Korreja katsastamassa

Kiirastorstaisen Viannan reissun jälkeen pääsiäinen vieteltiin perheen kanssa mökillä. Kalavehkeet oli mukana, mutta ennen maanantaita kalastelu rajoittui sunnuntain perheen voimin tehtyyn hiihtolenkkiin Päsmärinkoskelle, jossa Veetin (8v) kanssa heiteltiin lippaa puolisen tuntia ilman tulosta. Maanantaina, kun muu perhe suunnisti kotiin jo aamusta, oli tarkoitus kuitenkin päättää pääsiäinen kalastelun lomassa.

Koska ilma oli kirkas, mutta viileä en nähnyt järkeväksi lähteä sen kummemmin kauemmaksi kalaan, vaan suunnistin Haapakoskelle ja loppuliukuun, jossa joen vanha konkari tarjoilikin pintaperhoa kosken asukkaille, vaikkei korreja juurikaan näkynyt. Itse aloittelin kalastuksen streamereillä aivan kosken lopusta ja lähdin etenemään rauhallisesti alaspäin. Hiljaista piteli, mutta lopulta samoilta kohdin miltä hiihtolomalla taltutin nätin reilu puolimetrisen siimaa vietiin parin potkun verran varsin voimakkaasti. En oikein ennättänyt tärppiin mukaan ja kun vapa oli pystyssä, oli kalakin jo poissa.

Kalastusta jatkoin vielä muutamia kymmeniä metrejä alaspäin, mutta järveltä puhaltanut kylmä tuuli sotki kalastusta mitä alemmaksi koskea eteni. Niinpä mieli teki rannalle lämmittelemään ja hieman juttua iskemään. Rannalla mielen vetikin apeaksi Talvivaara ja yhdessä mietittiin mihin tilaan tuo paskalaitos kosket tuollapäin saa, jos toimintaa ei saada kestävälle pohjalle. Siinä keskustellessa huomattiinkin, että kuulema jo aamulla pintonut kala napsi erittäin harvakseltaan virrassa lipuvia korreja suuhunsa. Päästin pinturimiehen sitä jahtaamaan ja itse lähdin laskeutumaan loppuliukua vielä uudelleen pienentäen kuitenkin perhoja pieniin liitseihin ja nymfeihin. Liki ensimmäisillä heitoilla kosken alla vapa alkoikin vaimeasti täristä ja haaviin napsahti mustaan pieneen liitsiin erehtynyt reilu 30senttinen harjus. Ei suuren suuri, mutta eipähän munat pataan napsuneet.

Kalastelin vielä loppuliu'un rauhassa alas asti, mutta tuloksetta. Silloin tällöin pintonut kala ei kiinnostunut sen enemmän minun nymfeistä kuin toisen perhomiehen pintureista, joten kun itse lähdin koskelta jäi tuo veijari vielä jallittamatta. Kylmässä tuulessa neljä tuntia oli kyllä nyt minulle tarpeeksi.