tiistai 1. toukokuuta 2012

Tuulta ja taimenta


Vappuaatto ei mennyt allekirjoittaneelta nakit silmillä, vaan hulluviiman porukalla käytiin näyttelemässä ja nolaamassa itsemme impro-teatterin keinoin Lahnasilla ja sitä kautta oltiin vappupäivänä lakki tanassa valmiina kalaan Pihkainmäen (tää on varmaan taas kirjotettu väärin) Liitsimestarin Iken kanssa. Suuntana Kymö, josta molemmilla on hyvät muistot näin keväisin ja kun muutama päivä ennen lupaa kännyynkin oli kilahtanut kuva melkoisesta taimenen köriläästä kyseiseltä koskelta, niin nälkä kalaan vain kasvoi.



Tiistain keli oli vain sellainen, että tällaiset rimppakintut kuin minä ja ike meinattiin tempautua puuskittaisen tuulen mukaan Kymönkosken niskalta aivan väkisin. Usko kalantuloon oli kuitenkin kova ja aloittelin kympin paikkeilla kalastuksen niskalta. Vastatuuleen ei perho oikein kaartanut, mutta onneksi puhuri tuli kaupalta päin, joten heittäminen onnistui edes enemmän tai vähemmän säädyllisesti. Niska oli kuitenkin mykkä yhtä epävarmaa tärppiä lukuun ottamatta. Vakuuttelin itselleni, että kala se oli, mutta saattoi toi olla vain liitsin raapaisu vauhdilla pohjakiveen. Kun niskalta ei mitään kuulunut painuin sillan alapuolelle, jossa kahlasin sopivalle kivelle ja aloin kiskomaan perhoja loivasti alavirtaan. Täältä tuli nyt ensimmäinen varma kalahavainto, kun siimat vedettiin melkein käsistä, mutta voimakkaasta tällistä huolimatta ei tulosta tullut.



Lopulta oltiin taas niskalla syytämässä ja tyhjän streamerin syytämisen jälkeen vaihdoinkin kohotteluun, jota olen vasta tänä keväänä todenteolla alkanut kokeilemaan. Ilmeisesti ensimmäinen liitsi painona oli liian ravakasti painotettu, sillä jo kolmas heitto tuotti perhon pohjaan jäännin ja mies könysi takaisin rantaan virittelemään vehkeitä uudelleen. Rantaan kahlatessani Ike tartutti taimenen streameriin ja olinkin aitiopaikalla ikuistamassa kalan komeaa haaviamista. Ikelle tyypilliseen tapaan koko oli samaa luokkaa miehen kanssa, eli alamittaiseksihan se meni.



Itse kasasin vehkeet uudelleen nyt pienemmällä litsillä painotettuna ja aloin tarjoilemaan kohosettiä ylävirtaan. Samalla Ike perinteisenä pessimistinä totesi, että kohta se sinä taas kuin ilkkuen nappaat hieman isomman taimenen. Näin oli kuulema käynyt joskus muulloinkin :D No eihän siinä lopulta mennyt kuin reilu viisi minuuttia ja koho hävisi vauhdilla ja ihme kyllä nyt mieskin oli hereillä ja kala tartutettiin huolella. Varsin pirteä kala teutaroi aikansa ja vaikka kerran huitaisin kalan haavin reunan väärälle puolelle amatöörimäisesti, niin kohtapa sulavaliikkeinen eväkäs pötkötteli haavissa musta nymfi suupielessään. Mitta näytti 44senttiä ja kuvan jälkeen kalalle kiitos ja näkemiin ja takaisin kalalle. 




Valitettavasti puuskittainen tuuli alkoi taas yltyä ja ilmeisesti tämä lopetti hyvin alkamassa olevan syönnin. Tai ainakaan perhot eivät enää kelvanneet. Loppuluvan suurimmat elämykset tarjoilikin Kalasääski, joka kipaisi hakemassa Kymönkosken kasvattamolta Take a Way -aterian ja suuntasi kulkunsa sinne mistä tulikin. Niin tehtiin Iken kanssa mekin ja tunti ennen luvan loppua autojen nokat käännettiin kohti kotia. 



ps: Viikonloppuna käytin kerhomme baby -osastoon kuuluvaa Markusta kalalla Nurmijoella. Ajankohdan valinta oli kaikkea muuta kuin onnistunut, sillä tulva oli tapissa ja vesi metsässä. Eli meni reissu lähinnä paikkojen kahteluksi ja myöhempiä sotasuunnitelmia hioen. Kokonaisuudessa takana Nurmijoella varsin onnistunut kävät, vaikka itse korriaika meni allekirjoittaneeltä täysin ja tyylillä metsään. liitsit ja streamerit kuitenkin pelastivat kevään, vaikka kalojen koko ei pääsääntöisesti ollutkaan mairitteleva. 





Kalat työn takana

Viikko sitten tuli viikonloppu jälleen vietettyä mökillä. Tällä kertaa ajelin päsmärin rannalle jo perjantaina ja tarkoitus oli lauantaina piipahtaa kerhon mökillä vuosikokouksessa ja kalastella Aittokoskella ja sunnuntaina sitten liotella siimoja jollain muulla koskella. Säät eivät ennusteiden mukaan olleet taaskaan mairittelevat, mutta toisaalta samapa tuo, kun koko korriaika taisi mennä tänä vuonna sivusuun.



Lauantaina heti kun ennätin ulos, viittilöi naapurin isäntä katsomaan, kun iskukoukusta oli kuulema tullut komea saalis. Komea saalis kerta kaikkiaan olikin, sillä hauella oli pituutta kaikkiaan 110cm ja painoa noin 11kg (tarkkaa painoa ei tiedossa, kun en nähnyt miestä enää virallisen punnituksen jälkeen). Siinä meni aamukahvit kalan kokoa ihmetellessä ja sen jälkeen piti lähteäkin jo ajelemaan Aittokoskelle.



Aittokoskella turisin kerholaisten kanssa kamoja kasaillessa ja kuulin, ettei perjantaista lipoilla kalastelleet miehet olleet onnistuneet kaloja vieheisiinsä narraamaan. Itse aloitin kalastuksen niin sanotulta mittarikiveltä ja lähdin kalastelemaan loppuliukua. Muutaman heiton jälkeen tulikin kalakontakti, kun pieni harjus kävi tutustumassa mustaan liitsiin. Irrotin kalan vedessä nopeasti ja jatkoin kalastusta. Hyvin kauaa en koskea ennättänyt koluta alaspäin, kun päätin uittaa virran reunan ja suvannon rajavirran oikein huolella pitkällä heitolla. Samassa virranreunassa on pienoinen syvänne, ja kevyesti painotettuja liitsejä oli helppo uitella varsin hitaasti virranreunaa. Tämä toimikin ja perhoa vietiin. Kala tuntui varsin virkeältä ja odottelinkin kalan elkeistä, että odotettavissa olisi varsin mukavankokoinen eväkäs. Kun taimen lopulta oli haaviamisetäisyydellä, huomasin, että kyseessä oli kuitenkin taas varsin normi istarin kokoinen kosken asukas. Haaviamisen jälkeen valkeaan liitsiin erehtynyt taimen osoittautui laihaksi 42 senttiseksi kalaksi.



Tämä olikin sitten ainut kontakti taimeniin, sillä sain kalastella seuraavat kaksi tuntia ennen vuosikokousta täysin ilman tapahtumia. Kokouksen jälkeen kopaisin vielä kosken alusen nopeasti ja lähdin ajelemaan takaisin mökille. Matkalla pysähdyin nopeasti vielä Koirakosken niskalle, jonka kalastelin pienen sulan osalta tarkasti läpi ilman tapahtumia ja kurvailin takaisin mökille.



Sunnuntaina sitten kerhon teletappiosasto oli tuloillaan Haapakoskelle, joten ajattelin mennä sinne seuraksi. Aku, Miika ja Tommi olivatkin jo koskella kun saavuin. Tom of Iisalmi oli tosin myös kuljettanut kottaraisensa ihmettelemään Nurmikosken rantoja, kun ei ilmeisesti ilman Tommi nyt pärjäile. Aku ja Tommi jäivät kalastelemaan niskaa ja me Miikan kanssa painelimme kalastelemaan loppuliukua. Puolitoista tuntia loppuliukua paiskottiin ja lopulta minulla vapa taipui. Täsmälleen samassa paikassa kuin viikkoa aikaisemmin sain tartutettua valkeaan liitsiin karvan verran yli 40cm taimenen. Laiha kala irti ja takaisin koskeen.



Koska nuoriso oli liikkeellä lyhyellä aikataululla, niin lähdimme lähes heti kalan jälkeen takaisin niskalle, jossa kuulimme, että Tommi oli koukuttanut yhden alamitan saaren suvannosta, mutta muuten oli pidellyt hiljaista. Oma into kalastukseen oli myös vähän veden takia aika nollissa, joten kaarsin mökille, jonne teletappiosasto tuli myös kahvittelemaan hetken kuluttua.






tiistai 24. huhtikuuta 2012

Lyhyt pisto Haapakoskelle


Hupsista!
Luulin, että viikonlopun jälkeen kamera oli unohtunut mökille, mutta niinpä se vain uutta mökkireissua varten pakkaillessa löytyi auton takakontin kätköistä. No kirjoitetaanpa sitten pieni tarina reilun viikon takaisesta reissusta kuvien kera.



Viikonlopun sää oli taas luvalla sanoen heikko ja Ike kävikin hakkaamassa päätään lauantain Kymönkosken rantakoivuihin puuskittaisen tuulen pilatessa kalastelun. Samoissa fiiliksissä tein itsekin lähtöä Haapakoskelle sunnuntaina, mutta onneksi tuuli ei kuitenkaan ollut koskella aivan yhtä ravakka ja pilviverhokin rakoili aavistuksen verran iltapäivällä.



Kalastuksen aloittelin jälleen kosken alapuolelta aivan loppukuohujen alta ja heti alkumetreillä tunsinkin äkäisen tärpin vavan päässä. Valitettavasti kyseinen kala ei tarttunut, enkä saanut samaista kaveria ärsytettyä toistamiseen perhoon, vaikka tovin sille perhojani tarjoilin. Etenin rauhallisesti alaspäin, jossa jalkapallopiireistä tuttu perhomies kalasteli. Etenimme tasatahtia koskea alas ja näinkin, että tällä toisella kalamiehellä onnisti, sillä vapa näytti taipuvan ja lopulta kala lepäili haavissa. Jatkoin kalastelua hitaasti alaspäin ilman tapahtumia ja katselin, kun saamamies yritti epätoivoisesti elvyttelevän saalistaan, joka ei näyttänyt toipuvan vapautuskuntoon sitten millään. Olin jo samoilla paikoilla toisen kalamiehen kanssa, kun minunkin perhoa vietiin. Kala otti erittäin hitaalla uitolla tarjoiltuun mustaan liitsiin ja tuli talviseen tapaan haaviin varsin helposti. Pituutta laiheliinilla oli 42cm ja se sai vapautensa heti kuvan jälkeen. Aloittelin saman kohdan kalastelua pian uudelleen ja ei aikaakaan, kun taas perho sai kyytiä. Tällä kertaa valkeaan liitsiin oli purrut noin 35cm taimen, jonka otin nopeasti viereeni ja irrotin koukun nopeasti suupielestä.



Laskeuduin vielä alaspäin, mutta yhtä tärppiä lukuun ottamatta tärppiä ei alempaa enää kuulunut. Lopulta palasin vielä paikkaan mistä kalat sain ja ajattelin kopaista sen vielä lyhyesti. Tämä kannattikin, sillä seuraavan vartin aikana vavan päässä liitseille antoi kyytiä vielä kaksi virkeää taimenta. Nämä yksilöt eivät kuitenkaan pysyneet kiinni haaviin asti, vaan molemmat irtosivat hieman ennen haavia.



Tämän jälkeen aloinkin jo lopetella kalastusta ja suunnistin takaisin mökille. Viime viikonloppunakin pistäydyin molempina päivinä kalalla ja näistä reissuista pitää koittaa saada tarinaa syntymään myöhemmin tällä viikolla. 

torstai 12. huhtikuuta 2012

Korreja katsastamassa

Kiirastorstaisen Viannan reissun jälkeen pääsiäinen vieteltiin perheen kanssa mökillä. Kalavehkeet oli mukana, mutta ennen maanantaita kalastelu rajoittui sunnuntain perheen voimin tehtyyn hiihtolenkkiin Päsmärinkoskelle, jossa Veetin (8v) kanssa heiteltiin lippaa puolisen tuntia ilman tulosta. Maanantaina, kun muu perhe suunnisti kotiin jo aamusta, oli tarkoitus kuitenkin päättää pääsiäinen kalastelun lomassa.



Koska ilma oli kirkas, mutta viileä en nähnyt järkeväksi lähteä sen kummemmin kauemmaksi kalaan, vaan suunnistin Haapakoskelle ja loppuliukuun, jossa joen vanha konkari tarjoilikin pintaperhoa kosken asukkaille, vaikkei korreja juurikaan näkynyt. Itse aloittelin kalastuksen streamereillä aivan kosken lopusta ja lähdin etenemään rauhallisesti alaspäin. Hiljaista piteli, mutta lopulta samoilta kohdin miltä hiihtolomalla taltutin nätin reilu puolimetrisen siimaa vietiin parin potkun verran varsin voimakkaasti. En oikein ennättänyt tärppiin mukaan ja kun vapa oli pystyssä, oli kalakin jo poissa.



Kalastusta jatkoin vielä muutamia kymmeniä metrejä alaspäin, mutta järveltä puhaltanut kylmä tuuli sotki kalastusta mitä alemmaksi koskea eteni. Niinpä mieli teki rannalle lämmittelemään ja hieman juttua iskemään. Rannalla mielen vetikin apeaksi Talvivaara ja yhdessä mietittiin mihin tilaan tuo paskalaitos kosket tuollapäin saa, jos toimintaa ei saada kestävälle pohjalle. Siinä keskustellessa huomattiinkin, että kuulema jo aamulla pintonut kala napsi erittäin harvakseltaan virrassa lipuvia korreja suuhunsa. Päästin pinturimiehen sitä jahtaamaan ja itse lähdin laskeutumaan loppuliukua vielä uudelleen pienentäen kuitenkin perhoja pieniin liitseihin ja nymfeihin. Liki ensimmäisillä heitoilla kosken alla vapa alkoikin vaimeasti täristä ja haaviin napsahti mustaan pieneen liitsiin erehtynyt reilu 30senttinen harjus. Ei suuren suuri, mutta eipähän munat pataan napsuneet.



Kalastelin vielä loppuliu'un rauhassa alas asti, mutta tuloksetta. Silloin tällöin pintonut kala ei kiinnostunut sen enemmän minun nymfeistä kuin toisen perhomiehen pintureista, joten kun itse lähdin koskelta jäi tuo veijari vielä jallittamatta. Kylmässä tuulessa neljä tuntia oli kyllä nyt minulle tarpeeksi.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Viimaa ja Viantaa




Pääsiäisen vietto alkoi tänä vuonna miellyttävissä merkeissä, kun suoraan töistä painelin ”pikku” Markus kyydissä Viannankoskelle kirjolohen sielunelämää tutkimaan. Sää ei tällä kertaa aivan parhaita kasvojaan näyttänyt ja mieli ei ollut ylimmillään, kun lumisateessa koskelle kurvattiin. Tosin kurja keli oli ilmeisesti myös karkottanut kalastajia, sillä peräti nelisen kappaletta kalamiehiä oli Esan mukaan lupansa peruneet, joten aamulla luvat täyteen onkineiden Iisalmen ihmeiden lisäksi koskella ei torstaina ollut kalastanut kuin Iisalmen teinityttöjen märkien unien kohde Tommi, joka pommitti sillan yläpuolista suvantoa, kun saavuimme koskelle.




Itse aloitin kalastelun kello 14.00 padon lipalta setillä, jossa killui toinen toistaan kauniimpia liitsejä. Paikkavalinta meni tällä kertaa nappiin, sillä pitkään ei tarvinnut vispata, kun vapaa taivutti kauden ensimmäinen kirjolohi. Lyhyen taistelun jälkeen haavissa pötkötteli mukavan kokoinen kirjo pieni pinkki liitsi suupielessään. Kala kyytiin ukko välipalalle ja ei kun takaisin koskeen.



Kalan jälkeen lähdin kahlaamaan keskiriuttaa ylöspäin ja pyrin kalastamaan akanvirrat ja peilit tarkkaan. Kuitenkaan kalaa näiltä paikoilta ei löytynyt ja kun kahlaamallakaan ei tällä kertaa löytynyt tietä aivan kuohun eteen jäi pari mukavaa monttua kalastamatta. Kun Tommilla alkoi olla kiire oman punalihaisen luokse, houkuttelin miestä vielä parkkipaikan lirua kalastamaan ja vinkkasin pari kikkaa, jolla olen huomannut kyseisestä paikasta tulosta tulevan. Tommi jäi kokeilemaan lirua ja itse siirryin Pielaveden puoleisen lirun reunoja syytämään. Kohta huomasinkin, että Tommin vapa taipui ja mies havitteli jo kalaa haaviin. Samalla kun Tommi lopulta nosti todella pienen kirren haaviin huomasin, että minun perhoja vietiin myös ja vauhdilla. Valkeaan kumijalkaliitsiin iskenyt kirjo temmelsi aikansa, kunnes tuo hieman edellistä pienempi kirre oli haavissa.




Hipsin autolle nauttimaan kylmän valmispitsan ja turisemaan Tommin kanssa. Markus sen sijaan koitti sinnikkäästi löytää myös itselleen kalaa, mutta eipä tuosta näyttänyt valmista tulevan. Tommin kaasutellessa ennen neljä pois koskelta alkoi lumentulokin, joka latisti kalastusfiilistä melkoisesti. Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan jatkoimme kalastusta. Itse onnistuin jälleen joheti näljän jälkeen, kun päivän isoin kirre tarttui nolosti pyrstön tyvestä kiinni ja teki komeita kaarroksia ennen haavia. Tämän jälkeen kuitenkin hiljeni, ja vaikka heiluimme koskella vielä reilut kaksi tuntia ei vaan enää taipunut. Auton keula olikin hyvä kääntää kohti kotia, kun lämpötila alkoi pikku hiljaa kiriä pakkasen puolelle. 

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kohottelua ja uusia vehkeitä



Viikonloppuna tarjoutui hieman yllättäen mahdollisuus mennä mökille ja sitä kautta kalalle, kun anoppi haikaili lapsia yökyläilemään ja vaimo oli kutsunut lauantaina talon täyteen juorumoottoreita. Ei nimittäin kiinnostanut sitä kailotusta jäädä kuuntelemaan, vaan muksut mummolaan ja mökille.




Elokuvailta Hyvien pahojen ja rumien seurassa ja kellonsiirto olivat tehdä aamulla tepposet, eikä uni olisi millään ottanut katketakseen. Hitaan aamukäynnistyksen jälkeen lähdin kuitenkin hiihtelemään hieman ennen 11 Päsmärinkoskelle. Aloitin kalastelun ylempää kuin aikaisemmalla reissulla ja uusi Orvis access tip flex tuntui kyllä kieltämättä vibe85 siiman kanssa varsin hyvältä yhdistelmältä. Kun uusi kelakin Greys gx 700 sai samalla tulikasteensa oli setti täynnä uutukaisia tuttavuuksia.



Ensimmäinen hento kalatapahtuma tuli istutusmontusta kosken keskivaiheilta, kun terävä tukistus herätti kalastajan horroksestaan. Muuta ei tuolla tapahtunut, joten lumikengät jalkaan ja tarpomaan alemmaksi. Kävelin suoraan kosken alas, sillä vaikka aikomuksenani oli kalastella muutama hyvä monttu keskeltä koskea, ei valtava lumimäärä oikein innostanut kokeilemaan useammasta kohtaa. Alhaalla tiesin porukan käyneen menestyksellisesti kalassa useita kertoja kuluneen viikon aikana, joten mietin miten arkoja koukuilla pelotellut kalat olisivat.




Alhaalla aloitin kalastuksen aivan suvannon yläpäästä. Samalla huomasin, että Sonkajärven rambo-osasto oli pitänyt leiriä montulla ja jättänyt jälkeensä aika ikävää jälkeä. Rantakoivusta oli revitty kaarna liki kahteen metriin ja nuorison mukana kuljettama matkaradio oli jätetty roikkumaan oksanhankaan. Ei tullut kyllä mitenkään hyvä mieli tuollaisesta toiminnasta. Kun tiedän, että kyseinen porukka myös tätä blogia lukee, niin miettikääpä pojjaat vielä kerran minkälaista jälkeä taaksenne jätätte.



No luokanopettajan kasvattavan osuuden jälkeen takaisin kalastukseen: Streamerien ja liitsien lirkuttelu ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja noin tunnin kalastelun jälkeen päätin kokeilla hieman uutta. Eli kaksi vuotta olen indikaattoripalloja mukanani kuljetellut, mutta kohotteluun en ole vielä rohjennut ryhtyä. No nyt settiin heitettiin yksi painotettu liitsi ja pari pientä nymfiä ja aloiteltiin saman kohdan aloitus uudella tekniikalla. Hämmästys olikin siiman molemmissa päissä varmaan yhtä suuri, kun jo kolmannella heitolla koho katosi ja todella karusti myöhästyneen vastaiskun jälkeen vavan päässä tuntui edelleen jytke. Kala nopeasti haaviin ja 37 senttisen taimenen leukaperistä valkea liitsi irti ja takaisin veteen. Eipä aikaakaan, kun koho katosi jälleen. Sama perho ja nyt reilu kolme senttiä pidempi, mutta taatusti yhtä laiha taimen kävi tutustumassa haaviin samainen liitsi suupielessä.



Seuraavan puolentunnin aikana koho painui kalan toimesta upoksiin vielä kolmesti. Kaksi näistä kerroista päättyi kalan voittoon, mutta keskimmäinen tärpeistä tuli haaviin saakka ja hiuskarvan mitalla reissun suurimmaksi taimeneksi tituleerattu eväkäs tutustui oliivi kuulapäänymfi suupielessään haaviin. Huomionarvoista oli, että tämä todella kaunis ja ehjäeväinen kala oli eväleikattu, mitä ei Nurmijoella harrasteta. Ilmeisesti tämä yksilö on niitä pari vuotta sitten alamittaisena Kiltuaan istutettuja, jotka oivat tulleet padon läpi ja aiheuttivat tapahtumia koskilla toissa vuonna. Tuon kalan jälkeen ei tosiaan yhtä tärppiä lukuun ottamatta enää tapahtumia kertynyt ja kun ennen kolmea alkoi sataa kaiken lisäksi räntää, päätin lähteä hiihtelemään mökille päin. 

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Hiihtolomalla vol.2



Hiihtoloman toinenkin viikonloppu vietettyä mökillä. Tällä kertaa koko muu perhe oli tukevasti kotona, joten kalastukseen sai keskittyä aivan huolella. Perjantaina ajelin taas mökille ja olin kahden vaiheilla. Lähdenkö hiihtelemään päsmärille vai polkaisenko Seatin Haapakoskelle. Iisalmen junnuosasto ei jaksanut hiihdellä päsmärille, joten ajattelin mennä heitä tapaamaan Haapakoskelle ja näin lopullisesti kalapaikaksi valikoitui Haapakoski. Sotahullu kokelas Juntunen ja puhelimia ja liittymiä hölmöille tuputtava Koponen tulivatkin koskelle hieman minun jälkeen. Mukaan oli esiliinaksi lähtenyt myös Koposen pahempi puolisko, joka kaikkien onneksi oli kuitenkin jättänyt perhovehkeet kotiin.



Itse aloitin kalastelun kosken niskalta muiden painuessa kosken pieniä suvantoja lirkkimään. Niska oli jälleen oudon hiljainen, vaikka nyt tuuli ei vaivannutkaan. Tunnin kalastelun jälkeen valuinkin alemmaksi, josta nahkatukka Juntunen oli taltuttanut haaviin asti 35senttisen taimenen. Kun ei kerta niskalla ole kaloja, päätin suunnata kohti loppuliukua, jossa isot pojat kertoo saavansa keväisin paljon punalihaista.



Vedenkorkeus oli ainakin meikäläisen silmään enemmän kuin passeli alaosassa koskea ja aloitinkin viimeisten kuohujen alta etenemisen alaspäin. Vajaan 50 metriä edettyäni tunsin vavassa nykäisyn, mutta ehdin pettyä kun tunsin perhon olevan vain pohjassa. Kiskaisin perhon irti pohjasta ja samalla älysin, että ilmeisesti kala oli iskenyt toiseen perhoon ja toinen oli samalla tavoittanut pohjakasvustoa. Nyt kala suuntasi jo ylös jokea ja meni jo itsestäni katsottuna ylävirran puolelle. Kala tuntui varsin raskaalta, vaikka hirveitä pyristelyjä se ei esittänyt. Otin kalan rauhallisesti vierelle ja kauhaisin kalan lopulta haavin pohjalle. Rannassa pinkkiin liitsiin haksahtanut eväkäs osoittautui varsin komeaksi, sillä mittaa kalalla oli hivenen yli 51 senttiä. Puolileikkisä kisa puolenmetrin ylityksestä oli siis tältä kaudelta jo suoritettu heti kauden alkumetreillä.



Kalastelin vielä loppuliu'un aina Päsmärin-järveen saakka ilman tuloksia. Ennen poislähtöä kopasin vielä pari hyvää monttua kosken yläosista, mutta yhtä epävarmaa tärppiä lukuun ottamatta ei tulosta tullut. Palailinkin neljän aikaan iltapäivällä mökille ja aloin valmistautua saunan ja avantouinnin voimin sunnuntain kalastuksia varten.


Pojat olivat käyneet lauantaina yhteistuumin kurittamassa Päsmärin taimenia, joten ajattelin antaa kosken rauhoittua ihan rauhassa. Mieleni tekikin kopaista Jyrkänkoskea näin talvellakin ja ajoin ostelemaan luvat koskelle jo ennen kahdeksaa. Palasin tosin vielä mökille aamuaskareisiin ja noin kymmenen maissa olin koskella. Koska Jyrkällä kalastus rajoittuu talvella pariin syvään monttuun laitoin upponarut vavan jatkoksi ja aloin paiskomaan streamereitä ja liitsejä kohti monttuja.



Puoleentoista tuntiin ei koskella tuntunut olevan muuta elämää kuin monttujen reunoilla vaanivat kivet, jotka verottivat perhovarastoa tuskastuttavan tehokkaasti, mikäli perhoja tuli uitettua pohjia myöten liian lähelle rantaa. Yhdessä vaiheessa tuskastuinkin perhohävikkiin ja kaivelin perhonkuivausrasiasta sinne unohtuneita perhoja, jotka olivat joskus syksyllä tulleet viannan pohjasta perhojen matkassa. Yksi valkea vihreäkuulainen otikas oli selkeästi tunnistettavissa sitojamestari Ismo Tolosen käden työksi, sillä kukaan muu hullu ei sido liitsejään samaan malliin minimarabousta ja käytä nuukana miehenä messinkikuulia :D



Kun olin saanut perhon sidottua siimaan, alkoi tapahtua. Toinen heitto ja vavan päässä tuntui sähkötystä. Vavan päässä tempoili hieman alamittainen taimen, joka pääsi nopeasti takaisin omaan elementtiinsä. Sama toistui seuraavan puolentunnin aikana peräti neljä kertaa, joten tuloksena vajaan puolentunnin lirkuttelusta oli 5 taimenta. Kaloista kaksi oli hieman mitan paremmalla puolella ja kolme oli hivenen mitan pienemmällä puolella. Kaikki tulivat siis samalla perholla noin puolen tunnin aikana. Syönti lopulta katkesi yhtä nopeasti kuin alkoikin ja kohta kun tuon löytöperhon koukkukin katkesi pohjakiviin, niin taika taisi olla siltä päivältä käytetty. Kun räntäsadekin yllätti jo hieman yhden jälkeen, lähdin jo varsin aikaisin siivoilemaan mökkiä ja palailemaan kotiinpäin uuden työviikon painaessa päälle.





lauantai 17. maaliskuuta 2012

Hiihtolomalla vol.1


Kauan odotettu hiihtoloma viimein viikolla kymmenen oli tarkoitus viettää osittain mökillä ja osittain kaupungissa. Säiden haltialta oli toivottu plussakelejä, jotta kalaan koskelle pääsisi. Muistissa oli viime vuoden huippureissut hiihtoloman aikoihin, kun vapa taipui mukavasti. Toiveissa oli päästä edes lähelle samaa tänä vuonna.



Pääsin lähtemään kohti mökkiä ja Nurmijokea heti perjantaina töiden päätyttyä. Tarkoitus oli kalastaa lauantai ja mahdollisesti sunnuntai ennen kuin muu perhe ajelee toisella autolla myös mökille. Lauantaina aamupakkanen oli reippaanlainen ja mietin jo kalastuksen mielekkyyttä. Vaikka metsäsukset oli mukana, oli siteiden takaremmit kotona :D, joten Päsmärille ei ollut mahdollisuuksia hiihdellä. Niinpä suuntasin Haapakoskelle, jonka niska oli edellisenä keväänä antanut kalaa varsin mukavasti. Kova puuskittainen tuuli puhalsi kuitenkin suoraan pohjoisesta, mikä Haapakoskella tarkoittaa sitä, että tuuli pääsi koko voimallaan piiskaamaan niskaa järveltä. Kalastus niskalla ei ollutkaan järin herkkua, joten siirryin vajaan tunnin nakkelun jälkeen välipalalle.



Samalla koskelle saapui tuttu perhomies ja turistessa taisi kulua tovi jos toinenkin. Tämän jälkeen aloin laskeutua koskea siten, että kalastin suvantokohtia ja syvempiä monttuja. Ensimmäisen saaren alla on mukava monttu länsirannan tuntumassa ja siitä lopulta kauden ensimmäinen taimen nappasi perhoon. Kala oli vuodenaikaan nähden varsin virkeä, mutta kauan tuo taimen ei kuitenkaan jaksanut vastaan kamppailla. pikku pakkasessa en halunnut kalaa juuri vedestä nostella, joten otin kalan vierelleni mittasin nopeasti vapaa vasten ja irrotin toisessa suupielessä roikkuvan oranssin ambulanssin. Mittaa näin hieman summittaisesti mitatulla kalalla oli 41-42cm. Kalastelin vielä keskisuvannon, mutta tuolla ei tapahtumia minulle tarjoiltu. Kiva elämys sen sijaan oli katsella saukon jälkiä, joka oli henkensä pitimiksi pidellyt kalastuspaikkaansa samaisella suvannolla jäljistä päätellen vain paria päivää aikaisemmin. Pikku hiljaa pakkanen alkoi kuitenkin kiristyä sitä tahtia, että loppuliu'un kalastus sai nyt jäädä toiselle päivälle. Niinpä palasin pikku hiljaa autolle, jossa kuulin, että toiset perhomiehet olivat koukuttaneet yhden alamittaisen taimenen hieman kosken niskan alapuolelta.



Sunnuntai olisi vastoin ennustuksia ollut upea kalapäivä. Mökillä äkkiseltään tehdyt reippaanlaiset lumityöt olivat kuitenkin laittaneet selän sen verran jumiin, ettei koluaminen koskella kiinnostanut. Niimpä päivä meni pilkillä istuen ja minttukaakaota nauttien. Saaliskin oli hyvä, sillä reppuun kertyi nykyä vaille tärppi. Syykin oli selvä matalalla mökkilahdella ei kalaa liikkunut, vaan ahvenen perään olisi pitänyt lähteä kauemmaksi selälle. Metsäsukien siteiden puuttuminen esti kuitenkin nämä haaveet.



Maanantai meni täysin perheen kanssa talvisesta luonnosta nauttien, mutta tiistaina oli vielä tarkoitus käväistä kalalla, mikäli säät sallisivat. Aamu ei suunnitelman kannalta näyttänyt lupaavalta, sillä ennen kymmentä pakkasta oli vielä pitkälti toistakymmentä astetta. Lopulta päätin kuitenkin hieman järjenvastaisesti lähteä hiihtelemään yhden aikoihin Päsmärinkoskelle nyt kun vaimo oli tuonut suksiinkin puuttuvat siteet :D. Kalastuksen pääsin pääsin aloittamaan vasta kello kahden aikoihin koskella, joka oli tänä vuonna huomattavasti vuoden takaista talvisemman näköinen. Keskitin kalastuksen vain pariin ottimonttuun, koska olin myöhään liikkeellä, eikä reilun viiden asteen pakkanen ollut paras keli kalasteluun. Ensimmäisestä montusta sain päivän ainoan kalatapahtuman. Selvästi alamittainen taimen riuhtoi perhoa tovin, mutta tippui, kun vein kalaa itseäni kohti varsin reippain ottein. Muuten reissu meni auringonpaistetta ihaillessa ja vaparenkaita sulatellessa.

Hiihtoloman parista muusta kalareissusta lisää paremmalla ajalla...

tiistai 14. helmikuuta 2012

Pieniä perhoja ja pitkiä vapoja


Sydäntalvi on mennyt jäitä poltellessa ja takkaa lämmittäessä, eikä ainakaan tällä korkeudella koskille ole ollut mitään asiaa. Sidontapuolella on tullut jonkin verran sidottua täkyjä myös myyntiin ja etenkin lampikirjoja silmällä pitäen rasioihin on ilmestynyt järviliitsejä ja pienenpientä butzeria etupäässä koossa 18 ja 16. Samaan rasiaan on löytynyt mutamaa muutakin uutta mallia. Noiden rasioiden täyttäminen on kuitenkin vielä pahasti kesken ja sidontaintoa tarvittaisiin vielä viimeisille pakkasille asti.


Ennen joulua tilattu vapa-aihio (TiCr 6# 9ft) tuli rakenneltua jo viime vuoden puolella, mutta Big Maman osuus eli näpsäkkä vapapussi odotutti itseään aina helmikuulle. Vaikka tämäkin vapa on vielä rankasti käsintehdyn näköinen, niin täytyy sanoa, että tyytyväinen työnjälkeen kuitenkin olen. Erityisen vavasta tekee sen, että vapaan irrottelin kelakiinnikkeen ja siimarenkaat viime kesänä katkenneesta Pathridgen kutosluokan kepistä, jossa oli mukavat hieman normaalia isommat salt water siimalenkit, joiden ansiosta vapa oli varsin mukava talvivapa, sillä siimarenkaat eivät aivan hetkessä umpeen jäätyneet. Myös ruuvaamalla kelakiinnikkeen perssiiseen asennettava lisäbutti tuo vavalle hieman lisäarvoa, vaikken tuota tainnut alkueräisessä pathridgessä kertaakaan käyttää. No butti olikin alunperin varsin iso ja kolho, mutta tuokin tuli korjattua pylväsporakoneen ja hiomapaperin avulla.



Vaparintamalle tuli Tyrskytaimenen alesta ihan vahingossa tilailtua myös pari vapaa. Orvis Access tipflex 6# ja Airflown Delta classic 6/7. Hieman erilaisia keppiä kyselin, mutta Orvis kiinnosti ja kenties saattaa syrjäyttää entisiä luottovapoja ja Tuota edukasta Airflowta haluan testata lähinnä lampihommissa. Jos ei toimi, niin pistetään kiertoon.

Butzereita koot 16 ja 18

Nymfiä hieman Harri Lehtosen tyyliin

Näillä ne kuulema niitä harreja narraa...