larvastellen ylös Torikoskea. Reissu alkoikin varsin lupaavasti, sillä alle puolen tunnin ja parin menetetyn larvan jälkeen maatiesillan alta iski kiinni mukavan kokoinen harjus. Kala sinkoili varsin kovaa vauhtia vuoroin alas vuoroin ylös ja juuri kun kala näytti väsymisen merkkejä se pyörähti pinnassa ja samalla oliivi pupa irtosi huulesta. No ei kun uutta yritystä ja eteenpäin.

Ehdin kalastella vain hiukan ylöspäin, kun vapa taipui jälleen. Tällä kertaa kalalla ei ollut kokoa kuin 25 senttiä ja tämä virkeä pikku taimen sai nopeasti takaisin vapautensa. No heti seuraava heitto ja taas oliivia pupaa vietiin. Jälleen luvassa olivat tutut ison harrin elkeet, mutta nyt 43senttinen kala saatiin haaviin kuin varkain sen syöksyessä suoraan vedessä odottavaan haaviin. Kuva kalasta ja kala omaan kotiinsa.
Tämän jälkeen hiljeni ja kalastelin sekä kuninkaanväylää, että Riuttakoskea saaliina vain kaksi alamittaharria. Puolen yön jälkeen vetäydyin autoon unille pimeimmäksi ajaksi.

Kello kolme aloittelin kalastuksen uudelleen, Pientä harmitusta aiheutti nuorten Saarijärveläisten kalastajien jäljet taukopaikalla. Jos oluttölkit ja muovipussit jaksaa koskelle kantaa, niin luulisi nuo jaksavan sieltä myös pois kuskata. No kiltisti keräsin tsekkiläisen laatuoluen hylsyt pöydältä ja nurmikolta ja painuin koskeen. Samaa olutmerkkiä mainostettiin myös niskalle jätetyllä tyhjällä tölkillä...

No koko aamun sain kalastella koskea yksin, mikä näkyikin tapahtumien vilkastumisena. Ensin heti maantiesillan yläpuolelta jälleen noin 40cm harjus haaviin ja niskalta kolmen kilon kala oliiviin pupaan. Harmiksi kyseinen yksilö oli vain hauki ;)

Luvan lopuksi kalastelin kuninkaan väylän huolella. Liki heti pupaan haksahti 15senttinen taimenen nulikka, joka vapautettiin nopeasti. Seuraavaksi luvassa oli noin 40senttinen taimen, joka irtosi painuttuaan minuutin väännön jälkeen koskea alas. Kuuden aikoihin sain sitten ainoan kosketuksen varmuudella mitalliseen taimeneen. Vapa taipui lähes kuninkaanväylän niskalla ja noin 45-50cm taimen heitti heti alkuun komean loikan ilmoille. Kala pyöri pientä akanvirtaa ympäri ensin toista minuuttia kunnes päätti painua alavirtaan. Taas koukku irtosi juuri sillä hetkellä, kun kala painui ensimmäisiin kuohuihin. Identtinen pudotus kahteen edelliseen verrattuna.
No tähän loppui kalastus ja matka kohti kotia sai alkaa.

Isä pojat reissu Nurmijoelle

Loman lopulla näyttää aika blogin päivitykseenkin käyvän vähiin, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Tiistaina oli vuorossa lopultakin koko kesän suunniteltu isän ja poikien yhteinen reissu Nurmijoelle. Pääosissa olivat tällä kertaa pojat Aapo(7v) ja Veeti(5), joten isän oli jätettävä omat perhovehkeet suosiolla kotiin. Pääpaino oli mukavassa mökkeilyssä perhokerhon mökillä, mutta toki uistinta heitettiin myös ajoittain jopa ahkerastikin. Isän toiveissa oli, että maanantaina olisi tankkiauto vieraillut koskella, jotta pienillä kalastajan aluilla olisi ollut paremmat mahdollisuudet saaliiseen. Näin ei ollut kuitenkaan tapahtunut, mutta vaikka ilman saalista jäätiinkin, niin saunominen, makuupussissa nukkuminen ja etenkin se suuri rupikonna jäivät elävästi nuorten kalamiesten mieliin. Mikä mukavinta myös Aapo, joka ei kalastukseen ole niin innolla suhtautunut heitti lippaa todella antaumuksella.

Kuvassa illan jännittävintä antia: ISO sammakko...

Munia padallinen

Tiistaina heräilin jälleen jo pikku tunneilla ajatuksena ajella Nurmijoelle jo aamutuimaan kalastelemaan viikkorauhoituksen jälkeen hieman rauhoittuneita koskia. Kun istutuksista oli kulunut jo useampi viikko, ei pelkästään istukkaiden perässä juoksijoista ollut harmia ja näinpä Päsmärinkoskea sain lirkkiä vain kaksi tuttua kalamiestä seuranani.

Aamu kuudelta aloitettuani homma näytti lupaavalta. Vain muutama minuutti perhosteltuani pienestä matalan uoman montusta tarrasi pupaan virkeä taimen. Heti tosin huomasi, ettei kala aivan mittakala ollut, mutta tuttu liki joka reissulla haavissa käyttämäni noin 35cm taimen sai nopeasti vapautensa. Oli nyt siirtynyt näköjään koskea hieman alemmaksi. Samasta pienestä montusta olin viime reissulla tiputtanut hieman vauraamman kalan ja myöhemmin reissullani siitä vielä pari alamitta harria yhytin.

Kalastelin rauhassa kosken aivan alas asti, mutta koskessa tapahtumia ei ollut. Muut koskella olleet kalamiehet olivat koskella käyneet myös perjantaina ja tuolloin taimen oli ollut todella hyvällä otilla. No nyt syönti näytti olevan hieman heikompaa.

Iltapäivällä sain sitten reissun ainoan tapahtuman mittataimenen osalta. Aivan rannasta vain parinkymmenen sentin vedestä iski yllättäin kala vihreään muddleriin. Hyppy ilmaan ja näin, että nyt ei kyseessä ollut juuri jokeen istutettu istari, vaan järvestä noussut vanhempi hieman reilu 50 senttinen kala. Ihailla vain sopi kalan älyä. Jos kuten normaalisti kala olisi suunnistanut alavirtaan, olisi se löytänyt tiensä isoon suvantoon, jossa kala olisi helppo ollut väsytellä. Tämä ei kalalle sopinut, vaan toisen komean hypyn saattelemana kala painoi ylävirtaan alle polven syvyisessä vedessä. Jossain vaiheessa sivutapsissa ollut pupa tavoitti pohjakasvuston, mutta irtosi onneksi vielä sangen nopeasti. Lieneekö tuossa vaiheessa kala saanut revittyä koukun reiän isommaksi, sillä kohta noin kaksikymmentä metriä ottipaikan yläpuolella siima lopulta löystyi ja kala sai pitää vapautensa. Tuskin kalaa olisin pamputtanut, sillä sen verran harvassa nämä pienenä istutetut nousukkaat tuolla ovat. Olisipa ollut kuitenkin mukava kaveriin paremmin tutustua.

Hieman myöhemmin vanhempi kalamies niin ikään Kiuruvedeltä sai niskalta 43senttisen istarin ja pudotti toisen. Itse en enää tapahtumia saanut. Vaikka koski olisi varmaan antanut iltahämärissä tapahtumia en malttanut koskelle jäädä, sillä joku se vaan minua tuonne Mäkäräkoskelle vetää. No nokka kohti Mäkärää, jossa kalastuksen aloittelin noin kello 21.00.

Heti alussa vapaa taivutti reilusti mitallinen harjus, mutta oliivi pupa irtosi huulesta juuri kun kala oli tavoittamassa haavia. Muuten ilta olikin sitten varsin vaatimaton. Muutamia 25 senttisiä harreja ylös tuli mutta ne isommat eivät näyttäytyneet. Illan komeimman tapahtuman esitteli kosken loppuosassa ehkä vajaan kahden kilon taimen, joka ilmeisesti nousukiihkossaan heitti komean hypyn kuohuvassa koskessa vain 10 metriä minun alapuolellani. Upeiden elämyksien reissu ei tällä kertaa saalista tarjonnut, joten ensimmäinen MP-reissu Nurmijoelle oli tänä kesänä tosiasia.

Taimenta ja rikkoutuneita vehkeitä

Tiistaina suunnattiin yhdessä Kulaus Vesisen kanssa Nurmijoella. Kun Päsmärinkoskella meitä odotteli jo aamusta asti taimenystävällistä tartuta ja karkuuta kalastusta harjoittanut Sami, oli koossa siis kova kolmikko ;)

Itse aloitin kalastuksen varsin vauhdikkaasti. Valitsin kohdan, josta lähtisin laskeutumaan koskea alas ja koska toinen ranta oli kalastajista vapaa päätin edetä sitä puolta. No koskeen kahlaamaan ja samalla siimaa vapaaksi alavirtaan. Yht' äkkiä vapaa temmottiin ja kuin varkain taimen oli kiinni. No kala tempoili muutaman sekunnin ja pyörähti pinnassa ja irti. Hieno aloitus, eli kala oli kiinni, vaikken tiennyt edes kalastavani.

Tapahtumia ei sitten muita ollut ennen kuin olin aivan kosken alaosassa. Hyvän näköinen kiven reuna antoi terävän tärpin ja kala myös tarttui tällä kertaa. Virkeä taimen osasi käyttää sen verran virtaa hyväksi, että jouduin hieman laskeutumaan alaspäin. Lopulta tinseliin haksahtanut taimen tapasi haavin pohjan. Kalastelin kosken ruokailun jälkeen vielä toistamiseen, mutta kahta muutaman sekunnin tinselissä roikkunutta taimenta lukuun ottamatta kalahavaintoja ei ollut. No sami tietysti pudotti saman kalan, jonka kanssa oli muutaman sekunnin vääntänyt heti tullessani. Tässä vaiheessa sattui myös päivän haaveri. Autolle suunnistaessani nousin koskesta ja astui vanhan puunrungon päälle. No tämähän pyörähti ja ukko nurin. Pahaksi onneksi Greyssin GRXi:n puola taipui ja murtui kolauksessa. Vatutus oli valmis.

Ilta kahdeksalta suunnattiin sille salaperäiselle Nurmijoenkoskelle, josta netissä ei saa hiiskua (hys!). Kutsuttakoon tätä salaista paikkaa vaikka kärpästä pienemmän hyönteisen koskeksi. Tällä hyttyskoskella tapahtumia sitten riitti etenkin harjusten muodossa. Valitettavasti koko jäi tällä kertaa vaatimattomaksi ja vain muutama yli 30senttinen kävi haavissa. Hieman ennen puolta yötä larvastellessa vapa kuitenkin taipui äkäisemmin ja tajusin heti kalan olevan vauraampi taimen. Lyhyessä siimassa kala sai aikamoisen hepulin, mutta kivikkoisessa ja matalassa kohdassa en uskaltanut antaa sille juurikaan löysiä. Kova prässi väsytti kuitenkin kalan varsin nopeasti ja kohta sopusuhtainen muutaman millin yli 50 senttinen taimen oli haavissa. Tämän jälkeen suuremmista kalatapahtumista vastasi kulaus vesinen, joka taituroi 42 senttisen säyneen haaviin tämän arvoituksellisen kosken yläosista.

Ulkoilu kuitenkin jatkui pitkälle aamuun ja unille perhomökille hiivimme aamuviideltä.

Mörköjahdissa Karviolla

Kesäloma ”kiireissä” ei ole tullut blogia päiviteltyä, vaikka Karvion reissusta alkaa kohta olla jo viikko aikaa. Opiskelukaveriporukalla siis tehtiin yhden vuorokauden pisto Karviolle. Saavuttiin koskelle torstaina kahden aikoihin ja kun into oli kova painuttiin niskalle, vaikka keli oli helteinen. No niskalla kaverit huomasivat yhden kalan pohjassa ja alkoivat pommittaa reppanaa virvelein ja perhoin. Tulosta ei vain syntynyt.

Itse kokeilin alempaa ja saavuin niskalle myöhemmin. Päätin itsekin kokeilla näkyvää kalaa ja heitin larvalitkan kalan yläpuolelle. Pari heittoa ja kala lähti nousemaan keskimmäiseen larvaani. Samalla alin perhoista jäi pohjaan ja litka pysähtyi. Samalla pysähtyi myös kala ja palasi pohjille jurottamaan. Hieman myöhemmin Juuso taltutti samoilta sijoilta 46 senttisen istarin lipalla. No ei kun savustamaan ja syömään.

Illalla kävimme nopeasti koskella, mutta väkeä oli enemmän kuin tarpeeksi. Lienee joku kirjoitellut koskesta netissä, kun kalamiehet olivat osanneet näinkin salaiselle paikalle runsaslukuisina. Palailimmekin nopeasti saunomaan ja itseämme lääkitsemään. Lääkettä hieman veressä palailimme koskelle kello yhden aikoihin yöllä. Muutamia alamittaisia taimenia kävi larvoihin tutustumassa ja nähtiin pari taimentakin saatavan leirintäalueen puoleisen niskan kuohuista. Toisen kaloista taisi tosin viedä minkki, sillä puolen tunnin päästä saamamiehen kanssa rantaheinikkoa ihmeteltiin, kun suolistettu kala oi hävinnyt.

Itselläni kalastus meni sangen hiljaisena aina yli kolmen. Tuolloin uskaltauduin kahlaamaan hieman niskalla ulommaksi rannasta ja sain larvani uitettua (ainakin omasta mielestäni) paremmin pariin niskan peileistä. Eipä mennyt aikaakaan, kun vapa taipui. Vavasta tunsi heti, että larvaan oli iskenyt parempi kala. Mullonen lähti ensin nousemaan niskan ensimmäisten kivien taakse, jonka jälkeen otti rauhallisen spurtin alas pysähtyen kuitenkin ennen varsinaista koskea. Tämän jälkeen kala juroi liki minuutin paikallaan kuin miettien suunnitelmiaan. Lopulta se spurttasi kertalaakista vastarannalle ja kun kala aikoi painua vauhdilla alas koskea iski paniikki ja löin liikaa paineita kalalle. No sitä se ei kestänyt ja oliivi larva kirposi kalan huulesta. Pettymys oli kova, eikä myöhemmin yöllä saatu 41senttinen taimen sitä juuri helpottanut. No hampaankoloon jäi ja Karviolla lienee pakko vierailla myöhemminkin.

Draamaa ja vaarallisia tilanteita Mäkäräkoskella

Suomalainen kalastaja on osoittanut jälleen barbaariset piirteensä niin koskiemme rannoilla kuin netissäkin. Ensiksi vavanheiluttajat suuntasivat sankoin joukoin Mäkäräkoskelle ja mikä ikävintä mökkiläisten pihoihin suututtaen alkuasukkaat. Seurauksena maanomistajat kielsivät tonttiensa läpi kulun ja tiensä käytön, joten Mäkärälle pääsee enää itäpuolelta. Koska itäpuoleltakin kulku ja varsinkin parkkeerausmahdollisuudet ovat varsin rajalliset, niin Taimentoimikunta on päättänyt lopettaa ainakin väliaikaisesti istutukset sekä Saarikoskelle, että Mäkärälle. Ilmeisesti kyläläiset ja taimentoimikunta istuvat kesä/heinäkuun vaihteessa pohtimaan tilannetta. Näin kosken kalastusjärjestelyt saadaan toivottavasti kohdalleen.

Toinen mielestäni erittäin huvittava piirre on ollut kateellisten kalamiesten reagointi erilaisten blogien ja saalisrapottien ilmestymiseen netissä. Karvalakkikalastajat jotka ovat pitäneet Mäkäräkoskea omana yksinoikeutenaan eivät näytä tykkäävän siitä, että minä joidenkin muiden tavoin kirjoittelen kalareissuistani nettiin. On kuulema joku muukin tämän takia löytänyt Mäkäräkoskelle ja taimentoimikunnan karvalakkikalastajille istuttamat taimenet uhkaavat valua vääriin pakastimiin. Kerrassaan hävytöntä!

Ongelmahan on ollut, että toisin kuin muille Nurmijoen koskille Mäkäräkoskelle ei löydy opasteita isojen teiden varsilta. Näinpä paikalliset ja muutamat etenkin perhokalastajat ovat saaneet pitää Mäkäräkosken omanaan. Nyt he kokevat, että kalastajamäärät Mäkärällä on kasvaneet ja koko koski taitaa heidän mielestään olla tuhottu... No kaikki taplaa tyylillään.

Itse en koskella ainakaan merkittävää kalastajapaineen lisäystä ole huomannut. Tänäkin vuonna olen saanut koskella kalastaa usein liki itsekseni. Viikko sitten tiistainakin jututin Mäkärällä tuttua perhokalastajaa, joka oli liki koko iltana ainut kalastaja minun ja kaverini lisäksi. Kaloja ei kalastuspaine myöskään ollut karkoittanut, sillä Päsmäriltä aamun parin ensitunnin aikana saatujen kahden taimenen lisäksi Mäkärältä tinseliin ja Oliiviin mudleriin nappasivat kaksi pirteää taimenta. Kaveri puolestaan taltutti muutaman komean harjuksen suurimman ollessa 39 senttinen. Myös viikonloppuna perhokerhon junioriosasto oli koskella onnistunut. Nytkin tuloksena oli sekä taimenia (suurin 52senttiä) ja tukku komeita harjuksia aina 40 senttiin saakka. Kalaa Mäkärältä siis löytyy, kunhan niitä pyytää osaa. Myös muut kosket näyttävät antavan hyvin kalaa, vaikka istutuksista muutama viikko olisikin pyörähtänyt, kunhan ne istutuspaikat, joita kokoajan pommitetaan jättää vähemmälle ja suuntaan hieman sivummalle.

Tapahtumarikas yö Huopanalla

Ike kirjoittelikin jo omassa blogissaan ansiokkaan tiivistelmän perhokerhomme reissusta Huopanan koskelle. Tämän takia oma kirjoitelmani on tällä kertaa lyhyt ja keskittyy omiin elämyksiini kyseisellä reissulla ja niitähän riitti.

Osan porukasta jäädessä saunomaan suuntasin minä monen muun tavoin koskelle heti kuuden jälkeen. Alku lupasikin hyvää, sillä Olli oli jo haavinnut komean taimenen ja itsekin sain tärpin lähes ensimmäisellä heitolla. No heitto perään samaan paikkaan ja nyt tarttui. Arviolta 40senttinen harjus leiskautti tämän jälkeen maantiesillan alla komeasti parit voltit kerien ja jälkimmäisen, jonka vaikeusaste oli 2,4 jälkeen, perho irti ja näkemiin pahus. Välisuvannon jälkeen suuntasimme Jukan kanssa Kuninkaanvirtaan, josta löysin heti muutaman pikkuharrin suurimman ollen 34senttisen. Isompiakin paikassa näimmä oli, sillä hieman myöhemmin samaisesta montusta Viki haavitsi komean 52cm taimenen. Myös Jukka taivutti vapaa muutaman taimenen kanssa ja lopulta tinseliin vaihdettuani kovia kokenut 42 senttinen istari erehtyi minunkin pyytööni.

Tämän jälkeen hiljeni osaltani. Käväisin välillä syömässä ja ennen puolta yötä palailtiin koskelle. Jossain vaiheessa niskaa kalastellessani näin, kuinka keskellä niskaa olevan kiven takaa kala ampaisi pinnassa uittamaani tinseliin, mutta kala ei tarttunut pahus. Tarkempi tarkastelu osoitti, että vasta sitomani perho oli tiessään ja siima oli katkennut lenkin keskeltä. Olikohan sidontalakasta tai pikaliimasta jäänyt terävä reunus koukun silmään, mikä katkaisi 0,32 siiman.

Vihtori oli illan aikana koukannut Torikosken alta pari komeaa kalaa suuremman ollessa 65 senttisen pedon. Ennen kello kahta yöllä painuin itsekin samaan kohtaan onneani koittamaan. Pari heittoa enneätin heittää ja sitten siimaa vietiin. Kala painoi kertaakaan pysähtymättä voimalauomaan ja juuri ennen pohjasiimoja se rauhoittui. Tämän jälkeen kala tulikin jo lyhyitä spurtteja lukuun ottamatta varsin kiltisti lähemmäksi ja vihdoin ja viimein myös haavittavaksi. Iken Yön Timon muunnoksen pettämä komea taimen mittautti pituudekseen 58senttiä. Mittaamisen jälkeen tämä komea luonnonkala pääsi aika pitkän elvyttelyn jälkeen takaisin koskeen.

Loppureissu ei suurempia tapahtumia tarjonnut ja itse nukuinkin jopa viitisen tuntia aamun koitteesse. Vielä puolenpäivän jälkeen kuninkaanvirrasta löytyi ahvenjäljitelmään yksi virkeä, mutta todella heikkokuntoisen näköinen 47 senttinen istari, joka matkasi kotiin savustettavaksi. Reissu oli kaikin puolin antoisa ja kalaisa. Neljäntoista jantterin voimin koskesta ylhäällä käytettiin liki kolmeakymmentä mittataimenta, joista luonnonkaloja oli noin puolet. Kun istareitakin oli joukossa sai ruokakalan halunnut myös syötävää kotiin viemisiksi.

Harjuksia viimeinkin

Tiistaina piti päästä vielä Nurmijoelle ennen torstai-perjantain Huopananreissua polttelihan uusi Hardyn Demon kela sen verran kelalaukun pohjilla. Pielavedeltä matkaan kopattiin Jaska ja suunta kohti koskea.

Kalastus aloiteltiin Mäkärältä. Heti ensi heitolla pieni punaisella kuulalla varustettu oliivi pupa tapasi harjuksen ja vihdoin Mäkäräkosken harjukset osoittavat olemassaolonsa. Kaverilla pituutta karvan alle 30cm ja ihastelun jälkeen hopeakylki lähti innolla takaisin elementtiinsä. Myös reissu jatkui iloisesti. Vain noin 50metriä alempana taimen nappasi muddleriin keskeltä kuohua ja uusi Hardy pääsi testiin. No helpollahan se istarin kanssa lopulta pääsi ja viereisestä akanvirrasta kala oli lopulta helppo noukkia haaviin. Poikkeuksellisesti täytyy todeta, että tällä kaverilla pyrstö oli luvattoman huonossa kunnossa. Pariin vuoteen näin heikkoa istaria ei ole minun haavissani Nurmijoella potkinut.

Itselläni homma hiljeni kellon lähestyessä puolta päivää. Koskelle myös saapunut kerhomme puheenjohtaja tosin napsi tosi kauniin vanhan kalan, jonka solakkaan varteen oli mittaa kertynyt 43cm. Upeasti taistellut kala ansaitsi irrottelun jälkeen vapautensa.

Myöhemmin siirryttiin Kalastelemaan Aittokoskelle, jossa itselleni tapahtumaksi kertyi yksi 31cm harjus, joka tarrasi vihreään muddleriin. Muuten koski oli yhtä epvarmaa tärppiä vaille hiljaa. Mökkiäkin piti hieman siistiä, kun seuran nuorino oli pitänyt siellä majaa, eikä koulussa oltu vissiin opetettu mihin tarkoitukseen tuhkaluukku kamiinassa on sennettu. No pojillahan oli tytöt mukana, niin ei kaikkee muista ;)

Illalla vielä lyhyt pisto Mäkärään, mutta kahta 30 sentin kahtapuolta olevaa harria lukuunottamatta ei tapahtumia. Jaskan tyhjänpyynti jatkui. Tuloksena alamitta- harreja ja taimen. Kotiin lähdettiin jo yhdeksän maissa valmistautumaan torstain Huopanan koitoksiin.

No voihan Pojjaat!

Kesäloma alkoi ja avausreissu Nurmijoelle olikin harvinaisesti pidemmän kaavan mukaan. Sunnuntaina 31.5 saavuttiin siis Aittokosken kämpille odottelemaan Nurmijoen kauden avausta ja tunnelma oli kaiken puolin odottava. Ensimmäinen yö jättikin paljon odoteltavaa, sillä sekä vanhemmat kalat, että istarit pitivät suunsa kiinni, eikä kalaa ensimmäisenä yönä tullut. Muutamia pikku harjuksia ja pari säynettä toki siiman päässä käväisi.



Maanantai aamu avautui sitten valoisammin. Päivän aikana eri koskilta haavissa käväisi kaikkiaan 5 mittataimenta, joista helme3nä kirkas 49cm vanha istari Mäkäräkoskesta. Huolestuttavaa puolestaan oli mäkäräkosken harjusten katoaminen, sillä useamman taimenen myötä keskityin hakemaan harjusta koskesta, mutta yhtään mittakalaa ei koskesta löytynyt, eikä pienempiäkään enemmälti löytynyt. Toivottavasti kalat löytyvät kesän edetessä.











Tiistai oliki sitten todellinen jättipotti. Heti vuorokauden vaihtuessa siimanpäähän tarrasi tukeva 46cm taimen, joka erehtyi vihreään muddleriin jahdattuaan näyttävästi salakoita Aittokosken loppuliu-usta. Samaisesta puuhasta yllätettiin myös toinen samanmoinen seuraavana aamuna. Paras oli kuitenkin edessä.



Opiskelukaverit saapuivat "vierailulle" koskelle hivenen myöhässä ja pikku hiljaa lähdettiin kalalle Mäkärälle. Ensimmäinen tunti oli hiljainen ja Vellun paria ahventa ja meikäläisen kilon säynettä lukuunottamatta koski oli hiljaa. Jossain vaiheessa kosken keskiosalla oli hieman ruuhkaa ja ajattelin suosiolla valua hieman alemmaksi.









Kosken alaosassa on pari maukasta paikkaa, joista toisen päätin kalastella ja edetä sitten pikku hiljaa alemmaksi. Pilkit veteen ja heti ensi heitolla tärähti. Kala kävi heti pinnassa, joten tiesin alusta asti, että kyseessä on vauraampi kala. Pienen spurtin jälkeen kala jäi juromaan erään kiven viereen ja onnistuin aika pitkän tovin ohjailemaan kalaa juuri kuten halusin. Jossain vaiheessa kala lähti kuitenkin tavoittelemaan paikkaa minun kannaltani kiven huonommalta puolelta ja kun jouduin antamaan sille kovemmin painetta hermostui kalakin. Taimenen spurtit lyhenivät hiljalleen ja lopulta sain kaivettua kalan haaviin ja heti haavin noustua vedestä näin, että recordit meni uusiksi. Mittanauha ja puntari paljasti, että koskesta noussut kaveri oli 70cm pitkä ja painoa kertyi 3,7kg.





Vaikka loppupäivä meni hieman leijuessa, tuli kosken loppuosasta vielä kaksi yli puolimetristä istaria, joten reissu sai aika herkullisen päätöksen. Reissun saldo oli myös varsin makoisa. Yhteensä 10 taimenta, joista peräti neljä yli puolimetrisiä. Uusia istareita kaloista oli kahdeksan, joten vanhojakin kavereita mukaan mahtui kaksi.

Pudotuksia Lampaanjoella

Maanantain istutusteurastuksen jälkeen uskaltauduin joelle tiistai-iltana. Yllätykseksi joki oli melkein tyhjä, tosin edellisen illan teurastuksen seurauksena suolia lojui pitkin metsiä. Takaisku koettiin jo autolla, kun valokuvauslaite oli kotona. Itse talsin jokea hieman alemmaksi ja aloitin kalastuksen. Paikallinen Pasi taivutteli kirren kanssa vapaa ehkä puolisen tuntia tuloni jälkeen ja lopulta tuo kala jäi ainoaksi haaviin asti saaduksi kirbeliksi tuona iltana. Itsekin tartutin kalan lähes samaisessa paikassa, mutta väsytys jäi 10 sekunnin mittaiseksi ja liitsi irti pahus.

Jatkoin jokea alaspäin, kunnes tulin paikkaan jossa pieni leppä oli kaatunut kokonaan poikki joen. Ajattelin kalan piilottelevan oksiston alla, joten tarjoilin perhoja tuon puun katveeseen entistä tarkemmin. Parin heiton päästä tärähti ja reilun kilon kirre oli heti ilmassa. Kala veti heti itsensä puun latvustoon, mutta onneksi ei sotkenut itseään pahemmin. Koska latvusta ei voinut kiertää en voinut antaa kalalle ollenkaan löysiä ja yritin vain pitää kalan poissa oksistosta. Tämä toimikin minuutin verran ja juuri kun kala oli osoittamassa väsymisen merkkejä, niin viimenen hyppy, perho irti ja puuhun. Voihan räkä.

Tämän jälkeen ilta tarjosi enää vain pari tärppiä ja aivan alhaalta juuri ja juuri mitan täyttävä harjus käväisi käsissä erehdyttyään luontaista ravintoa jäljitelleeseen pieneen pinkkiin liitsiin. Epäonni Lampaalla siis vaivaa Kirbelien suhteen vuodesta toiseen, joten tyhjää kai tuolla pyydetään vastaisuudessakin.

Talkoot tehty ja tulkoon kesä

Viikonloppuna talkoiltiin Aittokosken mökillä ja kalastettiin Koirakoskella perhokerhon voimin ja valmistauduttiin kesän koitoksiin. Lauantai oli varsinainen juhlapäivä olihan Karttulan komein ja karvaisin mies kunniottamassa talkootapahtumaa.








Raudanlujana ihmistuntijana seuran mökkivastaava oli antanutkin tuolle bulgaarialaista kuulantyöntäjää muistuttavalle hahmolle talkoisiin sopivan työn ja näin Ike hikipisaroita kaihtamatta kävi taisteluun halkovarastoon. Itse jouduin kyyhöttelemään tuntikausia rantapusikoissa, jotta osasin ilmaantua paikalle juuri kun talkoot olivat ohi. No käytiinpä Iken kanssa romanttisella päiväajelulla Mäkärällä ja todistettiin suoraan noloimmista kotivideoista, miten Felicia ja telikärry taipuvat rattoisasti ojaan. Loppuilta menikin tätä muistellessa.

Sunnuntaina herätys ampui miehen ylös mökiltä kello viisi ja eikun vapa tanassa kohti Koirakoskea. Itsellä aamupäivä oli sangen hiljainen, mutta Roosan ja Akun vehkeitä taimen kävi tavoittelemassa, mutta tinselin tukistukseksihan se jäi. Puolilta päivin kala näyttäytyi minullekin, kun rannan kiventakusia lirkkiessäni tinseliin iski pieni mutta ärhäkkä taimen. Koukkua kala ei kuitenkaan löytänyt ja väsytys jäi haaveeksi.

Univelat ja aikainen herääminen olivat tehneet tehtävänsä ja eihän sitä oikein jaksanut vapaa heilutella. Itse suuntasinkin jo ennen yhtä kotiinpäin, mutta kerhon junioriosasto oli iltapäivän mittaan haavinnut koskesta pari kelpo taimenta. No säästetään mulloset ensi kertaan ;)

Kalantulon sietämätön vaikeus

Viikonloppu oli jälleen hieno osoitus siitä, miten vaikeaa tuo punalihaisen metsästys osaa välillä olla. Vaimon työporukkan saunailtaa pakoillessa tuli ensin käytyä lauantaina nopea pisto Lampaanjoella. Maanantainen istutus oli taas saanu kylän ukot odottamaan tankkiautoa ja lipat olivat olleet armotta ilmassa heti kalojen tiputtua veteen. Launtaina ukot olivat täyttäneet jopakastimensa, joten pilkkiminen joella oli rauhallista. Valitettavan rauhallista oli myös kalojen osalta. Kirjolohien ensimmäisestä nousuparvesta olikin osoituksena vain metsikössä mätänevät suolet ja pari pintakäyntiä. Joten lauantai sujui Suomen euroviisuteemalla, eli Suomi nolla pistettä.

Sunnuntaina napattii Lassi kyytiin jo ennen aamu kuutta ja Seatin nokka kohti Korpilohta. Ronkelia oli kala lammellakin. Koko päivän huiskutteli toi vain yhden tärpin, joka onneksi jämähti 16 koon keltaiseen nymfiin tukevasti ja reilun viiden minuuutin jälkeen matka haavista kohti savustinta alkoi.

Päivän hauskimmasta harrasteesta vastasivat laavun edessä pyörineet kirjot, jotka antoivat ymmärtää, mutta eivät ymmärtäneet antautua. Olipa tuskastuttavaa kerta toisensa jälkeen katsoa kuinka kala nousi perhoon ja tökkäsi sitä kuonollaan ja kääntyi sitten takaisin syvyyksiin. Ei muuten naurattanut. Vähistä tapahtumista huolimatta kelpokelluntaa ja aurinkoakin sai varsin mukavasti.

Korpilohella lampikausi auki tukkoisesti

Jälleen luonto opetti, ettei kirjolohtakaan lähdetä vain hakemaan, vaan kyllä se taidolla pitää ylös houkutella. Sunnutaina nimittäin suunnattiin Viitasaarelle Korpilohelle, josta oltiin viestitelty lammen sulaneen ja mahdollisuudet kiusata perhovehkeillä kirjolohia olivat jälleen hyvät.

Illan Suomi-pelin jäljiltä miehet olivat sen verran unisia, ettei lammelle selvitty ennen kymppiä. Aamulla kaksi virkeämpää perhomiestä olikin koukuttaneet jo kymmenkunta kirreä, joten odotukset olivat hyvät.

No Näin sitä meikälle kävi taas, että lähes heti kalastuksen aloittamisesta liitsiä nyhdettiin pariin otteeseen, mutta sitten hiljeni. Myös muut kalamiehet olivat aika allapäin, tosin toinen aamutuimaan tulijoista oli sen verran tekijämies, että vaihtoi kalojen passivoiduttua pieneen nymfiin ja koukutteli päivälläkin jokusen kalan. Itsellä pienet nymfit oli ties missä ja liitsit olipa ne pieniä tai suuria eivät tuomareita tyydyttäneet. Hieman yhden jälkeen kuin säälistä kalat aktivoituivat vielä hetkeksi. Kaveri haavitsikin tässä vaiheessa kalan ja itse uittelin yhtä kaveria hetkisen, mutta haaviin asti tuo reilun kilon kirre ei antautunut. Heti seuraavalla heitolla jokin todella iso oli viedä vielä vavan kädestä, mutta tämän jälkeen lampi ei enää tapahtumia tarjonnut. Harmi, ettei iltaan ennätetty pilkkiä, mutta tulipahan todistettua, että pienestä koostaan huolimatta Korpilohi on varsin haasteellinen paikka kalastaa. Kellurengas SM-kisoille siis varsin sopiva pitopaikka.