maanantai 12. joulukuuta 2011

Kausi 2011 taputeltu

Todennäköisesti kausi 2011 tuli taputeltua pakettiin kahdella reissulla sunnuntaina ennen itsenäisyyspäivää ja sitten itsenäisyyspäivänä Nurmijoella. Kalantulo oli molemmilla reissuilla nollissa, mutta jotenkin se vain sielu lepää kosken kuohuja kuunnellessa. Tuuli sotki näilläkin reissuilla kalastusta ja etenkin näpit meinasivat olla aika kylmänkankeina.




Sunnuntainen reissu suuntautui kovassa tuulessa ja räntäsateessa Päsmärinkosken loppuliukuun. Jo alkumetreillä oli selvää, ettei tällaisessa tuulessa ei kylmällä ilmalla kalassa koko päivää viihdytä, joten päätin keskittyä kalastuksessa niin sanottuihin varmoihin paikkoihin. Tosin kovin varmoilta ne eivät tällä reissulla vaikuttaneet. Muutenkin lienee reissusta pidempiä tarinoita turha runoilla, sillä sekä pari koskessa olevaa monttua, että loppuliu-un rauhallinen virta eivät tuottaneet vavan kärkeen minkäänlaisia värähdyksiä. Lieneekö osasyynä ollut todella synkkä ja pimeä keli, joka ei todellakaan suosinut. Lopulta luovutin jo reilun kahden tunnin kalastuksen jälkeen ja köpöttelin autolle ja sitä myötä mökille.



Tiistaina heräilin seitsemän jälkeen tarkoituksena lähteä reippaasti kalalle heti päivän valjetessa. Into kuitenkin laantui, kun pakkasmittari näytti liki kuutta astetta. Ei muuta kuin pää tyynyyn ja kädet kyynärpäitä myöden ristiin, jotta pakkanen putoaisi. Kun vielä puoli kymmenen pakkasmittari näytti reilua viittä astetta olin jo luovuttaa pelin. Aamupalaa laittaessa ja sitä syödessä pakkasen kuitenkin tippui nopeasti, joten päätin, että koskella on käytävä. Ei kun kamat nopeasti läjään ja menoksi.



Aloitin kalastuksen Haapakosken niskalta. Joka oli onneksi tyyni toisin kuin pari viikkoa aikaisemmin, kun tuulta ja räntää riitti omiksi tarpeiksi. No toki räntää taivaalta tuli nytkin, sillä vain vartin kalastuksen jälkeen taivas repesi ja räntää tuli tuutin täydeltä. Kävin niskan kohtuullisen nopeasti läpi ilman mitään tapahtumia. Autolle palatessa suvannossa kelluneet suolenpätkät kertoivat, että ilmeisesti viikonloppuna joku taimen paikalla oli hengestään päässyt. Itse jatkoin Mäkäräkoskelle.



Mäkäräkoski ei ole koskaan varsinaisesti ollut mainio talvikalastuspaikka, mutta juuri siksi siellä ei ole juuri kävijöitä rauhoituksen jälkeen ollut. Kävelin niskalta vielä noin puolikilometriä ylöspäin ja aloitin kalastamaan hitaasti virtaavaa virtaa. Pääsin lähes niskalle asti, kun virran reunassa uineeseen valkeaa liitsiin tärähti. Nopeasti huomasi, että kyseessä oli harjus ja nopeasti vedin kalan jalkani viereen. Ajattelin kaivaa kameran taskusta ja kuvata kalan ennen vapautusta, mutta juuri kun olin laittamassa kameraa tulille noin 30senttinen harri räpsäytti itsensä irti. No eipä likaantuneet näpit. Kalastelin vielä kosken rauhassa aina niskalle asti tuloksetta. Niinpä päätinkin lopettaa kalastuksen jälleen reiluun pariin tuntiin ja suunnata takaisin mökille. Jostain syystä vaikeat syksyt jatkuvat vuosi toisensa jälkeen. Näyttäisi, että kevättalvi olisi meikäläiselle huomattavasti antoisampi.



Sydäntalvi kulunee uutta vapaa rakennellessa, kun tfo:n aihioon pitää taikoa oikeanlaiset killuuttimet kohdilleen. Myös sidonta jatkuu toivottavasti aktiivisena, sillä tavoitteena on rakennella ihan spesiaali järviliitsirasia, kun aikaisemmin on menty samoilla lähinnä jokikalastukseen sidotuilla liitseillä sekä järvillä, että joilla.


Ei kommentteja: