Puolenmetrin paremmalla puolen

Voi taas tätä ihmisen saamattomuutta. Viikko sitten tiistaina ja keskiviikkona kolisteltiin taas kivillä Nurmijoella, mutta niin se vaan on vielä blogi päivittämättä. No tässä hivenen tarinaa reissusta.

Ajelin maanantaina iltasellä mökille ja vein mökille samalla valmiiksi hieman rakennustarvikkeita savusaunatyömaalle. Tiistaina heräilin jo neljän jälkeen tarkoituksena kalastella Raadon kanssa rauhoituksen jälkeen Päsmärillä. Vettä oli vielä kovasti koskessa. Aloitin ensin kodanpuoleista rantaa kalastelemaan, mutta kova virta teetti vaikeuksia, kun heti rannasta löytyy muutama monttu, johon kova virta tahtoi kalastajan painaa miltei väkisin. Hieman ylempää aloitellut Raato sitä vastoin jo näytti taivuttelevan vapaa siihen malliin, että ensimmäinen täpläkylki oli pian haavissa. Itse jouduin pian poistumaan joesta luonnollisille tarpeilleni ja tämän jälkeen päätin kokeilla pääsisikö koskesta jo yli kahlaamalla, jotta pääsisin kokeilemaan toisenkin puolen kiventakuset.

Kahlaaminen onnistui ja aloitin etenemään koskea alas hieman Raadon takana. Muutama sata metriä edettyä Raato ensin missasi tärpin, mutta hetkeä myöhemmin tartutti ilmeisesti saman kalan ja taituiroi sen haaviin. Itsellä samaan aikaan aamun ainut tärppi, joka ei sitä kummemmaksi muuttunut. Kalastuksen lopetin jo aamu kummenen aikoihin ja palasin mökille rakennushommiin.

Päivän nakertelin kaikenlaista ja aikaisen heräämisen takia otin myös pienet päikkärit. Illaksi oli tarkoitus käydä hieman kopaisemassa Mäkäräkoskea ja aloittelinkin siellä aivan yksikseen kalastuksen kello 19.00 aikoihin. Patomestari oli päivän aikana pienentänyt luukkuja Jyrkällä ja pato oli enää auki 70cm. Pudotus ei vielä näkynyt Mäkärällä, mutta niskalta pääsi jo vaivoin yli. Entistä vaikeammaksi ylityksen teki se, että samalla kun kahalsin koskea yli iski perhoon vihainen taimen ja vain vaivoin säilytin tasapainon kovassa koskessa taimenen riuhtoessa. Yli päästyäni väsyttelin pinkkiin liitsiin haksahtaneen noin puolimetrisen kalan haaviin.

Tämän jälkeen ennätn edetä koskea aina vanhan saunan kohdalle, kun yhdestä peilistä ilmeisesti tinseliin iski kala, mutta ei jäänyt kiinni. Uusin heiton ja nyt kala kävi pinnassa tavoittelemassa tinseliä, mutta ei jäänyt taaskaan kiinni. No kolmas heitto heti perään ja taas tärähti. Nyt tartutuskin onnistui ja kamppailu alkoi. Lopulta pinkkiin liitsiin erehtynyt taimen sätki haavissa. Lähes heti perään toinen taimen haksahti oliiviin muddleriin ja hivenen yli 40cm taimen kävi nopeasti tutustumassa haavin pohjaan.

Vajaassa tunnissa haavissa oli siis käynyt kolme taimenta. Tämän jälkeen hiljeni. Aivan kosken lopussa kovan kuohun reunasta iski kiinni ilmeisen kookas kala, joka sätki vavassa vajaan minuutin. Yhtä äkkiä kuitenkin siima löystyi ja kala vei erävoiton. Kävelin vielä niskalle ja päätin kalastaa sen vielä kertaalleen ennen mökille paluuta. Tämä kannatti, sillä katkenneen koivun kohdalla pienestä peilistä tärähti noin iltakymmenen aikoihin ja rajusti. Kala oli todella virkeä ja haaviin sen sain vasta, kun onnistuin kuljettamaan sen pois kovimmasta virrasta. Toistaiseksi kesän isoin taimen 56cm oli haksahtanut vanhaan kunnon oliiviin muddleriin.

Alunperin ei ollut enää tarkoitus käydä keskiviikona kalalla, mutta koska kalaa koskessa oli ja päivän hommissa meni sen verran myöhään, että sama oli vielä kalastella ilta Nurmijoella, niin koskelle oli mentävä vielä keskiviikkoiltamassa. Koska Mäkärällä oli ollut hyvin tapahtumia, niin tie vei sinne. Nytkin kaloja oli hyvin liikkeellä, mutta tinseliin tavoitelleet kalat eivät tahtoneet tarttua. Laskin kosken kertaalleen ja tuona aikana perhoa tavoitteli kaikkiaan kuusi taimenta. Näistä vain yksi tarttui edes hetkiseksi, mutta komealla loikalla sekin irrotti itsensä. Olin jo lähdössä pois, kun päätin kopaista vielä tuon kyseisen kalan olinpaikan, joka oli siis aivan rannan tuntumassa vain hieman reilun nilkan syvyisessä olevan kiven takunen. Uitin perhon kiven takaa lukuisia kertoa ilman tulosta ja olin jä luovuttaa. Päätin kuitenkin edetä koskea vielä pienen matkaa, mikä kannatti. Heti seuraava kivi ja sen takaa ilmeisesti sama kala iski vihaisesti perhoon. Väsyttely ja jälleen pinkkiin liitsiin tartutettu kala haaviin. Nyt olikin hyvä lähtee mökille ja sitä myötä Kiuruvedelle. Matkalla autolle heittelin kuitenkin vielä perhoa ja kruunuksi reissulle viime talven aikana jäiden kaataman koivun alta nappasi tinseliin vielä noin nelikymppinen taimen, joka käväisi vielä haavin pohjalla illan päätteeksi.  

Nurmijoen avaus

Kesäloma alkoi perinteisesti Nurmijoen kauden avauksesta. Koska tällä kertaa lähdin kalalta lähes suoraan reissulle Pietariin, on juttu nyt näin viikon myöhässä. No jokatapauksessa parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Lauantaina, kun oppilaat oli saatu kesälaitumille ja entisten oppilaiden juhlissa oli käyty painuin mökille ja kohti Nurmojoen kuohuja. Aluksi oli tarkoitus mennä keskiyön avaukseen Päsmärille, mutta kun parkkipaikka oli jo täynänsä autoja ajattelin, että kun vesikin oli korkealla (Jyrkän paro auki 124cm) ja kosken kalapaikat tämän takia vähissä, niin en kehtaa jäädä ruuhkaan onkimaan. Senpä tähden suuntasin Mäkärälle, jossa itäpuolella odotteli minun lisäksi vain yksi tuttu kalamies.

Mäkärälläkin vesitilane auheutti omat haasteet. Kosken niskalla pari kesää vieraillut saati oli lähtenyt jäiden matkaan, joten niska oli jälleen entisellään. Kapea koski aiheutti korkealla vedellä vain isoja ongelmia, sillä heti rannasta asti oli vettä reilusti ja kahlaaminen oli erittäin vaikeaa. Kun heti keväällä etenkin istutetut kalat viihtyvät hieman miedommassa virrasssa, niin nyt niille mieluisia paikoja oli aika vähän. Kalastelinkin koskella aika lyhyen aikaa. Parin tunnin aikana haaviin nappasin ensin aivan niskalta 42senttisen laihan vanhan istarin, jolla oli siis vielä rasvaevä tallella. Kalasta kuva ja takaisin koskeen. Hieman alempaa haaviin eksyi vielä noin 35senttinen harjus, jota en edes kuvaamalla raskinut kiusata, vaan kala nopeasti haaviin ja sieltä pois. Molemmat kalat nappasivat pinkiin liitsiin.

Sunnuntaina oli alunperin tarkoitus lähteä kalaan heti aamutuimaan. Vesitilanne ei kuitenkaan oikein houkutellut ja niinpä nukuin rauhassa ja heräilin vasta yhdeksän jälkeen. Lopulta päätin kopaista Haapakoskea, joka huomattavasti monia muita koskia leveempänä kestäisi ehkä hyvin paljon veden. Tämä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, sillä koskella jopa kahlaaminen oli edes hiukan siedettävää. Kalakontakteja sain neljän tunnnin kalastuksen aikana kaikkiaan kolme. Ensimmäinen lähes heti niskalla, Toinen pikku saaren sivusta ja viimeinen hieman ennen keskisuvantoa. Viimoinen kontakti tuli lopulta haaviin asti. Tämäkin kala tuli pinkillä liitsillä ja pääsi loimutettavaksi kun kaverit saapui.

Maanantaina suuntasimme siis Jyrkälle yhdentoista maissa. Vettä taas riitti ja kalastettavat paikat oli kortilla. Itse kahlailin särkälle, josta lopulta kalan tavoitin. Kun alkuun pääsin, niin lisääkin näytti tulevan, sillä samoilta paikoilta sain pari tuntia myöhemmin taas samanmoisen. Kun myös Tuomas onnistui virpalla kaivamaan kalan, oli aika lähteä välillä mökille syömään.

Takaisin saavuttiin kuuden aikoihin illalla. Koitin taas eri puolelta koskea, mutta jotenkin vain kalastus tuntui kovan virtaaman takia vaikealta mualla kuin särkällä. Meninkin takaisin särkälle, jossa lähes heti perhoon napsahti reilu 40 senttinen eväleikattu kala. Tämän kalan vapautin samoin tein ja heti seuraavalla heitolla perhoa vietiin jälleen. Nyt kala oli hieman parempaa kaliperiä, mutta pahaksi onneksi siima luiskahti käsistä, kun kelasin löysiä kelalle. Näin kala sai turhaan löysiä ja se irtosi. Tämän jälkeen onnistuin uimaan ja loppu reissu meni kamoen kuivatteluun. Kaloista kaksi Jyrkällä tuli pinkillä liitsillä ja yksi olivilla streamerillä.

Tiistaina, kun kaverit lähti, ajattelin käydä vielä iltasella Haapakoskea pommittamassa. Tämä olikin hyvä valinta, sillä heti alkuun napsahti niskalta komea 52senttinen eväleikattu taimen. Taas ottipielinä oli pinkki litsi. Loppuillan kalastelin ilman kummempia tapahtumia kunnes aivan samasta paikasta kuin sunnuntaina koukutin oliivilla streamerillä eväleikkaamattoman hieman yli neljäkymmentäsenttisen taimenen.

Karvojen keskeltä

No eipä ole viime aikoina vapa taipunut. Eli harvoinpa on kevät mennyt näin vähin kalastuksin. Ja kun kalenteriin katsoo, niin sama meno taitaa jatkua aina kesälomaan asti. Pieni toive on, että ensi viikolla voisi ennättää jossain välissä käväisemään Viannankosken kirjoja tervehtimässä, mutta mutta asia on vasta suunnitteluasteella.

                                                                               Aina niin siisti sidontapöytä

Spigotti on sentään talven hiljaiselon jälkeen pyörinyt. Pari sataa perhoa on tullut sidoskeltua viime viikkoina tutuille myyntiin ja ehkä saman verran on syntynyt otikkaita myös omiin rasioihin. Erityiseseti kiitos Pietun blogitekstin Muuramen nymfikalastuksesta, sillä se innotti kaivamaan vanhan vain puolilleen täytetyn pikkuperhorasian esille ja rasia alkoi täyttyä pitkästä aikaa pikku nymfeistä. Tuo rasia oli alunperin tarkoitus sidoskella Korpilohen lampikalastusta varten pienillä nymfeillä butzereilla jne. mutta kyseisen paikan sulkeuduttua ja muiden samantasoisten lampipaikkojen poissaollessa ei motivaatio sen täytöön löytynyt. No Nyt pientä otikasta on rasiaan jällleen syntynyt. Katsotaanpa miten pitkälle into kantaa.

Näitä tuli sidottua montaa eri väriä. Kirrelle on ollut paras tämä. Taimenelle toiminut limen vihreä ja tietysti kokomusta.

Pikku perhojen lisäksi rasiaa ovat täyttäneet erityisesti tuttu ja turvallinen oliivi streameri, jolla Nurmijoella vapa taipuu alinomaan. Lisäksi itselleni aina yhtä tympeä sidottava eli tinseli on työllistänyt, koska noita pitää jo kosken loppuliuissa vaanivien haukien takia varalla reilusti. Saapa nähdä milloin noita pääsee jälleen tosimielessä uittamaan.

Tulvaa ihmettelemässä

Viikko ennen vappua vietin viikonlopun mökillä ja vaikka kalavehkeet oli mukana, en malttanut kalaan lähteä kun halusin saada puusavottaa tehdyksi ennen kesää. No polte kalaan pääsystä jäi ja senpä tähden soittelin Esalle Viantaan, josko tiistaina pääsisi kalaan.

Esa sanoi maanantaina puhelimessa, että patomestari oli maanantaita vasten yöllä hieman luukkuja raotellut lisää, mutta että koski oli vielä kalastettavassa kunnossa. Huonoksi onneksi patomestari oli saman liikkeen tehnyt uudelleen seuraavanakin yönä ja tulva oli sellainen, että meinasin kääntyä sillalta takaisin, Kiuruvedelle kun veden paljouden näin. No ajattelin, että meneehän se edes heittoharjoitteluna, vaikkei kalastuksesta muuten oikein mitään tulisikaan.

Kokosin heti alkuun kaksi settiä. Pintasiima ja kuulapää liitsit toiseen ja toiseen raskas grainisiima ja boobyt. Kalastus oli vaikeaa, kun ei oikein päässyt muualta heittämään kuin vallilta, jonne sinnekin pääsi enää vaivoin. Aivan loppuliussa oli lisäksi varsin mukavan näköisiä kohtia, mutta isoja säyneitä lukuun ottamatta ei juuri muuta kalaa sieltäkään löytynyt. Reissun mukava anti olikin isojen säyneiden väsyttely, johon liitsisetillä nauliuduin ehkä tunniksi. Käsissä kävi toista kymmentä suomupaitaa, joista isoin oli peräti 52cm pitkä ja tarjosikin hetkeksi haastetta. Täytyy kuitenkin sanoa, että sanotaanpa kirjolohesta mitä tahansa, niin kyllä se kutosen vavassa kuitenkin jaksaa vääntää pidempään kuin saman kokoinen säyne. Kyllä tuo särkikalakin osasi antaa kunnon alkukyydin, mutta sen jälkeen tuli aina varsin kevyesti haaviin. Nelosen vavalla olisi kuitenkin tuokin homma ollut varsin lystikästä hommaa.

Hieman tympeän kalastelurupeaman päätin harvinaisesti jo neljän tunnin jälkeen. Tänä aikana en minä, eikä neljä muuta koskella ollutta kalamiestä ollut saanut tuntumaa jalokaloihin. Säyneet pelasti muuten aika harmaan kalapäivän. Nyt Vianta saa jäädä siihen saakka, kunnes tulva kääntyy reiluun laskuun.

Ps: Aina ei ihminen ymmärrä. Nimittäin juuri tiistain Iisalmen Sanomissa Pohjois-Savon ely-keskuksen biologi valitteli, että koko Iisalmen reitillä vedet on poikkeuskevään jäljiltä huolestuttavan alhaalla, mutta niin vaan sitä on varaa Viannasta juoksuttaa tuollaisia määriä. No jospa sitä vettä kuitenkin riittäisi koko kesäksi.

Tuuleen ja tuiskeeseen

Kiitos lasten urheilu- ja oman näytelmäharrastuksen tämän kevään mahdolliset sumukorentokeikat jäivät käytännössä käymättä. Viime lauantai oli käytännössä ainut mahdollisuus ja senpä tähden suuntasin Nurmijoen Haapakoskelle, jossa saattaisi kuoriutumisten ollessa kohdillaan löytyä kalaa mukavastikin.

Vielä viikon puolivälissä sääennusteet lupasivat varsin mallikasta keliä, sillä lämpöä olisi pitänyt olla yli viitisen astetta ja aurinkokin ilahduttaisi olemassaolollaan. Niinpä ne ennustukset kuitenkin muuttuivat ja lopulta löysin itseni koskelta pikku pakkasessa helvetillisessä tuulessa ja aukottomassa pilvipeitteessä.

Koska kalastukseen ei oikein muita mahdollisuuksia huhtikuussa tule tarjoutumaan piti tilaisuus käyttää hyödyksi. Aloitin kalastuksen niskalta, joka kohtuu matalan veden ja hitaan virtauksen takia muistuttikin enemmän seisovan veden kuin koskikalastusta. Puolen tunnin haravoimisen jälkeen luovutin ja lähdin valumaan alaspäin koskea kalastellen jokaisen hitaampivirtaisen montun, jossa taimenia saattaisi löytyä.

Ensimmäisen saaren yläpuolella on mukava monttu, josta näin kevättalvellakin löytyy usein virkeitä taimenia. Niinpä tarjoilinkin siihenkin huolella kahden liitsin ja yhden sumarinymfin litkaani. Pari ensimmäistä heittoa ei oikein uineet virran reunaa siten kuten toivoin, mutta kolmannella kerralla kaikki natsasi. Aivan suvannon keskeltä iskikin taimen, joka ei vaikuttanut mitenkään kookkaalta, joten päätin vedellä sen nopeasti lähelle. Kala tulikin varsin iisisti vierelle ja valkeaan liitsiin haksahtanut noin 40 senttinen veijari lötkötteli akanvirrassa jalkani vieressä alta aikayksikön. Ajattelin kuitenkin ennen vapautusta räpsäistä kalasta kuvan ja aloin kaivaa vesitiivistä pokkaria taskusta. Kala oli kuitenkin toista mieltä, sillä vielä hetki sitten kiltisti jalan vieressä pötkötellyt taimen potkaisi juuri kun olin saamassa Olympusta tulille ja eikös siinä samalla liitsi irronnut suupielestä. No kuvaa en saanut, mutta kala vapautettu käsin koskematta.

Kalan jälkeen kalastelin vielä muutaman herkullisen suvannon kosken alueelta samalla liikkuen loppuliukua kohden. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Ehdinkin edetä aina lähes Päsmärijärvelle asti, kun loppuliu-un alkaessa jo hiljalleen vaihtua hitaasti virtaavaksi joeksi ennen järveä vavan päässä tuntui sähkötystä. Paikka oli tuttu ottipaikka juuri näin keväisin ja tiesin sieltä hyvän kuoriutumisen aikana saadun joskus useampikiloisiakin pinturikaloja. Nyt kalaa ei kuitenkaan ollut minulle tarkoitettu, sillä jo muutaman potkun jälkeen siima löystyi uudelleen ja kala oli mennyt menojaan.

Jatkoin vielä kalastusta tunnin loppuliu-ussa ja niskalla kävin vielä kopaisemassa muutaman montun kuitenkin tuloksetta. Kova tuuli ja kylmä ilma olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja näppejä alkoi jo aika lailla palella, joten kalastus sai nyt jäädä reilun neljän tunnin pistoksi. Reissu oli siinä mielessä pettymys, että toiveina oli, että keli olisi ollut lämpimämpi ja korria liikkeellä, mutta kova tuuli ja viileys pitivät kuoriutumisen lähinnä nimellisenä. Silloin tällöin etenkin loppuliu-ussa yksittäisiä korreja veden pinnalla räpiköi, mutta ei edes harjukset niitä tavoitelleet. Sepä oli sitten kolmas totaalinen korriajan missaus putkeen, joten vaikeaa on.  

Paineita purkamassa

Niin se vaan talvi alkaa väistyä ja luvassa olikin perinteinen kevätreissu Viannalle. Kalaa oli laitettu alkuviikosta, mutta kuten usein näin keväisin syöntihuippu osaa  olla hyvin lyhyt. Kalakaveriksi olin saanut huijattua tuhansien liitsien miehen eli Iken ja olipa koskella samaan aikaan myös PK.netissäkin esiintynyt nuori perhokalastaja isänsä kanssa.

Itse aloitin kalastuksen ennen kahta  kahlaamalla keskikivikolle pommittamaan parkkipaikan jälkeisiä liruja, koska muu porukka miehitti vallin, enkä kauemmaksi malttanut lähteä. Valinta oli väärä, sillä minkäänlaisia tapahtumia ei löytynyt, kun taas Ike taivutti vapaa kirren tahtiin jo heti luvan alkumetreillä. Kalastelin aikani keskellä ja totesin, että luukut ovat sen verran normaalista poiketen auki, ettei normaalit askelmerkit sovi. Niinpä palailin pikku hiljaa takaisin rannalle ja päätin kopaista josko patopöydälle pääsisi kahlaamaan. Hiuskarvan varassa se oli, mutta juuri ja juuri pöydälle pääsin ja melko varma kalantulostakin siinä vaiheessa olin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka kuohun reunat sai tuolta uiteltua viimeisenpäälle huolella. Lopulta palailinkin rannalle ja aloin miettiä maailman kovuutta.

Mietin jo upposiiman vaihtamista ja suuntaamista maantiesillan yläpuolisen montun ronkkimiseen. Laiskuus ja kylmyys kuitenkin esti siiman vaihdon ja päätin uitella monttua ihan nykyisellä setillä. Tosin hieman painoa lisäämällä. Pari heittoa ja löysin keinon, millä perhon saa putoamaan monttuun siten, ettei pintavirta rannasta pyyhkäise perhoja pintaan heti kättelyssä. Homma toimikin ja Ike sai katsella aitiopaikalta, kun valkeaan gummijalkaliitsiin haksahtanut kirre löysi haavin pohjan. Tiuku tikitteli tuolloin neljää.

Kalan verestys ja homma jatkui. Ja kas kummaa samoilta jalansijoilta heti seuraavalla heitolla ja vapa taipui taas. Nyt hivenen aikaisempaa kalaa pienempi kirre oli haksahtanut pinkkiin liitsiin ja löysi jälleen haavin pohjan. Tämän jälkeen opetin isällisesti Ikelle hieman miten kyseinen kohta voidaan kalastaa siten, ettei pirullinen pintavirta pyyhkäise perhoja pintaan ja kun armoitettu opettaja olen, niin eikös se Ikenkin vapa taipunut alta aika yksikön. ;) No tämä kala ei suostunut haaviin asti ja homma jatkui.

Tämän jälkeen kolusin kosken lähes joka kolkasta ilman kummempia tapahtumia. Ike sitä vastoin koukutti kaksi kalaa vallilta, jonne itse en oikein väen paljouden takia viitsinyt lyhyitä pistoja lukuunottamatta mennä. Lopulta väki alkoi koskella huveta ja kävin kopaisemassa maantiesillan monttua. Juuri kun kuopiolaisten kalamiesten menopelin takavalot loistivat kirre kiinni ja väsyttelemään. Tällä kertaa kala veti pidemmän korren ja homma jatkui. Lopulta näpit alkoi olla jo aika jäässä ja päätin kokeilla vielä vallilta, joka oli saanut hetken rauhoittua. Kymmenen minuuttia tästä ja kärsivällisyys palkittiin. Lopulta valkeaan gummijalkaliitsiin haksahtanut kirre pötkötteli haavissa ja mies pääsi lähtemään kotia kohti.

Kokonaisuudessa reissusta mieleen jäi lähinnä jumalatoman kylmä tuuli ja se, että olipa harvinaisen hitaissa virranosissa kaikki kalat. Kankeat kalat ei mitään huimia elämyksiä tarjonneet, mutta näin talven jälkeen reissu teki todella gutaa. Seuraavan kerran kalalle starttaan kenties jo lauantaina, jos aikataulut saadaan järjestymään. Se lieneekn ainut reissu korrikalalla, mikäli vain korentoa on ilmassa ja kelit ovat suotuisat.

I'm Back: Olen selkä

Keväällä 2012 blogin kirjoittelu siis loppui kuin seinään. Tosin olipa tuo kalareissujen jälkeiset raportit jo sitä ennen olleet viimeiset ajat aika pitkässä puussa. Eli jotenkin tännekin kiroittelu alkoi maistua puulta, joten viimein päätin, etteihän tämä nin pakollista ole.
Nettihiljaisuuden aikana elämään onkin mahtunut jos jonkinmoista myllerrystä. Emännän kanssa asuttiin eri osoitteissa muutama kuukausi, joka sai viimein miehen etsimään syytä kokoaikaiseen väsymykseen ja ärtyisyyteen. Onneksi vika ja sitä kautta hoitokeinokin löytyi nopeasti, kun uniapne ja sen aiheuttanut todella ahdas nielu leikeltiin ja polteltiin joulukuussa 2012. Ja voi pojat kun elämä muuttui tuon operaation jälkeen. Ei nyt taas jaksaa herätä ajoissa, eikä esimerkiksi työnteko ole väsymyksen kanssa pelleilyä. Jälkeenpäin tuntuu niin älyttömältä, että vaimo epäili jo useita useita uosia aikaisemmin, että sulla taitaa olla nukkuessa hengityskatkoksia, kun oli nyt jo kuusivuotiasta tytärtämme imettänyt öisin ja kuunnellut kun herran hengitys katkoo ja pätkii. Kokemuksesta siis voin sanoa, että jos yhtään epäilet kärsiväsi uniapneasta, niin kipin kapin tutkimuksiin. Minullakin oli vain lievä uniapnea ja ny kun vertaa olotilaa ennen tuota leikkausta ja leikkauksen jälkeen, niin onpa miehen elo puhallettu ihan usiin liekkeihin.

No siirrytäänpä nyt sitten kalasteluun. Kesistä 2012 ja 2013 mainitaan nyt tässä vain sen verran, että kalastuspäiviä tuli varsin mukavasti, mutta koska rahaa paloi edelleen esim. mökkityömaalla ja hieman kotipihankin kunnostuksiin, niin kalastus on rajoittunut vain lähikohteisiin. Toisaalta tämä on ollut varsin mukava ratkaisu, kun päässyt aina kun haluaa lyhyesti siimoja uittamaan ja kalastustunteja ja sitä kautta myös saalista on tullut yllin kyllin.

Tämän vuoden kalastelut aloittelin 3. maaliskuuta, kun mökiltä hiihtelin jäitä pitkin Päsmärinkoskelle. Sää ei ollut varsinaisesti kalamiehen puolella, sillä jo kamoja kosken rannassa kasaillessa räntää alkoi tulla taivaalta ja sitähän sitten riitti koko reissun ajan. Kalastelun aloittelin hieman yhdentoista jälkeen kosken loppuliu-usta. Settinä kohottelusetti, jossa alimmaisena kuulalla painotettu valkea liitsi ja ylempänä pari pientä nymfiä. Odotukset olivat kovat, sillä kukaan ei ollut keyseisillä paikoilla vielä jälvistä päätellen vieraillut ja kalaa alamontussa usein tähän aikaan vuodesta riittää. No olihan sitä varmaan siellä ja alku näyttikin hyvältä, kun jo alle kymmenen minuutin kalastuksen jälkeen koho paini pinnan alle ja kauden ensimmäinen taimen oli kiinni. Valkeaan litsin iskenyt taimen nopeasti vierelle vapaa vasten karkea mittaus ja nopeasti mitattuna noin 42 senttinen eväkäs takaisin veteen.

Jatkoin tämän jälkeen kalastusta tyytyväisin mielin ja ajattelin, että nopea avaus lupaa useampia eväkkäitä parista loppuliu-un montusta. toisin kuitenkin kävi, sillä kyseinen eväkäs oli koko reissun ainut varma kalatapahtuma. Toinen saattoipa olla kontakti oli kosken keskivaiheen istutusmontussa, mutta varmaksi en tuota iskua voi tuomita. Räntäsateessa kädet olivat kylmät ja märät koko päivän, joten hienen turhan aikaisin lopettelin kalastuksen, kun jo kahden korvilla suuntasin sukset takaisin mökille päin. No kausi avattu ja kala saatu, joten siitäpä on hyvä suunnata kohti uusia reissuja.