Lauantaina kello herätti hieman ennen kuutta ja kun pakkasmittarikin näyttä reilua viittä astetta miinusta, niin ensi töikseen tuli mietittyä, että miksiköhän sitä kalaan tälläkin kelillä pitää lähteä. No luvat Viannankoskelle oli varattu ja innokas juniori Markus oli lähdössä isänsä kanssa mukaan hieman perhokalastuksen jaloa taitoa oppimaan. Koskelle saapuessa lämpömittari näytti enää pari astetta pakkasta ja kun kuopion pojat jo kahlailivat koskeen, niin omatkin välineet ja tamineet saatiin kuntoon pikavauhtia.
Markus oli neuvon mukaan sitonut edellisenä iltana muutaman valkean liitsin punaisella päällä ja reissun juniori aloittikin kalan noston vartin kalastuksen jälkeen lirkkimällä 2,4kg painavan kirjon parkkipaikan kohdilta Pielaveden puoleiselta pikku lirulta. Itse sen sijaan kalastelin tyhjää aina kymmeneen asti, jolloin makkarat kutsuivat puoleensa. Tällöin kahden tunnin piiskauksen tuloksena oli vain yksi perhossa pyörähtänyt kirre, joka pahaksi onneksi ei heittoon nostettua perhoa ennättänyt suuhunsa napata.
Hieman ennen yhtätoista jatkoin kalastelua parkkipaikan edessä olevan pikkuvirran kohdilta. Heitin mahdollisimman pitkiä heittoja virtaa alas ja vedin perhoja sitten sisään aivan rantaa pitkin. Kauaa ei minun tätä tarvinnut tehdä, kun siimassa alkoi tuntua tuttu tärinä ja käsissä ollut ylimääräinen siima katosi kovaa tahtia. Kala oli varsin virkeä, mutta tyytyi ottamaan vain lyhyitä spurtteja. Se tuli lähietäisyydelle ehkä hieman liian virkeänä ja ensimmäinen haavitsemisyritys päättyikin kalan spurttiin siten, että yläperho nappasi sormeen kiinni. No koukku irti sormesta ja uusi yritys. Tällä kertaa kala oli valmis ja 2,3kg jalostettua kalanlihaa kellui haavissa.
Tämän jälkeen yritettiin yhdessä tuumin jallittaa sillan alla virran nielussa pomppivaa kookasta kirreä, mutta eihän se mihinkään nakertanut. No puolen päivän maissa painuin takaisin paikalle, josta kalan sain ja aloin syytää perhoa jälleen virtaan. Vain muutama heitto takana ja kohmeiset sormet luistivat sen verran, että tiukka isku veti siiman sormista ja kala ei tarttunut. Koukun tarkistus ja terävältä näytti. Olipa koukkuun tarttunut pieni suomunäyte, eli kala oli ilmeisti iskenyt ohi perhon. Koska kalaa ilmiselvästi oli virrassa niin jatkoin paikan kalastusta reilun kymmenen minuuttia. Tämä palkittiin, sillä kohta hieman vajaa kaksi kiloa painava kirjo taisteli siiman päästä. Tämän kaverin menohalut eivät kovin suuret olleet, joten ensimmäisen kalan tavoin valkeaan liitsiin erehtynyt kala oli koukittu nopeasti haaviin.
Vajaa tunti luvan päättymistä ennen päätin käydä tarkistamassa sillan alapuolisen montun vielä kertaalleen. Kalaa siellä kyllä oli ja Rialinnan Jukka sieltä yhden kalan oli aamupäivällä pudottanutkin. Kevensin hieman settiä poistamalla yhden lyijyn perukkeesta, koska joka pohjakosketus tiesi vihreän liman ilmaannuttua pohjakiviin perhojen siivoamista tuosta limasta. No nyt kalastus onnistuikin ilman jatkuvaa koukkujen puhdistamista ja puoli tuntia ennen luvan päättymistä viimeinen kirjo tapasi haavin pohjan.
Reissu oli siis kaikin puolin onnistunut. Eniten mieltä lämmitti nuoren Markuksen ensimmäinen omalla perholla saatu lohikala ja tietysti omakin tuuri oli ollut kohdillaan. Kalat olivat mukavan laajalla alueella ja sopivan haasteellisia ongittavia siten, että kalojen saamiseksi sai töitäkin tehdä. Kokonaisuutena mukava reissu jälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti