perjantai 17. lokakuuta 2008

Syksyisiä reissuja Viannalle

Elokuun lopussa vesi nousi juoksutusten vuoksi Nurmijoella kipurajoille ja elokuun lopulta asti kalareissut suuntautuivatkin Viannankoskelle.








Sillan yläpuolinen monttu on yksi varmoista kirrepaikoista

Syksy Viannalla olikin kaikin puolin onnistunut. Kalaa löytyi koskesta hyvin ja mikäs koskella ollessa, kun Esan turinoita kuunnellessa suupielet vääntyvät väkisinkin hymyyn.


Kalaa tuli koko kosken alueelta ja Esan jokeen pistämät hieman tavallista suuremmat kirjolohet takasivat ajoittain varsin mukavia väsytyselämyksiä. Syksy huipentui syyslomaviikolle, kun haaviin eksyi 44senttinen Siika.

44cm siika ilahdutti 14.10. Ottipelinä pinkki liitsi??


Varsinaista tarinaa kalareissuista ei nyt heru, mutta syksyn pieniä ahaa elämyksiä oli ehdottomasti graini-siiman käyttö etenkin maantie sillan yläpuolisen montun ronkkimisessa. Parhaimmillaan monttu antoi useamman kalan tunnin sisällä ja näytti graini tehonsa myös padon alapuolella, kunhan muisti uittaa perhoa sen verran vikkelään, ettei pyynnöt olisi jatkuvasti pohjassa. Syksyn ottavimpia perhoja oli liitsit mustana, pinkkinä ja valkoisena. LIsäksi pinkki booby kolusi monttuja ansiokkaasti. Sattumakaloja nousi myös tinselillä ja pienellä oransilla nymfillä.





Pinkkiin Boobyyn haksahtanut kirre pituuta 58cm






Pinkkiin ja mustaan liitsiin hairahtaneet kirpelit lokakuun alusta.


Ei kommentteja: