Syöntiä riitti vain vartiksi Viannalla

Monena iltana on taas meinattu blogi kirjoittaa, mutta näinpä se on jäänyt vain kirjoittamatta. Viimeisten viikkojen aikana ei kalalla ole juuri tullut käytyä, kun tuo keli on hieman turhan kuuma, eikä siten houkuttele kalalle. Lauantaina 23.7 tosin oli vakaa tarkoitus kalalle, mutta juuri kun olin aloittelemassa alkoi ukkonen, joka lopulta pakotti pois koskesta. Vajaan tunnin vispaamisen tuloksena oli yksi pudotettu taimen Nurmijoen Haapakoskesta, kun sivutapsissa ollut perho tarttui pohjakasveihin ja kala sai revittyä itsensä irti.

Seuraavana tiistaina oli kuitenkin MP-Tolosen eli Iken kanssa sovittu reissu Viannalle, mutta tällekin reissulle tuli takapakkia jo edellisenä iltana, kun Esa koskelta soitteli ja varoitteli, että vettä on hirmuisesti ja vallikin on veden peitossa. No päätettiin kuitenkin kalalle lähteä ja kiitos Esan soiton osasin varata mukaan hieman normaalia varustusta raskaamman vavan 200 grainin bottom express siiman ja läjän boobyja.

Koskelle saavuttiin Iken kanssa liki samaan aikaan, ennen aamu viittä mutta koska ike oli ilmeisesti jo nukkunut edellisen yön kahluuhaalareissa pääsi mies korkkaamaan kosken ennen minua. Itse hipsin hieman myöhemmin rantaan ja päätin kopaista heti parkkipaikan alapuolisen vallin reunan pienen akanvirran, jossa tiesin olevan vettä varsin reilusti. Parin heiton jälkeen siimaa vietiinkin jo varsin rajusti ja tuntui, että nyt siiman päässä on todellinen hirmu. No lopulta täksi hirmuksi paljastui ehkä noin kilon lahna, joka oli tyylikkäästi selkäevästä kiinni ja aiheutti virrassa varsin voimakkaan vastuksen.

Tämän jälkeen kompuroin veden peitossa olevalle riutalle ja aloitin pommittaa virran reunaa. Raskaan upposiiman heitto pitkän tauon jälkeen vaati totuttelua ja perho oli kiinni useaan otteeseen selän takana pajupuskissa. Ike puolestaan lirkki höyhenen kevyesti kolmen gramman lyijyillä ja sai väsytellä isoja kiviä useaan otteeseen huonolla menestyksellä. Lopulta pieneen jigikoukkuun sidottuun aika paljon Iken kirrepupaa muistuttavaan perhoon iski reilun kilon kirjolohi, joka olikin nätisti haavissa kello 6.20. heti seuraava heitto ja kirre kiinni jälleen ja samassa perhossa. Jostain syystä tällä kertaa tapsisolmu petti ja kala katosi kuohuihin perho suupielessään. Täytyy myöntää, että tuollainen tiputus harmitti.

Sidoin rauhassa uuden tapsin ja voin vakuuttaa, että tein sen nyt jos mahdollista normaaliakin tarkemmin. No vielä mitä. Reilu puolituntia ja taas kala kiinni ja taas naps! Tapsi poikki solmusta. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa ketutti. Kalastus kuitenkin jatkui ja vielä yksi todennäköisesti kirjolohi tempoi siiman päässä noin kello kahdeksan aamulla. Ei vain pysynyt koukussa tuo yksilö. No eipähän ainakaan tapsi katkennut. Tämän jälkeen loput kalatapahtumat olivat vain lahnoja, särkiä ja ahvenia. Kalliiksikin reissu meinasi tulla, sillä synkkä siima jäi kiinni pohjaan kivien väliin ja sieltä se ei suostunut irtoamaan. No katkihan se meni perkkele. Onnellinen loppu siiman suhteen kuitenkin saatiin, sillä insinöörin tarkkuudella Ike lirkki perhonsa kiinni minun siimaan ja sai sen ihmeen kaupalla rantaan asti. Olipas meikäläinen onnellinen kuin omena kun sani siimani takaisin ja pääsin illalla liitoshommiin. Saapipa nähdä miten yhdistetty siima toimii jatkossa.

Taimenriehaa Jyrkällä

No näinhän se käy joka vuosi. Eli heinäkuussa alkaa tuo bloginkirjoittajan into hiipumaan ja reissuraportit alkaa viipymään. No lyhyitä reissuja on tullut tehtyä ja laitetaan lyhyt tiivistelmä kahdesta muustakin reissusta Jyrkän jutun perään.

Heinäkuun helteiden myötä inspiraatio hikoilla koskilla on laskenut radikaalisti. Siksi kalastustunnit ovatkin olleet vähissä. Viikko sitten sunnuntaina teki kuitenkin mieli liotella siimoja ja käytännössä tutustua uuteen paikkaan, sillä Jyrkänkoskella ei ole vain tullut käytyä yhtä tulvareissua lukuun ottamatta ehkä vuonna kuokka ja kirves.

Sunnuntaina saavuin koskelle hieman ennen iltakahdeksaa. Koskella näkyikin tuttu mies, sillä serkun mies istui rantakivellä miettien maailman kovuutta. Kaveri oli toista kertaa elämässään perhoa uittamassa ja ekan saalisvarman reissun jälkeen elo näytti tällä kertaa nurjaa puoltaan, sillä vuorokauden kalastuksen tuloksena oli pari hyvänkokoisen kalan pudotusta ja koskeen kadotettu haavi.

Itse päätin aloittaa kosken niskan montun ruoppaamisesta, koska ajatus oli edetä varsinaiseen koskeen vasta illan alkaessa hieman hämärtyä. Tämä osoittautui oikeaksi taktiikaksi, sillä lähes heti ensimmäinen taimen rimpuili taivutellen nelosluokan x-fliten vartta. Kala haaviin ja ruokakala oli tosiasia. Mittaa oliiviin pupaan erehtyneellä kaverilla oli 47cm ja kala-aikaa oli kulunut kokonaista seitsemän minuuttia.

No jatkoin vielä suvannon pommittamista, mutta ahvenia lukuun ottamatta tulosta ei enää tullut. Lopulta lähdin hiljalleen alaspäin koittaen kalastella jokaisen peilin mahdollisimman tarkasti. Heti kosken niskan peilistä tärähtikin ensimmäinen taimen. Nyt kokoa ei vain ollut 35 senttiä enempää. Jatkoin eteenpäin ja jo lähes heti seuraavasta peilistä pamahti jälleen kiinni taimen komean ilmalennon saattelemana. Näin heti, että kala oli hieman kookkaampi ja väsyttelin varoen kalaa kivien seassa. Lopulta koppasin ilmeisesti poikasistukkaana istutetun kauniin 41senttisen (oikean muotoisen) taimenen nopeasti haaviin ja vapautin kaverin takaisin koskeen. Palasin saman peilin äärelle, mistä kalan tartutin, sillä en ollut ehtinyt peiliä kalastaa kuin yhden heiton verran. No siimaa kelalta viitisen metriä heitto kiven viereen, jonka alapuolelle peili muodostuu ja samalla kun perhot tavoittavat peilin keskiosan siimaa viedään jälleen. Nyt kala on taas kaliberia kookkaampi ja onnistuu kietomaan siiman jo kovassa koskessa yhden kiven ympäri. Onneksi pääsen kivelle nopeasti ja saan siiman jälleen vakaaksi. Seuraavaksi kala keksii lähteä täyttä vauhtia alavirtaan ja nelosluokan kepillä en saa tai en ainakaan osaa toppuutella menijää riittävästi. Lopulta löydänkin itseni loppuliu-usta, jossa haavitsen kalan ja totean, että 48 senttinen komistus saa toisen pääosan ruokapöydästämme.

Tässä vaiheessa kello on vartin yli yhdeksän ja pidän oluen mittaisen tauon ja neuvon hieman serkkulikan miestä, jolle perhokalastuksen salat ovat vielä monelta osin hämärän peitossa. Markon lupa loppuu kuitenkin ilta kymmeneen ja pääsen jatkamaan kalastusta yksikseni. Tämän jälkeen kaikki tapahtumat tulevat varsinaisen kosken puolelta, josta nappaan vielä kaksi mitallista taimenta toisen noin 44 senttisen iskiessä aivan rannan tuntumasta vain nilkan syvyisestä vedestä. Tämän väsyttely tarjosikin hupia kerrassaan, sillä matalassa vedessä edestakaisin sinkoileva kala laittoi omiinkin jalkoihin vipinää. Toinen juuri ja juuri mitallinen taimen taas löytyi jälleen samasta peilistä, josta yhdeksän jälkeen olin taltuttanut ne kaksi kalaa peräkkäisillä heitoilla. Myös alamittaisia kaloja löytyi jokunen kosken eri osista. Nämä pyrin ottamaan ylös nopeasti ja tästä syystä muutama eväkäs vapauttikin itsensä jo hieman ennen haavia. Hieman ennen kahta yöllä päätän lopetella kalastuksen, sillä viisi mitalista ja saman verran pienempiä oli takuulla enemmän kuin mihin olin reissulla varautunut.

PS: Kaksi muuta reissua, joilta kamerakin oli jäänyt reissusta pois tein 8.heinäkuuta Koirakoskelle ja 11. heinäkuuta Viantaan. Tuo koirakosken reissu oli jäädä tekemättä, sillä sateinen ja kostea keli oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Lähdinkin kalaan vasta puolelta öin ja kalastin kosken nopeasti ylhäältä alas. Olin jo lopetella kalastuksen, kun päätin kopaista vielä aivan kosken alaosassa olevan kiven huopeen, jossa rannan ja kiven väliin jää vajaan metrin levyinen mutta syvä virrankohta. Eka heitto siten, että perho ui kiven ohi virran puolelta ja kaartui rannan puolelle. Sen jälkeen pari lyhyttä vetoa jolloin perhot ovat nätisti montun päällä ja samalla perhoa vietiin. Kala tuntui ensiksi hyvin pieneltä, mutta tämä johtui siitä, että se ei ilmeisesti juuri tajunnut ensi alkuun olevansa kiinni. Kun sitten aloin hivuttaa kalaa lähemmäksi se joutui paniikkiin ja heitti kaksi komeaa hyppyä. Huomasin, että kala olisi kuitenkin reilusti mitallinen ja kevensin painetta, jottei kala tippuisi. En halunnut vetää kalaa kovaa koskea ylöspäin, joten hivuttauduin alemmaksi, jossa olikin helpompi koukata eväkäs haaviin. Kiitos kuuman ilman olin jo hiestä märkä, joten lähdin samointein takaisin mökille.

Viannalla puolestaan oli erittäin vaikeaa. Perhoja meni pohjaan ja kirret eivät syöneet. Lopulta pienten taimenten seasta sain kuin sainkin kaivettua yhden mitallisen taimenen, mutta laiheliini sai kuitenkin vapautensa. Myös Junnu-Markus sai reissulla ensimmäisen taimenensa, vaikka kokoa ei ollut tuolla kalalla juuri tumman miehen mulkkua enempää.

Sano muikku!

Työnorja MP-Tolonen oli varannut kalastusluvat Viantaan jo neljäksi aamulta ja völjyyn teki mieli, joten maanantaina piti herätyskelloa vääntää pirisemään jo 02.00, jotta pääsisi taivuttelemaan vapaa jos ei taimenten ja kirjojen kanssa, niin ainakin Viannan aina niin viehkeiden pohjakivien kanssa. Saavuin puoli neljä koskelle ja samassa myös Tolonen kruisaili ranskanleivällään koskelle. Hämmästys oli melkoinen, kun ranskalaisesta yllätysmunasta kuoriutui parkkipaikalle ehta perhokalastaja kahluuhousuineen kaikkineen. Oli Ismo-poika ajellut aamutuimaan kahlureissa läpi savonmaan. Onneksi ei sentään ajaessa ollut puristanut toisessa kädessään perhovapaa, sillä tällöin ajaminen olisi jo ollut hieman hankalaa.

No Iken rynniessä koskelle viimeistelin itse välineistöä ja hivuttauduin pikku hiljaa koskeen. Ike pyrki hivuttautumaan kuohun reunaan parkkipaikan puolelta, joten itse kahlailin lähemmäksi vastarantaa ja lähdin nousemaan kohti kuohua. Kuohun alla piti yllättävän hiljaista kunnes ylimmäisenä perhona olleeseen savumuikkuun paukkui pari säynettä ja ihan otettavan kokoinen kuhakin. En halunnut tässä vaiheessa kahlata vielä rantaan, joten päästin kuhan menemään ja jatkoin kalastusta. Jotenkin tuntui, että larvastellen perhot eivät tavoita pohjaa, joten lisäsin perukkeeseen lisää painoa. Tämä oli toimiva liike, sillä heti alkoi vapa taipua. Kala tuntui mukavan kokoiselta ja spurttasi pariin otteeseen kauemmaksi . Hämmennystä aiheutti välillä vilahtanut punainen evä ja pelkäsinkin jo, että siimanpäässä olisi vain tappajasäyne. No punaiset evät kuuluivat pienelle ahvenelle, joka oli iskenyt sivuperhoon ja itse valkeassa juotikkaassa oli kiinni hyvin syönyt 46 senttinen taimen.

Tämän jälkeen piteli enemmän tai vähemmän hiljaista koko loppuluvan. Tai no yksi noin 40 senttinen taimen pari pienempää, pieniä kuhia, säyneitä, lahnoja, isoja ahvenia ja yllätys yllätys MUIKKU! Itse olisin pistänyt kyseisen eläjän siiaksi, mutta juuri viime reissulla oli ollut puhetta, että eräs toinenkin perhomies oli koskesta muikun saanut ja takistanut tuntomerkit. Tuntomerkki lyhyt alaleuka, kun oli helposti tunnistettavissa. Ähäkutti wikipediassta selvisikin, että tiedot oli kuitenkin väärät... Siialla on lyhyt alaleuka ei muikulla, joten nuo pienet viheliäiset kalat olivatkin SIIKOJA...

PS. Mikä parasta perhohävikki oli Viannalla taas melkoinen. Niinpä perhonsidontaharrastus jatkuneekin tulevina viikkoina aktiivisena.

PS2: Niin joo kävin lauantai-iltana myös Nurmijoella, jonne oli aikaisemmin viikolla kipattu lisää arvokalaakin, joten joessa piti eväkkäitä oleman. No tyhjee pyysin kahta mittaharria ja kahta alamittaa lukuunottamatta. Taimenista ei muuta havaintoo, kuin että, yksi nenä ruvella ollut istari paistatteli iltaa nilkan syvyisessä vedessä, josta sitä yritin suostutella muddleriin ja tinseliin iskemään. No eipsä onnistunut.