Torstaina piti jatkaa syksyisiä perinteitä Viannakosken kalareissun muodossa. Lupa alkoi kello 15.00, eikä viesti koskella jo olleilta kalastajilta lupaillut hyvää. Eli tyhjää olivat pyytäneet. Itse suunnistin varsin nopeasti kuohujen alle kalastelemaan, mutta mitään järisyttävää ei tuolla tapahtunut. Tosin matkalla kuohuihin heittelin rauhallisen virran reunaa, josta lyhyen spurtin kirreltä sainkin. Tuo tosin ennätti vielä putoamaan.
Vajaan puolen tunnin päästä aloin pikku hiljaa siirtyä padolta alemmaksi . En tosin ennättänyt heitellä kuin muutaman heiton Maaningan puoleisen rannan suuntaan, kun vapa taipui. Kala oli tosi virkeä ja veti kahteen otteeseen pitkän spurtin alavirtaan. Esa ja jo kalastuksensa lopetellut kalamies seurasivat myös näytelmää rannalla, kunnes kala oli lopulta turvallisesti haavissa. Esa sanoikin luulleensa kalan virkeydestä päätelleensä, että nyt se isompi taimen oli eksynyt siimani päähän.
Pidin hieman taukoa kalan tulon jälkeen ja jatkoin sitten kalastelua parkkipaikan pikku lirun ronkkimisella. Ei kuitenkaan mitään. Aloinkin siirtyä takaisin lähelle patoa samalla heitellen virran reunaa. Kun olin samoilla paikoilla, mistä kalan sain taipui vapa jälleen. Tällä kertaa kala tuli todella nopeasti haaviamisetäisyydelle, mutta tämän jälkeen se aloitti shownsa. En ollut hereillä ja yritin hieman liian ahnaasti kalaa haaviin, jolloin 0,22 peruke napsahti solmunjuuresta poikki ja kala painui kirrepupa huulessaan takaisin tummiin kuohuihin. Jatkoin tästä lannistumatta kuohuihin, josta ei taaskaan tullut mitään muuta kuin pari taimenen penikkaa. Takaisin alaspäin edetessäni valkopunaiseen liitsiin kuitenkin jälleen tarrasi ja tämä kala tuli aina haaviin asti.
Tankkasin tässä vaiheessa itseni ja ihastelin samalla joelle bambuvavan kanssa tulleen kalastajan työvälinettä. Jätinkin uudet tulokkaat piiskaamaan rauhassa padon kuvetta ja painelin itse maantiesillan alle. Siellä erään kiven kupeesta iski pieni ehkä alle kiloinen kirjo, joka taisteli varsin mallikkaasti. Taas hieman hätiköin ja yritin vetää kalaa hieman liian aikaisin haaviin, jolloin kala teki viimeisen loikkansa juuri pahimmalla hetkellä ja karkasi. No ei muuta kuin uutta matoa koukkuun.
Seitsemän maissa palasin takaisin padolle ja menin Pielaveden puoleiselle lipalle kokeilemaan. Kalaa ei kuitenkaan sieltä tullut ja etenin lopulta paikalle, josta molemmat kalani olin saanut, kun uudet kalamiehet olivat tuosta kohdalta hetki aikaisemmin väistyneet. Eipä aikaakaan, kun taas vapa taipui ja tällä kertaa haaviin ui reissun isoin kirre. Samalta paikalta haavissa kävi vielä ennen luvan loppua ensin pieni taimen ja sitten yksi kirre. Kun samaiselta paikalta illan aikana pudotin neljä kalaa, voi vain ihmetellä, miten pienellä alueella kalat olivat. Toinen ihme oli se, että muiden kalastajien perhot eivät kyseisessä kohdassa kaloja kiinnostaneet, vaikka minun lisäksi ottipaikkaa pommitti neljä muutakin kalamiestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti