Pudotuksia Lampaanjoella

Maanantain istutusteurastuksen jälkeen uskaltauduin joelle tiistai-iltana. Yllätykseksi joki oli melkein tyhjä, tosin edellisen illan teurastuksen seurauksena suolia lojui pitkin metsiä. Takaisku koettiin jo autolla, kun valokuvauslaite oli kotona. Itse talsin jokea hieman alemmaksi ja aloitin kalastuksen. Paikallinen Pasi taivutteli kirren kanssa vapaa ehkä puolisen tuntia tuloni jälkeen ja lopulta tuo kala jäi ainoaksi haaviin asti saaduksi kirbeliksi tuona iltana. Itsekin tartutin kalan lähes samaisessa paikassa, mutta väsytys jäi 10 sekunnin mittaiseksi ja liitsi irti pahus.

Jatkoin jokea alaspäin, kunnes tulin paikkaan jossa pieni leppä oli kaatunut kokonaan poikki joen. Ajattelin kalan piilottelevan oksiston alla, joten tarjoilin perhoja tuon puun katveeseen entistä tarkemmin. Parin heiton päästä tärähti ja reilun kilon kirre oli heti ilmassa. Kala veti heti itsensä puun latvustoon, mutta onneksi ei sotkenut itseään pahemmin. Koska latvusta ei voinut kiertää en voinut antaa kalalle ollenkaan löysiä ja yritin vain pitää kalan poissa oksistosta. Tämä toimikin minuutin verran ja juuri kun kala oli osoittamassa väsymisen merkkejä, niin viimenen hyppy, perho irti ja puuhun. Voihan räkä.

Tämän jälkeen ilta tarjosi enää vain pari tärppiä ja aivan alhaalta juuri ja juuri mitan täyttävä harjus käväisi käsissä erehdyttyään luontaista ravintoa jäljitelleeseen pieneen pinkkiin liitsiin. Epäonni Lampaalla siis vaivaa Kirbelien suhteen vuodesta toiseen, joten tyhjää kai tuolla pyydetään vastaisuudessakin.

Talkoot tehty ja tulkoon kesä

Viikonloppuna talkoiltiin Aittokosken mökillä ja kalastettiin Koirakoskella perhokerhon voimin ja valmistauduttiin kesän koitoksiin. Lauantai oli varsinainen juhlapäivä olihan Karttulan komein ja karvaisin mies kunniottamassa talkootapahtumaa.








Raudanlujana ihmistuntijana seuran mökkivastaava oli antanutkin tuolle bulgaarialaista kuulantyöntäjää muistuttavalle hahmolle talkoisiin sopivan työn ja näin Ike hikipisaroita kaihtamatta kävi taisteluun halkovarastoon. Itse jouduin kyyhöttelemään tuntikausia rantapusikoissa, jotta osasin ilmaantua paikalle juuri kun talkoot olivat ohi. No käytiinpä Iken kanssa romanttisella päiväajelulla Mäkärällä ja todistettiin suoraan noloimmista kotivideoista, miten Felicia ja telikärry taipuvat rattoisasti ojaan. Loppuilta menikin tätä muistellessa.

Sunnuntaina herätys ampui miehen ylös mökiltä kello viisi ja eikun vapa tanassa kohti Koirakoskea. Itsellä aamupäivä oli sangen hiljainen, mutta Roosan ja Akun vehkeitä taimen kävi tavoittelemassa, mutta tinselin tukistukseksihan se jäi. Puolilta päivin kala näyttäytyi minullekin, kun rannan kiventakusia lirkkiessäni tinseliin iski pieni mutta ärhäkkä taimen. Koukkua kala ei kuitenkaan löytänyt ja väsytys jäi haaveeksi.

Univelat ja aikainen herääminen olivat tehneet tehtävänsä ja eihän sitä oikein jaksanut vapaa heilutella. Itse suuntasinkin jo ennen yhtä kotiinpäin, mutta kerhon junioriosasto oli iltapäivän mittaan haavinnut koskesta pari kelpo taimenta. No säästetään mulloset ensi kertaan ;)

Kalantulon sietämätön vaikeus

Viikonloppu oli jälleen hieno osoitus siitä, miten vaikeaa tuo punalihaisen metsästys osaa välillä olla. Vaimon työporukkan saunailtaa pakoillessa tuli ensin käytyä lauantaina nopea pisto Lampaanjoella. Maanantainen istutus oli taas saanu kylän ukot odottamaan tankkiautoa ja lipat olivat olleet armotta ilmassa heti kalojen tiputtua veteen. Launtaina ukot olivat täyttäneet jopakastimensa, joten pilkkiminen joella oli rauhallista. Valitettavan rauhallista oli myös kalojen osalta. Kirjolohien ensimmäisestä nousuparvesta olikin osoituksena vain metsikössä mätänevät suolet ja pari pintakäyntiä. Joten lauantai sujui Suomen euroviisuteemalla, eli Suomi nolla pistettä.

Sunnuntaina napattii Lassi kyytiin jo ennen aamu kuutta ja Seatin nokka kohti Korpilohta. Ronkelia oli kala lammellakin. Koko päivän huiskutteli toi vain yhden tärpin, joka onneksi jämähti 16 koon keltaiseen nymfiin tukevasti ja reilun viiden minuuutin jälkeen matka haavista kohti savustinta alkoi.

Päivän hauskimmasta harrasteesta vastasivat laavun edessä pyörineet kirjot, jotka antoivat ymmärtää, mutta eivät ymmärtäneet antautua. Olipa tuskastuttavaa kerta toisensa jälkeen katsoa kuinka kala nousi perhoon ja tökkäsi sitä kuonollaan ja kääntyi sitten takaisin syvyyksiin. Ei muuten naurattanut. Vähistä tapahtumista huolimatta kelpokelluntaa ja aurinkoakin sai varsin mukavasti.

Korpilohella lampikausi auki tukkoisesti

Jälleen luonto opetti, ettei kirjolohtakaan lähdetä vain hakemaan, vaan kyllä se taidolla pitää ylös houkutella. Sunnutaina nimittäin suunnattiin Viitasaarelle Korpilohelle, josta oltiin viestitelty lammen sulaneen ja mahdollisuudet kiusata perhovehkeillä kirjolohia olivat jälleen hyvät.

Illan Suomi-pelin jäljiltä miehet olivat sen verran unisia, ettei lammelle selvitty ennen kymppiä. Aamulla kaksi virkeämpää perhomiestä olikin koukuttaneet jo kymmenkunta kirreä, joten odotukset olivat hyvät.

No Näin sitä meikälle kävi taas, että lähes heti kalastuksen aloittamisesta liitsiä nyhdettiin pariin otteeseen, mutta sitten hiljeni. Myös muut kalamiehet olivat aika allapäin, tosin toinen aamutuimaan tulijoista oli sen verran tekijämies, että vaihtoi kalojen passivoiduttua pieneen nymfiin ja koukutteli päivälläkin jokusen kalan. Itsellä pienet nymfit oli ties missä ja liitsit olipa ne pieniä tai suuria eivät tuomareita tyydyttäneet. Hieman yhden jälkeen kuin säälistä kalat aktivoituivat vielä hetkeksi. Kaveri haavitsikin tässä vaiheessa kalan ja itse uittelin yhtä kaveria hetkisen, mutta haaviin asti tuo reilun kilon kirre ei antautunut. Heti seuraavalla heitolla jokin todella iso oli viedä vielä vavan kädestä, mutta tämän jälkeen lampi ei enää tapahtumia tarjonnut. Harmi, ettei iltaan ennätetty pilkkiä, mutta tulipahan todistettua, että pienestä koostaan huolimatta Korpilohi on varsin haasteellinen paikka kalastaa. Kellurengas SM-kisoille siis varsin sopiva pitopaikka.