Syksy jatkuu sitomalla

Tänä vuonna syyskausi loppui kuin veitsellä leikaten syyslomaviikolla, kun pakkaset saapuivat. Koko syksyn siirrettyä lampireissua ei sitten tullut tehtyä, koska kun lopulta oli määrä reissu toteuttaa, niin lampi oli jäätynyt juuri edellisenä yönä... Voihan kakki...

Kauden päätös toi mukanaan hieman kaluston päivitystä. Perholiivi/rintareppuosasto on ollut pitkään niin sanotusti vaiheessa ja pari kautta käytössä olleet scierran rinnat eivät missään vaiheessa täysin tyydyttäneet. No nyt on hankittu tällaiset http://fishpondusa.com/openrange.cfm jotka ainakin näin alkumetreillä näyttää ja tuntuu mukavilta. Samalla taskutila laajeni dramaattisesti ja nyt pitääkin suunnitella tarkasti, mitä taskuihin talletetaan. Tilaa on kuitenkin sen verran reilusti, että siirtynen tyystin hieman isompiin vesitiiviisiin rasioihin.

Toinen suuri hankinta on pitkään mielessä ollut Hardyn Demon vapa, joka saapui lopulta Englannista 9,6 jalkaisena 6 luokkaisena. Kaikille tiedoksi, että mallisarja on vaihtumassa ensi kaudeksi neliosaiseksi, joten vanhoja kolmiosaisia todennäköisesti saa talven aikana edukkaasti etenkin ulkomailta. Itselleni vapa kustansi 202€ rahteineen.

Pääpaino perhoharrastuksessa on talviaikaan luonnollisesti sidontapuolessa. Itse aloittelin homman ensinnä erityisesti tinselien, surffien ja salakkajäljitelmien ihmeellisessä maailmassa. Määrällisesti näitä tuli sidottua varsin maltillisesti, koska päätin ensin täydentää Viannankosken kivissä kovia tappiota kokeneen liitsirasiani. Tämä lienee järkevää, sillä liitsien sitominen on sen verran puuduttavaa, että talven mittaan sidontakipinän hiipuessa nuo jäisi tyystin sitomatta. Streamer puoli on varsin hyvässä jamassa jo ennestään, mutta erilaiset kaikkein pienimmät perhot loistavat rasioissani poissaolollaan, joten näiden kimppuun olisi koitettava käydä jossain vaiheessa. Myös pintaperhoja pitäisi saada aikaiseksi, mutta jotenkin niiden teko on tuskien takana. Mikäs lie. Jos aikaa ja ennen kaikkea intoa riittä voisi talven aikana jatkaa treeniä levysiipien parissa.

Olisiko tämä jo tässä?

Kausi alkaa olla käyty ja syysloma laiskistutti näköjään sen verran, ettei blogin päivitys maanantain kalareissun jälkeen näytä oikein etenevän. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Viannalla siis vierailtiin ja Kuopion teletappeja oli jo koski täynnä, kun kymmeneltä kalastusta aloittelin. Vallilla ja padon edessä oli porukkaa, joten aloitin kalastuksen laavun alapuolisen lirun ja sillan yläpuolisen montun pommittamisella. Pitkään ei tarvinnut maanantaina tyhjää huitoa, sillä varttia vaille yksitoista valkeaa punapäistä liitsiä vietiin. Kala tuli todella rauhallisesti lähietäisyydelle, mutta kuten usein ennenkin tämän jälkeen vauhtia riitti. Ei kutenkaan mikään pitkä taistelu tästä kehkeytynyt, vaan todella huono pyrstöinen kirre pääsi korkkaamaan uuden haavin. Samalla kun kalaa kannoin rantaan, niin Iiro "iken veli" taivutteli jo vastakkaisella rannalla vapaa kirren kanssa. Iiro otti kalan väsytyksestä kaiken irti eikä pitänyt haavitsemisessa kiirettä. No kala kuitenkin nousi lopulta.

Tämän jälkeen hiljeni ja tulipa Pablo Ivalosta asti myös verestämään Viannan muistojaan. Tuolla pohjoisessahan on se ikävä puoli, että joutuu kalastamaan kaikenlaista taimenta ja lohta, eikä pääse vääntämään kunnolla kirjolohien kanssa. Harmillista :D

Kalamies evästi kun kala ei aukonut suutaan ja kun padon edus oli ollut jo pitkään rauhassa ajattelin kahlailla keskipalkkia kohden ja syytää siitä tarkasti molemmat puolet. Tämä osoittautui taas hyväksi ideaksi, sillä vartin kalastelun jälkeen kirjo iski fluorinkeltaiseen liitsiin aivan kosken keskeltä . Normi väsyttely ja kala haaviin. Lieneeko jälleen kyseessä ollut se maaginen iltapäiväsyönti, sillä kohta sekä Iiro, että Jani vetivät kalaa kilpaa rannalle. Itse pyysin vielä tyhjää puolisen tuntia ja lähdin hieman etuajassa ajelemaan kotia kohti.

Seuraava reissu onkin sitten aivan hämärän peitossa, sillä taimenen kuturauhoituksen jälkeinen aika uhkaa jäädä meikältä ainakin väliin, joten milloin ja minne suunta vie, sitä ei kristallipallo kerro.

Pirteää syyssäätä Viannalla

Lauantaina kello herätti hieman ennen kuutta ja kun pakkasmittarikin näyttä reilua viittä astetta miinusta, niin ensi töikseen tuli mietittyä, että miksiköhän sitä kalaan tälläkin kelillä pitää lähteä. No luvat Viannankoskelle oli varattu ja innokas juniori Markus oli lähdössä isänsä kanssa mukaan hieman perhokalastuksen jaloa taitoa oppimaan. Koskelle saapuessa lämpömittari näytti enää pari astetta pakkasta ja kun kuopion pojat jo kahlailivat koskeen, niin omatkin välineet ja tamineet saatiin kuntoon pikavauhtia.

Markus oli neuvon mukaan sitonut edellisenä iltana muutaman valkean liitsin punaisella päällä ja reissun juniori aloittikin kalan noston vartin kalastuksen jälkeen lirkkimällä 2,4kg painavan kirjon parkkipaikan kohdilta Pielaveden puoleiselta pikku lirulta. Itse sen sijaan kalastelin tyhjää aina kymmeneen asti, jolloin makkarat kutsuivat puoleensa. Tällöin kahden tunnin piiskauksen tuloksena oli vain yksi perhossa pyörähtänyt kirre, joka pahaksi onneksi ei heittoon nostettua perhoa ennättänyt suuhunsa napata.

Hieman ennen yhtätoista jatkoin kalastelua parkkipaikan edessä olevan pikkuvirran kohdilta. Heitin mahdollisimman pitkiä heittoja virtaa alas ja vedin perhoja sitten sisään aivan rantaa pitkin. Kauaa ei minun tätä tarvinnut tehdä, kun siimassa alkoi tuntua tuttu tärinä ja käsissä ollut ylimääräinen siima katosi kovaa tahtia. Kala oli varsin virkeä, mutta tyytyi ottamaan vain lyhyitä spurtteja. Se tuli lähietäisyydelle ehkä hieman liian virkeänä ja ensimmäinen haavitsemisyritys päättyikin kalan spurttiin siten, että yläperho nappasi sormeen kiinni. No koukku irti sormesta ja uusi yritys. Tällä kertaa kala oli valmis ja 2,3kg jalostettua kalanlihaa kellui haavissa.

Tämän jälkeen yritettiin yhdessä tuumin jallittaa sillan alla virran nielussa pomppivaa kookasta kirreä, mutta eihän se mihinkään nakertanut. No puolen päivän maissa painuin takaisin paikalle, josta kalan sain ja aloin syytää perhoa jälleen virtaan. Vain muutama heitto takana ja kohmeiset sormet luistivat sen verran, että tiukka isku veti siiman sormista ja kala ei tarttunut. Koukun tarkistus ja terävältä näytti. Olipa koukkuun tarttunut pieni suomunäyte, eli kala oli ilmeisti iskenyt ohi perhon. Koska kalaa ilmiselvästi oli virrassa niin jatkoin paikan kalastusta reilun kymmenen minuuttia. Tämä palkittiin, sillä kohta hieman vajaa kaksi kiloa painava kirjo taisteli siiman päästä. Tämän kaverin menohalut eivät kovin suuret olleet, joten ensimmäisen kalan tavoin valkeaan liitsiin erehtynyt kala oli koukittu nopeasti haaviin.

Vajaa tunti luvan päättymistä ennen päätin käydä tarkistamassa sillan alapuolisen montun vielä kertaalleen. Kalaa siellä kyllä oli ja Rialinnan Jukka sieltä yhden kalan oli aamupäivällä pudottanutkin. Kevensin hieman settiä poistamalla yhden lyijyn perukkeesta, koska joka pohjakosketus tiesi vihreän liman ilmaannuttua pohjakiviin perhojen siivoamista tuosta limasta. No nyt kalastus onnistuikin ilman jatkuvaa koukkujen puhdistamista ja puoli tuntia ennen luvan päättymistä viimeinen kirjo tapasi haavin pohjan.

Reissu oli siis kaikin puolin onnistunut. Eniten mieltä lämmitti nuoren Markuksen ensimmäinen omalla perholla saatu lohikala ja tietysti omakin tuuri oli ollut kohdillaan. Kalat olivat mukavan laajalla alueella ja sopivan haasteellisia ongittavia siten, että kalojen saamiseksi sai töitäkin tehdä. Kokonaisuutena mukava reissu jälleen.

Kirjoja ja kipeät sormet

Piltit oli opetettu ja ope pääsi jälleen lyhyen perjantain jälkeen hyvissä ajoin Viannalle kalaan. Koskelle saavuttuani huomasin, että porukkaa oli varsin mukavasti, mutta kalan makuun oli päässyt vain yksi nuorempi vitsan heiluttelija, joka oli pilkkinyt pari kirjoa sillan jälkeisestä montusta valkealla liitsillä.

Itse aloittelin padon alta laavun puoleiselta sivulta, mutta tapahtumat antoivat odottaa. Pikku hiljaa siirryin Maaningan puolelta kuohua kokeilemaan, vaikka uskoinkin jo vesien viilettyä kalojen olevan hitaammassa virrassa. Kuohuista ei tullutkaan tapahtumia, vaikkakin paikkaa pidemmän aikaa pommittanut vanhempi karttulalainen kertoi isomman taimenen käyneen kaksi kertaa näytillä, mutta hylänneen perhon viime hetkillä.

Kuohujen jälkeen aloin pommittaa kovasta virrasta jakaantunutta Maaningan puoleista virtaa. Kohta perho oli kuitenkin pohjassa ja kun perhoja ylös nyhdin, niin perhosiiman kohdalla hyvän kokoinen kirjo kävi "iskemässä" perhosiimaan. No kala havaittu ja niinpä aloin etenemään varovasti virran reunaa alaspäin ja kopaisin aina muutaman heiton välein tuon paikan, jossa kala näyttäytyi. Heti kirre ei antautunut, mutta ehkä noin 10 minuuttia myöhemmin kun heitin perhoa ylävirtaan kalan asentoipaikan yläpuolelle vapa taipuikin iloisesti. Kala tuli lähelle varsin helposi, mutta tämän jälkeen aloitti ilakoinnin. Valkeaan punaisilla kumijaloilla koristeltuun liitsiin haksahtanut Kirre saatiin lopulta haaviin sangen nopeasti. Painoa kaverilla oli 2,5kg. Kello oli tolloin 14.05.

Kalan jälkeen palkitsin itseni Pirkka lagerilla, joka olikin sitten ensimmäinen ja viimeinen tuopponen kyseistä evästä. Myös Esa päräytti koskelle ja rupatelessa aika kului. No varttia vaille kolme lopulta painelin sillan alle ja kahlasin liki sähkölinjalle asti, josta aloitin hiljalleen kalastellen nousemaan ylemmäksi. Kauaa en ehtinyt kalastaa, kun vapa taipui ja perhoa vietiin nopeasti vastarantaa kohden. Paljoa ei heittosiimaa rullalle jäänyt, kun kala pysähtyi. Tämän jälkeen se tulikin varsin helposti lähietäisyydelle, mutta esitteli lyhyessä siimassa vielä muutaman uintiteknisen suorituksen ennen kuin suostui haaviin hiukan kello 15 jälkeen.

Toisen kalan jälkeen saalis olikin jo tiukemmassa. Viiden maissä käväisin syömässä ja ajattelin kopaista parkkipaikan alapuolella olevaa lirua joko sieltä löytyisi kalaa. Kauan en ehtinyt paikaa pommittaa, kun vapa suorastaan räjähti. Räikkä huusi ja olinkin varma, että nyt se iso taimen minun pyyntööni erehtyi. Löin kämmentä puolan reunaan jarruttaakseni lisää sillä tuloksella, että kampi löi todella voimakkaasti sormille. Siinä meinas ote herpaantua ja kipeää pikkurilliä vedessä huljutellessa kala veti juuri ja juuri koko heittosiiman kelalta hypäten aivan sillan yläpuolella. Kala oli noin 30m päässä enkä tarkasti nähnyt oliko kyseessä taimen vai kirjo. Otin siis siimaa varovasti sisään ja kala juroi syvällä. Yhtä äkkiä se otti spurtin minua kohden ja oli täysi työ saada siima pysymään kireällä. Tämä oli kuitenkin kalalle liikaa ja pyrähdyksensä jälkeen se nousi väsyneenä pintaan, jolloin näin kyseessä olevan todella mittavan kokoisen kirjon. Pari lyhyttä spurttia kala vielä otti, mutta nopeasti pinkkiin haksahtanut kala saatiin haaviin. Painoa kaverilla oli kunnioitettavat 3400g ja koko reissun kalat painoivat siivottuna 6,1kg.

Syksyisiä keikkoja Viannalla

Koulu kun alkoi, näytti opettajan kirjallinen innostus blogia kohtaan hiipuvan. No kiitos mukavan lukujärjestyksen kalassa ollaan käyty näin syksylläkin ja kalapaikka on vaihtunut myös aikataulusyistä Viannankoskeen. Tosin koko kesän reissu tai kaksi viikossa Nurmijoelle tahti oli myös tehnyt tehtävänsä ja Nurmijoelle ei oikein enää ollut inspiraatiota kulkea. No nyt tekis taas mieli, mutta syysrauhoitus estää nämä huvit.


Kuten kaikkialla muuallakin vesi on Viannallakin ollut vähissä. Tämän seurauksena myös kalat ovat olleet tavanomaista pienemmällä alueella, mikä on ajoittain aiheuttanut myös hieman ruuhkaa etenkin padon alle.

Saalistakin on syksyn mittaan tullut. Taimenten osalta syksy tosin on ollut itselläni heikko ja viimeisen reissun kahta pudotettua taimenta lukuunottamatta kyseinen laji on pilkkini Viannalla kiertänyt. Muuten lajien kirjo onkin sitten ollut varsin kattava. Ahventa, säyneitä, lahnoja, särkiä, salakoita, haukia, kirjoja ja pari komeaa kuhaa on haaviin asti saatu.

Heti elokuun alkupuolella vanha Viannan luottokone Pinkki liitsi oli tehokas, mutta kuun vaihtuessa syyskuun puolelle alkoivat pienet punaiset pupat ja valkoiset liitsit viedä kirjojen suhteen pidemmän korren. Punainen pupa oli myös noiden kahden pudotetun taimenen mieleen, sillä molemmat yksilöt kelpuuttivat kyseisen ottipelin huuleensa. Molempien taimenten karkuutukset tapahtuivat erittäin ikävästi. Itse olen läpi kauden naureskellut Iken huolta katkeilleista perukkeista, mutta nyt pilkka sattui omaan nilkkaan. Nimittäin molemmat taimenet katkoivat sivuperukkeen solmun kohdalta siimat ja ihmetys koko kauden hyvin toimineiden solmujen pettämisestä oli melkoinen. Toinen taimenista olisi ollut myös varsin mukavan kokoinen, sillä kaveri kävi näyttäytymässä komean loikan muodossa heti perhoon tartuttuaan. Nopeasti hyppyyn mitattuna kokoa oli himpun alle puoli metriä.


Ottipaikat löytyivät etenkin Pielaveden puoleisen kuohun alta, mutta myös laavun puolella kulkenut kevyempi virta kätki allensa pirteitä kirjolohia, kunhan perhot sai upotettua montun pohjille. Kalastustekniikoista toimi etenkin larvastelu, jolla perhot sai näppärästi patoluukkujen alta kuohuvien vesimassojen alle.



Kuten totuttua istutettujen kirjolohien laatu on ollut jälleen moninkirjavaa. Osa kaloista on liki ehyt eväisiä ja voimakkaita junturoita, kun taas toiset ovat pienipyrstöisiä rasvamakkaroita, joita ei juuri väsytellä tarvitse. Huolestuttava piirre on ollut jo kolmella kirjolla havaittu sokea harmaan kalvon peittämä silmä. Eli lieneekö jostain kasvatusaltaissa levinneestä sairaudesta kyse, kun noin useassa kalassa samaa vikaa löytyy.



Loppusyksy kulunee niin ikään Viannan kirjoja kiusaten. Myös Korpilohella lampikirrejä pitäisi käydä kopasemassa pariin kertaan ja jos aika antaa myöten voisi Karvionkin tilanteen käydä tarkastamassa.

Harreja Huopanalta

Heti poikien kanssa tehdyn Nurmijoen reissun jälkeen isän tie vei Huopanankoskelle. Toiveissa oli, että iltahämärissä luvassa olisi edes kohtuulliset hätsingit ja että siimanpäähän eksyisi joku vauraampi taimen. No lopulta kumpikaan ei toteutunut, mutta hieno reissu kuitenkin.

Saavuin koskelle vasta kello 19:00 ja kun kuninkaanväylä ja niska olivat rutkasti miehitettyjä aloin kalastella keskisuvannosta edeten larvastellen ylös Torikoskea. Reissu alkoikin varsin lupaavasti, sillä alle puolen tunnin ja parin menetetyn larvan jälkeen maatiesillan alta iski kiinni mukavan kokoinen harjus. Kala sinkoili varsin kovaa vauhtia vuoroin alas vuoroin ylös ja juuri kun kala näytti väsymisen merkkejä se pyörähti pinnassa ja samalla oliivi pupa irtosi huulesta. No ei kun uutta yritystä ja eteenpäin.

Ehdin kalastella vain hiukan ylöspäin, kun vapa taipui jälleen. Tällä kertaa kalalla ei ollut kokoa kuin 25 senttiä ja tämä virkeä pikku taimen sai nopeasti takaisin vapautensa. No heti seuraava heitto ja taas oliivia pupaa vietiin. Jälleen luvassa olivat tutut ison harrin elkeet, mutta nyt 43senttinen kala saatiin haaviin kuin varkain sen syöksyessä suoraan vedessä odottavaan haaviin. Kuva kalasta ja kala omaan kotiinsa.
Tämän jälkeen hiljeni ja kalastelin sekä kuninkaanväylää, että Riuttakoskea saaliina vain kaksi alamittaharria. Puolen yön jälkeen vetäydyin autoon unille pimeimmäksi ajaksi.

Kello kolme aloittelin kalastuksen uudelleen, Pientä harmitusta aiheutti nuorten Saarijärveläisten kalastajien jäljet taukopaikalla. Jos oluttölkit ja muovipussit jaksaa koskelle kantaa, niin luulisi nuo jaksavan sieltä myös pois kuskata. No kiltisti keräsin tsekkiläisen laatuoluen hylsyt pöydältä ja nurmikolta ja painuin koskeen. Samaa olutmerkkiä mainostettiin myös niskalle jätetyllä tyhjällä tölkillä...

No koko aamun sain kalastella koskea yksin, mikä näkyikin tapahtumien vilkastumisena. Ensin heti maantiesillan yläpuolelta jälleen noin 40cm harjus haaviin ja niskalta kolmen kilon kala oliiviin pupaan. Harmiksi kyseinen yksilö oli vain hauki ;)

Luvan lopuksi kalastelin kuninkaan väylän huolella. Liki heti pupaan haksahti 15senttinen taimenen nulikka, joka vapautettiin nopeasti. Seuraavaksi luvassa oli noin 40senttinen taimen, joka irtosi painuttuaan minuutin väännön jälkeen koskea alas. Kuuden aikoihin sain sitten ainoan kosketuksen varmuudella mitalliseen taimeneen. Vapa taipui lähes kuninkaanväylän niskalla ja noin 45-50cm taimen heitti heti alkuun komean loikan ilmoille. Kala pyöri pientä akanvirtaa ympäri ensin toista minuuttia kunnes päätti painua alavirtaan. Taas koukku irtosi juuri sillä hetkellä, kun kala painui ensimmäisiin kuohuihin. Identtinen pudotus kahteen edelliseen verrattuna.
No tähän loppui kalastus ja matka kohti kotia sai alkaa.

Isä pojat reissu Nurmijoelle

Loman lopulla näyttää aika blogin päivitykseenkin käyvän vähiin, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. Tiistaina oli vuorossa lopultakin koko kesän suunniteltu isän ja poikien yhteinen reissu Nurmijoelle. Pääosissa olivat tällä kertaa pojat Aapo(7v) ja Veeti(5), joten isän oli jätettävä omat perhovehkeet suosiolla kotiin. Pääpaino oli mukavassa mökkeilyssä perhokerhon mökillä, mutta toki uistinta heitettiin myös ajoittain jopa ahkerastikin. Isän toiveissa oli, että maanantaina olisi tankkiauto vieraillut koskella, jotta pienillä kalastajan aluilla olisi ollut paremmat mahdollisuudet saaliiseen. Näin ei ollut kuitenkaan tapahtunut, mutta vaikka ilman saalista jäätiinkin, niin saunominen, makuupussissa nukkuminen ja etenkin se suuri rupikonna jäivät elävästi nuorten kalamiesten mieliin. Mikä mukavinta myös Aapo, joka ei kalastukseen ole niin innolla suhtautunut heitti lippaa todella antaumuksella.

Kuvassa illan jännittävintä antia: ISO sammakko...