Kevään kalastus suli sairastaessa

Eipä alkutalvesta olisi osannut kuvitella kuinka tämäkin kevätkausi menee kalastuksen kannalta lähes tyystin sivu. Pääsin nimittäin leikkaukseen maaliskuun viimeinen päivä, jossa pyrittiin korjaamaan vuonna -99 jalkapallossa katkenneen nilkan jäykkyyttä. No leikkaus meni ok ja ensivaikutelma nilkasta oli varsin hyvä. Takapakkia alkoi kuitenkin tulemaan, kun haava alkoi vuotaa kudosnestettä, eikä haava tahtonut sulkeutua. Tästä alkoi viiden viikon sairasloma ja kalastukset saattoi unohtaa. No kun jalka alkoi olla pääsiäisen aikaan parempana tein pari lyhyttä (3h) pistoa Nurmijoelle ja seuraavalla viikolla hieman pidemmän reissun Kymölle. Kalastus oli etenkin Nurmijoella vielä varsin hätäistä, sillä jalkaa ei kahluuhousuissa uskaltanut hiottaa pitkään, joten reissun kestotkin olivat lyhyet.

Reissuista lyhyesti voisi todeta seuraavaa. Pitkänä perjantaina kolusin Haapakosken loppuliukua, jossa reilun kahden tunnin kalastuksessa tuloksena oli yksi 44senttinen taimen ambulanssiin ja heti seuraavalla heitolla karkuutus. Myös muilla kalastajilla tuloksena oli myös komeita kaloja, vaikka pääsääntöisesti koko oli pientä. Niskalla Kuopion kolmikko sitä vastoin onnistui varsin hyvin, sillä sinä aikana kun itse ronkin loppuliukua kaverit olivat koukuttaneet puolen tusinaa taimenta pääasiassa pintureilla.

Lauantaina päätin lyhyen reissun suunnata sitten niskalle. Niskalla kala pintoi aina kun puuskittainen tuuli rauhoittui, mutta omaa pinturia kalat eivät ensimmäiseen tuntiin tahtoneet kelpuuttaa. Reilun tunnin kalastuksen jälkeen kärsivällisyys palkittiin, kun 44 senttinen torpedo lopulta imaisi caddiksen ja solahti lopulta haaviin. Vartin päästä haavissa potki jo toinen samaan peliin erehtynyt ja tämä riitti siltä päivältä. Sunnuntaina vielä kopaistiin lyhyesti kaverin kanssa samaa niskaa ja kaveri onkikin niskalta ensin nippa nappa mitallisen ja sen jälkeen 37 senttisen taimenen mustalla streamerilla. Itse kalastin pinturilla, mutta kahta viime hetken hylkäystä lukuun ottamatta tapahtumia ei ollut. Noin sata metriä niskalta alavirtaan sitten onnistui. Näin ainakin yhden taimenen pintovan pienessä suvannossa ja tarjoilin tuohon kohtaan caddistä. Se ei kuitenkaan kelvannut ja vaihdoin oranssiin sumariin. Tuo kelpasi heti ensiyrittämällä ja 40senttinen kala kiemurteli haavissa. Vajaan kymmenen minuutin jälkeen toinen kala alkoi taas pintoa samassa kohdassa ja taas perho kelpasi. Nyt pituutta vain oli kaksi senttiä vähemmän. No se riitti siltä päivältä. Kymön reissusta Karttulan kuningas teki ansiokasta selkoa omassa blogissaan, joten tyydyn vain toteamaan, että silläkin reissulla ammattimiehet onkivat ne isoimmat kalat.

Saikulla aikaa sidontaan olisi ollut yllin kyllin, mutta kun nilkka vuosi niin voimakkaasti kudosnestettä, olivat ensimmäiset kolme viikkoa lähinnä NHL-kiekon katsomista ja sohvalla löhöilyä. Kun jalan vuoto helpotti aloin kuitenkin vääntää perhojakin pari tuntia päivässä. Myyntiinkin tuli ensimmäistä kertaa 15 vuoteen sidottua. Toivottavasti ostajat ovat perhoihinsa tyytyväisiä. Lähes tyystin uusi aluevaltaus oli haukiperhot, joita olen nyt ensimmäistä kertaa todenteolla sitonut. Toivottavasti Päsmärillä ennättää kevään aikana käydä sutturoiden tehoa testaamassa.

Tätä kirjoittaessa jalan haava on ensimmäistä päivää täysin ummessa ja kalastukseen uskaltaa keskittyä taas hieman tunnollisemmin. Harrastusta sotkee tosin mökkityömaa, joka jatkuu lumien. sulettua pihahommilla, varaston teolla ja savusaunan rakentamisella.  

Toistamiseen Päsmärille

Hyvin nukutun yön jälkeen tiistaina oli luvassa uusi reissu päsmärille. Nyt Iisalmesta oli tulossa matkaan kerhon teletappiosastosta Aku, Roosa ja Tommi. Itselleni suurin tavoite oli onnistuneen kauden avauksen jälkeen yhyttää kolmen perhokalastusvuoden jälkeen vielä ilman mittataimenta olevalle Tommille se ensimmäinen. Työtä se ainakin näyttää teettävän.

Saavuin koskelle hieman ennen aamu yhdeksää ja ennätin kopaista istutusmontun ennen kuin muu poppoo saapui paikalle. Tällä kertaa paikka oli aivan hiljaa. Lähdimme yhteisen taktiikkapalaverin jälkeen koko porukka alas loppuliukua kohden, jossa maanantaina oli tapahtumia riittänyt. Opastin Tommin parhaille paikoille ja lähdin hänen perässään laskeutumaan alaspäin. Aku ja Roosa siirtyivät hieman alemmaksi.

Kotvan kalastelun jälkeen minulla vapa taipui. Kala ei tuntunut järin kookkaalta ja hetken jälkeen se olikin jo irti. Lisäksi sain yhden varovaisen tärpin kuten Roosakin. Aku ja Roosa lähtivät alemmaksi loppuliukuun, jossa on joinakin vuosina tapahtumia riittänyt. Tommin kanssa yritimme suvannon rauhoituttua vielä samaa ottipaikkaa toistamiseen. Lopulta vaiva palkittiin, kun taas minun Ambulanssia vietiin. Kala oli laiha ja vain 41cm, mutta olipahan peli avattu. Lähes välittömästi tämän jälkeen myös Aku näytti loppuliu'ussa väsyttelevän kalaa. Kala olikin hieman parempi ja mittaa pinkkiin liitsiin erehtyneelle otukselle kertyi 53cm. Kalastelimme vielä hetken alhaalla, jonka jälkeen suuntasimme kodalle makkaranpaistoon.

Tankkauksen jälkeen päätin taapertaa kosken niskalle, jossa olisi pari syvempää monttua ja näin ollen potentiaalisia kalan asentopaikkoja. Virtaus oli täälläkin kuitenkin sen verran kovaa, että parhaat paikat olivat vielä kovan virtauksen alla. Etenin kuitenkin koskea kalastellen noin 50m alaspäin, jossa pienestä suvannosta iski taimen. Kala oli ensimmäinen, joka puri jotain muuta kuin ambulanssia ja nopean mittauksen jälkeen reissun laihin käärme (42cm) pääsi takaisin vetiseen elementtiinsä. Kävelin tämän jälkeen niskan yläpuolelle ja kalastelin järveltä päin koko sulan alueen ilman tuloksia.

Niskalta palattuani päätimme kopaista vielä alaosan monttuja. Taas lähes ensimmäisillä heitoilla vapa taipui. Nyt ambulanssiin oli erehtynyt alamittainen noin 36-37cm pitkä eväkäs. Lopulta näytti, että myös Tommin kolmen vuoden vaellus ilman mittataimenta päättyisi. Väsyttelyn jälkeen sai mies kuitenkin pettyä. Vain 38cm. Mies kepitti vielä toisen samanlaisen, mutta tältäkin reissulta mittakala jäi siis saamatta.

Kausi auki onnistuneesti

Suksivapaa oli tänä keväänä vähintäänkin odotettu. Töissä oli riittänyt kiirettä ja kaiken maailman iltapalaverejä ja tauko tuli kohdilleen. Yhtään loman odottamista ei helpottanut tieto, että kalaa näytti koskissa olevan, sillä perhokerhon junioriosasto oli niistä oman osana käynyt jo koukuttamassa.

Sunnuntaina 6.maaliskuuta vaimon kanssa ajelimme sitten lopulta mökille. Ilta meni paikkoja laitellessa ja maanantai aamupäivä työkaverin pistäydyttyä vierailulla. Kun lapset tulisivat mummon ja ukin tuomina mökille vasta illalla päätin pistäytyä vielä maanantain päätteeksi lyhyen piston joella.

Koskelle saavuin hieman ennen kahta iltapäivällä. Sää oli kaunis, mutta parin asteen pakkanen tiesi jäänsulattelua vaparenkaista. Päätin mennä reissun kahdella isohkolla streamerilla, joten päätyperhoksi sidottiin parin edellisen kevään luottokalu "ambulanssi" ja sivutapsiin pistettiin ankkalammen poikien paskaa mukaileva musta pikkukala. Ensin kokeilin kosken keskikohdan istutusmontun, joka talvella oli usein kalojen asentopaikka. Nyt virtaus oli ehkä hieman paria edellistä kevättä voimakkaampi, mikä ei ehkä pienen suvannon kannalta ollut hyvä, mikäli kalan kanssa halusi päästä lähempään tuttavuuteen. No kokeillutta ei laiteta. Ehdin edetä suvantoa jo reilusti puoleenväliin, kun aivan rannasta alle puolimetrisestä vedestä iski kevään ensimmäinen taimen. Kala pyristeli varsin mukavasti kevätkalaksi, mutta varsin nopeasti ambulanssiin erehtynyt nopealla mittauksella 45cm osoittautunut kala oli haavissa.

Tunnin kalastuksen jälkeen pidin pienen tauon ja lähdin kulkemaan kosken alaosaan, jossa tiesin olevan muutaman syvemmän montun, jossa talvikoilla olisi lokoisat oltavat. Kun saavuin pelipaikoille kahlasin varovasti toiselle rannalle, sillä toiselta rannalta ei kaatuneiden puiden takia pysty juuri kalastamaan. Pilkit veteen ja menoksi. Tälläkään kertaa en pelipaikkoja ennättänyt pitkään piiskata, kun vapa taipui. Tällä kertaa kala tuntui entistä pirteämmälle ja se jopa vei siimaa heti tartuttuaan. Kuten talvikalat yleensäkin kala kuitenkin kangistui nopeasti ja haavi heilahti toistamiseen. Jälleen ambulanssi oli toiminut ja tällä kertaa kalalla oli mittaa muutama milli yli puolimetriä. Kauan en ennättänyt kalastaa tämän jälkeen, kun vapa taipui jälleen. Sama perho jälleen ja kalalla pituutta noin 40cm. 

Jatkoin kalastusta kosken alaosassa vielä reilut puolituntia, jona aikana pudotin kaksi kalaa,joista molemmat aivan samasta paikasta kuin kaksi haavittuakin kalaa. Ei liene epäselvää, että kun tallustelin lumikengillä kohti autoa olin varsin tyytyväinen mies.

Eipä usein ole taivaankappaleet olleet avausreissulla näin kohdillaan.

Jäitä poltellessa

Enää en vaivaudu edes keksimään huonoja tekosyitä blogin heitteille jättämiseen, joten mennäänpä pitkästä aikaa itse asiaan. Syyskuun alun jälkeen kalastukset loppuivat paria kuitenkin varsin kalaisaa Viannan reissua lukuun ottamatta. Viikonloput keskityttiin saunamökin valmiiksi saamiseen ja näin ollen kalastuksen tiimoilta oli aika pistää vavat nurkkaan. Mökki valmistui lopulta sopivasti syyslomaksi ja lähes koko loma nautittiinkin omalla mökillä. Niin ikää suurin osa vapaista viikonlopuista on kulunut rattoisasti mökillä puita pilkkoen tai muuta turhuutta tehden.

Rauhoituksen jälkeiset kalastukset kaatuivat varmaan samaan syyhyn kuin monella muullakin täällä suunnalla eli pakkasiin. Lyhyen piston mökiltä Nurmijoelle ennätin kuitenkin tehdä 20. marraskuuta. Keli ei kuitenkaan ollut aivan suosiollisin, sillä pakkasta oli rapeat -6 astetta. Kalastuksen aloitus lupasi hyvää, sillä eräästä suvannosta nappasi kala heti muutaman minuutin kalastelun jälkeen irroten kuitenkin välittömästi. Vielä kalastaessani samaa suvantoa vapa taipui uudemman kerran. Tällä kertaa kala myös pysyi kiinni ja varsin lopulta sain sen haavitsemisetäisyydelle. Pakkasesta johtuen en edes mallannut kalaa haviin vaan nappasin noin 40 sentin kantturoissa olevalta laihalta taimenelta streamerin suupielestä ja annoin kalan jatkaa uintiaan. Kalastelin yhteensä vain kolmisen tuntia, enkä enää kalatapahtumia tavannut. Mukavia ja reiluja hirvimiehiä kylläkin.

Välinerintamalla olen saanut pidettyä kiitos mökkilainan hieman hiljaiseloa. Pari mielenkiintoista ostista olisi ollut tarjolla, mutta sain hillittyä itseni. Seuraava hankinta voisi olla kunnon vapa ja kela haukihommiin vanhojen 90-luvun kamppeiden tilalle. Tilaukseen pitänee laittaa myös haukikoukkuja, jotta muutaman sutturan saisi haukihommiin myös sidoskella. Vibe 85 siima olisi myös hankintalistalla. Kiinnostaa kokeilla, josko tällainen yksi heikkotaitoinen rullailija saataisiin tuolla taikanarulla oikeiden heittäjämiehien joukkoon.

Sidonnallisesti perhoja on syystalvella syntynyt varsin maltillisesti. toukkarasian päätin pistää kokonaan uusiksi, joten 350 kpl erilaisia pupia, nymfejä ja larvoja olisi tarkoitus kutoa ennen kesää. Se lieneekin tällaiselle sitojalle kova tavoite, kun ei jaksa samanlaisia matoja paria kolmea enempää kerrallaan sitoa. Lohiperhoja on myös tullut hieman tehtyä, mutta aikaa paneutua tuohon maailmaan on ollut sen verran vähän, ettei oikein ole päässyt pintaa syvemmälle. Karvasiipisiä sutturoita syntyy ajoittain jo ihan ok, mutta kun puuttuu kaiken maailman käsitys siitä, mitä ja minkalaista pitäisi sitoa. Lisäksi kun tietää, ettei ainakan ensi kesänä vielä lohihommiin pääse, niin motivaatiokin on hieman hakusessa.

PS: Mielenkiintoisen jutun panin merkille mökille viikonloppuna. Näin tammikuussa Päsmärin vesi näytti yllättävän kirkkaalle kesäisen turpeen värjäämän veden rinnalla. Otinkin järven vedestä kuvan kirkkaassa lasissa ja kuva löytyy alta. Pitänee samanlainen kuva ottaa kesällä, kun jäästä vapautuneet turvesuot työntävät paskaansa taas järveen.

Syöntihuippuja

Heh blogiin oli unohtunut tällainen tarina valmiiksi kirjoitettuna julkaisemattomana, joten julkaistaan tämä nyt "hieman myöhässä" Kuvat on kamerasta jo iät sitten poistettu, joten menköön ilman kuvia. Reissu näyttää olevan syyskuun lopulta.

Itse aloitin kalastelun jälleen nousemalla pikku hiljaa kosken keskikohtaa kuohuja kohti. Vajaat kymmenen heittoa ja kala kiini. Vastaisku vapa pystyyn ja löysät kelalle. No kala tuntui aika mukavalta vääntäjältä, kunnes kuului naps! Mitä ihmettä? Tapsi solmusta poikki. Ei kiva ei. No ei kun uusi vihreä liitsi kiinni ja kohti kuohuja. Kuohuja heittelin aikani ja sain pari alamittataimenta toisen tinselillä ja toisen tuolla vihreällä liitsillä. Kuohun alla olevaa akanvirtaa paiskoessani vapa sitten taas taipui. Sama vihreä liitsi oli huijannut jälleen kirren, joka pirteästi veteli ympäri akanvirtaa. Sain jo kalan lähes haaviamisetäisyydelle, kun kala salaperäisesti irtosi. Ketutusmittari alkoi kahden peräkkäisen tiputuksen jälkeen olla tapissa, eikä oloa parantanut, että heti seuraava heitto jälleen samaan paikkaan ja jälleen kala kiinni. No nyt kala otti spurtin suoraan itseäni kohti,. jolloin siima löystyi ja näin komeasti, kun aivan jalkani vierestä kulkien kala irtoaa koukusta. Pahus. Kalastus jatkui vielä hetken samoilla sijoilla ja kohta vapa taipui jälleen. Tulos tosin oli jälleen tutun heikko, eli tuloksena jo neljäs pudotus tunnin sisällä.

Tunnin tämän jälkeen piteli hiljaista. Noin 17.00 päätin lähteä jälleen kohti kuohuja Hieman edettyäni vapa sitten viimein taipui ja varsin virkeä kirre vei siimaa. Lopulta valkeaan liitsiin erehtynyt kala haaviin ja rannalle. tämän jälkeen jatkoin etenemistä kuohulle ja menin aivan patoluukkujen alle. Aloitin tuossa larvastelun ja toinen tai kolmas heitto ja taas perhoja vietiin. Nyt oli kyseessä ehdottomasti syksyn virkein kirjo ja tuon puolentoista kilon kalan väsyttelyyn sai uhrata jo pienen tovin. Lopulta kala oli kuitenkin haavissa.

Vietyäni kalan rannalle palasin vielä kuohulle, sillä en ollut ennättänyt kalastaa siitä kuin pienen osan. Vaihdoin jälleen ylimmäksi perhoksi tinselin, sillä näin jonkin kalan ahdistelevan pikukaloja aivan kuohun reunassa. Pari heittoa, eikä kala kiinnostunut tarjoilustani. Annoin siis paikan rauhoittua ja kolusin perhollani muita kohtia. Muutaman minuutin päästä päätin heittää vielä samoille paikoille ja tämä palkittiin, sillä heti ensimmäisellä heitolla perhoa vietiin. Oletin kalan olevan taimenen, mutta kun kala tuli lähemmäksi, niin huomasin, että kyseessä oli pieni kirjo. Ei kun kala haaviin ja rannalle. Samaan aikaan koskella kalassa ollut virvelimies lopetteli kalastustaan. Annoin tuon kolmannen kirren miehelle, ettei ekalla reissulla viannalla tarvii kotiin mennä tyhjin käsin. Heittelin vielä ehkä puolisen tuntia ilman tulosta ja läksin ajelemaan kotio.

10-vuotis hääpäivää Viannalla

Jälleen on blogi jäänyt oman onnensa nojaan, mutta otanpa jälleen itse itseäni niskasta ja alan kirjoittaa.

Kahden viikon aikana on jälleen pari reissua tehty Viannalle. Nurmijoellakin olisi tehnyt mieli käydä ennen rauhoitusta, mutta kun viikonloppu täyttyi rakennushommista, niin niin se vain tältä syksyltä jäi. Viannalla tuli parina torstaina siis käytyä ja vapa taipui molemmilla kerroilla varsin mukavasti.

Ensimmäinen reissu oli siis komeasti hääpäivän kunniasi 2.9. Lupa alkoi lupauksia antavasti, kun parin heiton jälkeen perho sai kyytiä, mutta komean loikan myötä kala osoittautui pieneksi taimeneksi. No kala nopeasti haaviin ja takaisin. Pari heittoa lisää ja jälleen perhoa vietiin. Tälläkin kertaa siiman päässä räpiköi pieni taimen, joka putosi ennen kuin tavoitti haavin pohjan.

Nämä tapahtumat tulivat siis aivan laavun edestä virran reunasta ja tämän jälkeen jatkoin kalastamista aivan kuohujen kupeesta. Tuolta ei nyt kalaa ollut luvassa ja jatkoin nopeasti palaamaan kohti parkkipaikkaa. Paluumatkalla kirre sitten iski ja pieni kirre oli varsin nopeasti haavissa. Kokoa ja näköä kirrellä ei kyllä totisesti ollut, sillä kalalla painoa oli vain 600g.

Seuraavaksi kalastelin varsin monipuolisesti koko maantiesillan yläpuolisen alueen. Lopulta jarru rääkäisi taas laavun edestä kohti patoa heitellessäni, mutta tällä kertaa tuloksena ei ollut lohikala, vaan komea puolen metrin kuha, josta nautimme herkullista keittoa seuraavana päivänä. Kovin kauan kuhan saamisesta ei mennyt, kun siirryin kuohun reunaan paikan hieman rauhoituttua. Jo matkalla kuohuille perhoon iski mukavan kokoinen kirjo aivan joen keskellä olevan kiviriutan vierestä. Valitettavasti toinen perho jäi kalan ensimmäisen spurtin jälkeen kiveen kiinni ja kala irtosi. Jatkoin matkaa kuohulle ja heti toisella tai kolmannella heitolla rajavirtaan perhoa vietiin taas. Kala oli kyllä virkeä, mutta kokoa ei pahemmin ollut. Taas pieni vain hiukan aikaisempaa kookkaampi kala haaviin. Tämän jälkeen heittelin pienen hetken jopa pinturia, mikä alkoikin varsin mallikkaasti, sillä kolmannella heitolla pinturia vietiin liki samalla hetkellä kun se vedenpinnan kosketti. Pinturikalat ovat itselleni sen verran harvinaista herkkua, että kalaa haavitessa taisi ilmoille päästä jopa jonkin moinen ilon kiljaisu, vaikka taimenella mittaa olikin vain noin 35cm. Myöhemmin kalastelin vielä kuohulle johtavan lirun kertaalleen, josta sain vielä yhden pienen kirren. Laavun puoleisella rannalla aivan rannan tuntumasta koukkuun erehtyi lisäksi vielä kaksi kirreä, joista toinen putosi lyhyen spurtin päätteeksi, mutta toinen käväisi tutustumassa haaviin ennen takaisin jokeen laskuaan.

Viikko tästä palailin jälleen rikospaikalle. Nyt odottelin varsin vaikeaa kalastusta, sillä huhujen mukaan koskelle ei uusia nousueriä ollut saapunut. Pari pientä taimenta kävi kuitenkin tervehtimässä kalamiestä varsin nopeasti. Kuohulle kahlatessa heittelin myös perhoa aivan Pielaveden puoleista vallia kohden, josta yksi kirre kelpuuttikin tarjoiluni. Kala kuitenkin nousi heti pintaan ja irtosi. Kuohun kalastelin varsin nopeasti tällä kertaa ja aloin laskeutua takaisin parkkipaikkaa kohden. Samaan aikaan kun koskelle saapui toinenkin perhomies. Päätin kalastaa äskeisen ottipaikan uudelleen pois mennessäni ja tämä kannatti, sillä pieni vähän vajaat 900g painanut kirre kelpuutti tarjoiluni ja oli pian haavin pohjalla. No lopulta ihan hyvä aloitus, sillä kello näytti vasta kello neljää.

Tämän jälkeen piteli hiljaista. Ja kalastelin liki koko kalastusalueen ilman kontaktia kalaan. Toinen perhomies sen sijaan kävi korjaamassa minun juuri kalastamastani paikasta kirren noin viiden maissa. Lopulta päätin kokeilla myös laavun puoleiselta lipalta kalastamista. Kalastin melko tarkasti ja etenin lipalla hiljaa kohti Pielaveden puoleisesta välistä tulevaa virtaa. Pari heittoa virran reunaa ja silloin napsahti. Kala oli varsin virkeä ja ajattelin jo siiman päässä olevan hieman vauraamman kirren. Kala oli kuitenkin vain reilun kilon jo hieman solakoitunut patukka, joka lienee uiskennellut joessa jo muutaman viikon. Mielenkiintoista oli kalan syönnösnäyte, sillä suolistosta löytyi liki kaksikymmentä isoa lahnan suomua.

Illan koski oli sitten varsin hiljaa aina siihen asti, kun vaihdoin ylimmäksi perhoksi tinselin vajaa tunti ennen luvan loppua. Tämän jälkeen tinseliin nakersi vielä kolme pientä taimenta ja kolme kuhaa, joista isoin olisi juuri ja juuri ollut mitallinen, mutta takaisin veteenhän tuo pääsi kuitenkin.

Pysyy, pysyy vai pysyykö?

Taas meinaa blogi jäädä päivittämättä, joten eikun niskasta kiinni ja hommiin.

Viikko sitten tiistaina Karttulan kultapojan kanssa käytiin Viantaa pommittamassa. Alku oli aika jäätävä, kun kolmannella heitolla valkeaan liitsiin iski kirre. No ei pysynyt ei, eikä sitten ne kolme seuraavaakaan, jotka seuraavan tunnin aikana vapaa taivuttelivat. Harmittavin pudotus oli ehdottomasti parkkipaikalta lähtevältä pikkulirulta, kun siimaa vietiin reilusti heti alkuun ja lupa oli isompaa kalaa odotella. No kala tulikin suhteellisen kesysti aina noin kymmenen metrin päähän, jonka jälkeen lyhyt spurtti ja koukku irti.

Tapahtumia oli siis heti alkuun, mutta haaviin asti ei tullut kuin yksi reilu 40cm kuha, joka sai kuitenkin pitää vapautensa. Kuuden maissa Ike taivutteli vapaa ja sai todella pienen kirren haaviin asti. Itse menen maantiesillan alapuolelle ja aloin lirkkiä pieniä monttuja huolella. Keskittymistä häiritsivät pienet ahvenet, jotka iskivät perhoihin joka heitolla. Yhden tällaisen luulin täristävän jälleen vapaa, enkä reagoinut tuohon värinään mitenkään, vaan annoin perhojen vielä jatkaa matkaansa. Lopulta nostin vapaa uuteen heittoon ja yllätyksekseni huomasin, että perhon päässä olikin kirre, joka oli tyytyväisenä pureskellut pupaani aina siihen asti, kun nostin vapaa, jolloin kala sai siivet selkänsä. No nopeasti kala kuitenkin väsyi ja pieneen pupaan erehtynyt kalan koukkasin haaviin noin 18.30.

Autolle saaliin kiikutettuani huomasin, että Ike taisteli jälleen leijonan lailla kirjolohen kanssa. Parivaljakosta sulavalinjaisempi esittelin muutamat komeat hypyt, joiden jälkeen irtosi. Näkyi siis tätä tautia olevan muillakin liikkeellä.

Itselläni piteli hiljaista lähes yhdeksään asti. Tuolloin olikin sitten varsinainen syöntihuippu, sillä samoilta paikoilta Ike tiputteli kolme ja minä yhden kirjon. Mitään ei kummallakaan kuitenkaan enää haaviin asti eksynyt, joten yhteen kalaan oli tyytyminen sekä Iken että itseni. Tulevana torstaina pitää Viantaa kopaista uudelleen, josko kala olisi tuolloin tukevammin koukuissa kiinni.