Tuuleen ja tuiskeeseen

Kiitos lasten urheilu- ja oman näytelmäharrastuksen tämän kevään mahdolliset sumukorentokeikat jäivät käytännössä käymättä. Viime lauantai oli käytännössä ainut mahdollisuus ja senpä tähden suuntasin Nurmijoen Haapakoskelle, jossa saattaisi kuoriutumisten ollessa kohdillaan löytyä kalaa mukavastikin.

Vielä viikon puolivälissä sääennusteet lupasivat varsin mallikasta keliä, sillä lämpöä olisi pitänyt olla yli viitisen astetta ja aurinkokin ilahduttaisi olemassaolollaan. Niinpä ne ennustukset kuitenkin muuttuivat ja lopulta löysin itseni koskelta pikku pakkasessa helvetillisessä tuulessa ja aukottomassa pilvipeitteessä.

Koska kalastukseen ei oikein muita mahdollisuuksia huhtikuussa tule tarjoutumaan piti tilaisuus käyttää hyödyksi. Aloitin kalastuksen niskalta, joka kohtuu matalan veden ja hitaan virtauksen takia muistuttikin enemmän seisovan veden kuin koskikalastusta. Puolen tunnin haravoimisen jälkeen luovutin ja lähdin valumaan alaspäin koskea kalastellen jokaisen hitaampivirtaisen montun, jossa taimenia saattaisi löytyä.

Ensimmäisen saaren yläpuolella on mukava monttu, josta näin kevättalvellakin löytyy usein virkeitä taimenia. Niinpä tarjoilinkin siihenkin huolella kahden liitsin ja yhden sumarinymfin litkaani. Pari ensimmäistä heittoa ei oikein uineet virran reunaa siten kuten toivoin, mutta kolmannella kerralla kaikki natsasi. Aivan suvannon keskeltä iskikin taimen, joka ei vaikuttanut mitenkään kookkaalta, joten päätin vedellä sen nopeasti lähelle. Kala tulikin varsin iisisti vierelle ja valkeaan liitsiin haksahtanut noin 40 senttinen veijari lötkötteli akanvirrassa jalkani vieressä alta aikayksikön. Ajattelin kuitenkin ennen vapautusta räpsäistä kalasta kuvan ja aloin kaivaa vesitiivistä pokkaria taskusta. Kala oli kuitenkin toista mieltä, sillä vielä hetki sitten kiltisti jalan vieressä pötkötellyt taimen potkaisi juuri kun olin saamassa Olympusta tulille ja eikös siinä samalla liitsi irronnut suupielestä. No kuvaa en saanut, mutta kala vapautettu käsin koskematta.

Kalan jälkeen kalastelin vielä muutaman herkullisen suvannon kosken alueelta samalla liikkuen loppuliukua kohden. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Ehdinkin edetä aina lähes Päsmärijärvelle asti, kun loppuliu-un alkaessa jo hiljalleen vaihtua hitaasti virtaavaksi joeksi ennen järveä vavan päässä tuntui sähkötystä. Paikka oli tuttu ottipaikka juuri näin keväisin ja tiesin sieltä hyvän kuoriutumisen aikana saadun joskus useampikiloisiakin pinturikaloja. Nyt kalaa ei kuitenkaan ollut minulle tarkoitettu, sillä jo muutaman potkun jälkeen siima löystyi uudelleen ja kala oli mennyt menojaan.

Jatkoin vielä kalastusta tunnin loppuliu-ussa ja niskalla kävin vielä kopaisemassa muutaman montun kuitenkin tuloksetta. Kova tuuli ja kylmä ilma olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja näppejä alkoi jo aika lailla palella, joten kalastus sai nyt jäädä reilun neljän tunnin pistoksi. Reissu oli siinä mielessä pettymys, että toiveina oli, että keli olisi ollut lämpimämpi ja korria liikkeellä, mutta kova tuuli ja viileys pitivät kuoriutumisen lähinnä nimellisenä. Silloin tällöin etenkin loppuliu-ussa yksittäisiä korreja veden pinnalla räpiköi, mutta ei edes harjukset niitä tavoitelleet. Sepä oli sitten kolmas totaalinen korriajan missaus putkeen, joten vaikeaa on.