Paineita purkamassa

Niin se vaan talvi alkaa väistyä ja luvassa olikin perinteinen kevätreissu Viannalle. Kalaa oli laitettu alkuviikosta, mutta kuten usein näin keväisin syöntihuippu osaa  olla hyvin lyhyt. Kalakaveriksi olin saanut huijattua tuhansien liitsien miehen eli Iken ja olipa koskella samaan aikaan myös PK.netissäkin esiintynyt nuori perhokalastaja isänsä kanssa.

Itse aloitin kalastuksen ennen kahta  kahlaamalla keskikivikolle pommittamaan parkkipaikan jälkeisiä liruja, koska muu porukka miehitti vallin, enkä kauemmaksi malttanut lähteä. Valinta oli väärä, sillä minkäänlaisia tapahtumia ei löytynyt, kun taas Ike taivutti vapaa kirren tahtiin jo heti luvan alkumetreillä. Kalastelin aikani keskellä ja totesin, että luukut ovat sen verran normaalista poiketen auki, ettei normaalit askelmerkit sovi. Niinpä palailin pikku hiljaa takaisin rannalle ja päätin kopaista josko patopöydälle pääsisi kahlaamaan. Hiuskarvan varassa se oli, mutta juuri ja juuri pöydälle pääsin ja melko varma kalantulostakin siinä vaiheessa olin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka kuohun reunat sai tuolta uiteltua viimeisenpäälle huolella. Lopulta palailinkin rannalle ja aloin miettiä maailman kovuutta.

Mietin jo upposiiman vaihtamista ja suuntaamista maantiesillan yläpuolisen montun ronkkimiseen. Laiskuus ja kylmyys kuitenkin esti siiman vaihdon ja päätin uitella monttua ihan nykyisellä setillä. Tosin hieman painoa lisäämällä. Pari heittoa ja löysin keinon, millä perhon saa putoamaan monttuun siten, ettei pintavirta rannasta pyyhkäise perhoja pintaan heti kättelyssä. Homma toimikin ja Ike sai katsella aitiopaikalta, kun valkeaan gummijalkaliitsiin haksahtanut kirre löysi haavin pohjan. Tiuku tikitteli tuolloin neljää.

Kalan verestys ja homma jatkui. Ja kas kummaa samoilta jalansijoilta heti seuraavalla heitolla ja vapa taipui taas. Nyt hivenen aikaisempaa kalaa pienempi kirre oli haksahtanut pinkkiin liitsiin ja löysi jälleen haavin pohjan. Tämän jälkeen opetin isällisesti Ikelle hieman miten kyseinen kohta voidaan kalastaa siten, ettei pirullinen pintavirta pyyhkäise perhoja pintaan ja kun armoitettu opettaja olen, niin eikös se Ikenkin vapa taipunut alta aika yksikön. ;) No tämä kala ei suostunut haaviin asti ja homma jatkui.

Tämän jälkeen kolusin kosken lähes joka kolkasta ilman kummempia tapahtumia. Ike sitä vastoin koukutti kaksi kalaa vallilta, jonne itse en oikein väen paljouden takia viitsinyt lyhyitä pistoja lukuunottamatta mennä. Lopulta väki alkoi koskella huveta ja kävin kopaisemassa maantiesillan monttua. Juuri kun kuopiolaisten kalamiesten menopelin takavalot loistivat kirre kiinni ja väsyttelemään. Tällä kertaa kala veti pidemmän korren ja homma jatkui. Lopulta näpit alkoi olla jo aika jäässä ja päätin kokeilla vielä vallilta, joka oli saanut hetken rauhoittua. Kymmenen minuuttia tästä ja kärsivällisyys palkittiin. Lopulta valkeaan gummijalkaliitsiin haksahtanut kirre pötkötteli haavissa ja mies pääsi lähtemään kotia kohti.

Kokonaisuudessa reissusta mieleen jäi lähinnä jumalatoman kylmä tuuli ja se, että olipa harvinaisen hitaissa virranosissa kaikki kalat. Kankeat kalat ei mitään huimia elämyksiä tarjonneet, mutta näin talven jälkeen reissu teki todella gutaa. Seuraavan kerran kalalle starttaan kenties jo lauantaina, jos aikataulut saadaan järjestymään. Se lieneekn ainut reissu korrikalalla, mikäli vain korentoa on ilmassa ja kelit ovat suotuisat.