sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Kalantulon sietämätön vaikeus

Viikonloppu oli jälleen hieno osoitus siitä, miten vaikeaa tuo punalihaisen metsästys osaa välillä olla. Vaimon työporukkan saunailtaa pakoillessa tuli ensin käytyä lauantaina nopea pisto Lampaanjoella. Maanantainen istutus oli taas saanu kylän ukot odottamaan tankkiautoa ja lipat olivat olleet armotta ilmassa heti kalojen tiputtua veteen. Launtaina ukot olivat täyttäneet jopakastimensa, joten pilkkiminen joella oli rauhallista. Valitettavan rauhallista oli myös kalojen osalta. Kirjolohien ensimmäisestä nousuparvesta olikin osoituksena vain metsikössä mätänevät suolet ja pari pintakäyntiä. Joten lauantai sujui Suomen euroviisuteemalla, eli Suomi nolla pistettä.





Sunnuntaina napattii Lassi kyytiin jo ennen aamu kuutta ja Seatin nokka kohti Korpilohta. Ronkelia oli kala lammellakin. Koko päivän huiskutteli toi vain yhden tärpin, joka onneksi jämähti 16 koon keltaiseen nymfiin tukevasti ja reilun viiden minuuutin jälkeen matka haavista kohti savustinta alkoi.

Päivän hauskimmasta harrasteesta vastasivat laavun edessä pyörineet kirjot, jotka antoivat ymmärtää, mutta eivät ymmärtäneet antautua. Olipa tuskastuttavaa kerta toisensa jälkeen katsoa kuinka kala nousi perhoon ja tökkäsi sitä kuonollaan ja kääntyi sitten takaisin syvyyksiin. Ei muuten naurattanut. Vähistä tapahtumista huolimatta kelpokelluntaa ja aurinkoakin sai varsin mukavasti.

3 kommenttia:

Ismo Tolonen kirjoitti...

Noh kala kuitenkin. Onhan se tämä kalastus melkoista. Joskus on kiintiö täynnä reilussa tunnissa ja joskus saa metsästää yötä myöten. Mutta kyllähän se aina kotiolot voittaa.

PS: loimutin just Nokisen taimenta. Kylläpä näkyi muillekkin kermaviilikastikkeen kanssa maistuvan kuin mulle ;)

juhahujanen kirjoitti...

Heh tiukkaa oli taas, mutta kala ylös...
Loimukala on kyl loistavaa. Itsellä ei ole pihassa viellä sellaista grilliä, jolla saisi loimutella huolella. No mökillä aina sitten...

Ismo Tolonen kirjoitti...

Ei mullakaan ole grilliä. Ladoin tiiliä putkeen tontin alaosaan ja kalaa kiinni lautaan nauloilla..Toimii hyvin. Pitää tosin olla tarkkana ettei käy kuin tuossa muutaman talon päässä..ajelin tänään töistä kotiin ja ihmettelin, että jumalisti kulkee ne lujaa nuo nykypaloautot kun itsellä todellista nopeutta motarilla reilu 110 ja ohi meni, että heilahti. Tuli sitten tosiaan tuohon naapuriin kun olivat vissiin roskia poltelleet..halpa keikka varmasti :)