torstai 15. syyskuuta 2011

Kesäkausi pakettiin

Joka vuosi se vaan iskee. Siis mikäkö? No laiskuuspa hyvinkin. Eli blogi on saanut elää ruususen untaan kuukauden päivät, vaikka kalalla onkin tullut käytyä. Tosin kohtuullisen harvakseltaan. Viannankoskea on tullut pommitettua noin reissu/viikko vauhdilla ja Nurmijoella olen pari hassua reissua tehnyt. Kalallisesti nurmijolle on kuitenkin ollut varsin let's go meininki. Jätän nyt nuo Viannan reissut sen suuremmitta huomioitta, mutta mainitsempa vain, että kalaa sieltä on tullut varsin vaihtelevasti. Kuukauteen mahtuu niin Mp-reissu kuin kuuden kalan haavitseminen kahteen tuntiin. Myös taimenet ovat näköjään löytäneet Viannalle jälleen syksyn tullen takaisin.



Nurmijoella vierailin pidemmät reissut sekä juuri rauhoituksen alla, että elokuun 21. päivä. Tuolloin kalastelin kolmisen tuntia Nurmikoskea ja täytyy sanoa, että kala oli mukavasti otillaan, vaikka edellisestä istutuksesta oli jo  yli puolitoista kuukautta. Intoa ja uskoa reissuun sai heti ensimmäisten niskakivien takaa, josta oliiviin stremeriin tälläsi jälleen. Kesän aikana solakoitunut taimen oli varsin pirteä ja päästyään kovempaan virtaan pakotti minutkin alavirtaan perässään. Lopulta kala tuli kuitenkin haaviin ja kala lieneekin ollut varsin nälkäinen, sillä perhoa kaiveltiin kiduksista aivan tosissaan.

Pari tuntia kului sitten hiljaisissa merkeissä ja oliivia perhoa lukuunottamatta vaihtelin perhoja aika tiiviisti. Lätin montun jälkeen alkavalla niskalla muodostuu isolla vedellä itärannalle komea ja iso peili. Se pisti heti silmään ja sitä päätin myös kopaista tarkempaa. No hyvin tarkkaan paikkaa en ennättänyt kalastaa, sillä ensimmäinen uitto peiliin ja ylimmäksi perhoksi vaihtamani tinseli katosi komean loikan saattelemana taimenen leukaperiin. Kala jälleen niskan nieluun ja alavirtaan ja ei kun perään. No kalan meno kuitenkin tyssäsi heti nielun jälkeiseen rantasuvantoon, josta sen sai varsin kivuttomasti haaviin. Komea sulavalinjainen kala jälleen. Hieman tämän jälkeen yhytin samalla tinselillä vielä reilu 30 senttisen harjuksen, jonka jälkeen palailin mökille.



Seuraava viikonloppu sujui tyystin mökkiaskareiden parissa, enkä koskella käynyt. Seuraavana sunnuntaina tarkoitus oli lähteä heti aamulla, mutta ennen kahdeksaa heräillessäni lämpömittari näytti alle 1 -astetta lämmintä ja esimerkiksi kynsikkäät olivat kotona, joten jatkoin unia pari tuntia ja lähdin hyvin nopealle piipahdukselle vasta kello 10 jälkeen. Koirakoski oli tällä kertaa kohteena ja koskella kuulinkin, että juuri edellisen reissuni jälkeen koskilla oli käynyt tankkiauto, joten alle 2 viikon takainen istutus tiesi, että kalaa kyllä oli koskissa entistä enemmän. Kalan kanssa pääsin tekemisiin tuon lyhyen reissuni aikana, mutta koon suhteen oli toivomista. Yhden alamitan sain haaviin ja kaksi tiputin, kun pyrin saamaan alamittakalat mahdollisimman nopeasti vapautettavaksi. Myös virvelillä kalastaneet isä ja poika voivottelivat kalojen kokoa, sillä kuusivuotias poika oli saanut lipallaan kolme taimenta, joista kaikki alamittaisia. Valitettavasti istutuksessa oli mukana taas runsaasti tätä +30cm kalaa.



Lauantaina 10.syyskuuta, eli viimeisenä lupapäivänä päätiin sitten pyhittää aikani kalastukselle. Suuntasin yhdeksän aikoihin pitkästä aikaa mäkäräkoskelle, joka on sydäntä lähellä. Koski tarjosikin loistavaa kalastusta, sillä vaikka haaviin ei tullut kuin 1 43senttinen eväkäs, niin tapahtumia oli senkin edestä. Kolme kalaa onnistuin pudottamaan ja näistä kaksi sain jo lähes haaviamisetäisyydelle. Näistä komeampi olisi ollut se kauden kala, sillä pituutta parin metrin päästä arvioituna oli jo lähemmäksi 60senttiä. Huomioitavaa, että jälleen kaikki kalat olivat kiinni oliivissa stremerissä, jota ilman on näköjään Nurmijoelle sangen turha vaivautua.

2 kommenttia:

Salaperäinen perhomies kirjoitti...

Olenpa lukenut blogiasi useamman vuoden ajan. Joskus törmättykin joella ohi mennen. Ihan mukava seurata muidenkin joella kalastavien touhuja. Tuttuja ukkoja joella kyllä kulkee, monenlaisia persoonia.

Olipahan kausi Nurmijoella, hellettä, vesisadetta ja taas hellettä.

Taimenta joessa kuitenkin oli läpi kesän, ja voin todeta että tinselilläkin tuli avain kauden alusta ihan loppuun saakka taimenia. Välillä kun vedet lämpeni, piti vaihtaa oliiviin pupaan ja larvaan, sitten taas tinseliin kun viileni.

Monen kovankin kalamiehen mieli painui alavireeseen kun helle sekoitti pasmat jo kesäkuussa, ja tämä tuli huomattua tulipaikkakeskusteluissa. Mutta kylläpä sieltä kauden loppua kohden rupesi kaloja mukavasti nousemaan. Vanhojakin kaloja.

Toivotan hyvää seuraavaa kautta ja isoja taimenia, kaikille Nurmijoella kalastaville kalamiehille, välineistä riippumatta.

Niin ja elähän lopeta blogin kirjoittamista, mukava on kuvia ja kuulumisia katsella joelta.

juhahujanen kirjoitti...

Olipa mukava kuulla blogista muutakin palautetta, kuin se iänikuinen valitus siitä, että saatana kun kirjottelee nettii ja mainostaa kalapaikkoja niin, ettei saa enää rauhassa pyytää.
Joo olihan se melkoinen kausi. Kesäkuu oli kyllä ihan loppuun asti varsin hyvää kalastusta itselle. Heinäkuussa oli sellaset helteet, että ei tullut käytyä kuin muutamana yönä lyhyitä reissuja koskella. Silloinkin hiki kaatui kyllä aika railakkaasti.
Se mikä pisti mieltä apeaksi tuolla koskella on monen oikeankin "kalamiehen" ainainen valitus istutusten perään. Milloin on istutettu väärän kokosta tai väärään aikaan ja väärään paikkaan. Onhan se totta, että ei välttämättä samanlailla napsu pinkkiin liitsiin kuin heti istutuksen jälkeen, mutta esim. elokuussa koskessa oli kyllä ihmeen hyvinkin kalaa, vaikka istutuksista oli aikaa toista kuukautta. Tosin monesti tuolloin syöntiajat oli varsin lyhyitä.